Ludwig Guttenbrunn: Joseph Haydn (n. 1770)
JOSEPH HAYDN (1732–1809): KLASSISMIN PERUSTAJA
Elämän vaiheet
-Joseph syntyi ala-Itävallassa, Rohraussa, lähellä Unkarin rajaa; tuli 8-vuotiaana kuoropojaksi Wienin P. Tapanin kirkkoon kapellimestari Georg Reutterin löytönä; opiskeli latinaa, laulua, viulua ja klaveeria; äänenmurroksen (vasta 17-vuotiaana 1749) jälkeen elätti itseään opettamalla, opiskelemalla (C. Ph. E. Bachin sonaatteja), soittamalla katuserenadeja jne.; ensimmäinen sävellys Missa brevis F (1749)
Pyhän Tapanin katedraali Wienissä. Edward Gurkin vesivärimaalaus (1830).
-opiskeli etupäässä itse (Matthesonin, Fuxin, C. Ph. E. Bachin oppikirjat), mutta sai lisäksi tunteja vanhalta Nicola Porporalta (n. 1750-) "laulussa, sävellyksessä ja italian kielessä"; 1755–57 "löysi" jousikvarteton
-pääsi kenties jo 1757 kreivi Morzinin palvelukseen orkesterinjohtajaksi: ensimmäiset sinfoniat valmistuvat (ehkä peräti toistakymmentä); meni naimisiin marraskuussa 1760, jolloin oli Morzinin "musiikinjohtaja"
-ilmeisesti 1759–61 Haydn toimi kreivi Haugwitzin hovikapellin urkurina Josephstadtissa
-pääsi 1760 ruhtinas Paul Anton Estarházyn kapellimestariksi, arvoltaan "talousupseeriksi", jonka piti työsopimuksen mukaan välttää "liiallista tuttavallisuutta" muusikoiden kanssa; 1779 Haydn sai sitten edullisemman työsopimuksen, jonka mukaan hän saattoi myydä sävellyksiään muillekin kuin työnantajalleen; Esterházyjen palveluksessa Haydn olikin virallisesti loppuelämänsä, vaikka palvelusvelvollisuus oli nimellinen 1790 jälkeen
Esterházyjen kesäpalatsi
-Nikolaus Esterházyn (1762–90) aikana oltiin aluksi Eisenstadtissa, 1766/7– suuri osa ajasta vietettiin Esterházyn maaseutulinnassa (talvisin Eisenstadtissa; 1779– pari kolme kuukautta mahdollisesti myös Wienissä), joka pyrki olemaan Versailles'n vastine: siihen kuului kaksi teatteria (toinen oopperalle) ja kaksi musiikkihuonetta
-Haydnin tuli säveltää kaikki musiikki, mitä ruhtinas halusi, johtaa esitykset, huolehtia muusikoista, soittimista jne.; orkesterissa oli n. 10–15 erinomaista muusikkoa aluksi, myöhemmin 20–25, laulajia parhaimmillaan tusinan verran; joka viikko oli kaksi oopperaesitystä, kaksi pitkää konserttia, tarvittaessa erityisesityksiä vieraille tai juhlapäivän johdosta, miltei päivittäin kamarimusisointia ruhtinaan kanssa
-Haydn joutui työskentelemään ankarasti, mutta toisaalta hänellä oli erinomainen tilaisuus kokeilla mitä erilaisimpien muotojen, soitinkokoonpanojen toimivuutta
-Haydnin maine levisi 1770- ja 1780-luvuilla ympäri Eurooppaa, ja hän sai ottaa vähitellen vastaan sävellystilauksia muualtakin (1779–): 1785–86 syntyivät 6 "Pariisin sinfoniaa" (nrot 82–87), 1786 kuusi kvartettoa op. 50 Preussin kuninkaalle
-Haydn asui 1790 lähtien Wienissä, josta hän teki kaksi (myös rahallisesti) menestyksekästä konserttimatkaa Lontooseen kapellimestari-viulisti-impressaari J. P. Salomonin kutsumana (tammikuu 1791–heinäkuu 1792; helmikuu 1794–elokuu 1795); tällöin syntyivät 12 "Lontoon sinfoniaa" (nrot 93–104)
Thomas Hardyn muotokuva Joseph Haynista (1791)
-kirjoitti vielä Nikolaus II:n vaimon nimipäiviksi 6 messua (1796–1802) sekä oratoriot Luominen (1798) ja Vuodenajat (1801); kvartetot op.76 ja 77 syntyivät (1797, 1799) ja viimeinen, keskeneräiseksi jäänyt kvartetto op. 103 (1803)
Sävellystuotanto
-sävellysten määrästä ei ole täsmällistä tietoa, sillä aitousongelmia on ilmaantunut; teosten luettelointi on vielä kesken, vaikka Hobokenin Haydn-Verzeichnis (1957, 1971, 1977) onkin tärkeä aikansaannos
-varmuudella on olemassa 107 sinfoniaa, 68 jousikvartettoa, 40 pianotrioa, 54 pianosonaattia (8 hävinnyttä mukaan lukien 62), 126 barytonitrioa, 11 konserttoa (lisäksi hävinneitä), divertimentoja, serenadeja ym. kamarimusiikkia; 14 messua, n. 20 oopperaa, 5 oratoriota, laulukokoelmia ja -sovituksia
-sävellystuotanto jakaantuu n. 50 vuoden ajalle: alussa musiikki myöhäisbarokista ja galantista varhaisklassismista lähtevää kokeilua, lopussa kypsää klassismia, jopa romantiikan enteilyjä
-Haydn kypsyi säveltäjänä vasta vähitellen ja paransi osaamistaan loppuun saakka (vrt. Telemann, C. Ph. E. Bach)
-musiikkityylin lähteitä ovat:
italialaiset vaikutteet (Sammartini soitinmusiikissa, Porpora vokaalimusiikissa),
itävaltalainen barokki (Fux) ja
varhaisklassismi (Monn, Wagenseil),
ranskalainen galantti musiikki,
C. Ph. E. Bachin tunteellinen ja ekspressiivinen tyyli (piti tätä lähimpänä esikuvanaan),
wieniläinen katusoittoilmapiiri sekä
erilaiset kansanmusiikkivaikutteet (böömiläinen, unkarilainen, wieniläinen jne.)
-musiikki on populaarin yksinkertaisuuden, intelligentin huumorin, oppineen taitamisen yhdistelmä: samalla luonnollista ja syvällistä (jokaiselle jotain) — klassista sanan parhaassa merkityksessä
Sinfonia- ja orkesterimusiikki
-sinfoniat syntyivät ajanjaksona 1759–95
-sävelsi varhaiset sinfoniat pienelle orkesterille (nro 92:een saakka valtaosa Esterházyn orkesterille), jossa "oli kolme bassosoitinta — sello, fagotti ja kontrabasso"; myöhemmät on tehty isommalle orkesterille, jossa oli täydet puhaltimet, usein myös trumpetit ja patarummut
Sinfonia lajina
-varhaissinfonioissa raja sinfonian, partitan, divertimenton ja konserton välillä on häilyvä niin muodon kuin kokoonpanonkin puolesta
-eräät varhaiset sinfoniat ovat kolmiosaisia italialaisia oopperasinfonioita kaavassa allegro-andante–finaali (nopea osa on menuetti- tai giga-rytmissä); viimeinen tätä tyyppiä on sinfonia nro 26 (ennen 1770)
-myös neljäosainen kirkkosonaatti (concerto grosso) adagio–allegro–menuetti–allegro on edustettuna: vielä sinfoniassa nro 49 (1768)
-monien sinfonioiden runsaat tutti–soolo-vuorottelut viittaavat konserttoalkuperään
-mutta jo varhain käytti myöhemmin standardiksi vakiintuvaa neliosaista tyyppiä: allegro–andante–menuetti–allegro/presto (ensimmäinen tätä tyyppiä oleva sinfonia on nro 3, 1759/60)
-usein sinfinioissa on lisäksi hidas johdanto
-osien järjestys ja määrä saattoivat vaihdella: hidas osa ja menuetti saattoivat vaihtaa paikkaa, menuetti tai finaali jäädä pois
-finaalista muodostui vähitellen sinfonian kruunuosa: kun kaksi ensimmäistä osaa ovat syvällisiä ja vaativia ("musiikkia päälle ja sydämelle"), menuetti merkitsee pientä laukeamista ja finaali ("musiikkia jaloille") on rentouttavan riehakas ja loistelias päätös ja vastapaino alkuosille
-finaalit olivat aluksi tansseja tai fuugatyyppisiä, myöhemmin 2/4-tahtilajissa olevia, usein kontratanssirytmisiä rondoja tai sonaattirondoja, jolloin päätösosakin saattoi vauhdistaan huolimatta olla samalla myös 'painava'
-musiikki on tanssillista ja kansanomaista melodioiltaan, vaikkakin jo varhain näitä piirteitä kätketään fraasirakenteen epäsymmetrioilla sekä barokkityyppisellä motiivikehräyksellä (Fortspinnung); polyfoninen rakentelu on alusta pitäen mukana, mutta terästyy 1770-luvulla, jolloin erityisesti menueteissa esiintyy kaanoneita, finaaleissa fuugia; menuettien ja triojen karakterit ovat mitä herkullisimpia
-puhallinten suosiminen trioissa viittaa muodon tanssialkuperään sekä yleensä sinfonian yhteyksiin divertimento- ja cassatio-lajeihin
Varhaissinfoniat
-sinfonioilla nro 6–8 (Le Matin, Le Midi, Le Soir = Aamu, Keskipäivä, Ilta) on erityisasema: adagio-johdanto on jo käytössä, kuvauksellisuutta on jopa ohjelmallisuuteen saakka, runsaasti soolo-osuuksia esiintyy (miltei kaikilla soittimilla), samoin kadensseja
Sinfonian nro 6 alku sekä 3. osan Trion alku
-nro 22, Es, (Filosofi, 1764); on kirkkosonaatti adagio-presto-menuetti-prestofinaali; nimi tulee avausteeman koraaliluonteesta sekä 2:n englannintorven käytöstä
-nro 26, d (Lamentatione, Valitus, n. 1768): on 3-osainen allegro-adagio-menuetti; nimi tulee gregoraanisen sävelmän käytöstä
-nro 30, C (Alleluja, 1765); jälleen perustuu gregoriaaniseen pääsiäissävelmään, ja kolme osaa ovat allegro-andante-finaali (menuetti)
-nro 38, C (Echo, Kaiku, 1766/68)
-eräät 1760-luvun sinfonioista ovat kokeilevia: esim. nro 31, Hornsignal (Torvikutsu, 1765) sisältää 4 cornoa kahden asemasta, ja finaali on variaatiotyyppinen
Sturm und Drang -sinfoniat ja buffasinfoniat
-sinfoniatuotannon ensimmäisen huippukauden muodostavat Sturm und Drang -sinfoniat (1768–72), joista monet ovat mollisävellajeissa ja ilmeeltään vahvoja
-nro 39, g, (1768); orkesterissa on 4 cornoa ja musiikissa tuiskea ilme
-nro 43 Es (Merkur, Merkurius, n. 1771), lisänimi, josta Haydn piti, liittynee ääriosien vauhdikkuuteen
-nro 44, e, (Trauer, Suru, 1772); osat ovat allegro-menuetti-adagio-presto
-nro 45, fis, (Abschied, Jäähyväissinfonia, 1772); sinfoniaan liittyy stoori muusikoiden ikävöinnistä syksyllä Esterházystä pois perheidensä luo Eisenstadtiin, mikä kuuluu finaalissa muusikoiden poistumisina — lopuksi vain 2 viulua soittaa
Tyypillinen Haydnin Myrsky ja kiihko -sinfonia, jonka avausosaa hallitsee alaspäinen murtisointuteema synkooppisäestyksen kera.
Jäähyväis-sinfonian avausosan temaattinen ja luonnekontrasti ilmaantuu Haydnille tyypillisesti yllättäen, tässä läpiviennin keskellä.
-nro 47, G (Das Palindrom, 1772)
-nro 48, C (Maria Theresia, 1773): kuninkaallista C-duuria, mistä nimi
-nro 49, f (La Passione, 1768): osat adagio-allegro-menuetti-presto; nimi tulee ilmeisesti synkästä ensiosasta
-1772 jälkeen emootio sai väistyä: buffasäveltämisestä saadut kokemukset johtivat kevyempään ja vapautuneempaan tyyliin, selkeämpään ja ekonomisempaan otteeseeen
-nro 50, C; on alun perin alkusoitto marionettioopperaan Götterrath (Jumaltenneuvo, 1773)
-nro 52, c (n. 1773): on viimeinen ja julmimpia mollisinfonioista
-nro 53, C (Imperiale, Keisarillinen, 1778/9)
-nro 55, Es (Der Schulmeister, Koulumestari; 1774)
-nro 59, A (Feuer, Tuli, 1769): nimi johtunee presto-avausosan tulisuudesta tai siitä, että sitä käytetty näytelmän Die Feuerbrunst (Tulipalo, 1773) musiikkina
-nro 60, C; on alun perin musiikkia näytelmään Il distratto (Hajamielinen, 1774)
-nro 63, C (La Roxelane, 1779–81); hidas osa on musiikista näytelmään, jossa Roxelane on naispääosan nimenä; avausosa on muunnettu versio alkusoitosta oopperaan Il mondo della luna (Kuun maailma)
-nro 64, A (Tempora mutantur, "Ajat muuttuvat/tulevat muutetuiksi", n. 1775), lisänimi tulee finaalin teemasta, john tämän epigrammin sanat sopivat
-nro 68, B (1774/5); hauska buffakohtaus dramatisoi hitaan osan
-nro 69, C (Laudon, n. 1778), marsalkka E. G. Laudon oli seitsenvuotisen sodan sankari, jolle sinfonia on oistettu pianoversion julkaisussa
-nro 73, D (La Chasse, Metsästys, 1782); cornot ovat tärkeässä osassa finaalissa
Esterházyn linnan konserttisali, jossa Haydn johti teoksiaan.
Pariisin- ja Lontoon-sinfoniat
-toisen huipennuksen muodostavat loisteliaat "Pariisin sinfoniat" nro 82–87 (1785–86); ne on kirjoitettu tuolloin Euroopan suurimmalle orkesterille, jossa oli 40 viulua, 10 kontrabassoa ja tuhlailevan suuri puupuhallinsektio
-nro 82, C (L'Ours, Karhu): nimi tulee finaalin bassoaiheesta, joka jankuttaa c-säveltä
-nro 83, g (La Poule, Kana): nimi on peräisin eri osissa esiintyvästä repetitioaiheesta
-nro 85, B (La Reine, Kuningatar)
-sinfoniat nro 88–92, joista nro 88, G (1787) ja viimeinen, nro 92, G (Oxford, 1789), olivat tosi populaareja, jatkavat samalla, suurella linjalla
-"Lontoon sinfoniat" nro 93–104, joita siis on 12 (1791–95), ovat briljantteja ison orkesterin sinfonioita, jotka sisältävät kaiken mitä Haydn osasi — olivat tavattoman suosittuja
-nro 94, G (Surprise, Patarumpu, 1791)
-nro 96, D (The Miracle, Ihme, 1791)
-nro 100, G (Militär, Sotilas, 1793/4): 2. osassa, Allegretto, turkkilaiset lyömäsoittimet (timpanin lisäksi triangeli, lautaset ja isorumpu) ovat äänessä ja vallitsee uhkaava tunnelma
-nro 101, D (The Clock, Kello, 1793/4); nimi tulee hitaan osan tikuttavista säestyskuvioista
-nro 102, B (1794)
-nro 103, Es (Paukenwirbel/Drum Roll, Rummunpäristys, 1795); sinfoniaan on olemassa aikalaisen laatima ohjelma vakavansävyisen johdannon sisältämän Dies irae -aiheen vuoksi; johdanto palaa vielä ennen kertausjaksoa
-nro 104, D (London tai Salomon, 1795); on mahtava oppineen ja kansanomaisen yhdistelmä
Sinfonian nro 104, finaalin alku, joka kuten koko osa, perustuu rallattelevan kroatialais- tai englantilaisteeman motiivien käsittelylle.
-populaari tematiikka on käytössä esittelyjakson päätösteemana, menuetissa tai triossa sekä finaalin pääteemana: rytmin selkeys ja säeryhmityksen säännöllisyys ovat muodon palveluksessa, ei vain kansanmusiikillisena värityksenä
Sinfonioiden sovitukset kamarikokoonpanoille olivat ajalle tyypillisiä.
Konsertot
-sävelsi n. 20 konserttoa, joista 6 on kadonnut: viulu-, fagotti-, kontrabasso-, huilu-, käyrätorvi- ja kaksoiskäyrätorvikonsertot
-trumpettikonsertto Es (1796): sävelsi sen juuri keksitylle läppätrumpetille, jossa on 4-6 läppää ja mahdollisuus soittaa kromatiikkaa
Carl August Müllerin läppätrumpetti (n. 1830)
Es-duuri-trumpettikonserton sooloäänen alku.
-sellokonsertot C (1765, löydettiin 1961), joka on tyylillisesti jännittävä ja soittimellisesti vaativa, sekä D (1783), jossa on vaikeita kulkuja sekä huiluääniä, kuuluvat sellistien perusohjelmistoon
-3 viulukonserttoa olemassa (1760-luku)
-yksi käyrätorvikonsertto säilynyt, D (1762)
-sävelsi toistakymmentä konserttoa, konsertiinoa/divertimentoa cembalolle ja uruille, joista suosituimmat ovat cembalolle kirjoitetut konsertot G-duuri sekä D-duuri (n. 1780), jonka all'ungherese -finaali on villi mustalaisrondo
-Lontoon-vierailuaan varten Haydnin piti säveltää äkkiä sinfonia concertante B oboelle, fagotille, viululle ja sellolle ison okesterin kera (1792)
-1786 Haydn sävelsi Napolin ja kahden Sisilian kuningas Ferdinandille 5 herttaista konserttoa pikkuiselle urulle nimeltä lira organizzata, joka oli koskettimistolla parannettu hurdy-gurdy ja jonka voi korvata huilulla tai oboella; soittimesta sai aikaan neljänlaista ääntä: 1) melodiaa, joka kuului puupilleistä, 2) melodiaa painelluista kielistä, 3) kielen soittama borduna-basso, 4) mukana soivista resonanssikielistä
lira organizzata
Jousikvartetot ja muu kamarimusiikki
-Haydn oli — vaikka hän itse näki asian toisin — ennen kaikkea soitinsäveltäjä, jonka luomisen keskipisteessä olivat sinfonia ja jousikvartetto, joka kypsässä muodossaan on etenkin Haydnin aikaansaannos
Varhaiskvartetot
-Haydnin ensimmäiset kvartetot olivat nimeltään divertimento a quattro, jotka heijastelivat vielä wieniläisen serenadimusiikin vaikutusta: opuksissa 1 ja 2 (ennen 1759) on vielä viisi osaa, hitaan osan molemmin puolin menuetit
-opukset sisältävät yleensä 6 kvartettoa
-op. 3 on epäilyksenalainen; nro 5:ssa on ihana serenadi, mutta lähes varmasti koko opus on munkki Romanus Hofstetterin (1742–1815) käsialaa
Haydnin teokseksi pitkään luultu, mutta Romanus Hofstetterin säveltämä kvarteton op. 3/5 melodisesti kaunis osa.
-op. 9 (1768–69): Haydn näki itse tässä myöhemmin todellisen kvartettotyylinsä lähtökohdan; siinä samoin kuin seuraavassa
-op. 17 (1771) näkyy jo galantista tyylistä huolimatta mieltymys epäsäännölliseen säemuodostukseen ja polyfoniaan
-op. 20 (1772) kvartetot tekevät jo kypsän vaikutelman: ensimmäiset osat ovat laajia, adagio-osat syvämietteisiä (eritoten op. 20:4), finaalit käyttävät fuuga-tekniikkaa, joka tuottaa galantista homofoniasta poikkeavan melodis-kontrapunktisen kudoksen ja basson itsenäisyyden; mollisävellajit viittaavat Sturm und Drang -kauteen
Kvarteton op. 20/5 finaali on kaksoisfuuga.
Uusi kvartettotyyli
-op. 33 (1781), "Venäläiset kvartetot", merkitsee ratkaisevaa käännekohtaa jousikvarteton ja klassismin historiassa: Haydn sävelsi ne "täysin uudella erityisellä tavalla" ("auf eine gantz neue besondere Art"), sillä teema ja säestys kietoutuvat yhteen täydellisesti siten, että syntyy klassinen kontrapunkti, homofonis-polyfoninen sekatyyli, josta käytetään nimitystä durchbrochene Arbeit; kvartetoilla on lisänimi "Gli Scherzi", sillä menuetin paikalla on scherzo (usein 2. osana); ne ovat muutoinkin tyyliltään buffa-sävyisempiä, mutta silti syvällisiä ("vakavaa komediaa") ja dramaattisesti selkeitä
Kvarteton op. 33/1 alku.
-op. 33:2, Es (Der Scherz, Pila), op. 33:3, C (Vogelquartett, Lintu) ovat huippuja
-Haydnin op. 33:ssa luoma kvartettotyyli vaikutti ratkaisevasti Mozartiin (6 Haydn-kvartettoa, 1781–85) sekä Beethoveniin (6 kvartettoa op.18, 1801–02)
-op. 42 (1785); opuksen piti sisältää 6 espanjalaista kvartettoa, mutta niistä valmistui vain yksi, d-molli-kvartetto, joka on mittasuhteiltaan vaatimaton
Romantisoitu kuva tositapahtumasta, kun W. A. Mozart (alttoviulu), J. Haydn (viulu), Dittersdorf (2. viulu) ja Vanhal (sello) soittivat Mozartin "Haydn"-kvartettojen ensiesityksen Mozartin kotona Wienissä 1785 (anonyymi maalaus n. 1790; Wienin valtionmuseo)
-op. 50 (1787) sisältää 6 "Preussilaista kvartettoa", joissa Haydnin materiaalitietoisuus on jo mestarillista; sävelletty Preussin kuningas Fredrik Wilhelm II:lle, joka oli sellisti, mutta jota kvartetot eivät välttämättä imartele; nro 1, B, alkaa sellon saman sävelen toistolla ja loppuu kuninkaan ylöspäiseen asteikkoon; musiikki perustuu sävellyksen alun esittelemän konfliktin käsittelylle ja purkamiselle; temaattiset suhteet ovat runsaita
-op. 50:5, F, 2. osa on otsakoitu"Ein Traum" (Uni)
-op. 50:6, D (Der Frosch, Sammakko)
-op. 51 Die sieben letzten Worte unseres Erlösers am Kreuze (Vapahtajamme seitsemän viimeistä sanaa ristillä): sovitti kokonaisuuden jousikvartetille 1787
-op. 54, 55 ja 64 (1788–90) muodostavat 12 "Tost-kvartettoa", jotka ovat kokeilevampia, briljantimpia ykkösviulun painottamisen vuoksi; hidas osa laajenee, keskustelun ilmapiiri syvenee, komiikka lisääntyy
-op. 55:2, f/F (Rasiermesser, Partaveitsi, n. 1788)
-op. 64:5, D (The Lark, Kiuru)
Myöhäiskvartetot
-op. 71 ja 74 (1793), op. 76 (1796/7) sekä op. 77 (1799) liittyvät osin Lontoon aikoihin ja muodostavat huipennuksen kvartettotuotannossa; ulospäin suuntautunut ja voimallinen tyyli niissä viittaa julkisiin esityksiin (Lontoossa); ne esittelevät Beethoven-tyylistä kokeilevaa rohkeutta
-op. 71 ja 74 ovat "Apponyi"-kvartettoja
-op. 74:3, g (Reiterquartett, Ratsastaja, 1793)
-etenkin op. 76, "Erdödy-kvartetot", on mestarillinen kokonaisuus
-op. 76:2, d (Quintenquartett, Kvintti)
-op. 76:3, C (Kaiserquartett, Keisari); osat perustuvat samaan motiiviin, ja hidas osa on muunnelmasarja Haydnin Keisarihymnistä
-op. 76:4, B (Sonnenaufgang, Auringonnousu)
-op. 76:6, Es, on omaleimaisin kvartetto, jossa 1. osa on variaatiosarja + fuuga, 2. osa harmonisesti äärimmäisen kokeileva Fantasia-Adagio, menuetti käyttää Alternativo-triossa raputekniikkaa, ja finaali on laskevaan viisisävelikköön perustuva sonaattimuoto
-op. 77, "Lobkowitz-kvartetot" (1799): op. 77/1, G (Komplimentierquartett, Kohteliaisuuskvartetto)
-op. 103, d (1803) jäi keskeneräiseksi, sillä vain Andante- ja Menuetti-osat valmistuivat
-Haydn teki jousikvartetosta kamarimusiikin ylimmän lajin
Musiikkia barytonille
-ruhtinas Nikolaus Esterházyn lempisoitin oli barytoni, iso vähän viola da gamba -tyyppinen soitin, jossa on 6–7 melodiakieltä ja tavallisesti 10–15 metallista resonanssikieltä, jotka resonoivat mukana ja joita soittaja voi näppäillä vasemman käden peukalollaan
-Haydn kirjoitti lähes 200 sävellystä, joissa barytoni on mukana; valtaosa niistä trioja barytonille, alttoviululle ja bassolle; kaikki kolme barytonikonserttoa ovat hävinneet
Barytonitrion menuetin trio, jossa soittaja vuorottelee jousella soitettavien ja näppäiltävien äänien välillä.
Pianotriot
-Haydn sävelsi 45 pianotrioa: nrot 1–16 ovat nuoruusajalta (1755–60); nrot 17–30 ovat kypsältä iältä (1784–90); nrot 31–45 sijoittuvat Englannin aikaan (1793–96)
-triot ovat enimmälti sonaatteja pianolle viulun ja sellon säestyksellä: ne on tarkoitettu pianistin näytöskappaleiksi amatöörisellistin tuella, kun taas viulistilla on välillä itsenäisempääkin sanottavaa
-Haydn piti continuo-traditiota seuraten selloa puhtaasti basson vahvistajana
-trioista osa on tyylillisesti hivenen vanhanaikaista, mutta musiikkina elinvoimaista: esim. nro 39, G, Hob. XV/25, Gypsy Rondo
-muodonta on vapainta, mitä Haydnilta löytyy, ja pianotekstuuri on virtuoosista, joskus Mozartin konserttojen luokkaa
Suurio trio cembalolle tai pianolle viulun ja sellon säestyksellä op. 39, As (1789–90), jossa muilla soittimilla on yhä alistettu asema klaveerin rinnalla.
Pianosonaatit
-pianosonaateissa (otsakkeina divertimento, partita, sonaatti) havaitsee valtavan kehityksen varhaisista, suppeista cembalo-divertimentoista viimeisiin laajoihin fortepianosonaatteihin
-numerointi ulottui ennen 62 saakka, mutta koska osa kadonnut (teema-alut tunnetaan), nyt on vain 52 numeroitua sonaattia
-keskikaudella (1770-luku) syntyi hienoja sonaatteja mollissa: nro 33, c (Hob. XVI/20, 1771); nro 47, h (Hob. XVI/32; 1776); nro 49, cis (Hob. XVI/36,1777/79?)
Pianosonaatti nro 41, G (Hob.XVI/27, 1776)
-mutta 1770-luvulla valmistui myös vaativia duuri-sonaatteja: nro 38, F (Hob. XVI/23, 1773); nro 50, D (Hob. XVI/37, n. 1777/79) on populaari
-menuetin tilalle tuli syvämietteinen hidas osa
-nro 53, e, (Hob. XVI/34, 1781/82?) on parhaita
-sonaatti nro 59, Es (Hob. XVI/49, 1790) on mittasuhteiltaan ja ilmaisultaan klassinen, vaikkakin vihjaa jopa Beethovenin Appassionatan suuntaan
-nrot 60–62 (Hob. XVI/50–52; 1794–95) ovat syntyneet toisella Lontoon matkalla ja ovat suuria sonaatteja
-etenkin viimeinen Es-duuri-sonaatti nro 62 (Hob. XVI/52) on upea teos, jossa barokkiset ja C. Ph. E. Bachin vaikutteet yhdistyvät briljanttiin klaverismiin ja jopa romantiikan enteilyyn adagiossa, jonka sävellaji on ennen kuulumattoman rohkea suhteessa sonaatin sävellajiin (Es/E)
As-duuri-sonaatin nro 62 (Hob.XVI.52, 1794) avausosan ekspositio.
-lisäksi klaveerille on olemassa hienot f-molli-muunnelmat (Hob. XVII/6, 1793); alaotsakkeita ovat sonata ja Un piccolo divertimento
Vokaalimusiikki
-vaikka Haydn oli nykykäsityksen mukaan ennen muuta soitinsäveltäjä, piti hän itseään (vuoden 1776 autobiografiassa) menestyksekkäämpänä vokaalisäveltäjänä
-ooppera oli olennainen osa hänen tuotantoaan ja 1776–90 se dominoi hänen elämäänsä
-jo 1750-luvulla Wienissä Haydn sävelsi musiikkia laulunäytelmiin Der krumme Teufel (Kiero piru) ja Der neue dumme Teufel
-Haydn teki oopperoita jo Eisenstadtiin, mutta 1768– ennen muuta Esterházy'in linnanteatteriin, jonne mahtui 400 kuulijaa
-1773 avattiin pienempi marionettiteatteri
-1775– Esterházy'ssa oli täysi oopperaseurue: 25 henkeä sekä 15–20-miehinen orkesteri
-teatterissa tehtiin etenkin italialaista oopperaa säveltäjäniminä mm. Anfossi, Cimarosa, Gluck, Paisiello, Piccinni, Sarti jne.
-esim. 1786 oli 125 esitystä 17:stä eri oopperasta, joista 8 tehtiin ensi kertaa Esterházyssa
Oopperat
-1762–83 Haydn sävelsi 16 italialaista (enimmät dramma giocosoja ja 3 seriaa) ja 5 saksalaista oopperaa/marionettioopperaa
-eurooppalainen yleisö vain kiinnostui enemmän hänen soitinmusiikistaan, ja Haydn ei säveltänyt enää 1783 jälkeen oopperaa Esterházy'iin
-Haydn muokkasi runsaasti vokaalimusiikkia Esterházyn tarpeisiin: 1768–90 sovitti, valmisti ja johti 70 oopperaa
-La canterina (Laulajatar, 1766), intermezzo, oli ensimmäinen koominen ooppera Esterházeille, luultavasti Eisenstadtiin
-Lo speziale tai Der Apotheker (Apteekki/Apteekkari, 1768, Goldoni); dramma giocoso, oli ensimmäinen ooppera Esterházyn uuteen teatteriin
-L'infeltà delusa (Rauennut uskottomuus, 1773), burletta per musica, Maria Theresia lausui nähtyään esityksen: "Kun haluan kuulla hyvää oopperaa, menen Esterházyyn"; oopperassa on 5 roolihenkilöä: neuvokas Vespina, Mozartin Despinan esihahmo, joka saa tahtonsa läpi ja haluamansa äveriään miehen (Nencio), jota Sandrinan isä Filippo havittelee tyttärelleen; Vespinan ansiosta Nanni saa Sandrinan; oopperassa on hyvät ensemblet finaaleissa ja mainioita aarioita; seuraavassa tuntemattomaksi tekeytyvä Vespina laulaa teeskennellystä kurjuudestaan:
Ho un tumore in un ginocchio,
che mi sforza a zoppicar.
Una fistola in quest'occhio
mi fa sempre lacrimar.
Ho una tosse, ah, che m'ammazza,
e patisco a respirar.
Quella povera ragazza
sta li lì per dilefiar.
Ah di me, che savia mai,
se per giunta a tanti guai
mi toccasse a leticar.
Minulla on ajos polvessa,
joka panee minut ontumaan.
Märkäymä silmässä
saa minut aina itkemään.
Minulla on yskä, joka minut tappaa,
ja hengittäminen on työlästä.
Onneton tyttäreni
on kotona menehtymäisillään.
Oi minua, viisas kun en ole,
ajautuneena näin moniin ikävyyksiin,
vaikka minut vietäisiin käräjätupaan.
-L'incontro improvviso (Odottamaton kohtaaminen, 1775); dramma giocoso, on suuri ja kunnianhimoinen teos, jonka kesto on ähes 3 tuntia ja jossa on 11 henkilöä; on turkkilaisaiheinen pelastusooppera, jolla on yhteyksiä Mozartin Entführungiin; turkkilaissoittimet ovat osa orkesteria (vrt. sinfonia nro 100)
-Il mondo della luna (Kuun maailma, 1777; Goldoni); dramma giocoso, kuuhullu Bonafede saadaan kepposen avulla luopumaan tyttäristään; jo Galuppi oli sävelittänyt tämän mestarillisen tarinan
-La vera costanza (Todellinen uskollisuus, 1778/85); dramma giocoso, tämän oopperan mahdollisesti Joosef II:n tilaus Wieniin; kalastajatytöllä on lapsi kreivin kanssa, ja tytön hengenmeno on lähellä, jolloin vasta kreivi ottaa hänet takaisin
-L'isola disabitata (Asumaton saari, 1779); on vakava ooppera azione teatrale, jossa on Gluckin vaikutuksesta paljon recitativo accompagnatoa; 2 sisarta haaksirikkoutuu saarelle, josta heidät pelastaa mies ja rakastaja 13 vuoden jälkeen
-La fedeltà premiata (Palkittu uskollisuus, 1780/82); dramma giocoso, oopperasta oli 36 esitystä 1780-luvulla Esterházy'ssa, lisäksi Wienissä ja Pressburgissa
-Orlando Paladino (Ritari Roland, 1782); 3-näytöksinen dramma eroicomico (sankarilliskoominen näytelmä), jossa on koomisia piirteitä (Leporelloa ennakoiva palvelija, jolla on kaksi luetteloaariaa) sekä yläluokan yleviä henkilöitä (ritarit Orlando ja Rodomonte); oli Haydnin elinaikana hänen suosituin oopperansa, jota esitettiin n. 20 kaupungissa Keski-Euroopassa, enimmälti saksaksi
-Armida (1783), dramma eroico, josta järjestettiin 54 esitystä linnassa; laulutyyli on virtuoosista ja sotilastyyliä on mukana; seuraavassa oopperan alusta nimihenkilölle tyypillinen sankari-aaria:
Vado a pugnar contento,
idolo del mio cor,
fra cento spade e cento
avrò sul labbro ognor
la mia tiranna.
Lähden taistelemaan ilolla
sydämeni rakas,
satojen miekkojen keskellä,
huulillani tulee aina olemaan
valtijattareni nimi.
Dunque deponi ormai la pena tua crudel;
pensa che il tuo fedel,
no, non t'inganna.
Unohda siis julma kärsimyksesi:
ajattele että uskollisesi,
ei sinua petä.
Vado a pugnar contento, ecc.
"Vado a pugnar contento" -aarian alku
"Pariisin-sinfonian" nro 82 (1786) alku: voi havaita kuinka seria-oopperan sankarillinen luonne yhdistyy suuren sinfonian loistokkuuteen.
-L'anima del filosofo ossia Orfeo ed Euridice (Filosofin sielu, tai Orfeus ja Eurydike; 1791, Lontoo); hieman torsoksi (5. näytös mahdollisesti puuttuu) ja poliittisten juonittelujen vuoksi esittämättömäksi jäänyt mutta vaikuttava vakava ooppera, dramma per musica; ensiesitys oli vasta 1951 Firenzessä (mukana oli Callas)
-oopperasäveltämisestä ja -toiminnasta saadut kokemukset olivat ratkaisevan tärkeitä myös soitinmusiikkityylin kehityksen kannalta: siitä sinfonioiden uusi terävyys, karakterinen moninaisuus 1770-luvulla, sekä jousikvarteton todellisen luonteen löytäminen 1781
Varhainen kirkkomusiikki
-1767– Haydn sai täyden Kapellmeister-toimen, jolloin myös kirkkomusiikki tuli hänen johdettavakseen
-lähimmän vuosikymmenen aikana syntyi 5 messua, kantaatti, Stabat mater, Salve Regina ja oratorio, mutta sävelsi vain ns. Suuren urkusoolomessun (1769) ja Missa Sancti Nicolain (1772) Esterházy'iin
-halusi säveltää laajoja kirkkoteoksia (missa longa tai missa solemnis), sillä ne tarjosivat ison mediumin; Haydn saikin säveltää niitä mutta hovin ulkopuolelle, kun ruhtinas ei ollut kiinnostunut kirkkomusiikista
-Missa Sanctae Caeciliae (Pyhän Cecilian messu, 1766); oikea nimi Missa Cellensis (Marian selli/kammio-messu); on yli tunnin mittainen kantaattimessu
-Stabat mater (1767, Eisenstadt); ei ollut kovin monia tämän tekstin sävelityksiä (D. Scarlatti ja Pergolesi), sillä teksti ei tarjoa paljoa vaihteluita; Haydnin musiikki on omistautunutta ja harrasta ja se teki Pariisissa ja Lontoossa Haydnistä suositun; useimmat 13:stä osasta ovat mollissa; on lähes mestariteos
-Il ritorno di Tobia (Tobiaksen paluu; 1775); Wienin Säveltaiteilijoiden seura järjesti 1771– oratorioesitykset joulun- ja paastonaikoina muusikoiden leskien ja orpojen tukemiseksi; esityksistä tuli julkisen musiikkielämän suurtapauksia; Haydnin oratorio oli hänen siihen asti kunnianhimoisin teoksensa, jonka hän 1784 revisoi ja teki loisteliaita aarioita
-Esterházy'ssa ei harrastettu kirkkomusiikkia 1772–82, mutta 1782 syntyi toinen Missa Cellensis, joka on iemman kehityksen summa
-Die sieben letzten Worte unserers Erlösers am Kreutze (Vapahtajamme seitsemän sanaa ristillä); oli alun perin sarja orkesterisonaatteja (1786), jotka tilattiin esitettäväksi espanjalaisen Cadizin kaupungissa paastoajan musiikkina; sisältävät johdannon, seitsemän hitaan osan sonaattimuotoa ja nopean päätöksen (maanjäristys); Haydn muokkasi musiikista jousikvarteton ja myöhemmin Passaun kapellimestari Frieberthin kanssa tekstillisen oratorion kuoro-osuuksineen (1796)
Myöhäiset messut
-kirkkomusiikin säveltäminen oli ollut vaikeaa valistusajan hengen vuoksi, 1780-luvulla lisäksi keisarin kiellettyä soitinmusiikin kirkossa
-lisäksi oli tyyliongelma: vanha kontrapunktityyli oli useimmiten rutiinimaista ja persoonatonta, kun taas soitinmusiikin ja buffa-oopperan galantti tyyli oli varhaisvaiheessa liian kevyttä kirkkomusiikkiin, vaikka hyviä poikkeuksiakin on (mm. Pergolesi, Hasse, Jommelli, Galuppi)
-Haydn onnistui myöhäistuotannossaan luomaan aidon ja toimivan kirkkotyylin, sillä sinfoninen orkesterikokemus ja kypsä wieniläisklassinen sekatyyli, jossa on mukana polyfoniaelementtejä ja fuuga-taitoa, tekivät mahdolliseksi juhlavan ja painavan ilmeen; myös vanhenevan säveltäjän henkilökohtaisella hurskaudella lienee ollut osuutta asiaan
-Lontoon sinfonioiden jälkeen Haydn luopui — jousikvartettoja lukuun ottamatta — soitinsäveltämisestä ja loi tärkeimmät kirkkomusiikkiteoksensa: 6 messua ja 2 oratoriota
-viimeiset 6 messua (1796–1802) on sävelletty Nikolai II:n puolison nimipäiväjuhliin Eisenstadtiin, ja ne osoittavat sinfonian vaikutuksen: ovat loisteliaita, täydellä orkesterilla (padat + trumpetit) lataavia teoksia
-Missa Sancti Bernardi von Offida (Heiligmesse; Pyhien messu; 1796)
-Missa in Tempore Belli (Sotamessu tai Patarumpumessu; 1796); nimi tulee Itävallan tuolloin käymästä sodasta Ranskaa vastaan, jossa Bonaparte oli voittoisa; messussa on, etenkin Agnus Dei -osassa, solistinen patarumpuosuus sekä 2 trumpettia (clarino) teoksen militaarisen yhteyden vuoksi
-Missa in angustiis (Messu hädän aikana) tai Nelson-messu (1798) on myöhäismessuista tunnetuin; iso osa Itävaltaa oli tuolloin Ranskan valloittama, ja messu yhdistettiin sen säveltämisen jälkeen amiraali Nelsoniin, joka voitti Napoleonin laivaston Abukirissä 1.8.1798; Kyrie on sinfoninen allegro, kuten Gloria-osakin, jossa on kertausjakso tekstillä "Quoniam"; soittimistossa on mukana 3 trumpettia, padat ja urut
-Teresia-messu (1799); nimi tulee keisari Frans I:n toisesta puolisosta; on juhlava teos, jonka Crucifixus on erityisen vaikuttava
-Schöpfungsmesse (Luomismessu, 1801)
-Harmoniamessu (1802); nimi tulee Haydnin käyttämästä suuresta puhallinkuorosta (Harmoniemusik); on ehkä syvällisin säveltäjänsä messu, jonka Kyrie on jälleen hidas, vaikkakin sonaattimuotoinen, alkuperäisen luonteensa mukaisesti
Harmoniamessu on luonteeltaan sinfoninen, mikä on tulosta mm. teokselle nimen antaneen laajan puhallinosuuden läsnäolosta.
Oratoriot Luominen ja Vuodenajat
-romanttinen luonnontunteen herääminen ja nouseva kansallistunne kävivät käsi kädessä uskonnollisen tunteen elpymisen kanssa
-kun Haydn kuuli Lontoossa Handelin Messiaksen ja taiteiden suosija paroni Gottfried van Swieten (1733–1803), joka tuki myös Mozartia, innosti Haydnia esittelemällä tälle saksannoksensa John Miltonin runoeepoksesta Kadotettu paratiisi (Paradise Lost, 1667), Haydn innostui säveltämään oratorionsa
-Die Schöpfung (Luominen, 1798); henkilöinä on enkeleitä (Gabriel, Uriel, Rafael) ja ihmisiä (Aatami ja Eeva); luonnon kuvaukset ovat vaikuttavia ja somia
Nr. 21 Rezitativ
RAPHAEL
Gleich öffnet sich der Erde Schoß
Und sie gebiert auf Gottes Wort
Geschöpfe jeder Art,
In vollem Wuchs und ohne Zahl.
Vor Freude brüllend steht der Löwe da.
Hier schießt der gelenkige Tiger empor.
Das zackige Haupt erhebt der schnelle Hirsch.
Mit fliegender Mähne springt und wieh'rt
Voll Mut und Kraft das edle Roß.
Auf grünen Matten weidet schon
Das Rind, in Herden abgeteilt.
Die Triften deckt, als wie gesät,
Das wollenreiche, sanfte Schaf.
Wie Staub verbreitet sich
In Schwarm und Wirbel
Das Heer der Insekten.
In langen Zügen kriecht
Am Boden das Gewürm.
Samassa aukeaa maan syli,
ja se tuottaa Jumalan sanalla
kaikenlaisia lajeja,
täydessä kasvussaan ja ilman lukua.
Ilosta karjuen käy tuolla leijona.
Täällä ampaisee notkea tiikeri esiin.
Sarvipäänsä kohottaa nopsa peura.
Harja hulmuten hyppää ja hirnuu
rohkean voiman tunnossa jalo ratsu.
Vihreällä niityllä einehtii jo
karja, laumoiksi jaettuna.
Laitumia peittää, kuin kylvettynä,
villava, lempeä lammaslauma.
Pölypilven lailla levittäytyy
suristen ja kierrellen
hyönteisparvi.
Pitkin kiemuroin matelee
maassa käärme.
-Haydn käyttää edistyksellistä harmoniaa ja Handelia jatkavaa kuorofuugataidetta; alkusoitossa Kaaoksen kuvaus ("Die Vorstellung des Chaos") on luonteeltaan ja soinnutukseltaan esiromanttinen, vaikka käyttääkin siinä hitaan osan sonaattimuotoa; oratorio ennakoi Weberin Freischützin luontotematiikkaa
Harmonista seikkailua Luominen-alkusoitossa: c-molli-pääsävellajia ei vakiinnuteta kadenssilla ja samoin käy myös Es-duuri-sivusävellajille.
-Die Jahreszeiten (Vuodenajat, 1801); James Thomsonin runoelman The Seasons (1730, saks. 1745) pohjalta (libretto oratoriossa Swietenin) Haydn loi vielä uuden oratorion, joka on kirkollis-maallinen kvasiooppera henkilöineen (talonpoika Simon, tämän tytär Hanne, nuori talonpoika Lucas; maalaisväkeä ja metsästäjiä); teos sisältää resitatiiveja ja aarioita ja tanssillisia kuorokohtauksia
-oratoriot ovat toki vilpitöntä Jumalan ylistystä, mutta yhtä lailla luonnontunteen kuvausta sekä valistusajan maallisen filosofian ihmiskeskeisen luontokäsityksen heijastumaa; luonto on esitetty sellaisena kuin se tuolloin koettiin — ja miten Haydn sen koki — , kun ihminen ajateltiin keskeiselle paikalle luonnonjärjestyksessä
Vuodenajat on valistusajattelun tuote: otsikkokuvatekstin mukaan "Lukeminen ja mietiskely ovat viisaan miehen järjen iloja".
-pittoreskilla ja rehevällä luonnonilmiöiden ja maalaiselämän kuvauksella on oratorioissa monin paikoin keskeisempi rooli kuin uskonnollisella tunteella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti