Myöhäisiä klassikoita

Kitarasäveltäjiä

-kaikkien soittimien tapaan kitarakin muutti muotoaan 1800-luvun vaihteessa: siitä tuli 6-kielinen ja yksikuoroinen aiemman 5-kielisen ja

2-kuoroisen sijaan, volyymi kasvoi, tabulatuurin sijaan otettiin käyttöön viulunotaatio (tosin 8va)

-uudistuksista huolimatta kitara ei lyöyt itseään läpi soittimena, ja suuret säveltäjät hylkäsivät sen, sillä piano oli toki näyttävämpi ja sinfonisempi konserttisoitin

-Weber ja Paganini sävelsivät tosin kitaralle — Paganini huomattavan paljonkin — ja Schubert käyttäi myös kitaraa liedsäestyksiin

-kitarasäveltäjät omaksuivat kuitenkin sonaattityylin, minkä lisäksi he kirjoittivat virtuoosisia variaatioita, tansseja ja karakterikappaleita kitaralle sekä konsertoivat ahkerasti

Fernando Sor

-s. Barcelonassa 1778, k. Pariisissa 1839

-espanjalainen kitarasäveltäjä, jonka tuotanto on laadukkainta kitarakirjallisuudessa, sillä hyödynsi täydelleen kitaran resurssit ja hallitsi myös muodon käsittelyn

-uran varhaisvaiheessa eli Espanjassa (Barcelona, Madrid), jossa sävelsi oopperan Telemaco (Telemakhos, 1797), sinfonioita, jousikvartettoja, boleroita ja seguidilloja laululle ja kitaralle/pianolle

-vaikutti pääasiallisesti Pariisissa, jonne saapui 1813, ja Lontoossa (1815–23); myöhemmin kävi Pietarissa 1823–26, kunnes asettui Pariisiin 1826–

-teki yli 65 sävellystä kitaralle

-sävelsi useita muunnelmia, joista tunnetuin on Johdanto ja muunnelmat Taikahuilun teemasta "Es klinget so herrlich" op. 9 (1821)

-Grand Solo op. 14 (viimeistään 1823) on ehkä merkittävin teos

-sävelsi myös 3 sonaattia: op. 15 ja 22 (viimeistään 1823) ja op. 25 (julk. 1826)

-kirjoitti lisäksi hienoja etydejä, menuetteja, valsseja, fantasioita

-sävelsi myös oopperoita, baletteja; balettia Cendrillon (Tuhkimo; Lontoo, 1822) esitettiin Pariisissa yli 100 kertaa 1823–30

-tärkeä oppikirja on Méthode pour la guitare (1830)

Mauro Giuliani

-s. Barin lähellä 1781, k. Napolissa 1829

-italialainen kitaravirtuoosi, joka toimi opettajana ja johtavana kitaravirtuoosina Wienissä (1806–19)

Giulinin kitara: Gennaro Fabricatoren rakentama soitin (1809)

-Giuliani tunsi Haydnin ja Beethovenin (soitti selloa tämän VII sinfonian kantaesityksessä)

-saavutti niin suuren suosion, että Lontoossa julkaistiin kitaralehteä nimellä The Giulianiad

Kitarahuumaa Englannista 1825: Charles de Marescot'n La Guitaromanie.

-palasi takaisin Italiaan 1819: työskenteli Roomassa n. 1820–23 ja loppuiän Napolissa

-sonaatti C-duuri, op. 15 on tunnetuimpia sävellyksiä

-Grande Ouverture op. 61 (1814) on kitarakirjallisuuden merkkiteoksia

-sävelsi kitarakonserton op. 30 (1808) sekä kaksi muutakin konserttoa

-6 Rossiniana-sikermää (op. 119–124), jotka perustuvat Rossinin oopperoiden suosikkimelodioille, ovat taitoa vaativia

-sävelsi myös paljon karakterisia pikkukappaleita

-tuotantoon kuuluu lisäksi kamari- ja laulumusiikkia

-kitaratuotanto käsittää n. 220 teosta, joista lähes 150 esiintyy opusnumerolla, loput 70 ovat vailla sitä

-Ferdinando Carulli (1770–1841); napolilaiskitaristi, joka toimi Pariisissa 1808– virtuoosina ja opettajana; sävelsi lukuisia sonaatteja, etydejä, muunnelmia, 2 konserttoa (op. 140 ja 207), yht. n. 300 teosta; pedagoginen pääteos on Méthode complète de guitarre ou lyre op. 27 (Pariisi)

-Anton Diabelli (1781–1858); oli suosittu piano- ja kitaraopettaja sekä kustantaja 1818– (julkaisi mm. Schubertia); häneltä on olemassa peräti yli 600 kitarasävellystä ja -sovitusta

-Dionisio Aguado (1784–1849); oli Madridissa syntynyt Sorin muusikkoystävä ja -kilpailija, joka asusti niinikään Pariisissa (1825–38); julkaisi mm. valsseja, menuetteja, Fandangon op. 16 sekä kitarakoulun (Escuola de Guitarra, 1825)

-Luigi Legnani (1790–1877); Ferrarasta kotoisin oleva kitarasäveltäjä, joka asui pääosin Ravennassa; matkusteli kaikkialla Madridista Pietariin juhlittuna, Paganinin veroisena kitaravirtuoosina; Ricordi julkaisi musiikkia Milanon debyytin 1819 jälkeen yli 100 opusta, samoin myös wieniläinen Artaria; sävelsi tosi vaativat 36 kapriisia op. 20 (22:ssa sävellajissa — mikä on kitaralla harvinaista) ehkä Paganinin inspiroimana

-Matteo Carcassi (1792–1853); himmensi Carullin maineen saapuessaan Pariisiin; harrasti mm. oopperafantasioita (Wilhelm Tell, Fra Diavolo)

-Johann Kaspar Mertz (1806–1856); Bratislavassa syntynyt jo romanttinen kitaristi, joka teki kitaralle sanattomia lauluja Mendelssohnin tyyliin

Pianosäveltäjiä

-Johann Wilhelm Hässler (1747–1822); saksalaissyntyinen, Pietarissa 1792– ja Moskovassa 1794– vaikuttanut pianisti; jatkaa musiikissaan C. Ph. E. Bachin fantasiatyyliä ja ennakoi Beethovenia; sävelsi fantasioita, sonaatteja, mm. 6 helppoa sonaattia (1787)

Muzio Clementi

-s. Roomassa 1752, k. Eveshamissa Englannissa 1832

-pn "pianofortemusiikin isä", joka toimi Lontoossa 1774– pianovirtuoosina, opettajana, kustantajana sekä soitinrakentajana

-100 etydin kokoelma Gradus ad Parnassum (Portaat Parnassolle, 1817) oli tärkein etydikokonaisuus ennen Chopinin etydejä

-Beethoven ihaili Clementin soittotaitoa — ilmeikästä ja näyttävää — sekä suositteli oppilailleen tämän pianokoulua School of Piano Playing

-Clementi oli ilmeisesti näppärä klaveristi, minkä huomaa Mozartin happamasta kommentista kirjeessä sisarelleen (1783):

"Jokaisen, joka joko kuulee tai soittaa niitä [Clementin sonaatteja], täytyy havaita, että ne ovat sävellyksinä arvottomia. Ne eivät sisällä mitään merkittäviä tai huomattavia kulkuja kuin sekstejä ja oktaaveja. Ja rukoilen sisartani olemaan harjoittelematta näitä kulkuja liikaa, jottei hän turmelisi levollista ja tasaista kosketustaan ja ettei hänen kätensä menettäisi luonnollista keveyttään, joustavuuttaan ja selkeää nopeuttaan. Sillä mitä ihmettä niistä voisi oppia? Edellyttäen, että soittaisit sekstejä ja oktaaveja mitä suurimmalla nopeudella (mitäkukaan ei voi tehdä, ei edes Clementi), tuottaisit vain hirvittävän hakkaavan vaikutelman etkä yhtikäs mitään muuta. Clementi on silmänkääntäjä, kuten kaikkia italialaiset. Hän kirjoittaa sonaatin ylle merkinnän Presto tai jopa Prestissimo ja Alla breve ja soittaa sen itse Allegrossa 4/4-tahtilajissa. Tiedän, että tämä on hänen tapansa, sillä olen kuullut hänen tekevän niin. Mitä hän tekee todella hyvin ovat hänen terssikulkunsa; mutta hän hikoili niiden kanssa Lontoossa päivät ja yöt. Tämän ulkopuolella hän ei osaa mitään, ei tosiaankaan mitään; sillä hänellä ei ole vähäisintäkään ilmaisukykyä tai makua, ja sitäkin vähemmän tunnetta."

-tärkeimpiä Clementin oppilaita olivat Cramer, Kalkbrenner ja Field

-sävelsi n. 100 sonaattia, joissa näkyy kehitys galantista pinnallisuudesta täysipainoiseen klassismiin

-"Zauberflöte"-sonaatti, B, op. 24:2 [esiintyy myös opusnumeroilla 41:2 ja 47:2] (1781); on kuuluisimpia sonaatteja, jonka Mozart kuuli kilpaillessaan Clementin kanssa keisari Joosef II:n linnassa soittomestaruudesta ja jonka hän otti kostoksi Taikahuilunsa Papageno-teemaksi

-"Didone abbandonata — Scena tragica" ("Hyljätty Dido — Traaginen kohtaus), g, op. 50:3 (1821); on oopperakohtaus pianolle ja tiuhoissa esitysmerkinnöissään Lisztin pianomusiikin edeltäjä

-Clementi sävelsi lisäksi fantasioita, variaatioita (mm. Au clair de la lune -sävelmästä sekä Mozartin Don Giovannin aariasta "Batti, batti"), kapriiseja, valsseja ym. tansseja

Jan Ladislav Dusík (Johann Ladislaus Dussek)

-s. Cáslavissa 1760, k. Pariisissa 1812

-Dussek oli Clementin tavoin historian ensimmäisiä kiertäviä pianovirtuooseja: oli 26-vuotiaaksi mennessä esiintynyt kaikkialla Pariisin ja Pietarin välillä; eli levotonta ja romanttista raha- ja rakkaushuolien täyttämää salonkileijonan elämää

-esiintyi Pariisissa 1786–89, Lontoossa 1789–99

-oli tshekkiläisen klaveerikoulun perustaja, englantilaisen klaveerikoulun ("London Pianoforte School") tärkeimpiä edustajia yhdessä Clementin ja Cramerin kera

-pianotyyli on dynaamista, rikasta, tekstuureiltaan kompleksista, tyyliltään ja harmonioiltaan jopa romanttista

-maanmies Tomásek kuvasi Dusíkin soittoa (1804):

"Hänen ensimmäisen soolonsa muutaman alkutahdin jälkeen yleisöstä pääsi yksi yhteinen huokaus Ah! Siinä tavassa, jolla Dussek koko esiintymistapansa sulokkaalla hurmaavuudella, ihmeellisen kosketuksensa avulla irroitti soittimesta ihastuttavia ja samalla kertaa painokkaita säveliä, oli todellakin jotain maagista. Hänen sormensa olivat joukkue, joka koostuu kymmenestä laulajasta, varustettuina yhtäläisellä suoritusvoimalla ja kykeneväisinä tuottamaan mitä suurenmoisimmalla täsmällisyydellä sen, mitä hyvänsä johtaja sitten heiltä vaatikaan."

-musiikki vaikutti Beethoveniin, enteili Chopinin, jopa Schumannin ja Brahmsin pianotyylejä

-tuotanto käsittää n. 300 teosta: sonaatteja, rondoja, variaatioita, konserttoja, kamari- ja vokaalimusiikkia

-The Sufferings of the Queen of France. A Musical Composition Expressing the feelings of the unfortunate Marie Antoinette During her Imprisonment, Trial &c.; on jännittävä, 16.10.1793 tapahtuneen mestauksen inspiroimana ohjelmallinen teos, joka julkaistiin 13.12.1793 Lontoossa

-sävelsi 29 pianosonaattia, joiden joukossa on myös ohjelmallisilla otsakkeilla varustettuja

-"Élégie harmonique" op. 61 (1806–07); on sävelletty työnantajan, Preussin ruhtinas Louis Ferdinandin sodassa kuoleman johdosta

-"Le Retour à Paris" op. 70 ("Paluu Pariisiin", 1807); tulee lähelle Beethovenin "Jäähyväissonaattia"

-"L'Invocation" op. 77 ("Rukous/Avuksihuutaminen", n.1810); on edistyksellinen sonaatti, josta löytyy Schubert- ja Schumann-tyylin ennakointeja

-sävelsi 15 pianokonserttoa, joista tunnetuin on"Sotilas"-konsertto op. 40 (Grand Concert militaire)

-Johann Baptist Cramer (s. Mannheimissa 1771, k. Lontoossa 1858): Clementin oppilas ja kilpailija, jonka 84:tä etydiä (Studio per il pianoforte; 1804, 1810) Beethoven käytti opetuksessaan ja jota Beethoven piti aikansa parhaana pianistina; 124 sonaattia, 9 pianokonserttoa, fantasioita, kapriiseja

-Václav Jan Tomásek (1774–1850): prahalaissäveltäjä, joka musiikissaan, eklogeissa (42 eklogia 1807–23), rapsodioissa (15 rapsodiaa, 1810–) ja dityrambeissa (3 Ditirambi, op. 65, 1818), ennakoi romantiikkaa ja antoi vaikutteita Fieldille ja Schubertille; 7 sonaattia, joista op. 9 (n. 1800) Pathétique

-Jan Hugo Vorisek (1791–1825): tsekki, joka Wienissä 1813– ja siellä varhaisromantikkoja; 6 impromptua op. 7 (1822) vaikuttivat Schubertiin; rapsodioita 1813– (julk. 1818); sonaatti b, op. 20

Johann Nepomuk Hummel

-s. Bratislavassa 1778, k. Weimarissa 1837

-oli Mozartin oppilas ja "Wiener Schule" -tyylin jatkaja

-tapasi Venäjällä Fieldin (1822), Wienissä (1827) Schubertin (joka omisti tälle viimeiset 3 suurta sonaattiansa) sekä Puolassa (1828) Chopinin

-sävelsi romanttista ja sentimentaalista, virtuoosista ja kimmeltävää pianomusiikkia, ja oli Chopinin eräs esikuva

-Hummelin soitosta antaa silminnäkijä-Spohr elävän kuvauksen:

"Erityisesti muistelen suurella mielihyvällä erästä iltaa, kun hän [= Hummel] improvisoi kerrassaan loistavalla tavalla [...] Seurue oli hajoamaisillaan, kun eräät naiset, jotka pitävät ajankohtaa siihen liian aikaisena, pyysivät Hummelia soittamaan heille vielä muutamia valsseja. Tottelevainen ja rakastettava kun oli naisia kohtaan, hän istahti pianon ääreen ja soitti pyydettyjä valsseja, joiden tahdissa nuori väki alkoi naapurihuoneissa sitten tanssia. [...] Hummel [...] muunsi soittonsa vapaaksi improvisaatiofantisoinniksi, joka säilytti kuitenkin valssirytmin, niin etteivät tanssijat häiriintyneet. Hän otti sitten minun ja muiden, jotka olivat soittaneet sävellyksiään illan mittaan, teoksista muutamia helposti yhdistettäviä teemoja ja kuvioita, jotka hän kutoi valsseihinsa mukaan ja muunteli niitä joka esiintymällä kasvattaen koko ajan ilmaisun rikkautta ja kiehtovuutta. Sitten hän teki lopulta niistä vieläpä fuugateemoja ja päästi valloilleen koko kontrapunktitaiteensa häiritsemättä valssaajien nautintoa. [...] Lopussa kaikki teemat olivat kuultavissa, niin että kokonaisuus pyöristyi ja päättyi todella taiteelliseen tyyliin."

-tärkeimpiä Hummelin oppilaita olivat Hiller, Mendelssohn, Henselt ja Thalberg, mikä kertoo jotakin

-suuri tuotanto käsittää n. 120 opusta

-laulava kvaliteetti on Hummelin pianomusiikissa tärkeä; rakenteet eivät ole klassisen enää lujia, vaan pikemminkin melodioiden ja tekstuurien mosaiikkia

-sävelsi 6 pianosonaattia, rondoja, variaatioita ja karakterikappaleita

-La bella capricciosa (Polonaise) op. 55 (n. 1811–15) on eräs suosikkiteos

-sonaatit op. 81, fis (1819) ja op. 106, D (1824) ovat suuria teoksia, joissa on Beethovenin vertautuvaa ilmaisua ja fuugatekniikaa, vaikkei samaa musiikin painavuutta ja muodon hallintaa

-sävelsi myös 7 pianokonserttoa sekä muita teoksia pianolle ja orkesterille kuuluisimpia ovat a-molli-konsertto op. 85 (n. 1816), jossa on Chopinin ja Griegin mieleentuovia kohtia (eli toimi siis esikuvana myöhemmille säveltäjille), sekä h-molli-konsertto op. 89 (1819)

Hummelin a-molli-konserton avausosan kertausjakson laulullinen käynnistyminen ja koodan pianistinen loistokkuus.

-Hummel sävelsi myös kamarimusiikkia (mm. jousikvartettoja, pianotrioja sekä pianokvarteton ja -kvinteton) ja laati pianokouluja (Pianoforte School, 1828)

Luigi Cherubini

-s. Firenzessä 1760, k. Pariisissa 1842

-italialainen säveltäjä, joka asettuiPariisiin 1787 ja toimi konservatorion sävellysprofessorina (1816–) sekä rehtorina (1822–)

-tärkeimpiä oppilaita olivat Boïeldieu, Auber sekä Halévy

-Cherubinin musiikkia ihailivat mm. Beethoven, Weber, Mendelssohn, Schumann, Brahms ja Wagner

-Cherubinin soitinmusiikista esitetään eniten eräitä ooppera-alkusoittoja (mm. Anacreon, 1803) sekä näyttäviä jousikvartettoja, joita julkaisi kuuden kokoelman 1837

Kirkkomusiikkia

-oli tunnettu ennen muuta kirkkomusiikistaan, n. 15:sta messusta/requiemistä (osa kadonnut), joissa Cherubini yhdisti kontrapunktin italialaiseen tyyliin

-Requiem c sekakuorolle ja orkesterille (1816–17) on sävelletty Ludvig XVI:n kuolinpäivän muistoksi

-Messe solenne eli Juhlamessu G on tehty Ludvig XVIII:n kruunajaisiin (1819)

-Kruunajaismessu A on syntynyt Kaarle X:n kruunajaisiin (1825)

-Requiem d mieskuorolle ja orkesterille (1836) on lähes romanttinen ilmaisultaan

Oopperaa

-Cherubini on yhtä merkittävä oopperasäveltäjänä n. 40:llä oopperallaan, joissa hän yhdisti italialaista uusnapolilaisuutta, ranskalaista koomista oopperaa, pelastusoopperaa sekä reformioopperaa; hänen keskeinen saavutuksensa on koomisen oopperan muuntaminen vakavaksi oopperaksi

-sävelsi jo 13-vuotiaana intermezzon Italiassa (1773)

-Ranskassa ensimmäinen ooppera oli Démophon (1788), jota seurasi sarja menestyksekkäitä pelastusoopperoita

-Lodoïska (1791), comédie héroïque, on Puolassa tapahtuva neidonpelastusooppera; leimallista siinä on orkesterin sinfoninen ja motiivinen käsittely; on dramaattista mollimusiikkia, josta Beethoven saattoi oppia paljon

-Médée (Medea, 1797); oli mestarillisine orkesterin käyttöineen, vokaalisen ja soittimellisen yhtäläisine painottumisineen, rohkeine soinnutuksineen sekä traagisine loppuineen lähtökohtana romanttiselle musiikkidraamalle Beethovenista Wagneriin saakka; oopperan f-molli-alkusoitto muistuttaa Beethovenin Egmont-alkusoittoa (1810)

-Les deux journées, ou Le porteur d'eau (Kaksi päivää eli Vedenkantaja, 1800); ooppera liittyy juoneltaan Ranskan vallankumouksen alkupäiviin, ja sen suosioon vaikutti säätyrajat ylittävä teema; ranskalaiskriitikoiden moittiman vaikean ja oppineen tyylin sijaan tämä edustaa yksinkertaisempaa ja miellyttävämpää musiikki-idiomia; ooppera pysyi Saksassa (jälkimmäisellä nimellä Wasserträger) ohjelmistossa 1900-luvulle saakka

-Cherubinin Ranskan vallankumouksen innoittamat pelastusoopperat olivat esikuvia Beethovenin Fideliolle