Kirkkomusiikki galanttina aikana
-1700-luku on profaania valistuksen aikaa, jolloin ranskalaiset ensyklopedistit (Voltaire, Rousseau, Diderot jne.) ajateltiin helposti ateisteiksi, sekä luonnontieteiden nousukautta (Linné, Goethe jne.), jolloin kirkon arvovalta heikkeni ja epäily yhteiskunnan ja luonnon teosentristä mallia kohtaan kasvoi
-samalla ihmisen rooli alkoi tuntua yhä keskeisemmältä: ihmisen ja Jumalan suhteen asemasta nyt tuntui yhä kiinnostavammalta ihmisen asema luonnonjärjestyksessä
-kirkollisuuden ja teologisen ajattelutavan väheneminen ei mitenkään ruokkinut kirkkomusiikkia, ja samansuuntaisesti toimi myös musiikin tyylin murros: arvokkaan ja komplisoidun fuugatekniikan, jossa saattoi nähdä yhteiskunnallis-jumalallisen hierarkkisuuden yhden ilmentymän, korvasi triviaali melodiasäveltäminen, joka vastasi ajan vaatimaa "tervettä järjeä" (common sense), ikimuistoisten sääty- ja luokkaerojen jumalallisen alkuperän epäilyä ja tasoittumista, sekä Rousseaun ehdottamaa "luonnollisuutta" musiikissa
-kaikesta huolimatta kirkot tarvitsivat yhä musiikkiansa, ja sitä kirjoittivat joko vakinaispalkollisina tai oopperasesonkien välissä ajan samat säveltäjät, jotka kunnostautuivat galantin buffan ja musiikkikieleltään hitaammin modernisoituvan serian alueilla
-ristiriita fuxilaisen Palestrina-kontrapunktin ja viihdyttävän buffa-melodiikan välillä leimaa paljoa kirkkomusiikkisäveltämistä
-mm. Antonio Lotti (1667–1740) ja J. J. Fux (1660–1741) jatkoivat messuissaan vielä stile antico -kirkkomusiikkitraditiota
-1700-luvun oopperan musiikkityyli oli ainakin galantissa vaiheessaan isäisesti sopimaton kirkkomusiikkiin
-Burney puki varmaan moneen käsityksen toivottavasta kirkkomusiikista seuraavaan muotoiluun:
"En kutsu jokaista uutta oratoriota, messua tai motettia kirkkomusiikiksi: sillä samat sävellykset eri sanoin sopisivat yhtä hyvin, jopa usein paremmin, näyttämölle. Mutta musica da chiesalla, varsinaisesti ajateltuna, tarkoitan vain lauluäänille tehtyjä täysiä ja tieteellisiä sävellyksiä, joiden erinomaisuus syntyy enemmän hyvästä soinnutuksesta, oppineista modulaatioista ja fuugista nerokkaisiin ja raittiisiin aiheisiin kuin keveistä lauluista ja huumaavista säestyksistä."
-ongelma laukesi tyydyttävimmin vasta 1700-luvun jälkipuoliskon tyylisynteesissä, mutta läpi vuosisadan syntyi silti hienoja messuja, motetteja, kirkkokantaatteja, passioita ja etenkin oratorioita
-säveltäjinä kunnostautuivat ajan oopperasäveltäjät Pergolesista Hassen, Jommellin ja Galuppin kautta Paisielloon ja Salieriin sekä wieniläisklassikot
-ranskalaissäveltäjät, mm. Rameau ja Mondonville, jatkoivat Lullystä alkanutta traditiota keskeytyksettä musiikkikielen taipuessa vain hiukan uuden suuntaan, kunnes vallankumous toi tyylivaihdoksen myös kirkkomusiikkiin
ITALIA
-1700-luku oli pääosin virtuuosisen, solistisen kirkkomusiikin kulta-aikaa
-vastauskonpuhdistuksen Italiassa tilaisuuksia ja tarvetta kirkkomusiikin säveltämiseen oli kosolti
-kirkkomusiikin keskuksia Italiassa olivat Rooma, Bologna, Firenze, Venetsia, Napoli, Padova, Genova, Lucca ja Milano
-Napoli oli pääpaikka, mutta Venetsia ei jäänyt juurikaan jälkeen: edellisessä oli n. 500 kirkkoa sekä maineikkaat konservatoriot; jälkimmäisessä 4 kuuluisaa Ospedalea, jotka tarvitsivat kirkkomusiikkia runsaasti ja myös kouluttivat muusikoita
-Bologna ja Padova olivat välissä ja niissä toimi ajan kuuluisimmat kontrapunktimaestrot, joilla käytiin opiskelemassa stile anticoa: Padre Martini (1706–84) ja Francesco Antonio Vallotti (1697–1780)
-Martinin oppilaisiin kuuluivat mm. J. Chr. Bach, Cafaro, Gassmann, Grétry, Jommelli, Majo, Mattei, Naumann, Sarti, Schuster, Vogler, W. A. Mozart; vielä Verdi ihaili Vallottin kirkkomusiikkiteoksia sekä tutki tämän teoreettisia kirjoituksia
Oratorio ja passio
-Vinci, Leo ja Pergolesi esittelivät oratorioissaan uuden oopperamaisen sooloäänen käytön: da capo -aariaa kannattelee etupäässä jousten säestys
-1700-luvun toisella neljänneksellä kirkkomusiikissa löi varhaisklassinen tyyli läpi viimeistään Hassella
-oopperan ja oratorion yhteys oli keskeinen tekijä; seriasta oratorio eroaa lähinnä kuoron ja runsaamman recitativo accompagnaton (jousien säestämä resitatiivi) käytön suhteen
-oratorio, yleensä 2-osainen näyttämöllinen tai konsertoiva oratorio, oli kirkkomusiikin dramaattinen päätyyppi (dramma sacro): se korvasi adventtina ja paastoaikana oopperan
-Piccinni, Gazzaniga, Paisiello, Myslivecek, J. Chr. Bach, Sacchini, Guglielmi, Cimarosa sävelsivät kaikki siinä oratorioita kuin serioitakin
-passio-sävelityksillä ei ollut Italiassa liturgista funktiota
-sepolcro, hautaoratorio, oli lähempänä oratoriota kuin varsinainen kirkkomusiikkiteos
-myös oratorioissa ja passioissa käytettiin Metastasion librettoja, jotka olivat suosittuja taiteellisista ja uskonnollisista syistä, sillä tekstit olivat laadukkaita
-resitatiiveilla oli kertova, aarioilla mietisskelevä ja moralisoiva rooli
-kuorot osien päätteeksi olivat kehottavia tai tarkastelevia, rukouksia tai ylistyslauluja
-Metastasio otti 5 aihetta Vanhasta testamentista; Abel, Joosef Egyptissä, Betulian vapautus, kuningas Joas Juudasta sekä Iisak
-passio on Uudesta testamentista, tosin ilman Jeesusta, erikoistapaus on Pyhä Helena, jossa käydään läpi Kristuksen risti- ja hautatapahtumat; henkilöt ja tapahtumat ovat vertauskuvia, Kristuksen ja hänen tekojensa figuureja
Messu
-myös messusta ja kirkkokantaatista tuli vähitellen aaria-painotteisia, vaikka myös ensemblejä ja kuoroja käytettiin
-messu oli läpisävelletty laji vain lähinnä saksalais-böömiläisellä alueella: mm. Vallotti teki Padovassa 28 Kyrie-, 27 Gloria- ja 23 Credo-sävelitystä ja vain yhden läpisävelletyn mieskuoromessun
-kantaattimessu on nimitys kokonaisuudelle, jossa aariat, ensemblet ja kuorot vuorottelevat ja jossa voidaan käyttää ritornellomuotoa niin, että kuoro on ritornello ja soolot välissä ovat aarioita
-konsertoiva messu, messa concertata, olisi tosin oikeampi nimi, sillä messussa ei ole resitatiiveja, vaikka sisältääkin virtuoosisia laulusooloja, aarioita
-messu sai mielenkiintoisen ilmeen, sillä siinä elivät rinnan vanha kontrapunktinen ja uusi galantti tyyli: polyfonisia osia olivat Kyrie, Glorian loppu, Credon loppu, Hosanna (joskus Sanctus), Dona nobis pacem; muut osat olivat solistisia tai ensemble-aarioita
-messa da gloria: Gloria oli tässä messun keskusta, useimmiten tässä tyypissä ei muita osia ollutkaan kuin Kyrie ja Gloria
-messe solenne/solemnis (suuri juhlamessu) sai erityisaseman ja oli italialaismusiikkia rikkaan soittimiston kera:
Kyrie I: hidas introductio ja allegro kuorolle
Christe: lyyrinen kontrasti, laulusolistit
Kyrie II: fuuga
Gloria: "Laudamus" koloratuurisopraanolle, "Quoniam" bassolle, "Cum sancto spiritu" -fuuga
Credo: rondomuoto usein; vaikea sävelitettävä
Sanctus: ykseys Benedictuksen kanssa
Agnus Dei: 1700-luvulla oli 2-osainen kontrastoiva; lyyristä mollialkua seuraa "Dona nobis" -fuuga
-missa brevis: oli aluksi lyhempi messu (Kyrie, Gloria, Credo), kunnes tarkotti myös teknisesti vaatimattomampaa messua vähin solistein pienen orkesterin kera
Vesper, lamentaatio, litania, motetti, Stabat mater
-vesperille vakiintuivat säännöt: romaanisella alueella se käsitti 5 psalmia, antifonit, hymnin ja magnificatin, mutta muodosti vain harvoin sävellyskokonaisuuden ja oli useimmiten yksittäisten teosten kombinaatio
-litanialla oli liturgiaa lähellä oleva rooli hartaushetkissä, etenkin jesuiitoilla
-lamentaatiot Jeremiaan Valitusvirsiin oli suosittu laji piinaviikolla ja sitä viljeltiin 1800-luvulle saakka; 1700-luvulla sitä ylläpidettiin eritoten Napolissa (A. Scarlatti, Durante, Leo, Porpora, Perez) ja Roomassa
-Stabat mater oli eräs laji, jolla oli oma kehityshistoriansa; niitä sävelsivät paastonaikana veljeskuntien suojeluksessa mm. A. Scarlatti, Pergolesi, Caldara, Emanuele d'Astorga, Jommelli, Traetta, Boccherini, Frantisek Tuma, vaaliruhtinas Max Emanuel, J. Haydn
Mater dolorosa (Tuskien äiti)
motetti oli lähellä oopperan kohtausta tai maallista kantaattia: recitativo accompagnatoa ja soololaulua
-Quantzin mukaan italialaiset nimittivät uudessa tyylissä moteteiksi latinalaisia soolokantaatteja, joissa on kaksi resitatiivia ja aariaa, lopuksi halleluja, joka voitiin laulaa messussa Credon jälkeen
NAPOLI
-Napolista tuli A. Scarlattin jälkeen "musiikkimaailman pääkaupunki" (Charles de Brosses, 1739–40)
-ajalta 1721–1800 on olemassa 127 librettoa nimillä oratorio, dramma sacro, componimento sacro jne.
-näiden esityksiä oli veljeskunnissa, luostareissa, kirkoissa, konservatorioissa
-1770 jälkeen esityksiä tuskin oli enää kirkoissa, vaan teattereissa nimellä dramma sacro per musica paastonaikana
-näyttämöoratorio ja hengellinen ooppera ovat sama asia; myös oratorioissa oli lemmenjuttuja
-Goethe (s. 192, suom. Italian matka) käydessään Napolissa paheksui San Carlossa Jerusalemin hävitystä Nebukadnessarin toimesta — oli Giuseppe Giordanin (1751–98) oratorio La distruzione di Gerusalemme (Napoli 1787):
"Teatteri ei enää huvita minua lainkaan. Täällä ne paaston aikana esittävät hengellisiä oopperoita, jotka eivät eroa maallisista missään muussa kuin siinä, ettei näytösten välillä ole balettinumeroita; mutta muuten ne ovat niin kirjavaa tavaraa kuin suinkin mahdollista. Teatro S. Carlossa ne esittävät Nebukadnesarin toimeenpanemaa Jerusalemin hävitystä."
-tunnetaan 38 oratoriosäveltäjää Feosta (1723) n. 1806 asti
-passioita syntyy muutama: Nicola Contin (fl. 1733–54) La Passione di Gesù Cristi (Metastasio, 1739), Gennaro Mannan (1751–1804) latinankielinen Sepultura Sarae sive Pietas in mortuos (Saaran hautaus eli Hurskaus kuolleissa; 1748)
-muutama napolilainen oratorio lähti voittokululle: Pergolesin Il transito di S. Giuseppe (P. Joosefin kuolema, 1731), Piccinnin La morte di Abele (Aabelin kuolema, 1758), Cimarosan Il sacrificio d'Abramo (Aabrahamin uhri, 1786), Guglielmin Debora e Sisara (1788)
-Vincin oratorioissa Gionata (Joonatan, 1729) ja Il sacrificio die Jephte (Jeftan uhri, n. 1730) sekä Maria addolorata (Murheinen Maria, n. 1730) on dramaattista laulua kolmisointuteemoilla
-Leo sävelsi 9 oratoriota Napoliin, mm. Sant' Elena al Calvario (Pyhä Helena Calvariossa, 1734); La morte d'Abele (Aabelin kuolema, 1738 Bologna) on mestariteos, jota esitetään yhä
-Porpora sävelsi Wieniin mm. oratorion Il Gedeone (Gideon, 1737)
Pergolesi
-toimi Napolissa ruhtinaskapellin johtajana (1732–) ja kuninkaallisen kapellin urkurina (1735–), mikä velvoitti kirkkomusiikin säveltämiseen
Stabat mater
-säkeistöt 7–8:
Eia, Mater, fons amoris
me sentire vim doloris
fac, ut tecum lugeam.
Sitä äidin kärsimystä!
Hänehen nyt liittymistä
minun tulee hakea.
Fac, ut ardeat cor meum
in amando Christum Deum
ut sibi complaceam.
Palavalla sydämellä,
kyynelillä kylvetellä
Herran pyhää ruumista.
-suositussa Stabat materissa (1736) esiintyy vierekkäin vielä hieman barokkityylisiä osia sekä galantisti pyrähteleviä ja tanssillisia osia
-Pergolesi sävelsi myös kirkkodraamoja (= oratorioita), kuten Il transito di San Giuseppe (Pyhän Joosefin kuolema, 1731) sekä La conversione di San Guglielmo, duca di Aquitania (Akvitanian herttuan, Pyhän Vilhelmin kääntymys; 1742, Roomassa postuumisti), jossa enkeli ja demoni taistelevat herttuan sielusta; oratoriossa on buffa-piirteitä, mutta koomiset kohtaukset on sittemmin jätetty pois
-sävelyksiä Messa à 5 voce (ennen 1732) sekä 2 lyhyttä messua (vain Kyrie ja Gloria), joista F-duuri-messu oli tilaus Roomaan (1732), sekä motetteja ja psalmeja, mm. kaksi Salve Reginaa
Hasse
-kirkkomusiikkituotanto on oopperoiden tapaan laaja ja laadukas: se käsittää 11 oratoriota, kantaatteja, messuja, motetteja sekä muita kirkkosävellyksiä
-Hasse toimi 1720-luvulla Napolissa kuninkaallisen kapellin ylimääräisenä johtajana
-n. 1730 Venetsian oli Ospedale degli Incurabilin kapellimestarina, jolloin sävelsi Misereren sekä 2 latinalaista oratoriota
-pääosa kirkkomusiikista syntyi Dresdenin hovisäveltäjänä (1731–)
-Miserere (1730–31): 8-osaista teosta pidettiin aikanaan mestariteoksena; siinä on Gluckin ja Mozartin ennakointia, polyfonia yhdistyy näyttävään ja suloisen galanttiin laulutyyliin:
Psalmi 51: 16
"Päästä minut verenvioista, Jumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni riemuitsisi sinun vanhurskaudestasi."
-messu d (Dresde, 1751): on tyypillinen numeromessu, jonka 5 ordinarium-osaa jakaantuvat 16:een alaosaan; messussa vallitsee italialaisittain homofoninen kuorokudos, orkesterinkäyttö on tehokasta; ensemblet ja aariat, joita leimaa elegantti ja virtuoosinen melodiikka, on sävelletty ritornellon kera; harmonia on rikasta ja motiivisuus ytimekästä; Gloria on messun keskipiste
-requiem C (1763): on sävelletty vaaliruhtinas Fredrik Augustin kuoleman johdosta ja esitettiin 22.11.1763, minkä jälkeen uusi ruhtinas Fredrik Christian vapautti Hassen vaimoineen palveluksesta kassan tyhjentymisen vuoksi; requiemiä arvostettiin ja se levisi laajalti, sillä käsikirjoitukopioita on löytynyt ympäri Eurooppaa; on komea, konsertoiva teos galantteine aarioineen ja solistisine puhallinosuuksineen, ja se kunnioitti siten osuvasti edesmenneen hallitsijan tuhlailevaa loistoa; on parhaita requim-sävelityksiä ennen Mozartia
-erityisesti Hassen oratoriot olivat aikanaan paljon esitettyjä, ja hän oli opera serian ohella myös oratorion suurin mestari 1700-luvun puolivälin molemmin puolin
-I pellegrini al sepolcro di Nostro Signore (Pyhiinvaeltajat Herramme haudalla, 23.3.1742) oli aikanaan äärettömän suosittu ja sitä esitettiin toistuvasti Saksassa, Itävallassa ja Italiassa; J. A. Hiller esitytti ja julkaisi sen saksaksi vielä 1784; lähellä Pergolesin tyyliä olevassa oratoriossa Hasse käyttää puhaltimia (fagotit, huilut, oboet) verrattoman luovasti, resitatiivit kuvailevat Jeesuksen kärsimyksiä tavattoman kaunopuheisesti ja aariat paikoin ylittävät jopa oopperailmaisun; aiheena oratoriossa on neljän miehen matka pyhiinvaeltajina Jeesuksen haudalle ja heitä johtaa Guida (basso); 1. osassa miehet ovat matkalla Jerusalemiin ja 2. osassa kuvaillaan heidän tuntemuksiaan haudalla; pyrkimyksenä on murtaa da capo -aariakonventio; orkesterina on jouset sekä 2 huilua ja 2 oboeta, ja 2 fagottia on mukana alkusoitossa ja parissa aariassa; seuraavassa Teotimon (Timoteus) aarian A-osan teksti:
Sentì 'l mar l'Onnipotente/che dal niente lo formò,/e mugghiando rinserrò/ne' suoi fondi le tempeste.
Tunsi meri Kaikkivaltiaan/joka tyhjästä sen oli luonut/ja pauhaten se vapautti/syvyyksistään myrskyt.
-La conversione di San Agostino (Pyhän Augustinuksen kääntymys; 28.3.1750 Dresdenissä); esityksiä oratoriosta oli kaikkialla 1787 asti; se toimi mm. Fredrik Suuren Sanssoucin uuden linnan teatterin avajaisnäytöksenä 1768; se on 5-osaisesta jesuiittanäytelmästä tehty 2-osainen oratorio, jossa kukkii ajan makua vastaava mitä herkkätunteisin ja liikuttavin ilmaisukieli; Augustinuksen katumus, itku ja epäilyt kuvataan mestarillisen varmaotteisesti niin, että katolisesta tunnustuksesta ja jesuiittanäytelmäalkuperästä huolimatta teoksessa on vahvasti pietistinen, omakohtainen vire (jansenismi teki tuloaan Saksaan/Itävaltaan!); musiikissa käytetään mm. tremoloja, glissandoja, unisonoja maalaavina tehoina
Giuseppe Giordani
-s. Napolissa 1751, k. Fermossa 1798; opiskeltuaan Napolissa mm. Cimarosan johdolla sai samaan aikaan ensin ylimääräisen kapellimestarin toimen 1774, kunnes muutti 1789 Fermoon Metropolitana-kirkon musiikinjohtajaksi
-sävelsi oopperoitakin ja erinäisiä oratorioita: mm. La morte d'Abele (Aabelin kuolema; Jesi, 1775), La distruzione di Gerusalemme (Jerusalemin hävitys; Senigallia, 1790), Isacco, figura del Redentore (Iisak, Vapahtajan ennakoija; Camerino, 1794), Il figliuol prodigo (Tuhlaajapoika; Ascoli, 1795) ja Betulia liberata (Vapautettu Betulia; Ancona, 1796)
-Italiassa oli kaksi passiotraditiota: 1) vapaa passio-oratorio esim. Metastasion tekstiin; 2) liturginen passio kantaattityyliin ja evankeliumin tekstiin
-Passio per il Venerdi Santo (Pitkäperjantain kärsimyskertomus; Napoli 1776) on sävelletty Johanneksen evankeliumiin; ei perustu niinkään mekaanisesti aarian ja resitatiivin vuorotteluun kuin jatkuvuuteen, sarjaan dramaattisia kuvia; vain kertoja (testo) ja Kristus on nimetty solisteiksi, mutta myös Pietarin ja Pilatuksen osuudet erottuvat stemmoista; lisäksi on 4-ääninen turba-kuoro, joka tuo kontrasteja; arioso-tyyli hallitsee, mutta esim. kertoja käyttää secco-resitatiiveja, ariosoa ja 3-osaisia aarioita; orkesterissa puhaltimet (mm. oboe ja käyrätorvi) esiintyvät solistisesti; musiikki edustaa varhaisklassista idiomia, mutta jo sisäistyneellä ja uskottavalla tavalla; seuravassa eloisa kohtaus hiilivalkealta, jonka äärellä Pietari kielsi kolmasti Jeesuksen:
Johanneksen evankeliumi 18:
24 Misit ergo eum Annas ligatum ad Caipham pontificem.
25 Erat autem Simon Petrus stans et calefaciens se. Dixerunt ergo ei: “ Numquid et tu ex discipulis eius es? ”. Negavit ille et dixit: “ Non sum! ”.
26 Dicit unus ex servis pontificis, cognatus eius, cuius abscidit Petrus auriculam: “ Nonne ego te vidi in horto cum illo? ”.
27 Iterum ergo negavit Petrus; et statim gallus cantavit.
26 Silloin eräs ylimmäisen papin palvelijoista, sen sukulainen, jolta Pietari oli sivaltanut korvan pois, sanoi: "Enkö minä nähnyt sinua puutarhassa hänen kanssaan?"
27 Niin Pietari taas kielsi, ja samassa lauloi kukko.
VENETSIA
-kaupungin 4 ospedalea sekä Pyhän Markuksen kirkko olivat tärkeimmät säveltäjien työllistäjät teattereiden ohella
-1721–1810 syntyi oratorioita 329, joista 253 oli latinalaisia; näistä on säilynyt 23 italialaista ja 58 latinalaista oratoriota
-1720–40 oli hiljaista ja syntyi vain 12 enimmäkseen anonyymiä teosta, 3 tosin on Benedetto Marcellon käsialaa, kunnes Congregazione dell'Oratorio päättää 1740 jatkaa oratoriolinjoilla
-Jommellin Isacco (1742) ja Gioas (Jooas, 1745) säilyneet
-Duranten S. Antonio da Padova (1753) myös säilynyt
Ospedalit
-253:n latinalaisen oratorion lajit ovat monet: actio sacra (90), dramma sacro (10), oratorio (9), dialogus/trialogus (11)
-Miserere-psalmi oli pääsiäisviikon katumuspsalmi näissä; siitä suosio
Incurabili
-Porpora ja Hasse olivat palkkalistoilla 1720–30-luvuilla
-1740– Jommelli, V. Ciampi, G. Cocchi
-Galuppi, ajan tärkein venetsialaissäveltäjä, toimi kapellimestarina 1760–70-luvuilla
Mendicanti
-Galuppi toimi 1740– kapellimestarina ja sävelsi 1750 mennessä 7 oratoriota
-Ferdinando Bertoni (1725–1813) oli S. Marcossa Galuppin seuraaja, joka oli 1785 mennessä säveltänyt 47 oratoriota, mm. Mater Jesu (Jeesuksen äiti, 1761) ja David poenitens (Katuva Daavid, 1775), joka esitettiin Joosef II:n läsnäollessa
-Goethe kävi 1.10.1786:
Ristikon takana nämä naiset esittivät oratorion, kirkko täynnä kuulijoita kuten tavallista. Musiikki hyvin kaunista ja äänet ihanat. Yksi altto lauloi kuningas Saulin, sellaista ääntä en olisi voinut kuvitella. Muutamat kohdat musiikista olivat äärettömän kauniita, teksti tulee tässä mukana, se on sellaista italialaista latinaa, niin että monin paikoin naurattaa. Mutta musiikille laaja kenttä." (Goethe: Italian matka päiväkirjoineen 1992 [1816–29], suom. Sinikka Kallio. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Taide, s. 92.)
Ospedaletto
-maestroina toimi napolilaisia: Pampani, Sacchini, Traetta, Anfossi, Cimarosa
Pietà
-55 oratoriota syntyi 1740–95
-Bonaventura Furlanetto (1738–1817) toimi kapellimestarina 1768– ja sävelsi 39 oratoriota
Galuppi
-toimi useissa kirkollisissa viroissa: Venetsian Ospedale dei Mendicantissa (1740–51), Pyhän Markuksen kirkossa varamaestrona (1748–) ja varsinaisena johtajana (1762–), jolloin hän myöskin johti Ospedale degli Incurabilin kuoroa
-välillä Galuppi vieraili Pietarin hovissa (1765–68), jonne hän sävelsi 15 teosta ortodoksikirkolle
-Galuppi suurensi ja paransi sekä dogen että hoitokodin kapelleja ja kiitokseksi doge myönsi hänelle tuplapalkan
-Galuppi sävelsi virkavelvollisuuksinaan n. 30 messua ja oratoriota sekä suuren määrän muuta kirkkomusiikkia
-motetti oli suosittu muoto 1700-luvulla ja se oli soololaulutyylissään lähimpänä oopperaa; motetteja laulettiin messuissa ja vespereissä
-Confitebor tibi, Domine (Annan sinulle kiitokseni, Herra; 1733); on laaja, kantaattimainen 12-osainen psalmimotetti sopraanolle, altolle, bassolle sekä jousille, huiluille ja continuolle; molli- ja duuriosat, nopeat ja hitaat osat, virtuoosinen ja meditatiivinen tyyli vuorottelevat; käyttää sekä vanhaa polyfoniaa että uutta galanttia oopperatyyliä; Psalmiin 111 laaditun motetin jae 9 on saanut iloa tihkuvan sävelityksen teoksessa:
9 Redemptionem misit populo suo; mandavit in æternum testamentum suum.
-La caduta di Adamo (Aatamin lankeemus; Rooma 1747) oli Galuppin 6. oratorio: edelliset olivat S. Maurizio e compagni martiri (Pyhä Mauritius ja yhteiset kärsimykset; Bologna, 1743), Adamo (Aatami; Rooma, 1747), Il' Jephte ossia Il trionfo della religione (Jefta eli Uskon riemuvoitto; Firenze, 1749), Gerusalemme convertita (Kääntynyt Jerusalem; Rooma, 1752) ja sitä seurasi vielä 5 muuta, joista viimeinen oli Il ritorno di Tobia (Tobiaksen paluu, 1782); Aatamin lankeemuksessa on 4 karakteria: Aatami, Eeva, Oikeudenmukaisuuden enkeli ja Armon enkeli, ja jokaiselle äänelle on annettu 3 aariaa, pääparilla ja enkeleillä keskenään on duettoja ja päätöksessä kaikki yhtyvät kuoroon; orkesterina toimivat jouset, continuo sekä 2 cornoa
Jommelli
-piti hallussaan Venetsiassa Incurabili-hoitokodin kuoronjohtajan virkaa (1743–47) sekä toimi Roomassa paavin kapellin varakuoronjohtajana (1749–53)
-Le Lamentazioni del profeta Geremia per il Mercoledì Santo (Profeetta Jeremiaan Pääsiäiskeskiviikon valituslaulut; Rooma. 1750); pääsiäisviikon lamentaatioperinne säilyi Napolissa ja Roomassa 1800-luvulle saakka; kuoroversioiden sijaan lamentaatiot lähestyivät 1700-luvulle (soolo)motettia; Jommellin versiossa sopraano laulaa ensimmäisen ja altto kolmannen sarjan, kun taas toinen sykli on duetto; Jommelli käyttää kontrastoivia muotoja (aaria, arioso, säestetty resitatiivi) ja karaktereita, kromatiikkaa, paatosta ja meditaatiota; orkesterille Jommellille kirjoittaa värikkäästi; teoksen suuren ekspressiivisen voiman ansiosta se levisi läpi Euroopan, jopa Ranskaan, jossa Diderot viittaa siihen kirjassaan Rameaun veljenpoika (1760–62):
"Esittäessään Jommellin Valituslauluja hän [= veljenpoika] toisti uskomattoman tarkasti, sattuvasti ja hartaasti jokaisen kappaleen kaikki kauneimmat kohdat; kun tuli tuon tunnetun obligato-resitatiivin vuoro, missä profeetta vaikuttavin sanoin kertoo Jerusalemin hävityksestä, hän päästi valloilleen oikean kyyneltulvan, joka sai kaikkien muidenkin silmät kostumaan. [...] Erityisen tehokkaasti hän esitti juuri ne kohdat, joissa säveltäjän taide oli mestarillisimmillaan. Ja silloin kun hän keskeytti soolo-osan, hän ryhtyi esittämään soitinten osaa, kunnes lopetti sen ja siirtyi tuossa tuokiossa uudelleen soololauluun, ja molemmat musiikin osat hän punoi saumattomaksi ja eheäksi kokonaisuudeksi; kaikki tämä tenhosi vastustamattomasti mieltämme ja kahlehti meidät niin merkilliseen tunnelmaan, etten ole koskaan kokenut mitään sen kaltaista ..." (Diderot, Denis. Rameaun veljenpoika 1970 [Neveu de Rameau, 1761–62], suom. Kauko Kare. Hämeenlinna: Karisto, s. 107–108)
-Jommellin lamentaatioissa on sekä meneviä että mietiskeleviä tilanteita: seuraavassa ensin osa III lamentaation säkeestä 12 (Valitusvirret I: 12):
Quoniam vindemiavit me, ut locutus est Dominus, in die irae fuoris sui.
Sillä hän musersi minut, kuten Herra sanoi, vihansa hehkun pävänä.
-lamentaatio päättyy aina hartaaseen toiveeseen (Valitusvirret I: 14), joka lisättiin latinankieliseen Raamattuun, Vulgataan, Trenton kirkolliskokouksessa (1582):
Jerusalem convertere ad Dominum Deum tuum.
-Jommelli sävelsi 6 oratoriota (1742–59)
-Passione di Gesù Cristo (Jeesuksen Kristuksen kärsimys; 1749) Metastasion tekstiin on "ooppera ilman näyttämökohtauksia"; 4 henkilö ovat Maria Magdaleena, Johannes, Pietari ja Joosef Arimatialainen ja lisäksi on opetuslasten kuoro; teoksen emotionaalinen jännitys on tuntuva
-Requiem Es-duuri (1756) vastasi täydellisesti valistusajan tarpeita eikä sisällä mitään hirvittävää; sävelletty hallitsijan, herttua Karl Eugenin äidin kuoleman johdosta
-Jommelli lähestyy sinfonista messua: Messa à 4 voci (Stuttgart, 1766); Gloria on muotoa ABA' siten, että lopun teksti esiintyy alun musiikilla; tämä toteutui tosin jo myös Hassen d-molli-messussa (1751)
-Burneyn, joka tapasi Jommellin 1770, mukaan tämän teokset "ovat täynnä suuria ja jaloja ajatuksia ja niitä on käsitelty maulla ja oppineisuudella"
-Schubartin mukaan Jommellia pidettiin 1740 jälkeen maailman suurimpana säveltäjänä
ROOMA
-kristikunnan pääkaupungissa esitettiin n. 1720–1800 yhteensä 370 teosta, joista 300:lla on oratoriomainen otsake, muilla sinne päin: componimento sacro, cantata
-näitä kirjoittivat 102 säveltäjää, joista 69 on anonyymiä
-tuotteliaimpia säveltäjiä ovat
-Giovanni Battista Costanzi (1704–78): 32 teosta
-Pasqale Anfossi (1727–97): 14 teosta, mm. La morte di S. Filippo Neri (P. Filippo Nerin kuolema, 1796), joka oli erityisasemassa aiheensa puolesta
-Jommelli: 13 teosta, mm. Giuseppe glorificato in Egitto (Egyptissä kunnioituksen saanut Joosef, 1749)
-Giovanni Battista Casali (n. 1715–92): 12 teosta
-Rinaldo di Capua (n. 1705–n. 1780): 12 teosta, mm. componimento sacro -lajissa L'angelo di Tobia (Tobiaksen enkeli, 1768)
-pääesityspaikkoja olivat säilyneiden librettojen perusteella S. Maria in Vallicella, jossa oli 1770-1800 yhteensä 323 esitystä 90:sta teoksesta; S. Girolamo della Carità'ssa oli aikana 1720–1800 yhteensä 289 esitystä 103:sta teoksesta; muita paikkoja olivat Collegio Nazareno (28 librettoa 1740–77), Collegio Clementino (24 librettoa –1768), Palazzo Apostolico (18 librettoa –1740), Collegium Germanicum Hungaricum (11 librettoa 1766–84)
-Principe Valerio Santacroce (1701–68) sävelsi S. Girolamoon 9 teosta
-Pietro Maria Crispi (1737–97) oli S. Girolamon kapellimestari (1775–) ja sävelsi 3 teosta: Oratorio per l'Assunzione della Beatissima Vergine (Mitä siunatuimman Neitsyt Marian taivaaseenastumisen oratorio, 1763), La caduta di Gerico (Jerikon perikato, 1771), La Passione (1775)
-Francesco Feo (1691–1761): sävelsi Napoliin 5 ja Roomaan 2 oratoriota, S. Francesco di Sales (1734, Rooma) ja La Ruth (1743, Rooma)
-David Perez (1711–78), Napolista, sävelsi oratorion Il martirio di S. Bartolomeo (P. Bartolomeuksen marttyyrius, 1750)
-Giuseppe Sarti (1729–1802), Napolista, sävelsi oratorion La sconfitta de' Cananei (Kanaanilaisten voitto, 1766)
BOLOGNA
-1724 jälkeen oli vuosittain 1–4 oratorioesitystä, harvoin 7–8
-librettoja on säilynyt 165: 71 säveltäjää, jokainen muutamalla teoksella; n. 40 musiikkiteosta on säilynyt
-Giacomo Antonio Pertin (1661–1756) luovan kauden — yhteensä 16 oratoriota — jälkeen aktiviteetti lakastuu
-G. B. Martini (1706–84): toimi 1721– elämänsä loppuun P. Francescon kirkon urkurina: oratorio L'assunzione di Salomone al trono d'Israello (Salomonin pääsy Israelin valtaistuimelle, 1734) oli myös muualla esille kuin Bolognassa
-Stanislao Mattei (1750–1825) oli Pertin oppilas, S. Petronion kapellimestari, Donizettin ja Rossinin kontrapunktiopettaja; La Passione di Gesù Cristo (1792)
-Giovanni Agostino Perottin (1769–1855) teokseen L'Abele (Abel, 1794) loppui oratorion aika Bolognassa
FIRENZE JA PADOVA
-1724 jälkeen oli 30 esitystä vuosittain, 1–3 uutta teosta
-säilynyt on 30 S. Firenzen -kirkkoa varten tehtyä librettoa 1731–94
-Niccolo Antonio Zingarellin (1752–1837) teos Gerusalemme distrutta (Hävitetty Jerusalem, 1794) tärkeä; Z:sta tuli myöh. Rooman Pietarinkirkon kapellimestari
Mysliveček
-sävelsi 6 oratoriota 1769–78, joista osa sai uusintaesityksiä eri nimillä
-Padovaan La famiglia di Tobia (Tobiaan perhe, 1769) ja sama nimellä Il Tobia Bolognassa (1775)
-Giuseppe riconosciuto (Uudestaan tunnistettu Joosef; 1771, Padova) Metastasion tekstiin
-La Passione di Gesù Cristo (1773, Praha) Metastasion huippusuosittuun librettoon
-Isacco figura del Redentore (Iisak Lunastajan vertauskuvana; Firenze 1776) ja sama uusittuna nimellä Abramo ed Isacco (München, 1777) oli tavattoman suosittu aikanaan: käsikirjoituskopioita on säilynyt Italian lisäksi Tshekissä, Saksassa ja Unkarissa; on viimeinen Metastasion teksti, jossa vallitsee tyypillinen konflikti velvollisuuden ja perherakkauden kesken; on muotoiltu yksilöllisesti ja psykologisesti hienovireisesti; Iisak on ja laulaa kevyen viattomasti, Aabraham on pikemminkin isä ja aviomies kuin patriarkka; musiikki on tosi lähellä Mozartia; musiikissa on dramaattisia hetkiä, kun Aabraham pohtii uhrinsa armottomuutta ja Saara kuvittelee poikansa kuolemaa; seuraavassa Saaran aarian teksti:
Deh parlate, che forse tacendo/Men pietosi, più barbari siete./Ah v'intendo; tacete, tacete,/non mi dite che il figlio morì./So che spira quell'ostia si cara;/veggo il sangue che tingue/quell'ara; sento il ferro che il sen le ferì.
Oi puhukaa, koska kenties vaieten/vähemmän armeliaita, julmempia olette./Ah ymmärrän; vaikenette, vaikenette/ette sano minulle että poika on kuollut./Tiedän että heittää henkensä tuo niin rakas uhri;/näen veren joka värjää tuon alttarin;/ tunnen veitsen joka lävisti hänen rintansa.
-Mysliveček välitti Mozartin ensimmäisen oratoriotilauksen (Betulia liberata KV 74b, 1771)
LUCCA JA MILANO
Boccherini
-Luccassa syntyi 1743 Boccherini, joka loi siellä varhaiset, suuresti ylistetyt oratorionsa ollessaan kotikaupunkinsa Cappella Palatina -orkesterin jäsen ensimmäisen Giacomo Puccinin (1712–81) ollessa sen johtaja
-Gios re di Giuda (Juudean kuningas Jooas, 1765); sävelsi sen ehkä Rooman-opintojensa aikana G. B. Costanzin johdolla; kertoo eräästä Jerusalemin hallintataistelusta, kun Athalia on hävittänyt Daavidin jälkeläiset lukuun ottamatta Joasta, joka lopuksi onnistuu pääsemään valtaistuimelle; sisältää kaunista musiikkia, vaikkei olekaan intensiivinen draamana
-Giuseppe riconosciuto (Uudelleen tunnistettu Joosef, 1765); Boccherini tapasi Sammartinin Milanossa, jossa teos lienee syntynyt; on psykologisesti syvä ja puhutteleva, musiikki jopa järisyttävää aarioissaan ja recitativo accompagnato -ketjuissaan
-La Confederazione dei Sabini con Roma (Sabiinilaisten liitto Rooman kanssa, 1765): vaalikantaatti perustuu edelliselle oratoriolle 90%:sti ja sen onnistuneelle tekstisovitukselle; päättyy scenaan ja aariaan sopraanolle, mikä tuli olemaan vielä Rossinin ja Donizettinkin käytäntö
-Stabat mater (1781, Ávila): sopraanolle ja jousikvintetille; 1801 syntyi uusi versio, jossa isompi orkesteri ja alkusoitto sekä altto- ja tenorisoolot "vain yhden sooloäänen tuottaman monotonian välttämiseksi ... ja liiallisen rasituksen tähden, joka koituu yhdelle ainoalle lauluosuudelle ... ilman että teosta olisi muutettu mitenkään."; musiikki on sekä galanttia että täysklassisen dramaattista, melankolista ja intohimoista, täynnä huokauksia ja jännittäviä harmonioita, klassismin hienoimpia kirkkomusiikkiteoksia; teos alkaa f-mollissa ja päättyy sinne, siltä edetään c-molliin ja edelleen As-, Es-, B- ja F-duuriin; teos on täynnä ilmeikästä kromatiikkaa, esim. aariassa:
Quae maerebat et dolebat,
pia Mater, dum videbat
nati poenas inclyti.
kun hän seisoi rinnatusten
ristin kanssa rakkaansa!
-La Clementina (1786, Madrid): espanjalainen ooppera on upea vokaaliteos
Sammartini
-Milanossa on säilynyt n. 150 oratorio- ja passiolibrettoa, joista lähes 40 on säveltänyt G. B. Sammartini (1725–73), joka oli kaupungin johtava musiikkipersoonallisuus
-erikoisuutena Milanossa olivat paastonajan 4–5 viimeisenä perjaintaina esitetyt passiokantaattisyklit
-vähintään 9 sykliin ovat tekstit säilyneet:
-1751 Sammartini: Il Pianto di S. Pietro (P. Pietarin kyyneleet/valitus)—Il Pianto delle pie donne (Hurskaiden naisten kyyneleet)—Il Pianto degli angeli della pace (Rauhanenkelien kyyneleet)—Pianto di Maddalena al sepolcro (Magdaleenan kyyneleet haudalla)—Maria addolorata (Murheinen Maria)
-1761 Sammartini: Liitonarkki—Job, ruoskitun Jeesuksen kaukainen vertauskuva—Mooseksen käärme Jeesuksen Kristuksen vertauskuvana—Murheinen Maria—Aatamin uni
Paisiellon Jeesuksen Kristuksen kärsimyshistoria
-sävelsi ollessaan Venäjän Katariina Suuren palveluksessa Puolan kuningas Stanislav Augustuksen pyynnöstä 1783 Metastasion kuuluun librettoon passion tai azione sacran La Passione di Gesù Cristo (Pietari, 1783; ensiesitys Varsovassa 2.4.1784)
-teos on sävelletty 4 solistille, 8-ääniselle kuorolle ja orkesterille
-passio on draama Pietarin näkökulmasta katsottuna; Maria Magdaleenan, Johanneksen ja Joosefin kommentit lisäävät Pietarin tuskaa, etenkin kun hän vähitellen tajuaa oman pelkuruutensa ja Jeesuksen kieltämisensä
-Paisiellon passio on kouraiseva teos, jossa dramaattiset resitatiivit, suurenmoiset aariat ja värikäs orkesterinkäyttö lisäävät musiikin vaikuttavuutta
-seuraavassa Johanneksen ja Magdaleenan aariat toisen osan loppupuolelta:
Minne tahansa käännän katseeni,/ääretön Jumala, sinut näen:/töissäsi sinua ihailen,/tunnistan sinut itsessäni.//Maa, meri, taivaat/kertovat voimastasi:/sinä olet kaikessa; ja me/kaikki elämme sinussa.
Askelille harhaileville/epäilys on polku:/eivät luo tähdet/meille loistetta.//Olemme purjehtijoita/ilman perämiestä/ja olemme karitsoita/vailla paimenta.
-sävelsi vielä myöhemmin samaiselle kuninkaalle Te Deumin (1792) 3 sooloäänelle, kuorolle ja orkesterille
-kirjoitti sotaisan messun ja Te Deumin (1804) Napoleonin kruunajaisiin
-Sarti sävelsi Venäjällä Potemkinille Te Deumin (1789) kuoron, orkesterin, kellojen ja kanuunan kera
DRESDEN
-1700-luvulla italialainen loistokkuus valtaa alaa oopperan lisäksi myös kirkkomusiikissa
-hovihurskauden muotona oli italialainen oratorio ja passio
-Friedrich August I kääntyi 1697 katoliseksi
-1718 hovikirkkoon pystytettiin "näyttämö", pramea Pyhä Hauta, jossa oli satoja kynttilöitä, hopeisia vaaseja, 1770 timanttia jne.: haudan edessä järjestettiin musiikkiesityksiä pääsiäisperjantaina ja -lauantaina
-Johann David Heinichen (1683–1729) oli ensimmäinen hautaoratorioiden säveltäjä: Oratorio tedesco as Sepolcro Santo (Saksalainen oratorio pyhällä haudalla, 1724); myöhemmin hän sävelsi vielä 2 italialaista hautakantaattia Cantata al Sepolcro di Nostro Signore (Kantaatti Meidän Herramme haudalla; 1725, 1728) sekä oratorion La pace di Kamberga (K:n rauha, ennen 1729)
-hautasävellystraditio kesti 1825 asti
-Jan Dismas Zelenka (1679–1745) sävelsi 3 oratoriota: Il serpente di bronzo (Pronssikäärme, 1730), Gesù al Calvario (Jeesus Calvariossa, 1735) ja I penitenti al sepolcro (Katujat haudalla, 1736)
-Hasse sävelsi 8 oratoriotaan Dresdeniin (1734–50), 2 Venetsiaan (1735–39; 1758) ja yhden Wieniin (1731)
-Johann Gottlieb Naumann (1741–1801) sävelsi ensimmäisen oratorionsa La Passione di Gesù Cristo Padovaan (1767) ja 9 muuta oratoriotaan Dresdeniin (1772–98; viimeisen esitys postuumisti 1805); mukana on kaikki Metastasion oratorio-libretot, La Passione jopa kahdesti (II, 1787), sekä lisäksi Il ritorno del figluolo prodigo (Tuhlaajapojan paluu, 1784), David in Terebinto figura del Salvatore (Daavid T:ssa Vapahtajan vertauskuvana, 1794), I pellegrini al sepocro di Nostro Signore (Pyhiinvaeltajat Meidän Herramme haudalla, 1798)
-Hasse oli napolilaisittain säveltävänä Dresdenin kirkkomusiikinkin etevin edustaja varhaisklassismin aikana (1730–60-luvuilla)
WIEN, ITÄVALTA, SAKSA
-1740 kuoli Kaarle VI, jolloin oratorion korkeasuhdanne oli ohi, eikä tytär Maria Teresia ollut enää kiinnostunut oratoriosta
-kirkkomusiikki liittyi Wienissä keisarilliseen edustukseen
-kirkkomusiikista huolehtivat ruhtinaiden ja aatelin lisäksi arkkipiispat ja piispat, apotit ja rovastit, kaupungit ja luostarit
-etenkin etelä-Saksassa ja Itävallassa benediktiini- ja fransiskaani-luostarit olivat merkittäviä musiikkikeskuksia
-kaupunkiseurakunnissa loistokkaat jumalanpalvelukset saivat helposti juhla- ja pyhäpäivinä konsertin muodon
Messu ja requiem
-Joosef II:n (1741–90) aikana pyrittiin tosin messun juhlavuutta karsimaan ja mm. trumpettien ja patarumpujen käyttö kiellettiin
-arkipäivinä laulettiin vain lyhyt messu 2 viulun ja basson sekä urkujen säestyksellä
-juhlapäivinä pitkä juhlamessu, jossa Gloria ja Credo olivat kantaatinomaisia ja jakaantuivat moneen osaan: tutti-kuoroon ja solisti- sekä ensemble-osuuksiin; säestyksestä vastasi 4-ääninen jousiorkesteri sekä 2 oboeta ja 2 trumpettia patojen kera; viulu ja oboe olivat suosituimmat soolosoittimet
-jos urut irtoavat continuo-roolista ja niillä on solistisia osuuksia, puhutaan urkusoolomessusta
-jos maalla ei ollut suuria musisointimahdollisuuksia pienten esittäjävoimien vuoksi, kysymys on ns. maaseutumessusta
-jouluna paimen- eli pastoraalimessuja (Missa pastoritia tai Missa pastoralis): tyypillistä niille oli keinahteleva rytmi, yksinkertainen melodiikka, terssien suosiminen, pastoraalisten soittimien (huilut, oboet) ja paimensävelmien käyttö
-urkusoolomessukin syntyy; näitä löytyy mm. Haydnilta ja Mozartilta
-requiem eli kuolinmessu oli ollut käytössä ranskalaisella alueella, usein tosin supistuneessa Dies irae -muodossa läpi 1600–1700-luvun, mutta 1700-luvun jälkipuoliskolla siitä tulee erityisesti itävaltalainen laji: Michael Haydn, Mozart, Vanhal, Eybler
-Kilian Reinhardt ehdotti seuraavaa jakoa messuissa (1727) eli 3 tyyliä:
1) "in contrapunto" (a cappella) adventtina ja katumusaikana;
2) "mediocre" (stylus mixtus, polyfoniaa & konsertoivuutta) tavallisiin sunnuntaihin;
3) "solenne" (myös sekatyyli) trumpettien ja patojen kera suuriksi juhlapyhiksi
-J. J. Fuxilla (k. 1741) ja hänen stile anticoa idealisoivalla Gradus-oppikirjallaan (1725) oli tärkeä vaikutus; hänen musiikkiaan esitettiin vielä 1770-luvulla Wienin Pyhän Tapaninkirkossa
-heräävällä jansenismilla 1760-luvulla, joka korosti yksityistä hartautta, ylimitoitetun kirkkomusiikin sekä virallisen katolisuuden kritiikkiä, ja italialaisuuden vastaisuudella oli osuutensa kehityskulussa
-1783 jumalanpalvelusjärjestys rajoitti musiikin roolia ja komeutta, mikä toisaalta vastasi keisari Joosef II:n pyrkimyksiä kirkon vallan vähentämiseksi
-tärkeimpiä messusäveltäjiä ovat Albrechtsberger, Eberlin, Gassmann, M. Haydn, Hofmann, Monn, G. Reutter nuorempi, Tuma, Wagenseil, Vanhal, nuori J. Haydn ja Mozart
-Johann Georg Reutter (1708–72) toimi Maria Theresian kapellimestarina yli 20 vuotta; oli Caldara-tyyppinen säveltäjä, joka siirtyi kohden napolilaista tyyliä ja jonka johdolla Haydn lauloi kuorossa; kuorot ovat hänellä homofonisia ja orkeria hallitsee ei-temaattinen jousityyli
-Georg Mathias Monn (1717–50) ja Christoph Wagenseil (1715–77) olivat kahden tyylin välissä; jälkimmäisen messu G sisältää kontrapuntia ja sointudeklamaatiota
-Holzbauer; Mozart vaikuttui Holzbauerin messusta (1751): "hyvin kirjoitettu, hyvä kirkkotyyli, hyvä satsi lauluäänille ja soittimille, ja hyviä fuugia" (4.11.1777)
-Fl. L. Gassmann (1729–74) ja Giuseppe Bonno (1710–88)sävelsivät messunsa napolilaisen kirkkomusiikin tyyliin; kummallakaan ei ole useita itsenäisiä osia Gloriassa ja Credossa, vaan muutamia limittäisiä sektioita
-messussa on havaittavissa ainakin 2 tendenssiä: yhtäältä kansanomaisuuden lisääntyminen, toisaalta sinfonisen messutyylin syntyminen
-Leopold Hofmann (1738–93) oli koko ikänsä Wienin johtava kirkkomuusikko, 1772– P. Tapaninkirkon kapellimestari ja sävelsi yli 40 messua, jotka yhdistävät myöhäisbarokkista polyfoniaa ja galanttia napolilaista homofonista tyyliä
-pastoraalimessuja sävelsivät luostarisäveltäjät, kuten J. G. Reinhardt (1676–1742), Prahassa F. X. Brixi, mutta myös Vanhal ja Vogler, jolla on Missa pastoritia (1775)
-nämä liukuivat kohden Missa brevistä, "maalaismessua", jossa oli vain yksi lauluääni ja urut
-Johann Baptist Vanhal (1739–1813): ei ollut koskaan pääsääntöisesti kirkkomuusikko, mutta sävelsi silti n. 60 messua, 2 requiemiä, yli 60 motettia, litanioita, Te Deumin, passio-oratorion ja Stabat materin; kirkkomusiikki syntyi 1775–80, jolloin oli Erdödy-perheen luona Unkarissa ja Kroatiassa toipumassa henkisestä häiriötilastaan; kasvoi Böömissä, joten omaksui kansanomaisen pastoraali- t. paimenmessun; Missa Pastoralis (ennen 1782) oli Wienissä harvinainen ja varhainen lajin edustaja; Missa solemnis C (ennen 1778) on wieniläinen konsertoiva urkumessu; Missa solennis Es (ennen 1780), jossa kompakteja kuoroja ja konsertoivia aarioita sekä suloista melodiikkaa; Stabat mater f-mollissa pysyttelee pääsävellajissa vain reunakuoroissa, keskellä duurissa kuoroja ja virtuoosiaarioita
-Johann Georg Albrechtsberger (1736–1809) kirjoitti Es-duuri-messun (1784) lauluäänille ja uruille
-myös katolisella alueella syntyi saksankielinen laulumessu: Wir werfen uns darnieder (Heittäydymme alas polvillemme, 1766); Ignaz Franzin Teresian-laulukirjasta (1776) otetun laulumessun Joosef II määräsi ainoaksi sallituksi laulumessuksi
Oratorio
-1752–61 esitettiin muutamia oratoriota, ehkä hoviteatterin musiikkiakatemioissa
-1771 tapahtui käänne, kun Gassmannista tuli hovikapellimestari (–1774) ja hän perusti "Tonkünstler-Societätin" (Säveltaiteilijoiden seuran): aluksi siinä oli 66, myöhemmin 100 ammatimuusikkoa, jotka huolehtivat muusikoiden leskistä ja orvoista: presidenttinä toimi kulloinenkin hovikapellimestari, Gassmannin jälkeen Bonno 1788 ja Salieri 1825 asti
-järjesti 2 kertaa vuodessa konsertin (akatemian): oratorio, soitin- ja lauluteoksia
-oratoriot olivat näin vapaita kirkollisista yhteyksistä ja perustuivat italialaisille libretoille; 1779– sävelitettiin myös saksalaisia tekstejä
-säveltäjiä Wienissä olivat Sacchini, Wagenseil, Bonno, Gassmann, Dittersdorf, Salieri, Haydn, Starzer, Piticchio, M. Martinez, Mozart, Teyber, Kozeluch, Mombelli, Cartellieri, Paer ja Weigl
-Monn (1717–50) ja Wagenseil (1715–77) olivat kahden tyylin välissä; jälkimmäisen Redenzione (Vapahtaja, 1755) on alaotsakkeeltaan componimento drammatico
-Bonnolla on italialainen oratorio Isaaco (1759)
-Leopold Mozartin (1719–87) Der Mensch ein Gottesmörder (Ihminen Jumalan murhaajana, 1740-luku); Litaniae Venerabili, jossa on kontrapunktia ja teatterillisuutta; Missa solemnis (ennen 1764)
-Karls Ditters von Dittersdorf (1739–99): oratoriot Isaac (1766), Esther (1773) ja Hiob (Job, 1786) olivat arvostettuja; Esterissä kuvia ja kohtauksia, jotka kuvaavat emootioita erillisissä episodeissa ilman suurta yhtenäisyyttä; Dittersdorf painottaa kuoroja, jotka suoraan liittyvät Esterin ja Ahasveruksen (Xerxes) tarinaan; aariat sonaattimuotoisia tai monijaksoisia; Esther-oratorion alku on vertahyytävä:
1. Ammonilaisten kannattajien kuoro
A cruda morte traggansi/gli ebrei che in Persia vivono,/il loro sangue mirino/pe' suoi sentieri scorrere/di Persia le città.
Julmaan kuoloon raahattakoot/hebrealaiset jotka asustavat Persiassa,/heidän verensä nähtäköön/virtaavan teillä/Persian kaupunkien.
Ammon
O bella luna, affretta/i tuoi celesti giri:/lor pianti, lor sospiri,/lor morte, lor vendetta/la pace mia sarà.
Oi kaunis kuu, kiirehdi/kulkuasi taivaalla:/heidän itkunsa, huokauksensa,/heidän kuolemansa ja kostonsa/olkoon minun rauhani.
-muualla kantaesitettyjä oratorioita pääsi wieniläisesitysten joukkoon: Hassen I pellegrini, Holzbauerin Mannheim-oratoriot (1757, 1761) sekä Paisiellon Passione (1783)
-musiikkia sovitettiin ajan buffa-tyyliin
-saksalaisesta oratoriosta syntyi nouseva linja Haydniin saakka
-myös Eisenstadtissa Esterházyillä sävelsi Gregor Joseph Werner (1693–1766) 17 saksalaista oratoriota (1729–60) Vanhan testamentin teksteihin ja haudan tapahtumista
-Johann Georg Albrechtsberger (1736–1809) sävelsi Itävallassa Melkin tuomiokapitulissa 3 passio-oratoriota (1761–63) Metastasio-saksannoksina, myös oratorion Geburt Christi (Kristuksen syntymä, 1772); 1793– toimi Wienin Pyhän Tapanin tuomiokirkon kapellimestarina, joka sävelsi lähes 300 kirkkoteosta (oratorioita, kantaatteja, 35 messua, 3 requiemiä, motetteja, psalmeja, offertorioita, vespereitä, hymnejä, Magnificateja, Te Deumeita, Marian-antifoneja, litanioita, introituksia, graduaaleja jne.); oli Wienin paras urkuri ja kontrapunktin opettaja (mm. Beethovenin opettaja) sekä teoreetikko
Antonio Salieri
-s. Legnanossa 1750, k. Wienissä 1825
-musiikkitaustana venetsialainen koulu, opettaja Gassmannin edustama, Padre Martinilta omaksuttu kontrapunktitaito sekä tämän dynaaminen böömiläisyys
-La Passione di Gesù Cristo (1776), 2-osainen azione sacra Metastasion tekstiin; Salieri "italialainen saksalaisessa hengessä" sävelsi I osan italialaisen oratorion pohjalta saksalais-protestanttisena oratoriopassiona, joka kuvaa Raamatun tapahtumia ja sisältää mietiskeleviä aarioita, II osan katolis-wieniläisenä sepolcrona; evankelistoina toimivat vuorotellen päähenkilöt (Magdaleena, Johannes, Joosef), jotka ovat aitoja henkilöitä allegoristen sijaan; samalla Pietari ja Magdaleena edustavat ihmiskunnan syyllisyyttä; musiikki on raikasta, orkesterinkäsittely monipuolista, aariatyyli ulottuu herkästä virtuoosiseen ("Ai passi erranti"); pyrkii ylittämään resitatiivin ja aarian tiukan rajan, tuo kuoron interpolaatioita joihinkin aarioihin, loppukuoroihin solistien väliintuloja
-Metastasio piti kaikista passiotekstinsä sävelittäjistä (Graun, Jommelli, Holzbauer, Naumann, Mysliveček) Salierin versiota parhaana; seuravassa Joosef Arimatialaisen aarian teksti I osasta:
Levoton meri, joka kiehuu/vaikeroiden, lupauksille/matkaajan, joka pelkää,/ei ole aivan kuuro;//villieläintä niin armotonta/ei ole metsissä Hyrkanian,/kuin Jerusalem kiittämätön,/joka muistuttaa sinua.
-Salieri sävelsi paljon kirkollista käyttömusiikkia eri tilanteisiin: messu D-duuri ja Te Deum syntyivät 1788 keisarin toivuttua sotaretken aiheuttamasta vakavista sairauksista; kun Leopold II kruunattiin myös Böömin kuninkaaksi 1791, jälleen oli sävellettävä Te Deum; 1799 kun saavutettiin voitto Ranskasta, oli taas uuden C-duuri-messun ja Te Deumin vuoro, samat esitettiin uudestaan 1804, kun Franz II vahvisti keisariutensa Napoleonin uhkan edessä
-sävelsi vielä B-duuri-messun (1809) persoonallisen hurskautensa osoituksena ja requiemin (1804), joka oli jäähyväiset säveltämiselle
-messu d 1805 on jättämässä taakseen konserton ja serian vanhat tyyliperusteet; vaikutteet tulevat sinfoniasta — sinfoninen messu syntyy
Johann Ernst Eberlin
-Salzburg oli Itävallassa Wienin ohella keskeinen kirkkomusiikkikaupunki
-Eberlin (1702–62) toimi Salzburgin tuomiourkurina 1726–, arkkipiispan hovikapellimestarina 1749–
-sävelsi 58 messua, 10 requiemiä ja yli 60 kouludraamaa, joista useimmaista vain libretot säilyneet; mm. latinalainen kouluooppera Sigismundus Hungariae Rex (Unkarin kuningas Sigismund, 1761), jonka esityksessä 5-vuotias Mozart lauloi
-Eberlinin 15 saksalaista oratoriota ovat säilyneet suurimmaksi osaksi: Athalia (1750), Sedecia (1755), Joas (1755), Der verlorne Sohn (Tuhlaajapoika), 2 allegorista Kristus-oratoriota, 2 kunnioitusoratoriota Der büßende heilige Sigmund (Rukoileva pyhä Sigmund; 1753), joka oli homage arkkipiispalle, ja Des heiligen Antonius Bekehrung (Pyhän Antoniuksen kääntymys)
-lisäksi sävelsi 3 passio-oratoriota (1754–55), jotka ovat Metastasio-käännöksiä ja lähellä Brockesia: vain yhdessä Jeesus laulaa, Pietari, Pilatus, juutalainen ja "Siionin tytär" sekä "Uskova sielu" ovat persoonia
-Der blutschwitzende Jesus (Verta hikoileva Jeesus): seccoresitatiivit Jeesuksella ja evankelistalla vapailla teksteillä; accompagnato-resitatiivit ovat allegorisilla henkilöillä mietiskelyssä; aariat esitetään soittimin Jeesuksen ja Pietarin parafraseeratuilla teksteillä; arioso esiintyy vain kerran 2. osan johdantosanoilla; yhä roomalainen passiosävel 1/8- ja 1/4-nuotein ja tauoin ja aina jousiorkesterin kera, ei turba-kuoroa
-Der verurteilte Jesus (Tuomittu Jeesus, 1754): turbaa on, 2-ääninen viulusatsi, Raamatun tekstin yksinkertainen vokaalisaatio; toisaalta aaria jousisäestyksellä ja pasuuna-obligatolla
-Anton C. Adlgasser (1729–77) oli Eberlinin seuraaja, jolta on säilynyt 2 oratoriota: Christus am Ölberg (Kristus Öljymäellä, 1754), Die wirkende Gnade Gottes (Jumalan vaikuttava armo, 1756); edellisessä laulavat solistisesti vain Christus ja Enkeli
-W. A. Mozart piti sekä Adlgasseria että M. Haydnia "kontrapunktin erinomaisina mestareina"
-Die Schuldigkeit des ersten Gebotes (Ensimmäisen käskyn rikkomus) syntyi 1767 Mozartin, Adlgasserin ja M. Haydnin ryhmätyönä
-Salzburgin suuruudenaika päättyi Colloredoon (1772–1803)
-Wienissä sävellettiin 1779– yksittäisiä saksalaisia oratorioita: Maximilian Ulbrichin (1741–1814) Die Israeliten in der Wüste (Israelilaiset erämaassa, 1779); F. H. Grafin (1727–95) Die Zurückkunft des verlornes Sohnes (Tuhlaajapojan takaisinpaluu, 1780); Albrechtsbergerin, josta oli tullut Wienin tuomiokirkon kapellimestari, Die Pilgrime auf Golgatha (Pyhiinvaeltaja Golgatalla, 1781)
-wieniläinen katolinen oratorio menetti vähitellen katolisuutensa paroni Gottfried von Swietenin (1733–1803) alaisuudessa, joka oli hovikirjaston hoitaja 1777– ja järjesti n. 1780– vanhojen oratorioiden historiallisia esityksiä: mm. Mozart sovitti Handelia, ja Swieten tilasi lisäksi Haydnilta oratorion
-Georg Joseph [Abbé ] Vogler: (1749–1814): teoreetikko, pianisti ja urkuri, säveltäjä; oli 1786–1807 Ruotsin kuninkaan kapellimestari; sävelsi juhla- ja pastoraalimessuja, psalmeja ja muuta kirkkomusiikkia; kuuluisa Hoosianna syntyi hänen Tukholman-aikanaan; oppilaisiin kuuluivat mm. Weber, Meyerbeer, Winter, Pixis, J. M. Kraus, Maria Theresia von Paradis
-Franz Xaver Süßmayr (1766–1803): kirjoitti 2 saksalaista requiemiä (eräs vuodelta 1786) — vrt. Brahms! — ja täydensi Mozartin requiemiä; juhlamessu (Wien, 1810?) ja 4 messua ym. kirkkomusiikkia
-Georg Pasterwitz (1730–1803): Kremsmünsteristä; sävelsi yli 200 kirkkomusiikkiteosta, joita mm. M. Haydn kehui
-Andrea Bernasconi (1706–84): oli Münchenin vaaliruhtinashovin erityisesti arvostama kirkkosäveltäjä ja hovikapellimestari
Michael Haydn
-s. Rohraussa 1737, k. Salzburgissa 1806
-edustaa alppitraditiota ja kansanomaisuutta (ländler)
-Michael Haydn oli aikanaan paljon kuuluisampi kuin hänen vanhempi veljensä, hän oli "Salzburgin Haydn", Itävallan ehkä nimekkäin kirkkomusiikkisäveltäjä, joka sai syödä samassa pöydässä upseerien kanssa, toisin kuin Leopold tai Wolfgang Mozart
-Michael tuli 1763 Salzburgin ruhtinasarkkipiispa Sigismundin musiikinjohtajaksi ja pysyi tässä toimessa loppuikänsä, 43 vuotta
-toimi 1782– myös hovi- ja katedraaliurkurina Wolfgangin "ollessa estyneenä Wienissä"
-Michaelin oppilaisiin kuuluivat mm. Weber ja Diabelli
-sävelsi yli 800 teosta, joista puolet, n. 400 on kirkkoteoksia, mm. yli 30 messua ja requiemiä
-varhaisessa messussa Missa in honorem sanctissimae Trinitatis (Messu mitä pyhimmän Kolminaisuuden kunniaksi, 1754) on yhtäläisyyksiä Josephin 2 ensimmäisen messun kanssa kuoron deklamaation sekä viulujen kuvioiden ja koristeellisten soolo-osien suhteen; äänten ja orkestraation integraatio tuli vähitellen keskeiseksi, samoin orkesterin moderni käsittely
-sävelsi requiemin c-molli arkkipiispa Schrattenbachin hautajaisiin 1771; sen vaikutus Mozartiin on selviö
-messu Espanjan hoviin 1786, Wieniin 1801
-Missa Sti Amadi (1776): homofonis-temaattinen kuoro-osuus
-Missa in Dominica Palmarum: gregoriaanisuutta ilman tahtiviivoja, melodia myös 4-ääniseksi soinnutettuna
-sävelsi mm. graduaali-sarjan koko vuodeksi
-sanat olivat keskeisiä, huolehti kirkkomusiikin liturgisesta sopivuudesta
-kun Itävallan keisarit pyrkivät rajoittamaan kirkkomusiikin konsertoivuutta, M. Haydn sävelsi sitten komeita vokaaliteoksia: offertoriumeja, graduaaleja ja motetteja
-2 tärkeintä kirkkoteosta esitettiin Pyhänmiesten päivänä 1777 Salzburgin katedraalissa: Missa Sancti Hieronymi (Pyhän Hieronymuksen messu) ja offertorio Timete Dominum (Peljätkää Herraa)
-Pyhän Hieronymuksen messua Leopold kutsui "Oboemessuksi", sillä se vaatii "kuusi oboeta, kolme kontrabassoa, 2 fagottia ja kastraatin ("jolle maksettiin 100 fl. kuukaudessa", kun sekä Michael että Leopold ansaitsivat 300 fl. vuodessa); Leopold piti messua ilman kateutta "todella erinomaisesti kirjoitettuna" (siinä on myös 3 pasuunaosuutta ja urkuosuus); myöhemmin Haydn lisäsi messuun myös jousiosuudet
-Missa hispanica (1796) 2:lle kuorolle ja orkesterille
-2 keisarimessua: Sancti Francisci (1803) ja Theresienmesse (1801), joissa sai vaikutteita veljensä messuista ja saavutti näiden tason
Joseph Leopold Eybler
-1765–1846; oli elinaikanaan Wienin ylistetyimpiä muusikoita, joka pääsi 1804 Salierin rinnalle hovin apulaiskapellimestariksi, 1824 hovikapellimestariksi ja 1832 hänet aateloitiin
-Haydn kehui Eyblerin sävellyksellisiä, muusikon ja teoreetikon taitoja
-Mozartin mukaan "oli perusteellinen säveltäjä, sekä kamari- että kirkkotyylissä yhtä taitava, laulutaiteessa sangen kokenut ja myös täydellinen urkujen- ja klaveerinsoittaja, lyhyesti nuori muusikko, jonka suhteen on vain valitettava, että hänenlaisensa ovat harvassa" — myöhemmin Eybler sai ensimmäisenä täydennettäväkseen Mozartin Requiemin ja sen orkesteriosat Dies iraesta Lacrymosaan
-Albrechtsbergerin mukaan hän oli "Mozartin jälkeen musiikin suurin nero, jonka Wien omisti"
-sävelsi oratoriot Die Hirten bei der Krippe (Paimenet seimen äärellä, 1794) sekä Die vier letzten Dinge (Neljä viimeistä vitsausta, 1811)
-requiem c-molli (1803) syntyi Leopold II:n kuoleman johdosta seuraa edeltäjien jälkiä, joskin siinä on ainutlaatuista kaksoiskuoron ja rikkaan puupuhallinosuuden käyttö; avaus kielii kontrapunktin hallinnasta, Dies irae mahtavasta kuvallisuudesta ja tilatehoista, jotka ylittivät vasta Berlioz ja Verdi; solistinen melodiikka on ilmeikästä, joskin kuoroa käytetään enemmän
-Johann Nepomuk Hummel (1778–1837) kirjoitti kirkkomusiikkia, etenkin messuja, ollessaan Estéhazyjen hovissa Haydnin seuraaja ja konserttimestari 1804–11
BÖÖMI JA MÄÄRI
-Bohuslav Černohorsky (1684–1742) sävelsi italialaisittain Böömissä
-František Tuma (1704–74): Habsburgeilla oli residenssi Prahassa, mutta kun keisari Kaarle VI (k. 1741) keskitti hovin 1723– Wieniin, muuttivat muusikot joukoin muualle (Stamitzit, Bendat, Richter, myöhemmin Mysliveček, Dussek, Gyrowetz, Punto, Vanhal jne.) myös Tuma siirtyi 1729 Wieniin, jossa 1731–41 kreivi Kinskyn "säveltäjänä ja kapellimestarina"; 1741–50 leskikeisarittaren kapellimestarina, jolta sai eläkkeen (500 fl./v); sävelsi yli 65 messua, 20 latinaa ja 5 Stabat Materia
Franz Xaver Richter
-s. Määrissä 1709, k. Strassburgissa 1789
-oli ensimmäisen Mannheimin muusikkopolven edustaja (1747–69) ennen kuin siirtyi Strassburgin katedraalin kapellimestariksi
-sävelsi 39 messua, Magnificatin, Dixit Dominuksen, 3 requiemiä, yli 50 kantaattia ja motettia
-katedraalin musiikinharjoitus oli ylellistä: 24 laulajaa ja 30 soittajaa, joiden palkkamenot tulivat lähelle Versaillesin Kuninkaallisen kapellin kustannuksia
-sävelsi joka sunnuntaille messun ja vesperit (paitsi paastonajalle), vierailujen (Maria-Antoinette 1770) ja kuolemien (Ludvig XV 1774) johdosta
-Mozartin mukaan tämän messu oli "hurmaavasti sävelletty", mutta "joi 20 pulloa viiniä päivässä, mikä oli kohtuullista, aiempien 40 asemasta"
-Les Leçons de Ténèbres (Synkät lukemiset, n. 1773) eli Jeremiaan lamentaatiot esitettiin pääsiäistorstain, - perjantain ja -lauantain aamumatineoissa heti puolenyön jälkeen: käyttää pääosin matalaa aluetta, jossa tenoria kaksintavat 2 violettaa (alttoviulua), sopraanoa 2 huilua ja bassoa 2 fagottia; musiikki on barokin ja galantin välissä; seuraavassakatkelma (Valitusvirret I: 10):
1.10 IOD. Manum suam misit hostis ad omnia desiderabilia eius,
quia vidit gentes ingressas sanctuarium suum, de quibus praeceperas,
ne intrarent in ecclesiam tuam.
10 Vihollinen levitti kätensä kaikkia sen kalleuksia kohti.
Se joutui näkemään, kuinka pakanat tunkeutuivat pyhäkköön, vaikka sinä
olit säätänyt, ettei yksikään heistä saa astua seurakuntasi keskelle.
-Franz Xaver Habermann (1706–83) Egeristä
-Josef Seeger (1716–82): prahalainen säveltäjä ja urkuri; sävelsi messuja ym.
-Franz Xaver Brixi (1732–71): prahalainen urkuri, kapellimestari ja säveltäjä; n. 400 kirkkoteosta, mm. 100 messua; Mozart arvosti tämän musiikkia
-Joseph Barta (n. 1746–87), böömiläinen laulunäytelmäsäveltäjä, joka sävelsi oratorion Die donnernde Legion (Ukkoslegioona, 1781); perustuu legendaan, jossa Marcus Aurelius 100-luvulta on mukana
KUOROMUSIIKKI PROTESTANTTISESSA SAKSASSA
-jos etelässä oratorio ei ollut kirkko- eikä kuoromusiikkia, pohjoisessa se oli molempia
-vaikka pohjoisessakin kirkkomusiikki kasvoi yli liturgian, se ei menettänyt suhteita kirkkoon: kuorolla ja koraalilla oli tärkeä osuus
-J. G. Sulzerin mukaan (”Oratorium”, 1771)
"Lyyrisessä draamassa ei ole juonta, toimintaa, juonitteluja ja vuorovaikutuksia, kuten teatteritaiteessa. Sen sijaan tällainen oratorio esittelee muutamia henkilöitä, jotka ovat voimallisesti vaikutettuja uskon ylevyydestä. Jokainen henkilö myös ilmaisee milloin yksin, milloin yhdessä painokkaasti vaikutelmiaan. Tällaisen draaman tarkoituksena on tunkeutua kuulijain sydämiin samankaltaisin tuntemuksin."
Georg Philipp Telemann
-vaikka kuoli jo 1767, edustaa keski- ja myöhäistuotannossaan (1730-luvulta eteenpäin) galanttia musiikkia
-sävelsi kirkkokantaatteja tolkuttoman määrän, ehkä enemmän kuin kukaan, noin 2000
-Bach kopioi Telemannilta teoksia: pelkästään 5 Bachin kirkkokantaattia on osoittautunut Telemannin tekemiksi (BWV 141, 160, 218, 219, Anhang 156)
-Telemann järjesti Graunin passio-oratorion Der Tod Jesu Hampurin-ensiesityksen 1756
-Telemannin luomisvoima ja uuden keksintäkyky hämmästyttää: Donner-Ode (Ukkosoodi), jossa kehutaan Jumalan luomistekoja ja johon sai inspiraation Lissabonin maanjäristyksestä 1755, jossa 2/3 kaupungista ja 30 000 henkeä tuhoutui; Donner-oodin esitys piti uusia 13 kertaa, ja vielä 1762 Telemann lisäsi siihen 2. osan
-1757 syntyi oratorio Die Tageszeiten (Päivänajat), joka koostuu 4 kantaatista; jokaisessa on oma sooloääni sekä soitinobligato: aamussa sopraano ja pikkutrumpetti, päivässä altto ja gamba, illassa tenori ja 2 poikkihuilua, yössä basso sekä 2 oboeta ja fagotti; sävelmaalailu on Haydnin luokkaa; Empfindsamkeit-tyyli on uuden luonnontuntemisen merkkinä
-sävelsi 1759 Klopstockin Messiaksen, joka on läpisävelletty ilman da capo -aarioita; Marpurg kehui sitä 1760
-jokainen uusi teos löi aikalaiset ällikällä
-kun Chr. G. Krause sai 1760 käsiin Telemannin Ramler-sävellyksen Die Auferstehung und Himmelfahrt Jesu. hän totesi: "Se on täysin vertaansa vailla. Telemann on näyttänyt 80-vuotiaana että hän kykenee mihin hyvänsä."
-oratorio Der Tag des Gerichts (Tuomion päivä, 1762) on musiikillisesti klassismin kynnyksellä ja sisältää hurjia dissonansseja
-viimeiseksi sävellykseksi jäi Markus-passio (1767), jonka täydensi pojanpoika
C. H. Graun
-Trostvolle Gedancken über das Leiden und Sterben unsers Herrn und Heilandes Jesu Christi (Lohduttavia ajatuksia meidän Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta, 1730)
-Der Tod Jesu (Jeesuksen kuolema, 1755) on galantti passiokantaatti italialais-saksalaiseen tyyliin, joka sisältää 25 lyhyehköä numeroa ja oli suosituin passio 1700–1800-luvuilla Bachin Matteus-passion ohella ja ennen Haydnin Luomista; Saksassa oli esim. 120 esitystä 1798–1848; aariat ovat ilmeikkäitä ja kohtuullisia vaatimustasossaan; ytimekkyytensä ja selkeytensä ansiosta teos oli helppokäyttöinen ja sopi maallikoillekin; "oli valistusajan sentimentaalinen tragedia"; teoksen populaarista ilmeestä käy esimerkiksi sopraanoaaria
Ein Gebeth um neue Stärke/zur Vollendung edler Werke/theilt die Wolken, dringt zum Herrn,/und der Herr erhört es gern.
Rukous uusien voimien saamiseksi/jalojen töiden loppuunsaattamiseksi/hajottaa pilvet, yltää Herran luo,/ja Herra kuulee sen mielellään.
-Graunin jälkeen pohjoissaksalainen oratorio oli koraalin kautta kiinni seurakunnassa: mm. Johann G. Naumannin oratorio Vater unser (Isä meidän, 1799)
-J. M. Kraus (1756–92); Der Tod Jesu (Jeesuksen kuolema, 1776), Buchen in Odenwaldissa, Krausin omaan tekstiin; koraaleja on myös mukana
-G. A. Kreusser: Der Tod Jesu (1783), Kurmainzissa, Ramlerin tekstiin (ilman koraaleja)
-Johann Heinrich Rolle (1718–85) toimi Magdeburgissa; Burneyn mukaan "tulinen ja ajatusrikas säveltäjä, joka on tullut erittäin kuuluisaksi kirkkoteoksillaan"; sävelsi kantaatteja, motetteja, passioita ja passio-oratorioita; Jouluoratorio (1769) on dramaattisen sijaan "lyyrinen draama" (Sulzerin määritelmän 1777 mukaan), vaikkakin alkaa komeasti clarinoilla ja patarummuilla, sisältää myös kuvallisuutta ja tekstimaalailua, henkilöt ovat allegorisia: Usko, Hartaus, Ilo, Siionin tyttäret, Luottamus; oratoriossa Der Tod Abels (Aabelin kuolema, 1771) on populaareja melodioita ja vahvaa dramaattista vaistoa; Lazarus (1779) on sekin oikea kirkkodraama, accompagnato-resitatiivin ja aarian raja-aitojen liukumisineen
-Johann Ernst Bach (1722–77): Passio-oratorio (1764): on empfindsam-tyylin tyypillinen edustaja; ei ole kertojaa, secco-resitatiivin asemasta accompagnatoja; ei turba- tai alkukuoroja, mutta 8 koraalia, 7 itsenäistä kuorosatsia; rikas soittimisto, soolosopraano kuoron dialogipartnerina; rohkeita modulaatioita: c-molli —>fis-molli —>F-duuri; saksalainen Magnificat "Meine Seele erhebt den Herrn", jossa 5-ääninen avauskuoro (c. f. ja tiukka 4-ääninen polyfonia); napolilaisuutta ja kokeellista harmoniaa
-Wilhelm Friedemann Bach (1710–84): oli urkurinviroissa 1733– eri paikoissa (Dresden, Halle), joten virkavelvollisuuksiin kuului mm. kantaattien säveltäminen; n. 20 kantaattia säilynyt sekä messunosia, mm. pääsiäiskantaatti Erzittert und fallet (Vapisee ja kaatuu; 1749–55)
-J. Chr. Fr. Bach: Kindheit Jesu (Jeesuksen lapsuus, 1773) ja Auferweckung Lazarus (Lasaruksen henkiin herättäminen, 1773) ovat mietiskeleviä, puolidramaattisia teoksia; sävelsi lisäksi kirkkokantaatteja ja -motetteja
-Johann Christian Bach (1735–82): läksi n. 1755 Italiaan, jossa sai 1760 Milanon katedraalin toisen urkurin toimen; tänä aikana syntyi vajaa 30 kirkkoteosta. mm. vajaaksi jäänyt Messa da Requiem (1757–8), jossa lyhyehköjö fuuga-tyylisiä Introitus- ja Kyrie-osia seuraa suuri napolilainen Dies irae, kuorojen, aarioiden ja ensembleiden ketjuna
-C. Ph. Em. Bach: Magnificat (1749) muistettavimpiateoksia; Israeliten in der Wüste (Israelilaiset erämaassa, 1769) kuuluu hampurilaiseen dramaattiseen oratoriotraditioon; Die Auferstehung und Himmelfahrt Jesu (Jeesuksen ylösnousemus ja taivaaseenastuminen; 1777/8) C. W. Ramlerin tekstiin (1760) on sekä omistautunut Graunin tapaan että järisyttävän dramaattinen, Sturm und Drang -tyylinen maanjäristys- ja taivaaseenastumiskuvauksissaan, mutta vaikka on Graunia parempi musiikillisesti, ei saavuttanut samaa suosiota;seuraavassa kohtaus Israelilaiset erämaassa -oratoriosta:
Aaron
Für euch fleht Moses stets um neue Huld/den Ew'gen an, o zwingt ihn nicht zum Zorn/durch eure Ungeduld./Er naht sich uns./Da Murren eurer Zungen/ist bis zu ihm gedrungen.
Teille anoo Mooses aina uutta armoa/Kaikkivaltiaalta, oi älkää pakottako häntä kiivastumaan/kärsimättömyytenne tähden./Hän lähestyy meitä./Kieltenne nurkuna/on kiirinyt hänen tykönsä.
Mooses
Welch ein Geschrey tönt in mein Ohr?/Tönt zu dem Thron des Herrn empor?/Und reizet seine Rache?
Mikä huuto kaikuu korviini?/Kaikuu kohden Herran valtaistuinta?/Ja kiihottaa hänet kostoon?
Israelilaisten kuoro
Du bist der Ursprung unserer Noth,/hast uns gefähret in den Tod;/Gott schlummert, und wir hoffen nicht,/daß er zur Hülf erwache.
Sinä olet syypää ahdinkoomme,/olet johdattanut meidät kuolemaan;/Jumala uinuu, ja me emme toivo,/että hän heräisi avuksemme.
-toisaalta Carl Friedrich Fasch (1736–1800): sävelsi 1783 monikuoroisen messun, 1793 monikuoroiset Kyrien ja Glorian, joissa lähtökohtana toimi Benevolin roomalainen kolossaalityyli — eli oli musiikinhistorian elvytystä
MOTETTI, MESSU JA ORATORIO RANSKASSA
-Ludvig XIV halusi kuulla messuissa motetteja, pieniä ja isoja: petit motet ja grand motet
-vasta ranskalaisen kantaatin synty 1700-luvun alussa synnytti samalla konsertoivan motetin: eritoten pienet motetit omaksuivat italialaisen vokaalivirtuositeetin tyttöpensionaateissa
-iso motetti vastasi 1700-luvun jälkipuolella kansan tarpeita Concert spirituel -sarjassa, kunnes vallankumous lopetti sen säveltämisen ja käytön
-messuja syntyi vähän: lähinnä Charpentier vakiinnutti konsertoivan messun
-olivat usein urkumessuja ja perustuivat gregoriaanisiin sävelmiin
François-Joseph Gossec
-1734–1829; vasta Messe des morts (Kuolleiden messu; 1760, pain. 1780) toi laajan orkesterin ja sinfonisen tyylin messuun; 1769 Gossec perusti uuden konserttisarjan Concert des Amateurs, jonka hallinnolle hän omisti messunsa painoversion
-requiem sisältää vaikuttavia kuorokohtauksia, orkesteritehoja sekä virtuoosiaarioita
-Mozart epäilemättä tunsi messun ja sai vaikutteita omaan requiemiinsä, samoin Berliozin requiemin Tuba mirum on velkaa Gossecille
-sitä ennen Johann Stamitz oli tuonnut 1755 konsertoivan Messe solennellen D-duuri Pariisiin
-kolme oratoriota: Nativité (Syntymä, 1775), L'Arche d'alliance devant Jerusalem (Liitonarkki Jerusalemin edessä/edellä (1782), Saul (1789)
-Ranskan vallankumous 1789 oli kirkkovihamielinen, kunnes Bonaparten ja paavin konkordaatti 1801 ja uskonnollisuuden elpyminen näkyvät mm. Chateaubriandin Génie du Christianisme -teoksessa (1802)
-ranskalaista vallankumousjuhlamusiikkia sävellettiin joukkotilaisuuksiin, vaikkakin Ylimmän olennon palvonta -kultti jäi lyhytikäiseksi
-Bastiljin valtauksen vuosipäivänä 14.7.1790 kuultiin Gossecin Te Deum yli 1000 esiintyjän voimin
-Hymne a la statue de la liberté (Vapaudenpatsaan hymni, 1793)
-Gossec oli Méhulin, Cherubinin, Paisiellon, Le Sueurin ja Catelin ohella johtava tasavaltalaismusiikin, vapaus-, luonto- ja järki-jumaluuksien hymnien säveltäjä
-Paisiello sävelsi kenraali Hoche'n kuoleman 1797 muistoteoksen Marche funèbre a l'occasion de la mort du Général Hoche
Jean-François Le Sueur
-1760–1837: oli valistuksen ja romantiikan välissä tärkeimpiä ranskalaisia musiikkihahmoja
-nousi 1786 Pariisin Notre Dame -katedraalin kapellimestariksi
-hän laati 1786 kirjoituksen Essai de Musique Sacrée, jossa hän ehdottaa joulupäivän, pääsiäisen, helluntain ja helatorstain päivämessuun (Messe du Jour) oratoriotyyliä ja ilmeisesti sävelsikin nämä sittemmin kadonneet oratoriot; ehdotus vei samalla drame sacré -lajiin
-ehdotti myös pääsiäissunnuntaiksi motetin, messun ja Magnificatin yhdistämistä
-Oratorio de Noël (Jouluoratorio, 1786) oli suosittu
-vallankumous karkotti välillä oratorion, mutta tuli taas takaisin
-La mort d'Adam (Aatamin kuolema, 1809)
-toimi 1804–30 Tuileries'n kapellimestarina
-vastasi Napoleonin kruunauksen 1804 musiikinjohdosta sekä kruunajaismarssista
-Kaarle X:n kruunajaisissa Reimsissä 1825 Le Sueur vastasi Cherubini kanssa sävellyksistä ja musiikinjohdosta; Cherubini teki messun, Le Sueur peräti 3 Kruunajaisoratoriota, jotka jakaantuvat "uskonnollisiin kohtauksiin"; musiikki on puolivälissä kirkko- ja teatterimusiikkia; esittämässä oli 400 laulajaa ja 300 soittajaa, missä näkyy ajan taipumus suuriin massaefekteihin
Etienne-Nicolas Méhul
-1763–1817; osallistui monin tavoin vallankumouksen musiikkielämään
-1793 muodosti Kansallisen musiikki-instituutin ja sävelsi tasavaltalaishymnin Hymne à la raison (Hymni järjelle)
-Le Chant du départ , Hymne de guerre de 1793 (Lähtölaulu, Sodan 1793 hymni; 1794) oli Méhulin populaarein aikaansaannos
-Chant national du 14 juillet 1800 (Kansallislaulu heinäkuun 14:lle) 2:lle isolle kuorolle, orkesterille ja korkeille, 2 harpun ja soolokäyrätorven säestämille lauluäänille — vaikutus Berlioziin ja Beethoveniin, jonka ooditeema tulee lähelle Méhulin sävelmää
-messu As (1804?) mahdollisesti Napoleonin kruunajaisiin
Oratorio
-oratoriolle ei ollut Ranskassa oikein tilaa jansenismin, messun ja muiden musiikinlajien pääpainon vuoksi (ooppera, motetti, soitinmusiikki)
-vuosisadan puoliväliin mennessä oli syntynyt 2 oratoriota: anonyymi St François de Borgia sur la mort d'Isabelle reine d'Espagne (P. Fransiskus Borgialainen Espanjan kuningatar Isabellen kuolemasta) sekä C.-F.-N. Clérambaultin Idylle sur la paix (Idylli rauhasta, 1739)
-yli 50 oratoriota sävellettiin aikana 1758–1789, Mondonvillen oratorion Les Israélites à la montagne d'Horeb (Israelilaiset Hoorebin vuorella, 1758) ja Gossecin Saulin (1789) välissä; suurin osa näistä esitettiin Concert spirituel -sarjassa
-Mondoville johti ja esitteli 1755–62 teoksiaan, mutta kaikki hukkuneet
-1774 Pierre Gaviniès, Gossec ja Leduc tulivat Concert spirituelin johtoon, joten oratorion jatkuvuus oli turvattu vallankumoukseen asti
-oratoriosäveltäjiä (1774–88)
Gossec (1734–1829): La nativité (1774/5)
Marc-Antoine Désaugiers (1742–93): Idylle sur la naissance de Jésus-Christ (Idylli Jeesuksen Kristuksen syntymästä, 1774)
Henri-Joseph Rigel (1741–99): La sortie d'Egypte (Pako Egyptistä, 1794); La destruction de Jéricho (Jerikon hävitys, 1778); Jephté (1783); seuraavassa Jerikon hävityksestä kuoronumeron teksti, jossa kuvataan romahtumista:
Jerikon asukkaiden kuoro: Tout s'écroule, fuyons, cédons à leur furie ! Kaikki romahtaa, paetkaamme, antautukaamme heidän raivonsa edessä!
Israelilaisten kuoro: Détruisons, renversons cette ville impie ! /Que rien n'échappe à notre furie ! Tuhotkaamme, kumotkaamme tämä jumalaton kaupunki!/Jottei mikään välttyisi raivoltamme!
Jerikon asukkaiden kuoro: Accordez-nous la vie./Épargnez-nous ! Säästäkää henkemme./Säälikää meitä!
Israelilaisten kuoro: Non, perissez tous ! Ei, menehtykää kaikki!
Giuseppe Maria Cambini (1746–1825): Le sacrifice d'Isaac (Iisakin uhraus, 1774); Joad (Jooas, 1775)
Nicolas-Jean Le Froid de Méreaux (1745–97): Samson (Simson, 1774)
Jean-Baptiste Rochefort (1746–1819): Apothéose de feue Marie-Thérèse Walburge (1781); liittyy hovikunnioitukseen
Sacchini (1730–86): Esther (1786), oli italialaisen version (1768) sovitus, sillä vietti 5 viimeistä vuotta Pariisissa
André-Étienne Lepreux: Les fureurs de Saül (Saulin raivonpuuskat, 1786)
Jean-François-Narcisse Carbonel (1773–1855): Le jugement dernier (Viimeinen tuomio, 1788)
Salieri: Le jugement dernier (Viimeinen tuomio, 1788)
-François Giroust (1737–99): oli Versaillesin Kuninkaallisen kapellin varajohtaja ja kirjoitti 3 latinalaista teosta, jotka ovat motetin ja oratorion välimailla: Passage de la mer rouge (Punaisen meren ylitys), Le mont Sïnai ou Le décalogue (Siinain vuori eli Kymmenen käskyä), Le cantique des cantiques (Laulujen laulu/Korkea veisu, 1784–87)
-Philidorin (1726–95) Carmen saeculare (Maallisia lauluja; 1778 Lontoo) esitettiin myös Pariisissa säännöllisesti; ovat Horatiuksen tekstiin solisteille, kuorolle ja orkesterille
KIRKKOMUSIIKKI ESPANJASSA, ENGLANNISSA, RUOTSISSA JA VENÄJÄLLÄ
-Valenciasta on säilynyt oratorioita ajalta 1703–28 Congregación de Felipe Neristä 7 teosta, osin painettujen (Palma de Mallorca) librettojen kera:
-kaikki säveltäjät olivat Espanjassa kirkkomuusikoita ja tekivät oratorioita kirkollisen villancico-tradition sisällä
-1793–1807 syntyi 11 anonyymiä ja 8 tunnetun säveltäjän oratoriota
-Carlos Baguer (1768–1808) on tunnetuin nimi, jolta on säilynyt 4 drama sacroa (1805–08), mm. La Adoración del Niño (Pojan kunnioitus), Dios por los Angeles y Pastores (Jumalat enkeleiden ja paimenten avulla, 1805), La Resurrección de Lázaro (Lasaruksen ylösnousemus, 1806)
-Juan Crisóstomo Arriaga (1806–26): Stabat Mater 3:lle matalalle lauluäänelle, 2 huilulle, 2 fagotille, 2 käyrätorvelle ja jousikvintetolle (1821–26)
-Portugalissa napolilainen Davide Perez toimi 1752– kuninkaallisena kapellimestarina ja sävelsi italialaisia konsertoivia messuja (messa concertata)
-ensimmäiset englantilaisten säveltämät oratoriot periytyvät oodeista sikäli, että perustuvat kertoviin runoihin
-Maurice Greene (1695–1755): a cappella -teoksia, anthems: Forty Select Anthems (1743): sensitiivistä, yksinkertaista ja intiimiä tyyliä verrattuna Handeliin; "Lord, how long wilt thou be angry?", "Arise, shine, O Zion" on fugaalinen, juhlava rondo; Greenellä tai hänen suojatillaan William Boycellä ei ollut Handelin oopperataustaa, sillä olivat lähinnä kirkkomuusikoita — oodit lähinnä lähtökohtana, joten sikäli eivät ole suhteessa Handeliin; The Song of Deborah and Barak (1732) tarjoaa alussa ranskalaisen alkusoiton ja kuoroja, sitten recitativo accompagnton, arioson ja aarian yhdistelmää; on affetuoso-tyyliä muttei galanttia kuin harvoin; Jefta (1737) on dramaattinen oratorio, Greenen tyydyttävin teos, vaikkei tasainen; kadonnut The Force of Truth (1744)
-Thomas Arne (1710–78): melodisesti söpöä kirkkomusiikkia; oratorio Judith (1761) sisältää hienoja kuoroja ja aarioissa on melodista lahjakkuutta
-William Boyce (1710–79) julkaisi Cathedral Music (3 osaa 1760–73), joka ensimmäinen painettu englantilainen kirkkomusiikkikokoelma, musiikkia 200 vuoden ajalta (Gibbons, Humfrey, Blow, Purcell jne.); David's Lamentation over Saul and Jonathan on oodimainen laaja teos, jossa on vain yksi da capo -aaria, mutta sen sijaan recitativo accompagnatoa pääosin; musiikki on siroa, vaikkakin sisältää hurjan päätöskuoron; Solomon on serenata (1742), englantilaisen musiikkikirjallisuuden ainutlaatuinen teos, joka sisältää ihastuttavaa musiikkia, mutta oli 1800-luvulla liian uskallettu tekstiltään; Boyce on parhaimmillaan aarioissa
-Samuel Wesley (1766–1837) oli tärkein kirkkosäveltäjä: sävelsi latinankielisiä teoksia galanttiin tyyliin; kantaatti/latinalainen motetti Confitebor tibi Domine (Kiitän sinua Herra, 1799) kestää yli tunnin; muita Exultate Deo (Ylistäkää Jumalaa) ja In exitu Israel (Israel erämaassa); kontrapunktin ja massiivisen kuoron soinnillinen hallinta tavaramerkkejä
-Thomas Attwood (1765–1838) sävelsi anglikaanisia servicejä ja kruunajaismusiikkia
-myös ei-kirkollista kuoromusiikkia tehtiin: Haydnin Der Sturm; Philidorin Carmen saeculare Horatiuksen tekstiin (Lontoo 1778): Krausin Begravningskantata Kustaa III:n hautajaisiin
-Venäjän hallitsijat kutsuivat 1700-luvulla ulkomaisia säveltäjiä ja muusikoita, kunnes alkoi löytyä säveltäjiä omasta takaa
-Dmitri Bortnjanski (1751–1825) eli yhtä aikaa Salierin kanssa; kävi opiskelemassa mm. Venetsiassa, Modenassa ja Napolissa 1769–79; toimi 1796– Keisarillisen kapellin johtajana ja sävelsi vähintään 4 oopperaa omintakeiseen tyyliin, kymmenittäin psalmi/kirkkokonserttoja, kantaatteja sekä "kerubihymnejä"; soittimia ei ortodoksimusiikissa käytetty, mutta Bortnjanski sävelsi muutoin kamarimusiikkia ja klaveerisonaatteja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti