keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Klassinen vakava ooppera



Klassismin ensimmäisen luennon aineisto löytyy seuraavina artikkeleina Muhista osoitteesta

http://www.siba.fi/muhi

1. Artikkelisarja: Johdatus musiikin klassismiin
Klassismin käsitteestä, ilmaisusta ja taustavoimista
Galantti, Empfindsamkeit, Sturm und Drang
(Täys)klassismi
Myöhäisklassismi

2. Artikkelisarja: Italialainen vakava ooppera 1700-luvulla
Oopperakulttuurin taustavoimat
Napolilaissäveltäjiä ja muita italialaissäveltäjiä
Toinen napolilainen säveltäjäpolvi
Uusnapolilainen koulukunta
J. Chr. Bachin ooppera Adriano in Siria (1765) aarian "Cara, la dolce fiamma" alku W. A. Mozartin koristelemana.

3. Artikkelisarja: Christoph Willibald Gluckin oopperauudistus
Gluckin varhaisura
Gluckin Wienin-aika
Gluckin Orfeus ja Eurydike -ooppera
Gluckin Pariisin-aika

Gluckin seuraajia

-Gluckin jälkeisilmiöitä, häneltä vaikutteita saaneita säveltäjiä on lukuisia Mozartiin ja Berlioziin saakka

-Piccinni ja Sacchini olivat Gluckin tärkeimmät vastahahmot Pariisissa, Salieri taas keskeinen seuraaja ja työn jatkaja

Niccolò Piccinni

-(1728–1800) italialainen buffa-säveltäjä oli kenties tahtomattaan, käytettynä välikappaleena, Gluckin vastahahmo Pariisissa 1770–80-luvuilla

-ranskalaisilla ei ollut musiikillisesti autonomista laulua, joka olisi samalla dramaattisen tilanteen ilmentäjä: he oppivat vähitellen italialaisen aarian periodit, fraasit ja säännölliset elementit perustanaan pääaihe

-oopperan uudistamiseksi piti löytää ranskalainen aariatekstirunoilija: Jean-François Marmontel (1723–99) oli jo tehnyt pari librettoa Rameaulle ja Grétrylle ja alkoi nyt kirjoittaa niitä Piccinnille

-Marmontel toivoi "korvia miellyttävää suosiollista vallankumouksellisuutta ja musiikkitaiteen edistystä", samalla kun hän moitti ranskalaisia ja kehui italialaisia:

"Lahja keksiä teemoja, kehitellä niitä, muunnella niitä sulokkaasti ja muotoilla niiden luonnetta vastaavaa melodiikkaa ja tempoja, lyhyesti, musiikkiajattelun lahja, on ainoa asia, jonka perusteella italialaisia voi nimittää neroiksi – ja jota Rameau ei juuri hyödyntänyt."

-käännyttiin Piccinnin puoleen, joka oli Napolin säveltäjistä kuuluisin, muttei osannut ranskaa; Gluck ehti saapua 1773 ja samana vuonna myös Gossec, Philidor ja Grétry, jotka olivat säveltäneet ensimmäiset vakavat oopperansa

-Gluck ja 1776 Pariisiin saapunut Piccinni pantiin kilpasille Rolandin parissa: Gluck kieltäytyi ja Piccinni alkoi työn, samalla kun syttyi oopperasota

-Gluck tyytyväinen, sillä hän sai ensimmäisenä uutuusteoksen valmiiksi ja Armiden kantaesitys 1777 oli odotettu menestys

-mutta Piccinniä vaadittiin esille ja Marmontel puolusti häntä samalla kun hyökkäsi Gluckin musiikin vapauden, ykseyden ja lumon puutetta vastaan

-lopultakaan Gluckin paras teos, Ifigeneia Tauriissa, ei tyydytä musiikillisilla ansioillaan, vaan dramaturgiallaan

-Gluck jätti Pariisin 1779, mutta hän jätti myös pysyvän jäljen oopperaan sekä näyttämön auki Piccinnille, joka sovitti yhteen modernin italialaisen musiikkikikielen ja lyyrisen tragedian — keksintö, joka päti Spontiniin saakka: La vestale ei ole uuden ajan alku vaan piccinismin päätepiste

-Roland (1778), tragédie lyrique, Marmontelin libretto Quinaultin mukaan: loistavia kuoroja, useita divertissements; rajoitti vokaalisia kuvioita, mutta italialaista joustavuutta rytmeissä, muodoissa ja soitinkuvioissa; oli menestys, sillä musiikki seuraa tarinaa dramaattis-psykologisesti; musiikin mozartiaaninen laatu on ilmeistä (Mozart näki oopperan Pariisissa): Rolandin hulluuskohtaus "Je me reconnais" (Tunnen itseni uudelleen, II/3) muistuttaa Mozartin kreivi Almavivaa; Angéliquen "C'est l'amour qui prend" (Rakkaus on se, joka huolehtii; II/4) muistuttaa Così fan tutten tertsettinoa "Soave sia il vento"; oopperassa on ranskalaisittain korkea tenoriosa (Méder), jonka voi tehdä vain sopraanona nykyään, tämän aariat "Je la verrai" (Tulen näkemään hänet; I/2) ja "En butte aux fureurs de l'orage" (Rajuilman kohteena; II/10) ovat mozartmaisia

-Atys (1780), tragédie lyrique, Marmontelin libretto Quinaultin mukaan; Lullyn prologi pois, 3 näytöstä 5 sijaan, resitatiiveeja ja tansseja vähennettiin aarioiden ja ensemblejen hyväksi; I näytöksessä on suuri päätöskuoro

-Iphigénie en Tauride (1781), tragédie lyrique, libretto mm. Euripideen pohjalta; libreton huonoudesta huolimatta on Piccinnin parhaita partituureja; tässä skyyttien kuningas Thoas on rakastunut Ifigeneijaan; I ja II näytöksen välillä on sinfoninen silloitus; kaksoiskuoro "Si mon coeur ressent leurs alarmes" (Jos sydämeni antautuen peloilleen) on hieno; Piccinnin musiikki on seremoniallista ja ylevän koristeellista, kun taas Gluckilla dramaattisen polttavaa, Piccinnillä draaman sijaan spektaakkelia; I näytöksen häämenot (Thoas, Ifigeneia) keskeytyvät myrskyyn, kun jumalat ilmaisevat kiukkunsa; aaria keskeisempi muoto kuin Gluckilla (tässä 9 aariaa, 1 duetto, 1 tertsetti, ariosoita paljon); Oresteen sisäinen maailma on maalattu uskottavasti; orkesterin käyttö on uudenaikaista, sinfonista: kaksoispuhaltimet (klarinetit, piccolot, cornot, trumpetit, pasuunat jne.) ovat käytössä; tavoitteena "bel suono" (kaunis sointi), jossa huilut ja klarinetit säestävät cantilenoja; tertsetissä kolmen henkilön erilaiset mielentilat yhtä aikaa (buffan vaikutus)

-Didon (1783), tragédie lyrique, johon Marmontel teki originaalilibreton; on paras ja aidosti dramaattinen; Berlioz oppi oopperasta Troijalaisiinsa; säilyi Pariisin oopperan ohjelmistossa yli 40 vuotta; musiikkinumeroiden kesken on virtaavuutta ja numerot sinällään ovat lyhyehköjä; Didon ja Aeneaksen II näytöksen välienselvittelykohtaus "Tu sais si mon coeur est sensible" (Tiedät, onko sydämeni herkkä) on suurenmoinen ilmaisussaan, hidasta cantabilea seuraa myrskyisä allegro-vaihe, joka johtaa taisteluun maureja vastaan

-Piccinnin uusi tyyli säilyi hengissä läpi vallankumous- ja empire-ajan, sillä synnytti italialais-ranskalaisen vakavan, antiikkisen oopperan mallin; henkilöhahmot ovat inhimillisempiä kuin Gluckin veistokselliset hahmot, sillä yhden affektin sijaan mukana Piccinnillä on vaihteluita, myös kärsimystä ja elegiaa, jotka moderneja piirteitä

Antonio Sacchini

-s. Firenzessä 1730, k. Pariisissa 1786

-1777 jälkeen italialaisesta musiikista tuli taas muodikasta Pariisissa, joten Lontoossa 1772–82 oopperasäveltäjänä elänyt Sacchini saapui 1782 Narie Antoinetten suosikiksi Pariisiin, jossa hän vietti loppu-uransa

-Renaud (1783): tragédie lyrique Le Boeufin ja Frameryn librettoon

-Chiméne ou le Cid (1783), tragédie lyrique Guillardin tekstiin Corneillen mukaan

-Dardanus (1784) Rameaun librettoon

-Oedipe à Colone (Oidipus Colonnassa, 1785) esitykset kuoleman jälkeen 1787 saavuttivat suosiota ja osoitti Sacchinin Gluckin täydeksi seuraajaksi; Handelin vaikutustakin — jäi ohjelmistoon 43 vuodeksi

-Fétis kirjoitti Sacchinista:

"Kukaan vanhan koulun italialaissäveltäjistä ei sisällyttänyt lauluihinsa (airs) enempää hurmaavuutta; niissä havaitsi moninaisuuden, jopa vähemmän onnistuneissa teoksissa, jotka olivat melodioiden luonnollisuuden ja sulouden suhteen merkille pantavia. Sacchini kirjoitti puhtaudella, tyylikkyydellä ja ylsi soitintamisessaan kauniisiin tehoihin yksinkertaisen voimallisin keinoin, vaikkakin hänellä oli tässä suhteessa vähemmän alkuperäisyyttä kuin Gluckilla."

-Mozartin Idomeneossa (1781) tuntuu vahvasti Gluckin vaikutus

-F. J. Gossec (1734–1829) oli Gluckin kannattaja, joka kirjoitti baletin Les Scythes enchaînés (Kahlehditut skyytit) Gluckin Ifigeneia Tauriissa -oopperaan (1779) sekä lyyriset tragediat Sabinus (1773) ja Thésée (Theseus, 1782)

-Luigi Cherubini (1760–1842): Cherubini ilmaantuu Pariisiin ja esittäytyy oopperalla Démophoon (1788), jonka c-m-alkusoitto edeltää Beethovenia ja jossa kuoro-osuuksissa on rikasta harmoniaa ja kontrapunktia; Médée (1797) on myöhempi mestariteos

-Gasparo Spontini (1774–1851): La Vestale (Vestaalitar; Pariisi, 1807)

-Berlioz sävelsi monumentaalisen oopperansa Les Troyens (Troijalaiset, 1858) paljolti Gluck-ihailunsa tuloksena

Antonio Salieri

-s. Legnano 1750, k. 1825 Wienissä

-sävelsi 40 oopperaa 1770–1804

-asui pääsääntöisesti Wienissä, jossa toimi 1774–90 hovisäveltäjänä

-oli Gluckin reformin ja italialiaisen oopperan taidokas yhdistäjä, joka yritti risteyttää sitäpaitsi keskenään buffan ja serian (stile misto) eli samaa mitä Mozart teki; oli Gluckin etevin seuraaja

-päinvastoin kuin usein on annettu ymmärtää, Salieri oli juhlittu ja aikansa ehkä paras ja Mozartinkin arvostama italialaisen oopperan edustaja

-Armide, opera magico-eroico-amoroso (1771, Wien), on läpisävelletty teos, jossa pyrki uuteen eri tyylilajien synteesiin

Danaidit

-Les Danaïdes (Danaidit, 1784), tragédie lyrique: sitä mainostettiin aluksi Gluckin oopperana, jota oli avustanut oppilas Salieri; 12 esityksen jälkeen Gluck ilmoitti että Salieri vastaa koko musiikista

-ooppera on musiikillisesti ja dramaattisesti vahva, paikoin järisyttävä teos

-Danaus määrää 50 tytärtään surmaamaan hääyönnä vihollisensa pojat eli aviomiehensä; vain Hypermestra kieltäytyy — ja lopuksi 49 tytärtä kärsii helvetissä

-Hypermnestran II näytöksen lopun monologi "Foudre céleste! je t'appelle!" (Salama taivaan, sua kutsun!) on vaikuttava nopeiden ja hitaiden tempovaiheiden joustavassa vuorottelussaan

-oopperaa pidettiin "vastenmielisten ja epäuskottavien kauhujen kuvaelmana, kylmäveristen julmuuksien kasaantumana"

-oli succès de scandale (skandaalimenestys), kuten Straussin Salome 1900-luvulla

-päätöksen helvettikohtaus "La terre tremble, le ciel gronde" (Maa järisee, taivas ärjyy) on hyytävä

LYNCÉE et CHOEUR

La terre tremble, le ciel gronde,/entendez-vous la foudre retentir?/L'enfer s'ouvre pour engloutir/ces lieux se sang sous sa voûte profonde./Fuyons vers la terre féconde/de l'heureux empire d'Isis,/conduisons Hypermnestre du Palais de Memphis

Maa järisee, taivas jylisee,/kuuletteko salaman kaiun ?/Helvetti avautuu nielaistakseen/tämän verisen palatsin syvään holviinsa./Paetkaamme maahan hedelmälliseen,/onnelliseen valtakuntaan Isiksen,/viekäämme Hypermnestra Memfiksen palatsiin.

SCÈNE DERNIÈRE/CHOEUR DES DANAÏDES

Quelle rigueur!/Quels tourments inouis!/Cessez, Dieux du Ténare!/Quel plaisir barbare,/prenez-vous à nos cris!

Mikä ankaruus !/Mitkä tuskat sanoin kuvaamattomat !/Lakatkaa, Jumalat Tenaren [=helvetin portin]!/Mitä mielihyvää julmaa/he saavat huudoistamme !

CHOEUR DES DÉMONS

Jamais, filles dénaturées/vos supplices ne finiront/jamais, non jamais;/d'affreux serpents se nourriront/de vos entrailles déchirées/et sans cesse elles renaîtront/pour être toujours dévorées ...

Koskaan, tyttäret luonnottomat,/tuskanne eivät lopu,/eivät koskaan :/hirvittävät käärmeet ruokkivat itseään/raadelluilla sisälmyksillänne/ja ne syntyvät aina uudestaan/ahmiakseen teitä alati …

CHOEUR DES DANAÏDES

Cessez.../Lakatkaa …

CHOEUR DES DÉMONS (à Danaüs)

... et toi dont sur la terre en proie à la fureur/la haine avait déjà commencé le supplice...

… ja sinua, joka maan päällä saaliina raivon/jo vihan olet alkanut maistaa tuskaa …

CHOEUR DES DANAÏDES

... ah!/… oi !

CHOEUR DES DÉMONS

qu'ici ta cruauté s'unisse/à celle du vautour qui déchire ton coeur.

jotta oma julmuutesi yhdistyisi/julmuuteen korppikotkan, joka nokkii sydäntäsi.

[toistoa]

CHOEUR DES DÉMONS

..éprouvez des tourments sans relâche, sans fin.../… tuntekaa tuskaa tauotta, loppumattomiin …

CHOEUR DES DANAÏDES

..cessez! Ah!/… lakatkaa ! Oi !

CHOEUR DES DÉMONS

...subissez l'arrêt du destin.../… alistukaa tuomioon kohtalon …

CHOEUR DES DANAÏDES

Ah!

LOPPU

Salieri: Les danaïdes (Danaidit, 1784): V näytös, päätöskohtauksen alku.


-Danaidien jälkeen Salierilta tilattiin välittömästi kaksi uutta oopperaa Pariisiin, joista tragédie lyrique Les Horaces (Horatiukset, 1786) ei menestynyt, sillä oli Beaumarchaisin mukaan "liian synkkä Pariisiin"

Tarare

-Tarare (1787), opéra, oli alun perin Beaumarchaisin librettoon, kunnes Ponten italialaistamalla ja puoleksi uudelleen kirjoittamalla libretolla Axur, re d'Ormus (Ormusin kuningas Axur, 1788) se tuli puoli vuotta myöhemmin Wieniin ja saavutti jättimenestyksen, sillä sitä kuultiin 30 vuoden ajan kaikkialla Euroopassa ja käännettiin saksaksi, venäjäksi, puolaksi ja englanniksi, jopa portugalilainen esitys oli 1814 Rio de Janeirossa

-alkusoitossa on C/c:n vastakkaisuus, jota seuraa prologi

-ooppera oli sensaatio sekä tekstin (tapahtuu Persiassa mutta viittaa Ranskaan) että musiikin vuoksi — on hurja despoottitarina, jossa hallitsijan korvaa tavallinen upseeri kansanjoukkojen tuella ("Ihminen! Suuruutesi maan päällä ei riipu säädystäsi, vaan yksinomaan luonteestasi."); on esivallankumouksellisen ilmapiirin tuottama, Beaumarchais on tässä kuten Figaro-trilogiassakin yhteiskunnan seismografi

-Salieri jatkaa Gluckin tiellä eteenpäin: ooppera on läpisävelletty teos, jossa tekstin selkeys ei kärsi ja lauluosuudet ulottuvat parlandosta dramaattiseen laulamiseen; ei paatosta vaan ironiaa, kuoro ja baletti mukana

-suosio oli valtava, musiikin ja tekstin yhteistyö toimi — konventiot rikottiin

-oli kymmeniä vuosia kassamenestys, sillä oli uudenlainen, sensaatiomainen

-on upea ja monipuolinen ooppera, jossa syntetisoi kaiken osaamisensa: ranskalais-gluckilaisen, italialialais-saksalaisen oopperan: upeita aarioita ja dialogit mahtavia, lisäksi näyttäviä kuorokohtauksia

-Joosef II:n motiivit sen esittämiseksi Wienissä olivat samat motiivit kuin Figaron häiden tapauksessa: aateliston privilegioiden poistaminen, omaisuuden verotus, porvarien kanssa tasa-arvoiseksi saaminen

-Salierin teos mestariteos aivan uudella tavalla, jommoista ei lauletulla italialla oltu nähty; sekoittaa perinteisiä numeroita uusiin dramaattisiin hetkiin; on traagisen, herooisen ja koomisen yhdistelmä — merkkipaalu italialaisen lajioopperan muuntamisessa uudeksi musiikkiteatteriksi

Salieri opettajana

-Salieri oli myös kuuluisa, eräs musiikinhistorian tuloksellisin opettaja: mm. Süßmayr, Beethoven, Umlauf, Peter von Winter, Eybler, Weigl, Sechter, Czerny, Hummel, Schubert, Meyerbeer, Moscheles, Liszt olivat hänen oppilaitaan — nimeltä tunnetaan n. 80 oppilasta

KUSTAVIAANINEN UUDISTUSOOPPERA

-kuningatar Loviisa Ulriika kutsui 1753 ranskalaisen teatteriryhmän, joka esitti laulunäytelmiä ja koomisia oopperoita; 1754 italialainen ryhmä vieraili Tukholman Drottningsholmin linnanteatterissa

-kun Kustaa III:sta tuli hallitsija 1772, ensi töikseen hän esitytti Gluckin reformioopperan Orfeus ja Eurydike Tukholmassa 1773

-koska kotimaisia kykyjä ei vielä ollut, hovikapellimestareina ja -säveltäjinä toimivat ensin italialainen Uttini, sitten saksalaiset Gluckin kannattajat Naumann, Kraus ja Vogler

Francesco Antonio Uttini

-s. Bolognassa 1723, k. Tukholmassa 1795

-oli Padre Martinin oppilas, joka saapui Tukholmaan 1755

-sävelsi ensimmäisen ruotsalaisen oopperan Thetis och Pelée (1773), joka kertoo meren kuningattaren ja thessalialaisen prinssin rakkaudesta ja jossa 4. näytöksessä furiat rankaisevat Peleusta

-Aline, drottning av Golconda (1776): ranskalaisesta paimentytöstä on tullut intialainen kuningatar, kunnes hänen rakastettu, aatelismies St Phar löytää tämän ja miehestä tulee kuningas

-esitti italialaisia oopperoitaan ja ranskalaisia lyyrisiä tragedioita Drottningsholmissa ja ranskalaisia koomisia oopperoita Tukholmassa

-toimi 1767–82 hovikapellimestarina

-sävelsi n. 20 oopperaa, joista suurin osa on hävinnyt

-Uttini ei ollut mikään suuri uudistaja, joten Kustaa halusi Salierin säveltäjäkseen, mutta Wienin hovi ei luopunut tästä: tilalle tuli Naumann

Johann Gottlieb Naumann

-s. 1741 ja k. 1801 Dresdenissä

-opiskeltuaan Italiassa hän pääsi 1766 Dresdenin hovin kirkkosäveltäjäksi ja 1776 kapellimestariksi

-oli 1700-luvun jälkipuolen tuotteliaimpia saksalaisia ooppera- ja kirkkosäveltäjiä

-oli Ruotsisssa 1778–82 ja edisti ruotsalaista kansallista oopperatyyliä

-Amphion (1778), opéra-ballet, oli ensimmäinen työ: Amfion pakottaa alkuasukasheimon luopumaan häiden viettämisestä ihmisuhrien kera, ja hän saa Antiope-neidon; valistuksellinen tendenssi selvä

-Cora och Alonzo (1778), tragédie lyrique, käsittelee suvaitsevaisuutta ja taistelua ennakkoluuloja vastaan; Alonzo on nuori aatelismies, joka on kauhuissaan espanjalaisten julmuudesta etelä-Amerikassa, hän elää rauhassa Perussa, kunnes rakastuu intialaiseen Cora-prinsessaan, joka on myös Auringon temppelin prinsessa; heidät yllätetään maanjäristyksen jälkeen sylikkäin, jolloin molemmat tuomitaan kuolemaan; Alonzo onnistuu kuitenkin taivuttamaan perulaiset luopumaan rankaisulaeistaan, joten happy end

-Gustaf Wasa (1786), tragédie lyrique, oli suosituin ooppera Ruotsissa, jota esitettiin 1786 jälkeen 1790–1823 ja 1859–1930-luku yhteensä yli 250 kertaa

-Kustaa III samaistui siinä Kustaa Vaasaan, joka vapautti ruotsalaiset Tanskan kuningas Kristian II:sta ja lopetti Tukholman verilöytyn 1520–21 ja oli modernin Ruotsin perustaja

-libretto menee ajassa taaksepäin vuoteen 1621, jolloin Uppsalan retoriikan professori kirjoitti samannimisen näytelmän; 1733 ja 1766 syntyi ranskalainen ja englantilainen näytelmä samasta aiheesta

-Kustaa III nosti aiheen esille 1782 saadakseen mielet tanskalaisia vastaan, vaikkei sitten ryhtynytkään sotaan Tanskan ja Venäjän liiton vuoksi; hän julisti vasta 1788 sodan Venäjää vastaan

-Naumann piti oopperaa "mestariteoksenaan"

-edustaa ranskalaista tyyliä lyhyine ja usein läpisävellettyinen aarioineen ensembleineen ja kuoroineen; ssisälsi alun perin pitkiä secco-resitatiiveja, myöhemmin niistä tehtiin accompagnatoja; ensiesityksessä oli juhlavat 75 orkesterisoittajaa

Joseph Martin Kraus

-s. Miltenberg am Mainissa 1756, k. Tukholmassa 1792

-oli kilmas kustaviaanisen ajan kapellimestarisäveltäjä, "Ruotsin Mozart"

-saapui Tukholmaan 1778 ja sai 3 vuotta myöhemmin tilauksen

-Proserpin (1781) toi hänelle hovin apulaiskapellimestarin toimen

-Aeneas i Cartago (1782), lyyrinen tragedia, oli uuden oopperatalon vihkijäisteos, mutta sopraanon poistuminen viime hetkellä esti esityksen; kantaesitys vasta 1799

-korvaukseksi sai neljän vuoden opintomatkan Saksaan, Itävaltaan, Italiaan, Ranskaan ja Englantiin; Haydn ylisti Krausia "originaalinerona", Gluck "suuren tyylin miehenä"

-palasi 1786 Tukholmaan, jolloin sai apulaiskapellimestarin viran, 1788 hovikapellimestariksi

-sen jälkeen sävelsi koomisia oopperoita ja laulunäytelmiä

-musiikki on paljossa velkaa Gluckille

Georg Joseph (Abbé) Vogler

-s. Würzburgin lähellä 1749, k. Darmstadtissa 1814

-oli ensin Mannheimin kapellissa, kunnes pääsi opiskelemaan Italiaan Padre Martinin johdolla Bolognassa sekä Padre Francesco Vallottin johdolla Padovassa

-palattuaan 1775 Mannheimiin perusti Mannheim Tonschulen ja aloitti toiminnan opettajana, historioitsijana, teoreetikkona, musikologina ja säveltäjänä

-oli aikansa parhaita urkureita

-sai 1786 nimityksen Ruotsin Kustaa III:n hovikapellimestariksi (1786–99)

-sävelsi 2 näyttämöteosta Tukholmaan: musiikin Racinen näytelmään Athalie (1786) sekä lyyrisen draaman Gustav Adolph och Ebba Brahe (1788), joka on J. G. Naumannin Gustav Wasan (1786) linjoilla ja pitää mallinaan HolzbauerinGünther von Schwarzburgia (1777)

-elämä oli harvinaisen seikkailukas, mutta musiikista puuttuu usein aitoa keksintää

-1791 surmattiin Kustaa III, jolloin läksi pitkille matkoille, kävi mm. pohjois-Afrikassa; jätti Tukholman 1799 lopullisesti

-monia maineikkaita oppilaita: Franz Danzi, J. M. Kraus, Peter Winter, C. M. von Weber, Meyerbeer jne.

-sävelsi kaikkiaan n. 15 näyttämöteosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti