Venetsian Teatro la Fenice
Italialainen ooppera Venetsiassa ja pohjois-Italiassa
-1600-luvun jälkipuoliskolla italialainen ooppera levisi ympäri Eurooppaa
-keskuspaikkana oli pitkään Venetsia ja Cestin sekä Cavallin muotoilema venetsialainen ooppera muodosti standardin
-vähitellen myös Napoli tuli rinnalle 1600-luvun lopulla
-Rooman merkitys oopperakaupunkina väheni, sillä paavi rajoitti julkisia esityksiä 1680 alkaen, kunnes 1693 ne kiellettiin bullalla
-myöhempinä aikoina venetsialaista oopperaa on moitittu dramaattisesta heikkoudesta, sekavuudesta, mutta oopperoiden elvytykset ovat osoittaneet, että niiden tyyli on musiikillisesti ja näyttämöllisesti loistokasta, koomisen ja vakavan yhdistävää, vokaalisesti virtuoosista (pääpaino aarioissa), populaaria aristokraattisen sijaan tai vähintäänkin sen ohella
-orkesterin rooli kasvoi: pelkän continuo-säestämisen sijaan viuluille stemmoja ja soittimille myös obligato-osuuksia
-oopperan aloittaa yhä useammin sinfonia, joka kolmiosainen (nopea-hidas-nopea); harvoin kaksiosainen (hidas-nopea)
-aariat saattoivat olla vielä säkeistölauluja, joissa käytetään tanssi- tai marssirytmiä; jäljiteltiin myös trumpetti- ja viulukuvioita; vuosisadan loppua kohden da capo -muoto tulee vähitellen standardiksi
-teksti oli aluksi lähtökohta musiikillisille muodoille, kunnes vähitellen resitatiivin ja aarian standardimainen vuorottelu ja laulajien erilaiset roolit (primo uomo/prima donna, secondo umo/seconda donna jne.) rupesivat määräämään tekstin etenemistä
Pietro Simone Agostini (1650–90)
-teki oopperoita Venetsiaan, Milanoon, Genovaan, Roomaan, Parmaan
-Il ratto delle Sabine ("Sabiinitarten ryöstö"; Venetsia, 1680), jossa on 48 lyhyttä aariaa da capo -muodossa ja enimmäkseen vain continuo-säestyksen kera
Alessandro Stradella (1644–82)
-oli säveltäjä, jonka elämä oli yhtä oopperaa käänteissään; hulivilipojan elämä antanut aiheen 1800-luvulla kahteen romaaniin ja jopa kolmeen oopperaan (mm. Flotow)
-syntyi Viterbossa ja opiskeli Bolognassa, teki ensin töitä Roomassa 1667–, josta joutui lähtemään 1677 epäonnistuneen avioliittovälitystoiminnan jälkeen; seuraavaksi pakeni Venetsiasta koska joutui erään aatelismiehen vaimon vuoksi ahtaalle; pariskunta pakeni Torinoon jossa Stradella joutui murhayrityksen kohteeksi; siirtyi vihdoin joulukuussa 1677 Genovaan, jossa vietti loppuelämänsä päätyäkseen salamurhan uhriksi 1682
-musiikki on melodisesti kukkeaa ja usein virtuoosistakin
-da capo -aarioiden käytti myös muita rakenteita
-oli 1670-luvulla Pasquinin ja A. Scarlattin ohella tärkeimpiä Roomassa vaikuttaneita säveltäjiä
-säilynyt 4 oopperaa ja 9 intermezzoa, joissa on A. Scarlattin tärkeimpiä edeltäjiä, samalla linkki Cestin ja Händelin välissä
-teki oopperansa Genovaan, jossa eli suursuosikkina ja jonka aateliset maksoivat ruhtinaallisesti Stradellalle, jotta tämä pysyisi kaupungissa ja säveltäisi siellä oopperaa
-La forza dell'amor paterno (Isänrakkauden voima, 1678), jossa isä Seleukis luopuu Lucindasta poikansa Antiokiksen hyväksi; edellyttää vokaalista taituriutta; aariat melko lyhyitä ja tasapainottuvat resitatiivien ja ariosojen kanssa
-Le gare dell'amor eroico (Sankarillisen rakkauden kilpailut; 1679)
-Il Trespolo tutore (Holhooja Trespole, 1679); Artemisia rakastaa hölmöä holhoojaansa, joka on oopperahistorian ensimmäisiä basso buffo -rooleja; on varhainen koominen ooppera, jossa on nopeita resitatiiveja
-Moro per amore (Kuolen rakkaudesta; 1681): tärkein ooppera, jonka painopiste on aarioissa, jotka ovat tosin enimmäkseen lyhyitä; da capo -muodon ABA ohella aariat voivat olla 1–2-säkeistöisiä, joissa mahdollisesti refrain, tai muotoa AA1 tai AB; seuraavassa I näytöksen alusta isättömäksi jääneen prinsessa Eurindan, jota kosiskelee usea sulhokokelas, aaria sekä luotetun imettäjättären, Lindoran, vastaus:
EURINDA. Aria. Ritornello. Allegro
Un cor ch'è libero dai lacci asprissimi del crudo Amor,
di guardi amabili e lucidissimi fugga i splendor:
ch'io sugl'albor di mia gradita età vuo' pur troppo goder la libertà.
Ritornello
Sydän, joka on vapaa, kahleita katkeria julman rakkauden.
katseita rakastettavia ja säteileviä paetkoon häikäisevän loiston:
sillä minä sarastuksessa miellyttävän ikäni tahdon välttämättä nauttia vapaudesta.
LINDORA. Recitativo
Semplicetta regina,
vantar la libertà ne' teneri anni quanto, o quanto t'inganni.
(Invano ella si pregia esser astuta
se un consorte sì degno ora rifiuta.)
Vilpitön kuningatar,
ylistäessäsi vapautta varhaisten vuosien kovin erehdyt.
(Turhaan hän kehuskelee olevansa ovela
jos puolison näin arvokkaan nyt hylkää.)
LINDORA. Aria. Grazioso
Se il bel fior di verde età
voi godete, o fanciullette,
deh, non siate sdegnosette:
date il bando a crudeltà.
Jos kauniista kukasta vehreän iän
te nautitte, oi tyttönen,
oi älkää olko ylenkatseellinen:
karkottakaa julmuus.
[Stanza 2nda]
Se un bel seno Amor piagò,
che per voi sospira e piange,
perché amando non si frange
vostro core, io non lo so.
Jos ylvään rinnan Rakkaus on haavoittanut,
joka vuoksenne huokaa ja itkee,
miksi ei rakastaen murru
sydämenne, sitä en tiedä.
Bernardo Pasquini (1637–1710)
-roomalaissäveltäjä, joka työskenteli kuningatar Kristiinalle sekä Borgheseille; Corellin ja A. Scarlattin kollega
-La sincerità con la sincerità, overo Il Tirinto (Vakavuus vakavuuden kera eli Tirinto; 1672); Pasquinin ensimmäinen tunnettu ooppera, jossa on valepukuja ja rakastumisia vääriin ihmisiin sekä onnellinen loppu
-L'Alcasta (1673) sävelletty Kristiinalle, joka harrasti librettojen kirjoittamista sekä saattoi laulaa altto-osia
-La donna ancora è fedele (Nainen on vielä uskollinen; 1680), pienoiskomedia
-L'Eudossa (1692) on viimeinen ooppera, jonka jälkeen paavin bulla johti oratoriosäveltämiseen
-kehitys resitatiivista kohden aarian suurempaa käyttöä näkyvissä, vaikkakaan ei vielä myöhemmän vakavan oopperan ankaraa muodollista jäykkyyttä, sillä Pasquinilla toteutuu yhä resitatiivin, arioson, aarian, dueton ja ensemblen välinen joustavuus
Antonio Lotti (1667–1740)
-Scarlattin aikalainen, Legrenzin oppilas, toimi Venetsiassa, Dresdenissä ja Wienissä; Venetsian Pyhän Markuksen kirkon musiikinjohtaja loppuelämänsä
-muutamat 30:stä oopperasta, jotka sävelletty pääosin Venetsiaan, säilyneet partituureina
-Il trionfo dell'innocenza (Viattomuuden riemuvoitto; 1692) on Lottin ensimmäinen oppera
-1706– työskenteli paljon pohjoisessa ja sävelsi 3 oopperaa sekä festa teatralen Dresdeniin (1717–19), minkä jälkeen oopperaura päättyi
-musiikki hienostuneen melodista selkeästi deklamoivaa; soitinritornellot painavia tyyliin, jota on verrattu barokin konserttoon
-on ollut aika ajoin paljon esitetty kirkkomusiikkisäveltäjänä (messut)
-teki myös itsenäisiä koomisia intermezzoja, mm. Le rovine di Troja (Troijan rauniot; 1707)
-tunnetuin sävellys lienee irrallinen aaria "Pur dicesti, o bocca bella" (Olethan sanonut, oi soma suu)
Pur dicesti, o bocca bella
Quel soave e caro sì,
Che fa tutto il mio piacer.
Per onor di sua facella
Con un bacio Amor t'aprì,
Dolce fonte del goder, ah!
Toki sanoit, oi suu soma,
tuon suloisen ja rakkaan kyllä[-sanan],
joka tuottaa minulle suuren ilon.
Kunnioittaakseen soihtuaan
suudelmalla Rakkaus sinulle avasi
suloisen lähteen nautinnon!
Tomaso Albinoni (1671–1751)
-oli aikansa suosituimpia venetsialaisia oopperasäveltäjiä Vivaldin ja Gasparinin ohella, vaikka myöhempi aika muistaakin hänet lähinnä sonaatti- ja konserttosäveltäjänä
-oopperoita esitettiin kotikaupungissa 1694–1741 eli pidempään kuin muiden aikalaisten tuotteita
-sävelsi ainakin 48 oopperaa, omien sanojensa mukaan 80
-ei ollut virkoja, vaan toimi free lance -säveltäjänä sekä laulunopettajana
-loistava melodisti, joka sävelsi aarioitaan populaarityyliin; lyyrinen pikemminkin kuin dramaattinen oopperasäveltäjä
-Zenobia, regina de' Palmireni (Palmyrian kuningatar Zenobia; 1694): ensimmäinen ooppera, jossa resitatiivit ovat kömpelöitä; alkaa trumpettialkusoitolla
-Griselda ja Aminta (molemmat 1704) Firenzeen, jossa soitti viulistina kantaesityksissä
-Pimpinone (1708), on intermezzo, joka kuultiin Albinonin oman Astarto-oopperan välissä; oli tosi suosittu ja siitä tehtiin lähes 30 produktiota 1740 asti ja jopa Moskovassa; antoi varmaankin sysäyksen Telemannin myöhemmälle versiolle (1725) samasta aiheesta
-La Statira (Zeno; 1726, Rooma); persialaisaihe; resitatiivit hallittuja ja aariat säännönmukaisia; jopa tertsetti, joka kontrapunktisesti mestarillinen
Francesco Gasparini (1688–1727)
-kotoisin Luccasta, Legrenzin oppilas Venetsiassa; 1689– Roomassa, kunnes palasi 1701 Venetsiaan, jossa D. Scarlattin opettaja; Roomaan takaisin 1713, josta kuitenkin teki oopperoita mm. Firenzeen, Napoliin, Torinoon ja Wieniin
-vaikka teki oopperoita moneen kaupunkiin, mm. Roomaan 1690-luvulla ja vielä myöhemmällä iällä, Gasparinin parasta ooppera-aikaa oli 1701–20, jolloin sävelsi Venetsiaan n. 25 oopperaa
-oopperoista vain vähän säilynyt
-suosi continuo-aariaa, vaikka myöhemmin niissä on mukana myös obligato-soittimia ja viulu, joka soittaa unisonossa laulajan kanssa
-Il più fedel fra i vassalli (Vasalleista uskollisin; 1703) suosittu ooppera, jota esitettiin Lontoossakin (1711), samoin Ambleto (Hamlet, 1706) Lontoossa (1712)
Italialainen ooppera Saksassa ja Itävallassa
-Saksaa ei ollut olemassa minään yhteisenä käsitteenä tai kansakuntana, joten riippuen alueesta, kaupungista tai ruhtinaasta, suosittiin joko italialaista tai ranskalaista oopperaa
-eteläisen ja itäisen Saksan hoveissa italialainen ooppera määräsi muodin
Agostini Steffani (1654–1728)
-italialaisen täysbarokin, oopperan klassisen vaiheen (samoin kuin Corelli soitinmusiikissa) huomattavimpia edustajia, joka toimi tosin pääasiallisesti Saksassa (München, Hannover, Düsseldorf)
-syntyi Venetsiassa, 1667 Münchenin hoviin, 1672 opiskelemaan Roomaan; takaisin Müncheniin 1674, jossa hoviurkurina ja jonne sävelsi 5 oopperaa 1688 mennessä; Hannoverin herttuan hovissa 1688–1703, jolloin syntyi 8 oopperaa; Düsseldorfissa 1703–09 ja taas 3 oopperaa, kunnes palasi Hannoveriin loppuiäkseen; 1727 kävi Lontoossa
-sävelsi muodollisesti ja ilmaisullisesti tasapainoisia, suhteikkaita ja konsertoivia aarioita, jotka usein laajoja da capo -aarioita kontrastoivan keskiosan kanssa
-aarioille tyypillistä aloitus yksittäisellä soolofraasilla, jota seuraa orkesterin välisäe ja fraasin kehitys sooloäänellä (= mottoaloitus)
-oopperoissa on 60–70 aariaa ja useimmat ovat da capo -tyyppiä
-käytti "walking bass" -tekniikkaa ja konsertoivia soittimia vastaäänineen
-yliluonnollisten hahmojen esiintyessä jousisäesteinen resitatiivi ja ombra-karakteri (ital. = varjo)
-oopperoissa myös ranskalaisvaikutteita: Lullyn alkusoitto sekä trio ja baletteja; lisäksi duettoja ja ensemblejä 3–6 äänelle
-tärkeä välittäjähahmo, 1600-luvun lopun venetsialaistyylin edustaja siirryttäessä täysbarokista myöhäisbarokkiin (Handel)
-saksannoksina 6:n oopperat esitykset vaikuttivat 1695–9 olennaisesti myös saksalaisen oopperatyylin muodostumiseen
-oopperoita syntyi 18, joista 2 on hävinnyt
-Marco Aurelio (Markus Aurelius; München, 1681): ensimmäinen ooppera
-Henrico Leone (Henrik Leijona; Hannover, 1689): sävelletty Hannoverin oopperan avajaisjuhliin ja samalla Bardowickin taistelun 500-vuotisjuhlallisuuksiin eli Steffani sävelitti aiheita myös Saksan historiasta; Henrik on ristiretkisankari jonka vaimoa vikitellään poissaollessa; on synteesi ranskalaisesta ja italialaisesta tyylistä
Atto primo. Scena prima.
Spiaggia del Mediterraneo con mare tempestoso.
Dietro la cortina s'ode strepito d'onde, di venti, e di navi percosse, grida flebili, ordini confusi, e voci disperate de' Marinari, che fra' lampi, e nembi esclamano.MAl'onda
se
Cieli Cieli aita, pietà la nave a perir va,
l'antenna si spezzò; si salvi chi può.
Taivas auta, armoa, laiva haaksirikkoutuu,
masto on pirstana; pelastautukoon ken voi.
HENRICO (recitativo)
Inferocite o venti, imperversate o Mari,
e si scateni a' danni miei l'Abisso;
congiurate la Terra e l'Aria,
e l’onda secondin contro me gli odi di Frederico.
Può ben morir, mà non temer Henrico.
Raivotkaa tuulet, riehukaa Meret,
ja pääsköön valloilleen tuhokseni Syvyydet;
liittoutukaa Maa ja Taivas,
ja aallot nostakoot vastaani vihat Fredrikin.
Voi kyllä kuolla, mutta ei pelätä Henrik.
HENRICO (aria)
Tra le braccia de la morte io confido, e spero ancor,
al dispetto de la sorte si mantien sempre più forte
la costanza in questo cor.
Käsissä kuoleman olen luottavainen ja toivon yhä,
huolimatta kohtalosta säilyy yhä vahvempana
hellittämättömyys tässä sydämessä.
-Il Turno/Enea o Amor vien dal destino (Turnus/Aeneas eli rakkaus seuraa kohtalosta; Hannover, 1693–7, Düsseldorf, 1707); monimutkainen kahden parin ooppera jossa lopussa oikeat ihmiset naivat toisensa (Lavinia saa Aeneaksen, jotta voivat perustaa Rooman, ja Giuturna saa Turnuksen, vaikka aluksi Lavinia on latinalaisruhtinas Turnuksen kihlattu)
-Tassilone (1709; Düsseldorf); myös Saksan historiaa Kaarle Suuren aikaan, nimihenkilö on Baijerin hallitsija
WIEN ITALIALAISEN OOPPERAN KESKUKSENA
-Wienistä tuli Habsburgien vallassa suorastaan italialaisen oopperan pääpaikkoja Italian ulkopuolella aina 1800-luvun vaihteeseen saakka, sillä keisarit keräsivät nuotteja, toivat italialaisia säveltäjiä (alkaen Cestistä) ja libretistejä hoviin
-Leopold I (1657–1705) toimi itsekin säveltäjänä
-1600-luvun lopulla tapahtui käänne vakavoituvaan suuntaan, jolloin koomisten elementtien osuus pieneni
-tekstiuudistus 1700-luvun alussa, jossa keskitettiin draamaa, luovuttiin juonen monimutkaisuuksista ja karsittiin komiikkaa, korostettiin historiallista totuutta ja suuntauduttiin kohden klassista tragediaa
Antonio Draghi (1634–1700)
-Riminissä syntyneestä, Venetsiassa koulitusta säveltäjästä tuli wieniläisen oopperan keskeisiä vaikuttajia
-tuli 1658 Wieniin ensin libretistiksi
-La Macherata (Naamiaiset; 1666) on ensimmäinen ooppera, johon kirjoitti itse myös tekstin
-1673 teatterimusiikin johtajaksi, 1682 keisarilliseksi kapellimestariksi
-teki 118 oopperaa, monet niistä hovirunoilija Nicolò Minaton librettoihin
-puolet oopperoista dramma per musica -lajia, toinen puoli lajia festa teatrale tai festa musicale, jotka olivat keisarittaren merkkipäiviksi sävellettyjä
-loi Cestin ja Cavallin pohjalta vokaalisesti loistokkaamman ja da capo -aarioihin perustuvan oopperan
Marc'Antonio Ziani (1653–1715)
-Venetsiassa syntynyt wieniläistynyt säveltäjä
-1679–1700 sävelsi pääosin Venetsiaan
-1700 Wieniin varahovikapellimestariksi
-sävelsi 1700–15 hoviteatterille 20 näyttämöteosta
-21 säilynyttä oopperaa. 27 kadonnutta
Johann Joseph Fux (1660–1741)
-vaikka on tullut paremmin tunnetuksi kontrapunktiteoreetikkona, Fux oli aikansa merkittävin syntyperäinen itävaltalaissäveltäjä
-hovisäveltäjä, ja vuodesta 1715 hovikapellimestari
-kävi ehkä Italiassa, sillä Corellin vaikutus on tuntuvilla
-kirkkosäveltäjä, joka osasi kirjoittaa myös kevyttä teatterimusiikkia
-seremoniallisissa hovioopperoissa nähtävissä Steffanin tyylin kaikuja
-sävelsi n. 20 oopperaa, joista 4 kadonnut
-Julo Ascanio, Re d'Alba (Julius Askanius, Alban kuningas; 1708); yhdistyy napolilainen ja ranskalainen ooppera
-Costanza e fortezza (Uskollisuus ja lujuus; 1723, Praha); juhlava ja suurenmoinen ooppera, joka oli tarkoitettu keisarittaren nimipäiväksi ja Kaarle VI:n (1711–40) kruunajaisiin; orkesteri käsitti mm. 8 trumpettia ja 4 patarumpua, sillä ooppera esitettiin 4000 hengen ulkoilmateatterissa
Apostolo Zeno (1668–1750)
-runoilijalibretisti, joka oli oopperan uudistusliikkeen johtohahmoja
-venetsialainen oppinut, joka teki laadukkaita tekstejä ensin Venetsian ja Milanon teattereille
-tuli Wieniin, jossa toimi 1718–29 hovilibretistinä ennen Metastasiota
-korosti ajan ja paikan yhteyttä, oopperahahmojen kiinteyttä sekä vaati näyttämövaihdosten vähentämistä ja kohtausten karsimista
-koomiset elementit pois; libretistin piti hänen mukaansa "puhdistaa tunteet ja liikuttaa sääliin ja kauhuun saakka"
-vakavia klassisia librettoja mm. Griselda (1701), Aminta (1703)
-korvasi mytologisen aiheet osin historiallisilla; tosin myös mytologisia, jotka alalajia pastoraali tai tragikomedia, joissa loppu onnellinen (häät)
-eksoottisia librettoja, joissa toiminta tapahtui Kiinassa, Persiassa ja Intiassa
-hänen luomiaan keskeisiä librettoja (edellisten lisäksi mm. Gli inganni felici ja Temistocle) sävelsivät kymmenet oopperasäveltäjät A. Scarlattista Cherubiniin saakka, usein tosin uudelleen muokattuina
Antonio Caldara (1670–1736)
-sävelsi ensimmäisen oopperansa Venetsiaan 1689: L'Argene
-1690-luvulla teki yhteistyöoopperoita mm. Lottin kanssa
-1699 Mantovaan, 1708 Roomaan, jossa A, Scarlattin, Händelin ja Corellin ohella kaupungin musiikkielämän merkkinimiä
-oli töissä myös Barcelonassa ja Milanossa, kunnes asettui 1716 Wieniin varakapellimestariksi
-yli 100:sta oopperasta n. 60 on Wienin-ajalta
-Caldara sai säveltää juhlatilanteisiin liukuhihnalla, mutta ansaitsikin paremmin kuin Fux, ja hän hyötyi Zenon librettouudistuksesta sekä yhteistyöstä tämän kanssa
-1730– sävelsi myös Metastasion librettoihin
-kaikkiaan sävelitti ensimmäisenä 23 Zenon ja Metastasion kirjoittamasta 25:stä libretosta
-oli aikansa johtavia oopperasäveltäjiä, vaikka jälkimaailma onkin laiminlyönyt hänen tuotantoansa (uudelleenelvytykset muissa musiikinlajeissa, lähinnä kirkkomusiikissa, ovat yleensä olleet vakuuttavia)
Giovanni Bononcini (1670–1747)
-oli aikansa ehkä kysytyin italialainen oopperasäveltäjä
-sävelsi 32 oopperaa, 25 serenataa ja 7 oratoriota
-syntyi Modenassa, opiskeli Bolognassa
-ensimmäinen ooppera esitettiin Roomassa 1692: Eraclea (Herakles)
-Il trionfo di Camilla (Camillan riemuvoitto; Napoli, 1696) oli ajan suurimpia menestysoopperoita: 23 italialaista produktiota 1696–1719 ja sitä esitettiin Lontoossa 111 kertaa 1706–28, mikä loi Lontooseen oopperabuumin
-Joosef I:n hovioopperasäveltäjänä Wienissä 1705–11, minkä jälkeen oleskeli pitkiä aikoja Lontoossa, jossa mm. Handelin kilpailija
-palasi 1732 mantereelle ja oli suhteissa jälleen Itävallan hoviin
Francesco Conti (1681–1732)
-venetsialaismuusikko ja -säveltäjä, joka tulin Wienin hoviin theorbin soittajaksi 1701 ja pääsi 1711 hovisäveltäjäksi
-Clotilde (1706) ensimmäinen ooppera
-1714–25 sävelsi yhtä sesonkia lukuun ottamatta kaikki karnevaalioopperat
-Don Chisciotte in Sierra Morena (Don Quijote Sierra Madressa; 1719) oli suosittu koominen ooppera muuallakin, mm. Telemannin Hampurissa
-kokeellinen ja yksilöllinen säveltäjä
Napolilainen ooppera ja A. Scarlatti
-Napolista tuli 1600-luvulla Espanjan vallan (1503–1707) alla eräs Euroopan johtavia kulttuurikaupunkeja arkkitehtuurinsa, Euroopan ensimmäisen konservatoriolaitoksensa (4 konservatoriota) sekä 500 kirkkonsa ansiosta
-ensin kukoisti kirkkomusiikki, mutta etenkin Itävallan alaisen Napolin kuningaskunnan aikana (1707-34) ja Ranskan Bourbonien kaudella (1734–1806) papiston kontrolli kultturielämästä löystyi, jolloin napolilainen ooppera sekä oopperatalot (Teatro San Carlo, Teatro San Bartolomeo) synnyttivät lukuisat suuret nimensä ja todellisen oopperabuumin: Provenzale, Scarlatti, Leo, Durante, Vinci, Porpora, Jommelli, Traetta, Piccinni, Paisiello, Cimarosa jne.
Francesco Provenzale (1626–1704)
-ensimmäisiä napolilaisia oopperasäveltäjiä ja tärkeä myöhemmän sukupolven kouluttaja
-sävelsi 4 oopperaa 1653–58, joista vainIl Ciro (1653) on säilynyt muiden muokkaamana
-maine perustuu kahteen myöhempään oopperaan: Il schiavo di sua moglie (Vaimonsa orja; 1671) sekä La Stellidaura vendicata (Kostettu Stellidaura; 1674)
-teki myös kirkko-oopperoita: La colomba ferita (Haavoittunut kyyhky; 1672), jonka musiikki on täysin teatterimaista
Alessandro Scarlatti (1660–1725)
-syntyi Palermossa, jätti Sisilian 1672 ja asettui Roomaan, jossa 1680 pääsi Kristiinan kapellimestariksi
-1684 Espanjan varakuninkaan kapellimestariksi Napoliin (1684–1702), jossa sävelsi venetsialaiseen tyyliin: niissä on paljon aarioita, joissa säkeistö- ja ostinato-muodon korvaa da capo -aaria; myös italialainen alkusoitto (nopea-hidas-nopea) syntyy
-1702–06 sävelsi oopperoita Firenzessä ja sen jälkeen ilman menestystä Venetsiassa, sillä hänen oopperoitaan pidettiin siellä liian vakavina
-palasi Napoliin 1709, vaikkakin sävelsi suosikkiteoksia vielä Roomaan
-on italialaisen barokkioopperan tärkeimpiä nimiä, vaikka osallisuudesta napolilaisen koulun muodostumiseen kiistellään, ja ylipäätään barokkioopperan täydellistäjiä Legrenzin ja Stradellan jälkeen, mutta vanhan tyylin viimeinen mestari pikemminkin kuin uuden alullepanija
-vaikutus Handeliin ja Hasseen oli suuri, myös Bachin sävelkieleen ja ylipäätään myöhäisbarokin musiikkiin
-pyrkimys musiikillisen kielen ja muotojen stilisointiin kohden yksinkertaisuutta
-keskittyminen melodiaan, joka eleganttia, kaunista ja tehokasta (ei aina dramaattisesti totuudenmukaista)
-siciliano-rytmiin perustuvia aarioita
-orkesteriosuudet rikkaita ja painavia, myös 2 solistista cornoa
-selvä ero recitativo seccon, jossa vain continuosäestys, sekä recitativo accompagnaton eli recitativo stromentaton välillä; jälkimmäinen on orkesterin tukema dramaattinen resitaatio, jossa sooloääntä kommentoivat orkesterin iskut
-napolilainen da capo -aaria, jonka luojana osin väärin perustein Scarlattia pidetään, perustuu ritornellon (orkesterin samana tai lyhennettynä toistuva osuus) ja soolojen vuorottelulle:
A–B–A da capo (=A')
A=R S R S R/B=S/A'=R S R S R eli A-jaksossa on kolme ritornelloa ja kaksi soolojaksoa, joissa käydään läpi sama A-osan teksti, kun taas B-jakso koostuu vain soolojaksosta ja siinä lauletaan kerran B-osan teksti läpi; usein A-osan paluu (da capo) on jotenkin lyhennetty, esim. aloitusritornello jää pois tai ensimmäinen ritornello ja/tai soolo voi olla lyhennetty
duurissa: I I–V V V—I I —>ii, iii, vi I etc.
mollissa: i i–III/X III III–i i —>III, iv, VI etc.V—> i
-aarian ja resitatiivin välissä on arioso, jossa on kulkeva basso ja rytminen toteutus ei ole yhtä puheenomaisen vapaata kuin resitatiivissa
-oopperoissa vakava musiikillinen yleisilme: pateettinen aariatyyli, värikäs instrumentaatio
-66:sta tunnetusta oopperasta lähes 2/3 sai ensiesityksenä Napolissa, muut lähinnä Roomassa ja Firenzessä
-Gli equivoci sel sembiante (Väärinkäsitetty henkilöllisyys; 1679): ensimmäinen ooppera, joka ihastutti Kristiinan ja johti palvelukseen ottamiseen
-La caduta de' Decemviri (Kymmenen miehen lankeemus; Napoli, 1697); sisältää peräti 51 aariaa ja 11 duettoa
-Il Mitridate Eupatore (Venetsia, 1707): on ollut 1900-luvulla Scarlattin eniten ihailtuja oopperoita, vaikka oli omana aikana musiikin korkeasta laadusta huolimatta vain vähäinen menestys
-Il Tigrane, o vero L'egual impegno d'amore e di fede (Tigrane eli Rakkauden ja uskollisuuden samanlainen velvoitus; Napoli, 1725); menestys sekä ammoin että modernilla ajalla, vaikka on sekava Kyyroksen liittyvä persialaistarina 500-luvulta eKr.; sisältää myös joitain koomisia kohtauksia
-Il trionfo dell'onore (Kunnian riemuvoitto; Firenze, 1718): ainoa koominen ooppera
-La Griselda (Griselda; Rooma, 1721; libretto Zenon mukaan): kertomus maalaistytöstä, jonka uskollisuutta ja tottelevaisuutta tyrannimainen aviomieskuningas testaa julmasti (kertomus tuttu Boccaccion Decameronista); viimeinen ja musiikillisesti rikkaimpiin kuuluva Scarlattin tuotannossa
ARIA - GRISELDA:
Mi rivedi, o selva ombrosa,
Ma non più Regina e sposa:
Mi rivedi sventurata,
Disprezzata pastorella.
È pur quello il patrio monte,
Questa è pur l'amica fonte,
Questo è il prato e questo è il rio,
E sol io non son più quella.
mutta ei enää Kuningattarena ja morsiona:
minut näet nyt epäonnisena,
halveksittuna paimenettarena.
Ja tuossa on kotiseudu vuori,
tämä on yhä ystävällinen lähde.
tässä on niitty ja tässä joki,
ja vain minä en ole se mitä olin.
-serenata on laji kantaatin ja oopperan välissä, jota sävellettiin usein erilaisiin onnittelujuhliin
Domenico Sarro (1679–1744)
-syntyi Apuliassa; toimi Napolin hovissa 1704–07, 1720–
-oopperasäveltäjänä aktiivinen 1720-luvulla
-oli varhaisimpia merkittäviä napolilaisen koulutusjärjestelmän tuotteita, vaikkakin jäänyt aikalaisten varjoon myöhemmissä arvioissa
-perusti kielensä Scarlattille, jota yksinkertaisti ja teki melodisemmaksi
Nicola Porpora (1686–1768)
-oli johtavia napolilaissäveltäjiä 1700-luvun ensipuoliskolla: 1718–42 kysyntä kovaa, kunnes häntä ruvettiin pitämään vanhanaikaisena
-laulunopettajana yhtä kuuluisa: mm. kastraatit Farinelli ja Caffarelli olivat oppilaita
-1747 Dresdenin hoviin, 1752 eläkkeelle Wieniin, kunnes asui 1759– köyhtyneenä Napolissa
-oopperat ovat standardimaisia sikäli, että ne perustuvat vain resitatiivin ja da capo -aarioiden vuorottelulle; lauluosuudet koristeellisia
Ooppera Ranskassa
Baletti, pastoraali ja tragedia lähtökohtina
-ranskalainen ooppera syntyi myöhään: vasta 1671
-ranskalaisilla oli korvikkeensa: tragedianäytelmä sekä pastoraali ja baletti
-tragedioita kirjoittivat Pierre de Corneille (1606–84), mm. Cid (1637), Horace, Cinna, Polyeucte (1640–42), OEdipe (1652) ja Jean Racine (1639–99), mm. Andromaque (1667), Iphigénie (1675), Phèdre (Faidra, 1677)
-vuodesta 1581 lähtien laadittiin hovibaletteja (ballet de cour), joissa konkretisoituivat Musiikki- ja runoakatemian (1571–) pyrkimykset runouden, tanssin ja musiikin yhdistämiseksi antiikin tapaan
-tuolloin esitettiin kuuluisa Circé, ou le Ballet comique de la Royne (Kirke eli Kunigattaren koominen baletti), jonka oli sommitellut italialainen tanssinopettaja Balthasar de Beaujoyeux (n. 1535–n. 1587)
-baletti koostui entrée-kohtauksista, jotka sisälsivät tansseja, récit-osuuksia eli lausuttuja ja/tai laulettuja säkeistöjä, kuoroja sekä hovilauluja (airs de cour)
-baletin alalajeja 1600-luvun alussa olivat: vakava, koominen ja sekoitettu, historiallinen, satumainen, runollinen, fantastinen, nymfinen, pastoraalinen, bakkanaalinen
-italialaiset olivat yrittäneet maihinnousua italialaissyntyisen kardinaali Mazarinin (1602–61) avustuksella: Rossin Orfeus 1647, Cavallin Egisto 1646, Xerse 1660 ja Ercole amante 1662, mutta oopera ei sopinut ranskalaiseen makuun
-lisäksi vaikutti pitkään siltä, ettei ranskan kieli taipuisi vokaaliseen ilmaisuun
-pastoraalitraditiota, josta myös italialainen ooppera oli alun perin syntynyt, seuraten ranskalaiset runoilijat ja muusikot tekivät yhteistyötä
-Charles Dassoucy sävelsi 1650 pastoraalin Les Amours d'Apollon et de Daphne (Apollon ja Dafnen rakkaudet), jossa on runonäytelmän seassa tusinan verran lauluja; on hävinnyt
-Charles de Bey ja Michel de La Guerre tekivät ensimmäisen kokonaan lauletun pastoraalin Le Triomphe de l'Amour (Rakkauden riemuvoitto; 1655)
-urkuri Robert Cambert (n. 1627–77) ja Pierre Perrin (n. 1620–75) laativat teoksen Pastorale d'Issy, joka oli painetun laitoksen (1659) mukaan "ensimmäinen ranskalainen musiikkinäytelmä"; musiikki on hävinnyt mutta libretto säilynyt
-1669 Perrin sai oikeuden perustaa ooppera-akatemian: syntyi Cambertin kanssa pastoraali Pomone (1671), joka on ensimmäinen ranskalainen ooppera; sitä esitettiin 146 kertaa; koneita eli näyttämölaitteita pidettiin hämmästyttävinä, tansseja nautittavina, lauluja suloisina ja tekstiä hirveänä; vain alkusoitto, prologi ja 5 sivua II näytöstä säilynyt
-Perrin joutui tosin riitojen ja petosten vuoksi vankeuteen, mutta kirjoitti vielä tämän jälkeen sankarillisen pastoraalin Les Peines et les Plaisirs de l'Amour (Rakkauden piinoja ja iloja; 1672)
Jean-Baptiste Lully (1632–1687)
-ranskalaistunut italiaano, joka syntyi Firenzessä ja tuli Ranskaan 13-vuotiaana kuninkaan serkun talouteen italian opettajaksi ja hämmästytti kitaransoitollaan
-Lullystä kehittyi äkkiä taitava viulisti, kitaristi ja tanssija, joka teki yhteistyötä Lambertin kanssa
Balettia ja komediaa
-20-vuotiaana hän tanssi 14-vuotiaan kuninkaan ja Lambertin kanssa samalla näyttämöllä baletissa Ballet royal de la nuit (Kuninkaallinen yöbaletti, 1653) ja sai välittömästi tittelin Compositeur de la Musique instrumentale de la Chambre (Kamarisoitinmusiikin säveltäjä)
-jatkossa teki töitä hovirunoilija Isaac de Benseraden (1613–91) kanssa ja sai yli 20:llä produktiolla aikaan hovibaletin uuden kukoistuskauden 1658–81
-1661 pääsi kuninkaan Kamarimusiikin johtajaksi ja yli-intendentiksi
-1662 sävelsi numeroita Cavallin Herkules-oopperaan; 1663 nai Michel Lambertin tyttären
-seuraavaksi teki hedelmällistä yhteistyötä komedianäytelmän neron, Jean-Baptiste Molièren (1622–73) kanssa: 1664–71 syntyi koomisia baletteja, comédie-ballet, joista tunnetuimpia ovat Le mariage forcé (Pakkoavioliitto, 1664) ja Le Bourgeois gentilhomme (Porvari aatelismiehenä, 1670), joka koostuu varsinaisesta näytelmämusiikista sekä näytelmän jälkeen seuraavasta, 6 entréetä käsittävästä "Kansojen tanssista" (Ballet des nations)
-koomisissa baleteissa Lully sävelsi näytelmän lomaan soitinnumeroita (alkusoitto, marsseja yms.), lauluja ja tansseja
-viimeinen yhteistyön tulos, Psyché (1671) oli alalajiltaan tragédie-ballet eli oli lähellä tulevaa traagista oopperaa, jommoisen siitä Lully muokkasikin 1678
Lyyrinen tragedia syntyy
-Lully osti ahdinkoon joutuneelta Perriniltä ovelasti kuninkaallisen erioikeuden oopperan tekemiseen 1672 ja sävelsi 3-näytöksisen pastoraalin Les Fêtes de l'Amour et de Bacchus (Amorin ja Bacchuksen juhlat, 1672), joka miltei lopetti pastoraalitradition
-Lullyn privilegio takasi hänelle kuolemaan saakka yksinoikeuden näyttämömusiikkiteosten esittämiseen: sävelsi 15 vuoden ajan 1673–87 miltei joka vuosi suuren oopperan
-vain musiikkiakatemiaan kuulumattomat muusikot saivat Lullyn lisäksi esittää musiikkiteatteria, mutta silloinkin muusikoiden määrä oli supistettu kahteen laulajaan ja kuuteen soittajaan
-Kuninkaallisen musiikkiakatemian perustamisen jälkeen 1669 Lully oli muuttanut sitä paitsi käsitystään oopperan tekemisestä: hän oli opiskellut huolella näyttelijöiden deklamaatiota, ranskan kielen rytmiä, aksentteja, intonaatiota: loi sen pohjalta tarkasti nuotinnetun, omalaatuisen ranskalaisen resitatiivin, récitatif simple tai r. ordinaire tai r. mesuré (yksinkertainen, tavanomainen tai mitallinen resitatiivi), joka eroaa suuresti italialaisesta resitatiivista ja on lähempänä ariosoa
-loi ensimmäisessä varsinaisessa oopperassaan Cadmus et Hermione. Tragédie-Lyrique en 5 actes et un Prologue (1673) eri aineksista (tragedia, hovibaletti, pastoraali, komedia ja -tragediabaletti, italialainen ooppera, air de cour, kevyet populaarilaulut) uuden oopperamuodon tragédie lyrique (laulettu murhenäytelmä); Lullyn käyttämä lajinimi on tosin tragédie en musique (musiikkitragedia)
-olennaista Lullylle oli yhteistyö runoilija Philippe Quinaultin (1635–88) kanssa, mikä takasi libretolle yhtenäisyyden oopperan heterogeenisista elementeistä huolimatta; aiheet mytologiasta ja ritaritarinoista
-kuninkaan sairastumisen ja ennakoidun tervehtymisen vuoksi säveltämänsä Te Deumin esityksessä (1686) Lully löi tahtisauvalla varpaaseensa, sai verenmyrkytyksen ja kuoli
-Lullyn ja Quinault'n synnyttämä laji säilytti asemansa läpi 1700-luvun
-uudessa lyyrisessä musiikkitragediassa eteneminen perustuu pitkälti resitatiiviin, joka poukamoituu välillä pieniksi lauluiksi (airs) ilman suurta kontrastia laulutyylissä, sillä olivat kotoisin air de cour -lajista; laulut usein tanssirytmisiä ja kaksiosaisia
-lauluäänet: basso, kontratenori, tenori, sopraano
-lyyrisen tragedian aluksi 24 soittajan 5-ääninen orkesteri (Vingt-quatre violons du roi = Kuninkaan 24 jousta vuodesta 1626; kokoonpano 6+4+4+4+6, jota vahvistivat 4 oboeta ja 2 fagottia sekä continuocembalo) soittaa oopperan aluksi ranskalaisen alkusoiton eli uvertyyrin (hidas pisterytminen johdanto, nopea fugeerattu päätösvaihe)
-ooppera alkaa aina prologilla, jossa kehuskellaan hallitsijan urotekoja ja jossa allegoriset hahmot kiistelevät voimillaan (Rakkaus, Viininjumala, Rauha, Kunnia, Viisaus jne.)
-oopperassa on 5 näytöstä, jotka sisältävät lauluja, kuoroja, tansseja ja kuvaavia soitinnumeroita
-divertissement (viihdytys) on tragedian sisällä oleva tanssi- ja laulunumeroita sisältävä ja usein varsinaisesta toiminnasta erillään oleva viihdyttävä tuokio, jolloin voi muodostaa kontrastin traagiselle tilanteelle tai sankarille tai alleviivata vallitsevaa tunnelmaa: pastoraali- ja taistelumusiikkia yms.; ooppera voi myös päättyä divertissementiin
-symphonies: 1) alkusoitot; 2) dramaattiset soitinnumerot, jotka kuvaavat esim. ukkosta, unta, hautajaisia, jumalten laskeutumisia, infernaalisia kohtauksia, triumfeja; 3) karakteriset tanssit (kylätanssit, maalaisten ja merimiesten tanssit, villien tanssit jne.)
-Lullyn luoma lyyrinen tragedia on kaikkinensa komeaa hoviviihdettä — kuninkaallista oopperaa
-Lullyn jousiorkesteri (suosi tosin pienempää kokoonpanoa, La Petite Bande, jossa vain 6+2+2+2+4 ja puhaltimet, joka oli muodostettu 1648) ja puupuhallinten käyttö, eritoten Lullyn trio (2 oboeta ja fagotti), loi tyylin, jota jäljiteltiin kaikkialla (mm. Muffat, Fischer, Purcell)
Oopperoita
-Cadmus et Hermione (1673): prologissa Auringon säteet voittavat Python-käärmeen (viittaus luonnollisesti kuninkaaseen); hieman koomisia elementtejä mukana: divertissement liittyy pääjuoneen; paljon soitinnumeroita, menuetteja
-Alceste, ou Le Triomphe d'Alcide (Alkestis eli Herkuleksen riemuvoitto; 1674): kuoron osuus kasvanut, resitatiivin vähentynyt
-Atys (1676): Aika ja Flora, kevään jumalatar, imartelevat sotaan lähtevää sankaria; sisältää kuuluisan trumpettimelodian, jota Purcell parodioi; Atys'n unen kuvaus (sommeil) huiluineen ja viuluineen on herkkä
-Amadis (1684): merkitsee käännettä kreikkalaisesta mytologiasta kohden ritaritaruja; uusi lyyrisyys kuuluvilla, muistettavia airs'eja; orkesterilla on painokas rooli resitatiiveissa (récitatif obligé); päättyy pitkään ja komeaan chaconneen
-Roland (1685): Rakkauden ja Kunnian välinen taistelu; päättyy Aurinkokuninkaan ylistykseen, joka on juuri mennyt uusiin naimisiin
Nicolas Poussin (1594-1665), Renaud et Armide, n. 1625
-Armide (1686): viimeinen yhteistyön tulos on kehittynein sekä musiikillisesti että draamallisesti; ilmeikäs melodiikka ja traaginen aihe säilyttivät suosion Pariisissa vuoteen 1764 saakka; prologissa Viisaus ja Kunnia kiistelevät; ristiretkisankari Renaud (Rinaldo) ja itämainen velhotar Armide (Armida) päähenkilöt; Rinaldon unen kuvaus ja Armidan monologi "Enfin il est en ma puissance" (Vihdoinkin hän on vallassani) II näytöksessä ovat musiikillisesti mestarillisia, samoin Armidan furia-kohtaukset III ja V näytöksessä
ARMIDE, tenant un dard à la main [récit]
Enfin, il est en ma puissance,
Ce fatal ennemi, ce superbe vainqueur.
Le charme du sommeil le livre à ma vengeance.
Je vais percer son invincible cœur.
Par lui, tous mes captifs sont sortis d’esclavage,
Qu’il éprouve toute ma rage…
Armide va pour frapper Renaud, et ne peut exécuter le dessein qu’elle a de lui ôter la vie.
Quel trouble me saisit, qui me fait hésiter !
Qu’est-ce qu’en sa faveur la pitié me veut dire ?
Frappons… Ciel ! qui peut m’arrêter ?
Achevons… je frémis ! Vengeons-nous… je soupire !
Lopultakin hän on vallassani,
tämä kohtalokas vihollinen ja ylväs valloittaja.
Lumo unen luovutti hänet kostolleni;
aion lävistää hänen voittamattoman sydämensä.
Hänen vuokseen kaikki vankini ovat vapautuneet orjuudestaan;
miten hän nostattaakaan kaiken raivoni.
Miksi tunnen hämmenystä? Mikä saa minut epäröimään?
Mikä saa minut tuntemaan sääliä häntä kohtaan?
Isketään ... taivas! Mikä voi minua estää?
Saatetaan loppuun ... vapisen! Kostakaamme ... huokaan!
Est-ce ainsi que je dois me venger aujourd’hui !
Ma colère s’éteint quand j’approche de lui.
Plus je le vois, plus ma vengeance est vaine.
Mon bras tremblant se refuse à ma haine.
Ah ! Quelle cruauté de lui ravir le jour !
A ce jeune héros tout cède sur la terre.
Qui croirait qu’il fût né seulement pour la guerre ?
Il semble être fait pour l’Amour.
Ne puis-je me venger à moins qu’il ne périsse ?
Hé ! ne suffit-il pas que l’Amour le punisse ?
Puisqu’il n’a pu trouver mes yeux assez charmants,
Qu’il m’aime au moins par mes enchantements,
Que, s’il se peut, je le haïsse.
Täytyykö minun kostaa tänään!
Suuttumukseni lauhtuu, kun lähestyn häntä.
Mitä enemmän häntä katselen sitä turhemmaksi käy kostoni;
käteni vapisee ja kieltäytyy antamasta periksi vihalleni.
Ah! Miten julmaa olisi riistää häneltä päivän valo!
Tämän nuoren sankarin edessä kaikkien on antauduttava.
Kuka uskoisi, että hänet on luotu vain sotimaan?
Hän näyttää olevan tehty rakkautta varten.
Enkö voisi kostaa vähemmälläkin kuin surmaamalla hänet?
Niin! Eikö hänelle riittäisi rakkauden rangaistus?
Koska hän ei ole pitänyt silmiäni kyllin kauniina,
rakastakoon hän minua edes taikavoimieni ansiosta,
jotta, mikäli pystyn, vihaisin häntä.
Muita säveltäjiä ja lajeja Lullyn ja Rameaun välissä
-Lullyn asema oli horjumaton kuolemaan saakka, ja hänen oopperoitaan nähtiin 1680-luvun mittaan Lontoossa, Belgiassa, Hollannissa, Saksassa, 1690 jo Roomassakin
-englantilaiset ja saksalaiset muusikot ja hovit jäljittelivät Lullyn tyyliä
-Lullyn perintö kanonisoitiin Ranskassa ja muita säveltäjiä syytettiin kernaasti oudoista tehoista, silloin kun he eivät halunneet kaikessa jäljitellä Lullyä ja toivat jopa italialaisuuksia ranskalaiseen musiikkiin
-jo Lullyn oppilasta Pascal Colassea (1649–1709) syytettiin tämän keskeneräisen oopperan Achille et Polyxene (1687) täydentämisestä
-Lullyn pojat tekivät balettioopperan Zéphire et Flore (1688), joka sekin torjuttiin
-tästä lähtien ranskalaiseen hyvään makuun (le bon goût) liitettiin sellaiset määreet kuin 'beauté' (kauneus, 'calme' (tyyni), 'charme' (hurmaava), délicate' (hinostunut), 'douceur' (sulous), 'élégant' (tyylikäs), 'grâce' (siro), 'intelligent' (älykäs), 'naturel' (luonnollinen), 'netteté' (puhtaus), 'noble' (ylevä), 'régularité' (säännönmukaisuus), '(la belle) simplité' ([kaunis] yksinkertaisuus), 'tendresse' (hellyys), 'touchant' (liikuttava)
Marc-Antoine Charpentier (1634–1704)
-sävelsi Rooman-aikana italialaisia kantaatteja
-saavuttuaan takaisin Pariisiin n. 1670 pääsi Guisen herttuattaren Marie de Lorrainen palvelukseen
-teki yhteistyötä Molièren kanssa: Le mariage forcé (Pakkoavioliitto, 1672); Le malade imaginaire (Luulosairas, 1673)on kunnianhimoinen teos, jonka prologi sekä intermediot kestävät yli tunnin
-joutui tekemään Lullyn takia lähinnä pienoisoopperoita, jotka ovat tosin ihastuttavia helmiä
-Les plaisirs de Versailles (Versaille's ilot, 1680-luvun alku) on divertissement, joka on tehty kruununprinssin musiikinjohtajan toimessa; sisältää alkusoitton ja 4 kohtausta
-La Descente d'Orphée aux Enfers (Orfeuksen laskeutuminen manalaan; 1683) on dramaattinen kantaatti, 2-näytöksinen pienoisooppera, josta teki 1685–86 samannimisen 2-näytöksisen oopperan
-Actéon (1683-85) on lajimääreeltään pastorale en musique (musiikkipastoraali) tai metsästysooppera, opéra de chasse, joka kertoo Ovidiuksen Metamorfoosien tarinan metsästäjä Acteonin, joka on nähnyt Dianan kylpevän, muuttumisesta hirveksi, jonka omat koirat raatelevat; tarvitaan pari pääroolilaulajaa, pieni kuoro ja yhtye; 6 kohtausta
Scène Première
Dans la vallée de Gargaphie
Allons, marchons, courons, hastons nos pas.
Quelle ardeur du soleil qui brusle nos campagnes;
Que le pénible accès des plus hautes montagnes
Dans un dessein si beau ne nous retarde pas.
Mennään, marssitaan, juostaan, kiirehditään askeleitamme.
Mikä auringonhehku polttaakaan kunnaitamme;
olkoon vaikka kuinka raskasta nousta korkeimmille vuorille,
älköön se näin jalossa hankkeessa hidastako rientoamme.
Déesse par qui je respire,
Aimable Reyne des forêts,
L'ours que nous poursuivons désole ton empire
Et c'est pour immoler à tes divins attraits
Que la chasse icy nous attire.
Conduis nos pas, guide nos traits,
Déesse par qui je respire,
Aimable Reyne des forêts.
Jumalatar, jonka vuoksi hengitän,
rakastettava Kuningatar metsien,
karhu, jota ajamme takaa, saa aikaan hävitystä valtakunnassasi,
ja uhrataksemme sen taivaallisille suloillesi
metsästysretki on tuonut meidät tänne.
Johda askeleitamme, ohjaa nuoliamme,
Jumalatar, jonka vuoksi hengitän,
rakastettava Kuningatar metsien.
Vos vœux sont exaucés et par le doux murmure
Qui vient de sortir de ce bois le ciel vous en assure,
Suivons ce bon augure.
Valanne on kuultu, ja suloisella huminalla,
jota metsä on tulvillaan, taivas vakuuttaa teille sen.
Seuratkaamme tätä hyvää ennusmerkkiä.
-Les Arts florissants ("Kukoistavat taiteet", 1685–86) on opéra tai musiikki-idylli, idyle en musique; sisältää alkusoiton ja 5 kohtausta; Musiikki, Maalaustaide, Runous ja Arkkitehtuuri ylistävät Ludvig XIV:n saavutuksia, kunnes Epäsopu ja raivottaret saapuvat mustasukkaisina paikalle, mutta Rauhan jumalatar palauttaa sovun
-Lullyn kuoltua Charpentier sai vihdoin mahdollisuuden tehdä suuria oopperoita
-n. 1685–98 oli Pariisin jesuiittakoulun kirkon kapellimestari ja sävelsi hengellisen draaman David et Jonathas (1688), joka lajinimeltä tragédie en musique; sisältää hyvää musiikkia
-1698 otti vastaan Sainte-Chapellen maître de musiquen (kapellimestari) toimen, joten keskittyi kirkkomusiikin säveltämiseen viime vuosinaan
-Médée (1693) on lyyrinen tragedia, ranskalaisen barokin paras ooppera Lullyn Armiden ohella, väkevä ilmaisussaan, psykologisesti syvä ja rikas musiikissaan, harvinainen mestariteos; musiikin harmonisen rohkeuden ylitti vasta Rameau; on italialaisen laulutaiteen ja ranskalaisen deklamaation yhdistelmä, ainutlaatuinen arioso-tyylissään ja epätavallisissa orkesteriväreissään
MÉDÉE
Dieux, témoins de la foy que l'ingrat m'a donnée,
Souffrirez-vous cet hymenée?
Qu' m attachent a ce perfide.
Puisque mon desespoir n'a rien qui l'intimide,
Voyons quel doux succez suivra ses nouveaux feux.
Pour qui cherche ma mort je puis estre barbare,
La vengeance doit seul occuper tous mes soins;
Faisons tomber sur luy les maux qu'on me prepere,
Et que le crime nous separe,
Comme li crime nous a joints.
sallitteko tämän avioliiton?
jotka ovat sitoneet minut tähän petolliseen mieheen.
Koska epätoivoni ei millään tavoin saa häntä arastelemaan,
katsokaamme mitä onnea hänelle tuo tämä uusi intohimo.
Sitä kohtaan, joka tahtoo kuolemaani, voin olla julma,
kosto yksin vallatkoon kaikki ajatukseni;
langettakaamme hänen ylitsensä kaikki se paha, jonka hän on minulle valmistanut,
jotta rikos meidät erottaisi,
niin kuin rikos on meidät yhteen liittänyt.
Avant que d'éclater, rappelez dans son ame
Le souvenir de sa première flâme.
muisto hänen ensimmäisen rakkautensa.
Malgré sa noire trahison,
Je sens que ma tendresse est toûjours la plus forte:
Mais Corinthe, le Roy, la Princesse, Jason,
Tout doit trembler si je m'emporte.
N'en deliberons plus.
Vous qui m'obeissez,
Esprits à me plaire empressez,
Volez, apportezmoy cette robe fatale
Que je destine a ma Rivale.
Huolimatta hänen mustasta petoksestaan
tunnen hellyyteni olevan yhä sitä voimakkaampi:
Mutta Korintin, Kuninkaan, Prinsessan, Jasonin,
kaikkien heidän täytyy vapista, jos minä kiivastun.
Älkäämme enää pohtiko sitä. Te, jotka minua tottelette,
Henget, tulkaa minua palvelemaan,
lentäkää, tuokaa minulle se kuolettava vaate,
jonka olen päättänyt antaa kilpailijattarelleni.
-aikavälillä 1687–1733 Kuninkaallinen musiikkiakatemia esitti 59 lyyristä tragediaa, joista vain 14 koki muutamia elvytyksiä eivätkä ne kyenneet kilpailemaan Lullyn 8:n esitetyimmän oopperan kanssa
-myöhemmät säveltäjät laajensivat divertissementiä ja toivat italialaistyyppisen da capo -aarian nimellä ariettan
-opéra-ballet (balettiooppera), uusi oopperalaji, syntyi 1600-luvun lopussa; oli seurausta halusta antaa enemmän tilaa tansseille ja komeille näytöksille; koostuu yleensä prologista ja 3–5 näytöksestä (entrèe), jotka eivät kuljeta eteenpäin yhtenäistä juonta, vaikka ne sidotaankin yhteen löyhästi jollain yleisluonteisella aiheella
-sävelsi useita suosikkioopperoita (1682–98), sekä lyyrisiä tragedioita että balettioopperoita, ennen maanpakoaan 1699
-Vénus & Adonis (1697), tragédie lyrique
-siirtyi 1701 Espanjan kuninkaan palvelukseen, mutta Iphigénie en Tauride (Ifigeneia Tauriissa, 1704) nähtiin Pariisissa Campran täydentämänä
-sen myrskykohtaus ja resitatiivit ovat harmonisesti rohkeampia ja orkesterin käyttö sofistikoidumpaa kuin Lullyllä
-maanpaossa syntyi vielä toinenkin ooppera, Renaud (1722)
Marin Marais (1656–1728)
-tuli 1705 Pariisin oopperan kapellimestariksi; sävelsi 4 lyyristä tragediaa Lullyn pojan kanssa; niistä Alcyone (1706) menestyi hyvin, sillä sisälsi kromatiikkaa ja niin vaikuttavan myrskykohtauksen (tempête), että kaikki asiantuntijatkin kehuivat sitä; oopperaa esitettiin 1771 asti Pariisissa
LE SOMMEIL, LES SONGES, ALCYONE.
LE SOMMEIL.
Volez, Songes, volez ; faites-lui voir l'orage,
Qui dans ces mêmes instants lui ravit son Époux.
De l'onde soulevée, imitez le courroux,
Et des vents déchaînez l'impitoyable rage.
Toi qui sait des Mortels emprunter tous les traits,
Morphée, à ses esprits offre une vaine image ;
Présente-lui Ceix dans l'horreur du naufrage,
Et qu'elle entende ses regrets.
Qu'en lui montrant son sort, ce songe affreux l'engage
A ne plus perdre ici ses voeux, & son hommage.
(Les Songes volent aux deux côtés du Théâtre, dont le fond se change en une mer orageuse, où un vaisseau fait naufrage : les Songes prennent la forme de Matelots qui périssent, ou qui pour se sauver s'attachent à des débris ou à des rochers. Morphée paraît avec eux sous la figure de Ceix.)
CHŒUR DE MATELOTS.
Ciel ! ô Ciel ! quel affreux Orage !
Rien ne peut plus nous secourir.
Ah ! quel désespoir ! quelle rage !
Malheureux ! nous allons périr.
Taivas! Oi taivas! Mikä hirvittävä rajuilma! Mikään ei voi enää meitä auttaa. Ah, mikä epätoivo, mikä raivo! Onnettomat! Tulemme menehtymään.
MORPHÉE.
Ah ! je vous perds, chère Alcyone :
Hélas ! qu'allez-vous devenir ?
Ah, jos menehdyn, rakas Alkyone: Voi, miten teille käy?
LE CHŒUR.
La Mer est en fureur, l'Air mugit ! le Ciel tone !
Grands Dieux ! quelles frayeurs ! ô Mort, viens les finir.
Meri raivoaa, ilma karjuu, taivas pauhaa! Hyvät Jumalat, miten kauistuttavaa! Oi kuolema, tule lopettamaan kaikki!
MORPHÉE.
Ah ! je vous perds, chère Alcyone !
Ah, menetän teidät, rakas Alkyone!
LE CHŒUR.
Malheureux ! nous périssons tous !
Onnettomat! menehdymme kaikki!
MORPHÉE en se perdant dans les flots.
Chère Épouse, mon coeur ne regrette que vous.
Rakas morsio, sydämeni suree vain teitä.
(La Mer disparaît, & l'on revoit le Temple de Junon.)
-Sémélé (1709), tragédie lyrique
Michel Delalande (1657–1726): oli hovissa mm. kamarimusiikin johtaja, joka sävelsi 19 näyttämöteosta: intermedioita, divertissementejä, baletteja ja concerts; balettien ja konserttojen välillä ei suurta eroa, paitsi että konserttoja ei yleensä tanssittu eikä pantu näyttämölle, vaikka niissä laulettiinkin
André Campra (1660–1744)
-oli johtavia ranskalaisia oopperasäveltäjiä Lullyn ja Rameaun välissä
-oli kirkonmies, joka kuitenkin tunsi viehtymystä säveltää teatterille, aluksi anonyymisti tai veljensä nimellä; 1700 pääsi irti Notre Damen virastaan; 1723–35 Kuninkaallisen kapellin varakapellimestari
-sävelsi 9 merkittävää lyyristä tragediaa, mutta pääansiona on pidetty suosittujen balettioopperoiden luomista
-vastuussa myös italialaisen da capo -aarian esittelyssä
-L'Europe galante (Rakastunut Eurooppa; 1697): vaatii suuren määrän solisteja, kuoro ja tanssijoita; sisältää prologin, joka on Venuksen ja Epäsovun kinastelua, sekä 4 näytöstä, jotka kertovat Ranskan, Espanjan, Italian ja Turkin kansojen tavasta rakastaa; lopussa Venus juhlii voittoaan, joka samalla viittasi Ludvigin politiikkaan ja Pfalzin perimyssodan päättymiseen 1697 Rijswijkin rauhaan
André Campra. L’Europe galante. Première entrée. La France.
Air. Un Berger
Soûpirons tous,
Suivons l'Amour sans nous contraindre;
Il est plus doux
De le sentir que de le craindre.
Qui sent ses coups
Les chérir au lieu de s'en plaindre;
L'Amour rend les Amants
Jaloux de leurs tourments.
Ses feux sont charmant,
Gardons-nous bien de les éteindre,
C'est des tendres soûpirs
Que naissent les plaisirs.
Huokailkaamme kaikki,
seuratkaamme Rakkautta ilman pakkoa.
On suloisempaa
tuntea se kuin sitä pelätä.
Joka kokee sen hyökkäykset
niitä hellii valittamisen sijaan.
Rakkaus tuntee Rakastavaisten
tuskia kohtaan mustasukkaisuutta.
Sen liekeissä on hurmaa,
huolehtikaamme etteivät ne sammu,
hellät huokaukset
synnyttävät mielihyvää.
-libretisti A, H. de la Motte kirjoitti yhteistyöstään Campran kanssa seuraavasti:
"Olemme valinneet neljää kansaa, jotka ovat vastakohtaisia ja jotka soveltuvat parhaiten näyttämölle: Ranska, Espanja, Italia ja Turkki. Olemme noudatelleet sitä, mitä pidetään näiden kansojen tyypillisimpänä käyttäytymisenä. Ranskalainen on ailahteleva, löyhäsuinen ja keimaileva, espanjalainen uskollinen ja romanttinen, italialainen mustasukkainen, nokkela ja raju. Lopuksi olemme halunneet teatterin mahdollisuuksien rajoissa ilmentää Turkin sulttaanin ylhäisyyttä ja itsevaltiutta sekä sulttaanittarien kiivautta."
-Iphigénie en Tauride (1704): Desmarets'n keskenjääneen oopperan täydennys
-Les fêtes vénitiennes (Venetsialaiset juhlat; 1710): balettiooppera, Campran suosituin ooppera, josta oli heti 60 esitystä; sisältää prologin ja 3 entréetä; laulumuotojen moninaisuus pikku lauluista (petit air) aina koristeellisiin ariettoihin
-Idomenée (1712; lopullinen versio 1731): lyyrinen tragedia, jossa haaksirikko, myrsky ja hirviön ilmestyminen mahdollistivat elävän orkesteri-ilmaisun; kuoro-osuus myös vaikuttava; Mozart sävelsi saman libreton sovituksen 1780–81
-Ballet des âges (Aikojen baletti; 1718): balettiooppera, joka kuvaa nuoren, keski-ikäisen ja vanhan rakkautta
Michel Pignolet de Montéclair (1667–1737)
-Pariisin oopperan kontrabasisti, jonka musiikki voi olla banaaliakin, mutta usein ennakoi Rameu'ta harmonisella kekseliäisyydellään; Les festes de l'été (Kesäjuhlat, 1716) on balettiooppera, jonka metsästyskohtaus näyttämön ulkopuolisine cornoineen (cors de chasse) loi muodin ranskalaiseen oopperaan; hieno Jephté (1732) loi raamatullisen oopperan perinteen
-oli Ranskan hovissa merkittävä viulistisäveltäjä ja Pariisin oopperan kapellimestari (1727–33), jolta on löydetty uudestaan (2000) lyyrinen tragedia Ulysse (Odysseus, 1703)
-baletti Les élémens (Elementit; 1737) on originelli ja moderni teos, etenkin klustereita sisältävässä avausnumerossaan "Le Cahos"
André Cardinal Destouches (1672–1749)
-oli 1700-luvun alkupuolen johtavia ranskalaissäveltäjiä
-Issé (1697/1708): oli ensimmäinen ja samalla suosituin ooppera, prologin ja 3 näytöstä sisältävä sankarillinen pastoraali, pastorale heroïque, josta Ludvig sanoi nauttineensa enemmän kuin mistään muusta sitten Lullyn; päähenkilön (nymfi) mielenliikkeitä kuvataan osuvasti nokka- ja poikkihuiluilla
-Amadis de Crèce (1699): lyyrinen tragedia, jonka nimihenkilö viittaa kuninkaaseen; yliluonnollisten henkien kuvaus suggestiivista
-Omphale (1701); lyyrinen tragedia, oli menestysteos 50:n vuoden ajan; päähenkilönä lyydialainen kuningatar, jonka monologit vaikuttavia ja perustuvat usein chaconne-bassolle
-Les éléments (1721), balettiooppera; ilman, veden, tulen ja maan kuvaus
-Callirhoé (1743), tragédie lyrique
Louis-Nicolas Clérambault (1676–1749)
-sävelsi muutamia divertissementejä sekä pastoraalin Le triomphe d'Iris (Iriksen riemuvoitto; 1706) 5:lle lauluäänelle, kuorolle ja orkesterille, jossa on alkusoiton jälkeen kolme runsaasti tansseja sisältäviä entréitä
Joseph Bodin de Boismortier (1689–1755)
-oli tuottelias säveltäjä (102 opusta!), joka tyydytti yleisön miellyttävää ja helppoa musiikkia kaipaavaa makua
-Ballets de village op. 52 (1734): neljän divertissementin tai kylätanssien ryhmä, jossa on mukana myös säkkipillejä ja hurdy-gurdyjä (kampiliira)
-sävelsi 5 oopperaa, joissa hyödyntää eri alalajeja
-Les voyages de l'amour op. 60 (Rakkauden matkat/tiet; 1736): 4-näytöksinen baletti(ooppera)
-Don Quichote op. 97 (1743), 3-näytöksinen koominen baletti, jossa on Rameaun jäljillä, mutta sisältää myös omaa irtonaista galanttia musiikkia, jota puolestaan Rameau jäljitteli viimeisessä oopperassaan (Boréades); ranskalainen uvertyyri, päätöksessä chaconne, kosolti tansseja, karakterinumeroita, aarioita ja resitatiiveja
-Daphnis et Chloé op. 102 (1747), 4-näytöksinen pastoraali; tuotannon huipentuma
-Daphné (1748), lyyrinen tragedia
-Les quatre parties du monde (Neljä maanosaa, 1752)
-vetäytyi rikkaana ja buffonistisodan seurauksena 1753 eläkkeelle
-Titon et l’Aurore (1753), pastorale héroïque, suosituin ooppera, värikäs ja pastellinkeveä iloittelu
-englantilaisella oopperalla oli lyhyt kukoistuskausi 1600-luvun jälkipuoliskolla
-kun ranskalainen ooppera kasvoi baletista, englantilainen musiikkiteatteri perustui naamionäytelmään masque, joka oli aristokraattista naamiaisviihdettä, pukuja ja spektaakkelia, puhuttua dialogia, lauluja, soitinkappaleita
-masque oli 1500–1600-luvuilla suosittu tanssia ja laulua sisältänyt näytelmätyyppi, joka sulautui oopperaperinteeseen; taustalla oli vanha vierailurituaali, kun rooliasuun pukeutuneet, kasvonsa peittäneet yllätysvieraat saapuivat jonkin ylhäisen perheen linnaan osoittamaan alamaisuuttaan lahjoin, korusanoin, pantomiimein ja lopuksi tanssein, joihin kaikki yhtyivät
-saavutti huipennuksen 1600-luvun ensipuolella Jaakko I:n ja Kaarle I:n aikana (1603–49)
-se, ettei Englannissa syntynyt varsinaista oopperaa, johtuu mieltymyksestä puheteatteriin (toiminta puhetta, musiikkia täytteenä) sekä puritaanisesta, oopperan vastaisesta hengestä
-Henry Lawes ja William Lawes (1602–45) olivat tärkeimpiä naamionäytelmien säveltäjiä
-näytelmien soitintanssit on koottu kahteen John Playfordin (1623–86) kokoelmaan: Court Ayres (1655) ja Courtly Masquing Ayres (1662)
-Kuninkaallisen kapellin jäsen ja kuninkaallinen lauluja
-laati yhdessä runoilija John Miltonin (1608–74) kanssa kaksi naamionäytelmää: Arcades (n. 1630) sekä Comus (1634)
-The Siege of Rhodes (Rhodesin piiritys; 1656): sävelsi yhdessä neljän muun kanssa musiikin teokseen, jota pidetään "Englannin ensimmäisenä oopperana", sillä teos esitettiin "resitatiivein laulettuna"; musiikki hävinnyt
-Henryn pikkuveli, oli hoviviulisti, joka kuoli rojalistina Chesterin piirityksessä
-osallistui useiden naamionäytelmien musiikin säveltämiseen: The Triumph of Peace (1634), jonka musiikista iso osa säilynyt, The Triumphs of the Prince d'Amour (1636), Britannia triumphans (Voittoisa Britannia; 1638)
-on "englantilaisen oopperan isä"
-teki "masque-oopperan" Cupid and Death (1653/59) yhdessä Christopher Gibbonsin (1615–76) kanssa: on naamionäytelmä, jossa on 5 sisääntuloa (entry), joissa jokaisessa on soololauluja, resitatiiveja, duettoja, kuoroja, tansseja; on ainoa täydellisesti säilynyt 1600-luvun naamionäytelmäpartituuri — eli sikäli "ensimmäinen ooppera"
-osallistui myös The Siege of Rhodesin säveltämiseen
-musiikkia Shakespearen näytelmiin Macbeth (1673) ja The Tempest (1674) sekä Lully-sovituksen Psyche (1675); kaksi jälkimmäistä ovat 5-näytöksisiä semioopperoita eli Purcellin suurten näyttämömusiikkien edeltäjiä
-tuloksena ei ollut kuitenkaan varsinainen englantilainen oopperamuoto vaan musiikilla varustettuja näytelmiä, puolioopperoita (semi-opera), joissa on puhetta, soololauluja, kuoroja ja soitinmusiikkia
John Blow (1649–1708)
-1660 Kuninkaallisen kapelliin, 1668 Westminster Abbeyn urkuriksi ja kuninkaan yksityiscembalistiksi; 1674 Kuninkaallisen kapellin lasten opettaja ja kuninkaan varsinainen säveltäjä
-oli Purcellin opettaja ja esikuva
-Venus and Adonis (1681): vaikka onkin alaotsakkeeltaan "A Masque for the entertainment of the King" on ensimmäinen kokonaan läpisävelletty englantilainen ooppera, pieni prologin ja 3 näytöstä sisältävä pastoraaliooppera, joka toimi mallina Purcellille; alkusoitto, prologi ja soitintanssit ovat ranskalaista tyyliä, aariat italialaisia, englantilaisia melodioita ja rytmiikkaa, baletteja ja kuoroja; erikoisen liikuttava on III näytös, jossa Venus valittaa Adoniksen kuolemaa; Venuksena toimi näyttelijä Mary Davies, kuninkaan rakastajatar,ja Cupidona heidän tyttärensä — on sikäli hovin "inside-oopperaa"
-Blow'n harmoninen kieli on joskus yllättävän modernia, sisältää kiehtovia dissonansseja
-Ode on the Death of Mr Henry Purcell kahdelle soolokontratenorille ja nokkahuilulle on emotionaalisesti koskettava
Henry Purcell (1659–1695)
-sekä isä Henry että setä Thomas olivat hovin muusikoita, joten ei ole ihme, jos Henry nuorempi tuli n. 1668 kuorolaiseksi Kuninkaallisen kapelliin
-kapellin johtajana oli Henry Cooke (n. 1615–72), hieno laulaja, joka edusti italialaista tyyliä ja siten tasapainotti kuninkaan ranskalaista makua, mikä oli tärkeää Henrylle; kuorossa lauloi myös Blow, josta tuli 1674 kuoron poikien opettaja ja hovisäveltäjä sekä Henryn opettaja
-olennaista Henryn uran kannalta oli myös se, että kuoron poikia käytettiin teatteriesityksissä laulajina
-Henry pääsi 1675– Westminster Abbeyn urkujen virittäjäksi ja 1679 urkuriksi, 1677 hovin viulusäveltäjäksi; oli 1682– Kuninkaallisen kapellin yksi urkuri kolmen joukossa
-1677–78 paikkeilla alkoi myös säveltäjän ura: lauluja, kirkkoteoksia
-1680 syntyi ensimmäinen näyttämömusiikki Theodosius, samoin sonaatteja, jousifantasioita ja muita soitinteoksia
-kun Kaarle II kuoli 1685, kuninkaaksi tuli Jaakko II, joka säästi musiikkimenoissa, joten Purcell oli enää hovicembalisti ja vähensi kirkkosäveltämistään
-valtaan tulivat 1689 Vilhelm III ja Maria, jolloin Purcell sai asemiaan takaisin: Purcellilla oli paikat hovissa ("yksityismusiikin säveltäjä ja esittäjä"), Kuninkaallisessa kappelissa sekä Westminster Abbeyssä, mutta oli lisäksi 6 vuoden ajan 1689–95 Lontoon menestyksekkäin teatterisäveltäjä
-Dido and Aeneas (1689) on ainoa varsinainen ooppera, kamariooppera, jossa jousiorkesteri ja continuo, 4 pääroolia, 3 näytöstä (n. 50 min.), tansseja ja kuoroja, jotka ennakoivat Handeliä; Lullyn vaikutus näkyy etenkin alkusoitossa sekä tanssien suosimisessa (17 yhteensä), mutta loi aidosti englantilaisen resitatiivin ja laulutyylin sekä kuoron käyttötavan; matruusi-kohtaus englantilaista, lamento ground-bassolla (Didon valitus ja loppukuoro); italialaisuutta edustavat eräät soololaulut (mm. Belinda), joissa italialaisen kantaattityylin vaikutus kuultavilla; myös tässä oopperassa on politiikkaa, hovin inside-viestiä: kuningas laiminlöi vaimoaan oleskelemalla Irlannissa ja sotimalla mantereella
-näytelmämusiikista (49 näytelmään) valtaosa sisältää vain muutaman numeron, mutta laajimmat sisältävät niin paljon musiikkia, että ne ovat oopperoita 1600-luvun englantilaisen kielenkäytönkin mukaan
-Dioclesian tai The Prophetess, or the History of Dioclesian (1690): oli Purcellin ensimmäinen semiooppera ja tulosta runoilija John Drydenin (1631–1700) antamasta aihevihjeestä; kertoo tavallisesta sotilaasta josta tulee Rooman keisari ja joka lopuksi V:n näytöksen sisältävässä laajassa, melkein puolet koko partituurista ottavassa masque-osassa vetäytyy rauhaan tiluksilleen rakkaansa Drusillan kanssa; suloinen numero "O sweet delights of love!"; painetun laitoksen (1691) esipuheessa Purcell selvittää näkemyksiään:
"Musiikki ja runous on aina tunnustettu sisaruksiksi, jotka kulkevat käsi kädessä toinen toistaan tukien; kuten runous on sanojen harmoniaa, musiikki on sävelten harmoniaa: ja kuten runous nousee proosan ja puheen yläpuolelle, samoin musiikki on runouden jalostaja. Molemmat voivat kunnostautua erilläänkin, mutta parhaimmillaan ne ovat liittyessään yhteen: näin ne ovat henkevyys ja kauneus samassa persoonassa."
-King Arthur, or the British Worthy (1691): Drydenin teksti; on ehkä kiintein puoliooppera, sillä ei perustunut vanhaan näytelmään vaan oli tarkoitettu uudeksi näytelmällis-musiikilliseksi kokonaisuudeksi (Dryden: "dramatick opera"); Kaarle II:n ranskalaissuuntautuneisuutta edustavat tässä vaikutteet balettikomediasta ja lyyrisestä tragediasta; silti teoksen henki on sumeilemattoman Britannia-keskeinen; kuten tavallista, päähenkilöt eivät laula, ja sivuhenkilöt puolestaan ainoastaan laulavat (henget voivat tehdä molempaa); oli Purcellin menestyksekkäin teos, joka sai paljon uusintaesityksiä; ei tragediaa, vaan upeaa musiikkia, kauniita lauluja ja huumoria; suosikkinumeroita ovat hempeä "How blest are shepherds", "What power art thou" ("jäämieskohtaus"), rahvaanomainen "Your hay it is mow'd" sekä shovinistinen "Fairest Island"
-The Fairy Queen (1692): on laajin ja tuhlailevin partituuri (yli 2 tuntia musiikkia), joka on musiikkia Shakespearen Kesäyön unelmaan; koostuu neljästä masquesta, viides ja Kiinaan (!) sijoitettu masque on uusintaesityksestä 1693; sisältää 1693 versiossa myös lisätyn juopuneen runoilijan kohtauksen "Fi-fi-fill up the bowl" sekä dialogin "Now the maids and the men", jotka ovat Purcellin tunnetuimpia laulukappaleita; semioopperan ennakkomainos (tammikuu 1692) kertoo englantilaisesta oopperaestetiikasta:
-Timon of Athens (1695): on ihastuttava masque näytelmän II näytökseen, jossa nymfit ja lopuksi Cupid ja Bacchus laulavat; Cupidin "The cares of lovers" hersyttävä numero
-Purcellin semioopperat ovat nerokkaan kuvausvoimaista musiikkia
Oodeja ja lauluja
-sävelsi 24 oodia, jotka ovat lähinnä tervehdys- ja onnentoivotuskantaatteja, kuningatar Marialle "Now does the glorious day appear" (1689), "Arise my Muse" (1690), "Love's goddess sure was blind" (1692) ja "Come ye Sons of Art, away" (1694) sekä musiikin suojeluspyhimykselle Cecilialle Ode for St. Cecilia's Day (1692), joka on Handelin oratorioiden edeltäjiä
-kirjoitti yli 400 laulua (kokoelmassa Orpheus Britannicus, 1698): mm. karkea "Since the pox" (pain. 1679), "How I sigh when I think of the charmes of my swain" (1682), "O solitude, my sweetest choice" (1687), "If Musick be food of love" (3 versiota: 1692–93), "Sweeter than roses" (1695), "From rosy bowers" (1695)
"If music be the food of love". Text by Colonel Henry Heveningham, first line by William Shakespeare (1564–1616), from Twelfth Night. Music by Henry Purcell, from Gentleman's Journal, June 1692.
If music be the food of love,
Sing on till I am fill'd with joy;
For then my list'ning soul you move
To pleasures that can never cloy.
Your eyes, your mien, your tongue declare
That you are music ev'rywhere.
Pleasures invade both eye and ear,
So fierce the transports are, they wound,
And all my senses feasted are,
Tho' yet the treat is only sound,
Sure I must perish by your charms,
Unless you save me in your arms.
-Purcellin kuolema, ehkä tuberkuloosi, päätti Englannin musiikin nousun ja italialaisille antauduttiin jo 1706 (Bononcini, Handelin Rinaldo 1711)
-Purcell oli Englannin musiikissa "a spring never followed by summer"
-Burneyn mukaan "Henry Purcell on yhtä suuri ylpeydenaihe englantilaisille musiikissa kuin Shakespeare näyttämötaiteessa, Milton eeppisessä runoelmassa — Locke metafysiikassa — tai Sir Isaac Newton filosofiassa ja matematiikassa"
Saksalainen ooppera
n. 1700:een itsenäiseen pienvaltioon tai kaupunkiin, joista jokaisella oli oma ilmeensä: joko ranskalaisia tai italialaisia vaikutteita, säveltäjiä, libretistejä ja laulajia paikasta riippuen
-oman saksalaisen oopperan kehitys oli tästä syystä vaivalloista
-etelä- ja itä-Saksan kaupungit Dresden, Berliini, München, Düsseldorf, Bonn ja Wien Itävallassa olivat italialaisten pääpaikkoja
-Ranskan vaikutus alkoi tuntua 1600-luvun jälkipuoliskolla eräissä länsi- ja pohjois-Saksan hoveissa ja kaupungeissa: Hannover, Hampuri, jopa Berliini
-oli kuitenkin kaupunkeja, joissa pyrittiin käyttämään saksalaisia runoilijoita, säveltäjiä ja aiheita: Braunschweig (säveltäjät Erlebach, Ph. Krieger, Bronner, Kusser, Keiser) vuoteen 1690, sekä ennen kaikkea Hampuri, joka synnytti 1678–1738 saksalaisen oopperan korkeasuhdanteen: Theile, Strungk, Franck, Förtsch, Kusser, Keiser
-saksalaisen oopperan edeltäjiä olivat latinan- ja saksankieliset koulunäytelmät, jotka olivat luonteeltaan moraalisia ja uskonnollisia; mukana soololauluja, tansseja ja kuoroja
-Heinrich Schütz (1585–1672): Dafne (1627) on tiettävästi ensimmäinen saksalainen ooppera, mutta se on valitettavasti hävinnyt; se esitettiin mm. Riikassa 1600-luvun jälkipuoliskolla
-Sigmund Stade (1607–1655): Seelewig (Nürnberg; 1644) on varhaisin säilynyt saksalainen ooppera, lajiltaan hengellinen pastoraali; nimihenkilö on nymfi, jonka petollinen Trugewald yrittää voittaa omakseen
-Johann Theile (1646–1724): Schützin oppilas, jonka ooppera Adam und Eva (Hampuri; 1678) avasi Hampurin Hanhimarkkinaoopperatalon
-saksalainen lied/laulu oli tärkein aarian lähde: Adam Kriegerin (1634–1666) Neue Arien (Uusia aarioita; 1667/68) sisälsi säkeistölauluja ritornellon kera
-Johann Philipp Krieger (1649–1725) sävelsi mytologisia draamoja ja baletteja, joissa laulettiin yksinkertaisia lauluja
-Georg Caspar Schürmann (1672–1751): aloitti uransa Hampurin oopperassa alttolaulajana, kunnes siirtyi Braunschweigiin 1700-luvun alussa, jossa sävelsi yli 40 oopperaa; niistä on säilynyt 3 kokonaisuudessaan; tunnetuin teos on Ludwig der Fromme (Ludvig Hurskas; 1726)
-Leipzigissa harrastettiin 1693–1720 innokkaasti oopperaa Tuomas-kirkon muusikoiden avustamana; itse Bach ei välttynyt myöhemmin oopperavaikutteilta, vaan sävelsi lukuisia yksinäytöksisiä oopperoita lajinimellä dramma per musica
-Hampuri oli saksalaisen oopperan pääpaikka: siellä toimi 1678–1738 ainoa Italian ulkopuolinen yleinen teatteri, Gänsemarktheater; Hampuri oli merenkäyntinsä asemasta Venetsiaan verrattavasti vauras, itsenäinen ja melko demokraattinen kaupunkivaltio, jossa kävi paljon diplomaatteja ja muita matkustavaisia, jotka tarvitsivat ajanvietettä kaupungin eri säätyjen ja virkamiesryhmien lisäksi
-Johann Sigismund Kusser (1660–1727) oli Hampurin ensimmäinen merkittävä säveltäjä, Lullyn oppilas, joka valmisti tietä Matthesonin, Keiserin ja Handelin kansainväliselle tyylille; mm. pastoraali Erindo (1694)
Reinhard Keiser (1674–1739)
-kirjoitti mahdollisesti 107 oopperaa, joista 66:n olemassaolo on varma; niistä 19 on säilynyt kokonaan
-tekstuuri barokkisen raskauden sijaan keveni kohden galanttia idiomia, libretot pyrkivät burleskiin, triviaaliin, vulgaariin suuntaan
-ei käytä da capo -aarioita pääsääntöisesti, vaikka ylhäisillä roolihenkilöillä niitä esiintyykin; sen sijaan arioso-melodiikkaa, läpisävellettyjä aarioita ja saksalaisia säkeistölauluja; vokaalista bravuuria ei kuitenkaan puutu
-Mattheson kehui Keiserin tekstin käsittelyä aikansa parhaaksi, ja Keiserin resitatiivia pidettiin erityisen ilmeikkäänä
-C. Ph. E. Bach sanoi, että "oopperasäveltäjänä Händelin ohella oli olemassa toinenkin suurmies: Keiser, joka [musiikin] kauneudessa, uutuudessa, ilmaisussa ja melodian miellyttävissä ominaisuuksissa ei häpeä yhtään vertailussa Händelin kanssa." (1788)
-Keiser oli kauniin melodian mestari: "kukaan ei ollut ennen Mozartia laulanut niin suloisesti ja somasti rakkaudesta" (Kretzschmar)
-Handel oppi paljon Keiserilta oleskellessaan Hampurissa ja oopperassaan Agrippina (1709) lainasi tätä
-Hampurin Gänsemarkt-oopperan kukoistus jatkui 1678–1738
-Der hochmütige, gestürtzte und wieder erhabene Croesus (Korskea, maahan syösty ja jälleen ylväs Kroisos; 1711/30) on pääteos, jossa on vahvaa tunneilmaisua, pastoraalisia kohtauksia sekä katuhuumoria ja vakavien asioiden läskiksi pistämistä; on todellinen "demokraattinen" ooppera ylä- ja alaluokan väkineen; 45 aariaa ja duettoa, joista 15 on da capo -muodossa
CROESUS, atto I, scena 2
Furcht und Schmerz
warfen mein Vertrauen nieder.
Doch die Liebe tröstet mich,
tröstet und erhebt mich wieder.
Manchmal folgt auf bange Triebe
plötzlich wieder Lust und Scherz.
Hoffe noch, gekränktes Herz.
Toivo vaan, haavoitettu sydän!
Pelko ja tuska
heittivät luottamukseni lokaan.
Silti rakkaus lohduttaa minua,
lohduttaa ja nostaa minut jälleen.
Monesti seuraa synkkiä ajatuksia
yhtäkkiä taas ilo ja leikki.
Toivo vaan, haavoitettu sydän.
-Johann Mattheson (1681–1764) oli ajan merkittävin musiikkiteoreetikko ja monipuolinen säveltäjä, jonka oopperoista vain yksi säilynyt kokonaan; Die unglückselige Cleopatra (Onneton Kleopatra; 1704); 5 oopperaa kadonnut ja parista säilynyt aarioita; tärkein teos on ajan musiikinteorian yhteenkoonti Der vollkommene Capellmeister (Täydellinen kapellimestari; 1739)
-Christian Graupner (1683–1760); Keiserin tyyppinen, italialaista, ranskalaista ja saksalaista kansantyyliä yhdistävä säveltäjä, joka haluttiin Hampurista Leipzigiin ennen Bachia, mutta jäi Darmstadtin hoviin loppuelämäkseen; oopperoista 4 säilynyt, 6 hävinnyt
-Georg Philipp Telemann (1681–1767): Hampurin-ajan (1721–67) jälkeen C.P.E. Bach peri kaupungin musiikinjohtajan viran
-Hampurin oopperan sulkeminen 1738 merkitsi saksalaisen oopperan loppua puoleksi vuosisadaksi: italialaiset perivät vallan, sillä porvaristo piti eksotiikasta
-oopperan nimitys oli 1700-luvun puolivälissä Saksassa Singspiel (= näytelmä musiikin kera)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti