MYÖHÄISBAROKIN SUURET SÄVELTÄJÄT-1700-luvun alkupuolisko on jo myöhäisbarokin, 1720–30-luvuilta lähtien jopa jälkibarokin aikaa, sillä tällöin alkaa limittäin varhaisklassismi ranskalaisen galantin musiikin, rokokoon myötä (F. Couperin, Rameau) sekä italialaisen galantin tyylin, buffa-oopperan, sonaatin ja sinfonian synnyttyä (Telemann, Pergolesi, D. Scarlatti, Platti, Sammartini jne.); galantteja piirteitä löytyy jopa Bachin eräistä teoksista
-yhteistä barokin viimeisille suurille säveltäjämestareille — Vivaldi, Bach, Handel, Rameau, Telemann — on kaikkien muotojen suvereeni käyttö ja hallinta; kaikki kirjoittivat sekä laulu- että soitinmusiikkia ja ison tuotannon
-tuotannon määrään liittyy sekä sävellystekninen vaivattomuus ja ensyklopedistinen ote että myös laajasti käytetty ns. parodiatekniikka, mikä tarkoittaa aiemman oman tai toisen säveltäjän musiikin uusiokäyttöä usein vain tekstittämällä vanhan teoksen uudelleen tai muokkaamalla sitä minimaalisesti uudelle kokoonpanolle
-pasticcio (= piirakka) eli pastissi on tuloksena silloin kun uusi teos perustuu lainaileville otteille yhden tai useamman säveltäjän useista teoksista
Antonio Vivaldi (1678–1741)
-syntyi ja vaikutti Venetsiassa, joka oli Italian musiikkielämän tärkeimpiä keskuksia kirkkoineen ja lukuisine teattereineen
-John Hawkins (1776): ”Vivaldin musiikin erityinen piirre on se, että se on villiä ja epäsäännöllistä.”
-sai lempinimen "il prete rosso" ("punatukkainen pappi"), sillä oli koulutukseltaann kirkonmies (1693 tonsuuri, 1696 alttaripalvelija/apupappi, 1700 diakoni, 1703 pappi)
-omistautui musiikille heikon terveytensä vuoksi, mitä tosin monen oli vaikea uskoa, sillä rupesi säveltämään kuin liukuhihnalla, opettamaan ja harjoituttamaan satoja esityksiä, esiintymään viuluvirtuoosina sekä toimimaan oopperaimpressaariona ja -säveltäjänä
-toimi 1703–40 pääosin (poissa mm. 1725–35 matkojen vuoksi) opettajana ja soitinsäveltäjänä (maestro di violino), musiikinjohtajana (1709–?/viimeistään 1716– maestro de' concerti) ja kirkkomusiikin säveltäjänä (1713– oli käytännössä myös maestro di coro) Venetsian Ospedale della Pietà -hoitokodissa, joka oli orpojen, usein aatelisnaisten lemmenseikkailuiden tuottamien ja hylkäämien tyttölasten yhdistetty lastenkoti ja musiikkioppilaitos; muut 3 hoitokotia olivat Ospedale dei Mendicanti, Ospedaletto dei Ss. Giovanni e Paolo ja Ospedale degli Incurabili, jonne saattoi tuoda vauvan vain rahasumman kanssa, kun taas muut olivat maksuttomia
-hoitokotien konserttitoiminta alkoi n. 1680 paikkeilla, ja eritoten Pietàn kirkossa pidetyt konsertit herättivät suurta huomiota tyttöjen taidokkaan musisoinnin, soiton ja laulun ilmiömäisen tason ansiosta (matkakuvaukset kertovat enkelimäisestä musisoinnista ... ehkäpä suorastaan olennoista)
-venäläinen Pjotr Tolstago kirjoitti (1698):
"Venetsiassa on luostareita, joissa naiset soittavat urkuja ja muita soittimia sekä laulavat niin ihanasti, ettei missään muualla maailmassa voi löytää niin suloista ja sopusointuista laulua. Senpä vuoksi väkeä tulee kaikkialta Venetsiaan toiveenaan virkistäytyä näiden enkelimäisten laulujen avulla."
-englantilainen Edward Wright kirjoitti (1720–22):
"Ne, jotka haluavat ottaa vaimon, joka ei ole liiaksi perehtynyt maailmaan, menevät näihin hoitokoteihin sitä varten. Hoitokoteihin pannaan tavallisesti äpäriä; sanotaan että niiden määrä on joskus jopa 6 000 ja että ennen tätä laupeudenharjoitusta monet heistä löytyivät kanaaliin heitettyinä. Joka sunnuntai ja pyhäpäivä näiden hoitokotienkappeleissa on musiikkiesityksiä, laulettuja ja soitettuja, nuorten tyttöjen toimesta; heidät on sijoitettu kuoroaitioihin ja piilotettu näkyviltä rautasäleiköiden avulla. Heillä on opettajana eunukki, joka säveltää myös musiikin. Heidän esityksensä ovat yllättävän hyviä, ja heidän joukossaan on monia erinomaisia laulajia."
-ainakaan Vivaldi ei ollut eunukki, hänellä oli myöhemmin laulajataravopuoliso, ja papiston elämä oli yleensäkin melko höllätapaista; myöskin tyttöjen siveys oli toisinaan sitä sun tätä, sillä luostareissa otettiin usein vastaan naamioituneita vieraita jne.
SOITINMUSIIKKI
-hoitokotien musiikkitoiminta oli vilkasta ja jokaista tilannetta varten tuli säveltää uusi teos, mikä selittää soitinmusiikkituotannon ja konserttojen suuren määrän Vivaldilla
-tuotanto käsittää lähes 500 konserttoa, 23 sinfoniaa, 90 sonaattia
-teosten kokonaismäärä, myös vokaaliteokset mukaan lukien, on 740
Sonaatit
-sonaateista 20 on triosonaatteja, 60 soolosonaatista enimmät on viululle; yhtyemusiikkia on muuhun musiikkiin verrattuna konservatiivisempaa ja käyttää kirkko- ja kamarisonaatin yhdistelmämuotoa
-op. 1 (1703–5?) on 12 triosonaattia 2:lle viululle ja b.c.:lle; päätösosa La Folia on ehkä Corellin esikuvan (op. 5) mukaan sävelletty; julkaisun kansilehdellä on teksti "Musico di violino, professore veneto" (Viulunsoittaja, venetsialainen opettaja)
-op. 2 (1709): 12 viulusonaattia b.c.:n kera; omistettu Tanskan–Norjan kuningas Fredrik IV:lle, joka vieraili Venetsiassa; Vivaldin asema on nyt kansilehden mukaan "Musico di Violino, e Maestro de' Concerti del Pio Ospedale della Pietà di Venetia"
-op. 5 (1716): 4 viulusonaattia ja 2 triosonaattia
-op. 13 (1737): Il pastor fido, 6 sonaattia säkkipillille, hurdy-gurdylle (kampiliiralle), huilulle, oboelle tai viululle ja b.c.:lle
-op. 14: 6 sonaattia sellolle (sävelletty 1720-luvulla, pain. 1740); käsikirjoitus on painettu Pariisissa, sillä 1730-luvulla siellä sellosta tuli suosikkisoitin; lisäksi on 3 muuta sellosonaattia, joita ei voi täysin varmasti pitää aitoina, ja ne on löydetty vasta 1975; suurin osa näistä edustaa kirkkosonaattityyppiä, pari on kamarisonaattia
-lisäksi on olemassa opusnumeroimattomia, käsikirjoituksina säilyneitä viulusonaatteja ainakin 34, mm. "Dresden"- ja "Manchester"-sonaatteja
-erityisesti Dresdenissä syntyi Vivaldi-kuume tai -kultti, kun Vivaldin oppilaasta, Johann Georg Pisendelistä (1687–1755) tuli 1728 Dresdenin hoviorkesterin johtaja; siitä "Dresdenin"-sonaattien nimi
-sävelsi sonaatteja myös huilulle, 1–2:lle nokkahuilulle, 1–2:lle oboelle ja continuolle sekä ns. "Torinon"-triosonaatteja
Ritornellokonserttomuoto
-soolo-osuudet ovat miltei aina virtuoosisia ja selvästi ripienosta erottuvia; solisti esiintyy orkesteria vasten kuten ritornelloaariassakin ja käyttää etupäässä tutin materiaalia mutta voi esitellä omaakin aineistoa
-konsertot ovat yleensä kolmiosaisia (nopea–hidas–nopea), pääosin homofonisia pienin kontrapunktisin lisin
-barokkikonsertto on rakenteeltaan ritornellomuoto:
R S R S R S R
x x—>y y y—>z z z—>x x
-muoto perustuu ritonellon ja soolon vuorottelulle: ritornello (orkesterin samana tai lyhennettynä palaava jakso <— ital. "ritornare" = palata) esiintyy (lähes) aina sävellajin vahvistavana muodon rajapyykkinä, ja soolo moduloi useimmiten pois kohden uutta sävellajia
-konsertoille on ominaista ideoiden spontaanius, rakenteen havainnollisuus, tekstuurien vaihtelu, liikkeen/rytmin dynaamisuus ja dramaattisuus
-Vivaldi teki hitaasta osasta merkittävän: se vastaa ooppera-aariaa tai -ariosoa
-värikkyys, fraasien lyhyys ja selkeys sekä harmonisen rytmin hidastuminen tekevät Vivaldin konsertoista ja sinfonioista varhaisklassismin edeltäjiä
-Vivaldin vaikutus soitinmusiikkin kehitykseen ja erinäisiin säveltäjiin (mm. Bach) oli yhtä ratkaiseva 1700-luvun alkupuoliskolla kuin mitä Corellilla oli ollut 1600-luvun lopussa
Keskeiset konserttokokoelmat
-Vivaldin konserttoja on usein haukuttu (mm. Dallapiccola ja tätä matkien Stravinsky) itseään toistaviksi, mutta Vivaldi oli "Albinonin aikalaisista kaikkein kekseliäin ja hanakin kokeilemaan" (Talbot): konsertot ovatkin edelleenkin ihmeen tuoreita monipuolisuutensa, soittimiston rikkaan käytön ja mielikuvituksellisten yhdistelmien ansiosta
-aikalaisten mielestä musiikki oli "villiä ja epäsäännöllistä"
-konsertot ovat Corelli-tyylin sijaan Torellin esikuvan mukaisia solistisia ja virtuoosisia teoksia
-konsertoista osa ilmestyi 12:n tai 6:n konserton ryhminä, neljänä tärkeänä kokoelmana
Op. 3 L'estro armonico ("Sopusointuinen päähänpisto/innostus", Amsterdam, 1711); 12 konserttoa, joilla oli suuri merkitys konserttomuodon kehityksessä
-omistettu Toscanan suurherttua Ferdinand III:lle
-italialaisen musiikin kysyntä oli pohjoisessa niin suuri, etenkin Saksassa, että sitä kannatti julkaista Amsterdamissa
-Bach sovitti näistä peräti 6 klaveerille (nrot 3, 8–12)
-sisältää 4 konserttoa 4:lle viululle, yhtä monta 2:lle viululle ja loput neljä sooloviululle
Op. 4 La stravaganza ("Omituisuus/oikku"; Amsterdam, n. 1712–13)
-12 viulukonserttoa, joissa Vivaldin virtuositeettia näkyy; Burneyn mukaan "Vivaldin vika oli nopeasti ja korkealla soittaminen"
-Bach sovitti 2 konserttoa (nrot 1 ja 6)
Op. 8 Il cimento dell'armonia e dell'inventione ("Sopusoinnun ja kekseliäisyyden koetus"; Amsterdam, 1725)
-opukseen sisältyy myös kuuluisa neljän konserton sarja (nrot 1–4) Le quattro stagioni (Neljä vuodenaikaa): La primavera, L'estate, L'autunno ja L'inverno
Vivaldi: La primavera (Kevät), 1. osa (sooloviulu).
Vuodenajat on loistokkaan sooloviulismin lisäksi varhaisen ohjelmamusiikin hieno ilmentymä, sillä jokaisen osaan liittyy teksti ja jokainen konsertto käsittää kokonaisen sonetin. Kuvallisuus on muutoinkin tyypillistä Vivaldin konsertoille, minkä vuoksi niillä on usein lisänimiä.
Allegro
Giunt' è la Primavera e festosetti
La salutan gl' augei con lieto canto,
E i fonti allo spirar de' zeffiretti
Con dolce mormorio scorrono intanto:
Vengon' coprendo l' aer di nero amanto
E lampi, e tuoni ad annuntiarla eletti
Indi tacendo questi, gl' augelletti;
Tornan' di nuovo al lor canoro incanto:
Kevät on tullut ja hilpeinä
sitä tervehtivät linnut iloisella laulullaan,
ja lähteet henkäilyissä länsituulten
suloisesti liplattaen virtaavat:
Taivaan peittää musta viitta,
salamat ja jyrähdykset kuuluttavat kevättä
saaden siten vaikenemaan lintuset,
kunnes ne uudestaan virittävät lumolaulunsa.
Largo
E quindi sul fiorito ameno prato
Al caro mormorio di fronde e piante
Dorme 'l caprar col fido can' à lato.
Sitten mukavalla kukkaniityllä
somasti havistessa kasvien ja lehtien
nukkuu paimen uskollinen koira vierellään.
Allegro
Di pastoral zampogna al suon festante
Danzan ninfe e pastor nel tetto amato
Di primavera all' apparir brillante.
Säkkipillin juhlavasti kaikuessa
tanssivat nymfit ja paimenet rakkaassa huomassa
kevään, joka saapuu säihkyssään.
-La tempesta di mare (Myrskyävä meri): nro 5
-Il piacere (Ilo/Mielihyvä): nro 6
-La caccia (Metsästys): nro 10
-ovat sooloviululle; 2 konsertoista on myös oboeversioina (nrot 9 ja 12)
Op. 9 La cetra (Sitra; Amsterdam, 1727)
-omistettu Habsburgien Kaarle VI:lle (1711–40), joka oli Vivaldin ihailija ja musiikin suosija; tapasi Vivaldin Triestessä 1728, ja myöhemmin 1740 Vivaldi toivoi virkaa hovista, mutta keisari kuoli
-sisältää 1 konserttoa sooloviululle ja yksi 2:lle viululle (nro 9)
-scordaturat konsertoissa 6 ja 12
Muita konserttoja
-konsertoista aika monet ovat karakterisoivia tai ohjelmallisia: mm. Grosso Mogul (Suurmoguli) viululle; La notte (Yö) fagotille tai huilulle; Il gardellino (Tikli) huilulle; La pastorella (Paimenetar) 3:lle viululle tai nokkahuilulle, oboelle ja viululle; Il sospetto (Epäilys) viululle; L'inquietudine (Levottomuus) viululle; Il ritiro (Syrjään vetäytyminen) viululle; Il riposo — Per il Natale (Lepo — Joulua varten) viululle; Per la solennità di S. Lorenzo (Pyhän Lorenzon juhliin) viululle; Alla rustica (Talonpoikaiseen tapaan) orkesterille; L'amoroso (Lemmekäs) viululle
-konsertoista 2/3, n. 350, on yhdelle soolosoittimelle: pääosa viululle (yli 230), mutta myös fagotille (40), sellolle (27), oboelle (17), huilulle (16),viola d'amorelle (7), nokkahuilulle (2), flautinolle eli piccolonokkahuilulle (3), trumpetille, käyrätorvelle, klarinetille (!), mandoliinille, luutulle
-useamman soolosoittimen konsertoista teokset kahdelle viululle ovat yleisimpiä; niitä on myös 2:lle sellolle, mandoliinille, huilulle, oboelle, trumpetille, käyrätorvelle
-lisäksi on sekalaisia 2–10 soittimen yhdistelmiä, mm. Concerto funebre (Hautajaiskonsertto) viululle, oboelle, skalmeijalle ja 3:lle viola all'Ingleselle (= isohko viola d'amore, jossa on 6–7 kieltä ja mahdollisesti resonanssikieliä)
-sävelsi lisäksi n. 60 sinfoniaa tai orkesterikonserttoa jousille (concerto ripieno tai concerto a quattro); näissä ei ole solistia, vaan ovat konserttoja koko orkesterille, mm. konsertto Madrigalesco, joka perustuu omille kirkkosävellyksille
-op. 10: VI Concerti à Flauto Traverso (6 konserttoa poikkihuilulle; Amsterdam, n. 1728); on tämän kokoonpanon pioneerijulkaisu; konsertoista tosin vain nro 4 on täysin uusi, muut ovat toisintoja, sillä huilu oli muodissa ja Vivaldi saattoi olla rahapulassa; nro 1 Tempesta di mare, nro 2 La notte (osat Largo–Fantasmi [Aaveita]–Presto–Il sonno [Uni]–Allegro), nro 3 del Gardellino (Tiklin)
-op. 11: 5 konserttoa viululle ja yksi oboelle (Amsterdam, 1729)
-op. 12: 5 konserttoa viululle ja yksi ilman sooloa (Amsterdam, 1729)
OOPPERAMUSIIKKI
Venetsialainen ooppera Vivaldin aikana
-Vivaldia pidetään nykyisin soitinsäveltäjänä, mutta oopperat olivat oman ajan näkökulmasta ja on jälleen ymmärretty keskeiseksi osaksi tuotantoa
-sai herätteen oopperaan, kun Handel vieraili Venetsiassa 1709 ja tämän Agrippina oli valtave menestys
-lisäksi orpokodin musiikista vastaaminen ei ollut taloudellisesti kovin tuottoisaa — eikä laitoksen johtokunta edes joka vuosi uudistanut Vivaldin työsuhdetta, etenkin kun mies oli matkoilla lähes koko ajan
-tienasi n. 50 000 tukaattia vuodessa, mutta kuollessaan Wienissä oli rutiköyhä
-Venetsia oli sitä paitsi oopperan keskuspaikkoja, jossa oli 1600-luvun lopussa 18 teatteria: 1680–1700 niissä esitettiin n. 150 eri oopperaa, 1700–43, Vivaldin aktiiviaikana, peräti 432 oopperaa
-Venetsiassa oli vuodessa 3 teatterisesonkia:
1) talvikarnevaali 26.12.–30.3;
2) kevät Taivaaseenastumispäivästä (helatorstaista) 30.6. saakka;
3) 1.9.–30.11. (ei siis adventtina)
-Vivaldi oli 1713–39 Venetsian suosituin oopperasäveltäjä ja kirjoitti omien sanojensa mukaan 94 oopperaa eli lähes 4 oopperaa vuodessa; niistä 77 on pystytty dokumentoimaan, n. 55 librettoa ja 21 oopperan musiikki (lähes) kokonaisuudessaan on säilynyt; osa oopperoista on tosin pasticcioja
-oopperoiden määrä ei ole ihme, sillä yleisö halusi aina nähdä uutta ja Vivaldi oli ajan tapaan nopea säveltäjä: oopperan Tito Manlio (Titus Manlius; 1720) käsikirjoituksessa lukee "Musica de Vivaldi fatta in 5 giorni" (Vivaldin musiikki, tehty 5:ssä päivässä); eräälle saksalaiselle vierailijalle, Uffenbachille Vivaldi sävelsi 10 concerto grossoa kolmessa päivässä
-Vivaldi teki debyytin 35-v. oopperassa, jolloin hän oli jo arvostettu viuluvirtuoosi, Pietàn maestro, ja läpi Euroopan tunnettu soitinsäveltäjä
-toimi impressaarina Venetsian Sant'Angelo-teatterissa lähes päätoimisesti 1739 asti (1713–17, 1725–28, 1733–35, 1737–39), Mantovassa (1718–20), Roomassa (1723–24), Prahassa (1729–30); vaikutti myös Veronassa, Firenzessä ja Ferrarassa
-oopperaura jakaantuu 3:een vaiheeseen: 1) 1713–18, jolloin oli innovatorisin venetsialainen oopperasäveltäjä; 2) 1718–26, jolloin teki töitä Mantovassa ja Roomassa ja halusi miellyttää yleisöä sekoittamalla aristokraattisiin hyveisiin (kunnia ja voima) lemmenintriigejä sekä eksotiikkaa; 3) 1727–39, jolloin napolilainen koulu (Porpora ja Hasse) aiheuttuvat vakavan kilpailutilanteen
Vivaldi-karikatyyri
Oopperoita
Ottone in villa (Otho huvilalla; toukok. 1713)
-Vivaldin ensimmäinen ooppera, Vicenzaan, jonne sai vapaata Pietàsta
-orkesterissa on myös kontrapunktia, mutta soittaa enempi 2–3-äänisiä keveitä ja meneviä säestyksiä
-kesäasunnolla majaileva keisari Otho lempii kurtisaani Cleonillaa, joka puolestaan saa kaikki syttymään ja epäonnekseen rakastuu housupukuiseen Tullia-neitoon, joka tykkää Caius Siliuksesta; hyörinä rakkauden ympärillä on varsin modernia ja moraalittomuudessaan häikäisevää
-Caiuksen aaria "Chi seguir vuol la costanza" (Ken tahtoo seurata uskollisuutta) perustuu kaanonille viulujen ja basson välillä (käytti sen uudestaan ainakin 6 kertaa)
-Othon aaria "Come l'onda" (Kuten aalto) on Vivaldille tyypillinen myrskykohtaus
-Caiuksen aaria "L'ombre, l'aure, e ancora il rio" (Varjot, ilman henkäykset ja jokikin) on samalla kaikuduetto Tullian kanssa
-Caiuksen päätösaaria "Guarda in quest'occhi" (Katso näihin silmiin) sisältää viulu-unisonon ja -kadenssin, sillä Vivaldi soitti usein itse esityksissä
Orlando furioso (Raivoisa Roland, Venetsia 1714)
-sisältää kuuluisan hulluuskohtauksen, joka muistuttaa La notten musiikkia
-oli alun perin G. A. Ristorin ooppera (1713), johon Vivaldi lisäsi muutaman aarian, kunnes teki 1714 siitä oman version nimellä Orlando finto pazzo (Valehullu Roland) ja 1727 revisoi sen nimellä Orlando
L'incoronazione di Dario ("Dareioksen kruunaus", Venetsia 1717)
-pitkien da capo -aarioiden sijaan sisältää paljon lyhyitä aarioita (läpisävellettyjä tai 2-osaisia) ja kohtauksissa, joita on peräti 55, on jopa 2–3 miniaariaa yhden pitkän päättävän sijasta
-obligatosoittimina viulun sijaan toimii 2 oboeta, 2 trumpettia, 2 käyrätorvea, 2 nokkahuilua ja viola all'inglese (Statiran suuressa kohtauksessa "L'adorar beltà", Palvoa kauneutta), fagotti ja violone, viulu ja sello
-Kyyroksen vanhimman tyttären Statiran kättä tavoittelee Dareios (joka lopulta saa sen) sekä Arpago, Oronte sekä hoviopettaja ja -filosofi Nicena, joka on koominen basso buffo -rooli; toinen sisar Argene puolestaan haluaa Dareioksen ja Meedian prinsessa Alinda rakastaa Orontea
-musiikki on uskomattoman rikasta ja pääparin päätösduetto "Pur t'abbraccio, pur t'annodo" (Vain sinua syleilen, sinuun kietoudun) on täysin Handelin tasoa
Tito Manlio (Titus Manlius, Mantova 1719)
-on Vivaldin ylellisimpiä partituureja, sillä on sävelletty Mantovan herttuan häihin
-on "sävelletty viidessä päivässä"
-1700-luvun puolivälistä alkaen Vivaldin orkesteriosuudet ovat voittopuolisesti 4-äänisiä, vokaaliosuudet napolilaiseen tapaan virtuoosisia ja rytmisesti eloisia
Il Giustino (Justinianus, Rooma 1724)
-talonpojasta tulee onnettaren avulla Bysantin armeijan päällikkö ja lopulta keisari
-päätöskuoro on juhlava chaconne, kuten ranskalaisissa barokkioopperoissa
Farnace (Venetsia 1727)
-oli menestysteos, joka esitettiin lisäksi Livornossa, Prahassa, Paviassa, Mantovassa, Trevisossa
-kertoo Pontuksen kuninkaasta, jota vainoaa Kappadokian kuningatar Berenice, kunnes vihollisuudet loppuvat, sillä äidinvaistot voittavat (Farnacen vaimo Tamiri on Berenicen tytär)
La fida ninfa (Uskollinen nymfi, Verona 1732)
-nymfi Licori pysyy uskollisena Osminolle, vaikka merirosvo Oralto vikittelee
-sisältää La tempesta di mare -sukuista musiikkia
Montezuma (Venetsia 1733)
-musiikki on hävinnyt, mutta se on tehty uudestaan pasticciona Vivaldin muiden teosten perusteella
L'Olimpiade (Olympialaiset, Venetsia 1734)
-Megaclen täytyy voittaa kunniavelan takia ystävänsä Licidan henkilöllisyydellä olympialaisissa ensipalkinto, jotta Licida saisi rakastamansa prinsessa Aristean, mutta Megacle on halunnut jo ammoin naimisiin tytön kanssa ja saakin hänet lopulta, kun käy ilmi, että Licida ja Aristea ovat kaksosia
-on Vivaldin toinen Metastasio-ooppera Catone in Utican (1737) ohella
-3-osainen avaussinfonia on erityisen tehokas
-oli ensimmäinen Vivaldin ooppera, joka elvytettiin 1900-luvulla
La Griselda (Venetsia 1735)
-on eräs niistä teoksista, jotka on tehty mezzosopraano Anna Giròlle, joka oli Vivaldin ystävätär/rakastajatar (1726–)
-peräti 15 säveltäjää (mm. A. Scarlatti, G. Bononcino) teki oopperan tähän samaan aiheeseen, jossa Tessalian kuningas Gualtiero koettelee alhaissyntyisen vaimonsa uskollisuutta hylkäämällä tämän ja uskottelemalla menevänsä naimisiin (tyttärensä) Costanzan kera
-"Agitata da due venti" (Kahden tuulen riepottelemana) on suosittu konserttiaarianakin
-hieno tertsetto "Non più regina ma pastorella" (Ei enää kuningatar vaan paimenetar)
Il Tamerlano/Il Bajazet (Timurlenk/B, Verona 1735)
-on kahdella eri nimellä kulkenut pasticcio, jossa on mukana Hassen, Giacomellin, Porporan ja R. Broschin musiikkia
-oopperasta on peräisin suosittu konserttiaaria "Sposa son disprezzata" (Olen hyljätty morsio)
Kantaatit
-sävelsi kunnioitettavan määrän kantaatteja (39 kpl), serenatoja ja muita laajoja vokaaliteoksia
-kantaatit ovat tyyppiä resitatiivi-aaria (hidas/kohtuutempoinen)–resitatiivi–aaria (nopea) eli R1–A1–R2–A2; aaria perustuu da capo -muodolle: A–B–A dapo (=A' eli usein A:n lyhennetty versio), jolloin A-vaihe sisältää viisi yksikköä, R–S–R–S–R (kolme ritornelloa ja kaksi sooloa), B-vaihe soolon ja A dapo A-vaiheen usein lyhennetyn kertauksen
-sopraanolle ja continuolle on 22 kantaattia, mm. Amor hai vinto (Rakkaus on voittanut); lisäksi on 5 muuta kantaattia soittimien kera
-altolle ja continuolle on 8 kantaattia, ja lisäksi 4 soittimien kera, mm. Cessate omai cessate (Lakatkaa, nyt lakatkaa)
Resitatiivi 1
Cessate, omai cessate
rimembranze crudeli
d’un affetto tiranno;
già barbare e spietate
mi cangiaste i contenti
in un immenso affanno.
Cessate, omai cessate
di lacerarmi il petto,
di trafiggermi l’alma,
di toglier al mio cor riposo e calma.
Povero core afflitto e abbandonato,
se ti toglie la pace
un affetto tiranno,
perché un volto spietato, un’alma infida
la sola crudeltà pasce ed annida.
Lakatkaa, nyt lakatkaa
muistot julmat
rakkauden armottoman;
Sydämetön ja säälimätön,
käänsitte onneni
suunnattomaksi suruksi.
Lakatkaa, nyt lakatkaa
lävistämästä rintaani,
raastamasta sieluani,
riistämästä sydämeni lepoa ja rauhaa.
Onneton sydän, kärsivä ja hyljätty,
kun sinulta riistää rauhan
rakkaus armoton,
koska kasvot säälimättömät, uskoton sielu
vain julmuutta ruokkii ja vaalii.
1. Resitatiivi 1
Aria 1
Ah, ch’infelice sempre
mi vuol Dorilla ingrata,
ah, sempre più spietata
m’astringe a lagrimar.
Per me non v’è ristoro,
per me non v’è più speme.
E il fier martoro
e le mie pene,
solo la morte
può consolar.
Oi, onnettomuuttani aina
haluaa Dorilla kiittämätön,
oi, aina säälimättömämmin
minut pakottaa itkemään.
Minulle ei ole lepopaikkaa
eikä enää toivoa.
Ankaraan tuskaani
ja kärsimykseeni
yksin kuolema
voi tuoda lohtua.
2. aaria 1
Resitatiivi 2
A voi dunque ricorro,
orridi spechi, taciturni orrori,
solitari ritiri ed ombre amiche;
tra voi porto il mio duolo,
perché spero da voi quella pietade
che Dorilla inumana non annida.
Vengo, spelonche amate,
vengo, spechi graditi,
alfine meco involto
inmio tormento in voi resti sepolto.
Luoksenne siksi palaan,
hirvittävät luolat, hiljaiset kauhut,
yksinäiset pakopaikat ja varjot ystävälliset;
teille kannan tuskani,
sillä toivon teiltä sitä sääliä,
jota Dorilla julma ei suo.
Tulen, onkalot rakkaat,
tulen, luolat miellyttävät,
lopultakin, minut verhoten,
kärsimyksineni hautaudun teihin.
3. resitatiivi 2
Aria 2
Nell’orrido albergo,
ricetto di pene,
potrò il mio tormento
sfogare contento,
potrò ad alta voce
chiamare spietata
Dorilla l’ingrata,
morire potrò.
Andrò d’Acheronte
su la nera sponda,
tingendo quest’onda
di sangue innocente,
gridando vendetta
ed ombra baccante
vendetta farò.
Hirveässä asuinpaikassa,
tyyssijassa kärsimysten,
voin tuskani
purkaa kunnolla,
voin kovalla äänellä
kutsua säälimätöntä
Dorillaa kiittämätöntä,
vaeltaa Akheronin
synkälle rannalle,
värjätä sen veden
verellä viattomalla,
huutaen kostoa
ja varjona hillittömänä
toteuttaa kostoni.
4. aaria 2: A-vaiheen ritornellon alku ja B-vaiheen soolon alku
Kirkkomusiikki
-motetteja, messuja tai niiden osia, oratorioita jne. on säilynyt yli 50
-kirkkomusiikia syntyi 3:ssa periodissa: 1) 1713–19; 2) n. 1720–35; 3) 1739
-joutui toimimaan kuoromestarina 1713–19 ja 1739, jolloin sävelsi kirkkomusiikkia, muutoin oli viulisti
-soolomotetit on usein muotoiltu oopperakohtausten tai kantaattien mukaisiksi, joskus myös konserttomuodossa, kuten Beatus vir RV 598 (1713–19), joka on 3:lle solistille, 4-ääniselle kuorolle ja orkesterille
-Italiassa ei sävelletty yleensä täyttä messua, vaan Kyrie ja Gloria, joskus myös Credo
-Stabat mater RV 621 (1712): on harvinainen tämän tekstin sävelitys
-Gloria D, RV 589 (1716?) on Vivaldin kuuluisin kirkkoteos; Alfredo Casella "löysi" 1939 Torinosta sen käsikirjoituksen; tyypillisesti Vivaldille melodia viuluilla ja kuoro deklamoi sointuja
-Domine ad adjuvandum RV 593 (Herra, riennä avukseni): 3-osainen psalmi sopraanolle, 2:lle 4-ääniselle kuorolle ja 2:lle orkesterille; on hieno teos kaksoiskuoroineen, sopraanosooloineen ja päätösfuugineen
-Dixit Dominus RV 594 (Puhui Herra) 5:lle solistille, kaksoiskuorolle ja -orkesterille, 2:lle oboelle ja trumpetille; on keskikaudelta, jolloin musiikissa löytyy myös kontrapunktia; on säveltäjänsä komeimpia konsertoivia kirkkoteoksia, jossa on 10 osaa, kuorojen lisäksi kirkkoaarioita
-Beatus vir RV 597 (Onnellinen se mies; 1720-luvun loppu): 6:lle solistille, kaksoiskuorolle ja -orkesterille; 14-osainen loistelias teos, jossa on ranskalaisia vaikutteita ja Versailles-tyyliä
-Magnificat g, RV 611 (1713–19): Vivaldi lisäsi 1720-luvulla teokseen oboet ja jakoi musiikin kahden kuoron ja orkesterin kesken, 1739 vaihtoi 3 osaa 5:een uuteen soolo-osaan, jotka on sävelletty Piatàn laulajille; oli aikoinaan suosituimpia teoksia, sillä käsikirjoituskopioita on löytynyt mm. Dresdenistä, Prahasta, Wroçlawista
-1739 kirkkomusiikissa ilmenee jo galantteja piirteitä
-sävelsi ainakin 4 oratoriota, joista vain yksi on säilynyt
Juditha triumphans devicta Holofernes barbarie (Riemuitseva, vieraan Holoferneen voittanutJuudit, marraskuu 1716)
-Vivaldi ainoa säilynyt oratorio, joka on mielenkiintoinen patrioottisuudessaan: juutalainen Juudit edustaa Venetsiaa, joka voitti Holoferneksen eli sulttaanin assyrialaisen/turkkilaisen armeijan Peterovaradissa 5.8.1716 ja valtasi Korfun saaren takaisin 22.8
-käyttää skalmeijaa ja klarinetteja ja kaikkia muitakin soittimia (2 trumpettia ja padat, viola d'amore, 4 teorbia, mandoliini, soolo-oboe, nokkahuiluduo, viola all'inglese -yhtye), mikä lisää oratorion kuvallisuutta melkoisesti
-sisältää ilmeikkäitä resitatiiveja
-teoksessa on oratorio eroicon piirteitä nimisankarittaren vuoksi, vaikka onkin tekstinä latinaa
George Frideric Handel (1685–1759)
-oli kansainvälinen, saksalaista syntyperää oleva, italialaisen tyylin läpeensä omaksunut, sittemmin englantilaistunut säveltäjä
-eli 29-vuotiaasta lähtien 2/3 luovasta urastaan Englannissa (1714–59)
-musiikki yhdistelmä saksalaista oppineisuutta, ranskalaista loistoa, italialaista melodista suloa ja energisyyttä, englantilaista suoraviivaisuutta ja jyhkeyttä
Saksa–Italia–Englanti
-syntyi Hallessa, jossa opetusta antoi urkuri Zachau
-vaikutti ensin Hampurissa 1703–06 (Keiserin ja Matthesonin vaikutus), jossa sävelsi ensimmäisen oopperansa Almira (1705) 19-vuotiaana
-oli Italiassa 1706–10, jolloin tustustumisella Corelliin, Scarlatteihin ja Steffaniin oli ratkaiseva vaikutus sävelkieleen
-sävelsi ensimmäisen oratorionsa Il trionfo del tempo e del disinganno (Ajan ja pettymyksen riemuvoitto; 1707, Rooma), joka on vokaalisesti äärimmäisen virtuoosinen ja allegorinen teos ja jonka muokkasi myöhemmin uudelleen (1737, 1757 englantilainen versio)
-sävelsi toisen oratorion sakraaliin tekstiin La Resurrezione (Ylösnousemus; 1708, Rooma), oopperan Agrippina (1709, Venetsia) sekä kantaatteja, kamariduettoja ja motetteja
-1710 siirtyi musiikinjohtajaksi Hannoverin vaaliruhtinaan hoviin
-käväisi Lontoossa, jossa saavutti menestyksen oopperallaan Rinaldo (1711)
-kun Hannoverin vaaliruhtinaasta tuli Englannin kuningas George I (Yrjö I) 1714, Händel jäi pysyvästi Englantiin — on näin ollen englantilainen säveltäjä (kansalaisuus 1727), sillä teki pääosan tuotannostaan siellä
-oli 1716–18 Chandosin herttuan "kotisäveltäjänä" Cannonsissa, jossa sävelsi 12 Chandos Anthems (Chandos-hymniä)
Handel oopperasäveltäjänä
-nimitettiin 1719 Kuninkaallisen musiikkiakatemian (Royal Academy of Music) taiteelliseksi johtajaksi ja esitytti muodissa ollutta italialaista oopperaa
-Handelin pahin kilpailija oli Giovanni Bononcino (1670–1747)
-Handel sävelsi akatemialle mm. oopperat Radamisto (1720), Ottone (1723), Giulio Cesare (Julius Caesar, 1724), Tamerlano (Timurlenk, 1724), Rodelinda (1725), Alessandro (Aleksanteri [Suuri], 1726), Admeto (1727)
Atto I, scena 3
CESARE
Vanne! Verrò alla reggia,
pria ch'oggi il sole a tramontar si veggia.
Aria
Empio, dirò, tu sei,
togliti a gli occhi miei,
sei tutto crudeltà.
Non è da re quel cuor,
che donasi al rigor,
che in sen non ha pietà.
Lurjus, sanon, sinä olet,
häivy pois silmistäni,
olet pelkkä julmuri.
Kuningas ei siedä sydäntä,
joka omistautuu ankaruudelle,
jonka povessa ei asu sääliä
Atto I, scena 8
CLEOPATRA
Vegli pur il germano
alla propria salvezza:
che già gli mossi
di Cesare la spada,
di Sesto e Cornelia il giusto sdegno;
senza un certo periglio
non creda aver solo d'Egitto il regno.
Aria
Tu la mia stella sei,
amabile speranza,
e porgi ai desir' miei
un grato e bel piacer.
Qual sia di questo core
la stabile costanza,
e quanto possa amore,
s'ha in breve da veder.
Sinä olet tähteni,
ystävällinen toivo,
suo haluilleni
miellyttävä täyttymys.
Millainen onkaan sydämeni
luja vakaumus
ja mihin pystyykään rakkaus,
se nähdään piakkoin.
-populaarin Kerjäläisoopperan (1728) suosio osoitti sitten, ettei italialainen opera seria mennyt enää kaupaksi — akatemia joutui vararikkoon samana vuonna
-Handel perusti 1729 oman oopperaseurueen, mutta joutui kilpailemaan Nicola Porporan (1686–1768) ja aikansa kuuluisimman kastraatin Farinellin (1705–1782) vetämän Opera of Nobilityn kanssa
-molemmat yhdistykset tekivät vararikon 1737, jolloin italialaisen oopperan kultakausi päättyi; tänä aikana syntyivät mm. Partenope (1730), Orlando (Roland, 1733), Alcina (1735), Atalanta (1736), Serse (Xerxes, 1738), jossa kuuluisa ”Ombra mai fu” (Koskaan ei ole ollut rakkaampaa, ihanampaa ja suloisempaa kasvia), ns. Handelin Largo soitinversiona
-sävelsi oopperoita 45; viimeinen on Deidamia (1741), vaikka elvytti vielä aiempia oopperoita kirjoittamalla näihin uutta musiikkia
-Semelen (1744) voi nähdä myös "melkein oopperana", vaikka onkin englanniksi ja se esitettiin "oratorio-tyyliin"
-oopperoissaan Handel jatkaa italialaisen opera serian linjaa: aiheet ovat sankarillisia ja eteneminen dramaattista; käytössä ovat resitatiivin molemmat lajit (secco ja accompagnato) sekä da capo -aaria; laulajien koristelu ja improvisoidut kadenssit ovat välttämättömiä; oopperat ovat soololaulun apoteooseja, harvoin tavataan duettoja tai isompia ensemblejä; pyrkimys kohtauskompleksien muodostamiseen; kuorolla on mitätön rooli, paitsi näytösten lopussa; oopperoissa on myös sinfonioita, joskus kuvailevia orkesterinumeroita ja baletteja
Oratorion riemuvoitto
-Handel tajusi 1730-luvun mittaan, ettei oopperalla ollut enää tilausta, joten englantilaisen vahvan kuoroperinteen pohjalta syntyi vähitellen tyypillisesti englantilainen oratorio, joka ei ollut kustannuksiltaan yhtä kallista kuin ooppera ja joka sopi paremmin uskonnollisen keskiluokan pirtaan
-oli säveltänyt jo Italiassa kaksi oratoriota (oratorio volgare) ja kokeillut myöhemmin puolidramaattisilla muodoilla, mm. Acis and Galatea (1718)
-uusi englanninkielinen oratorio on italiankielisen oratorion sekä englantilaisen masquen ja anthemin yhdistelmä
-ensimmäinen uuden lajin näyte oli Esther (1732), jota seurasivat oodi Alexander's Feast (1736) sekä vihdoin oratoriot Saul ja Israel in Egypt (molemmat 1739), jotka vakiinnuttivat uuden oratoriomuodon
-oratoriot ovat oopperoita uskonnollisista aiheista; tärkein ero oopperaan nähden oli kuoron sekä englannin käyttö
-esitykset olivat Messiasta lukuun ottamatta teattereissa, joskin varsinaista näyttämöllistä toimintaa niihin ei kuulunut, ja väliajoilla Handel viihdytti yleisöä improvisoimalla urkukonserttoja — yhdistelmästä tuli tavattoman suosittu
-sävelsi yhteensä 31 oratoriota: mm. Messias (1742), Samson (Simson, 1743), Judas Maccabeus (1746), Joshua (Joosua, 1748), Solomon (Salomon, 1749) ja Jephta (Jefta, 1752)
CHORUS OF PRIESTS
Your harps and cymbals sound
To great Jehovah's praise!
Unto the Lord of Hosts
Your willing voices raise.
-englannin käyttö oli mieleen yleisölle samoin kuin vanhatestamentilliset, erityisesti apokryfi-kirjoista (jotka englantilaiset hartaana väkenä tunsivat hyvin) otetut aiheet, joiden avulla päästiin oopperoiden älyttömistä juonista
-Saul, Israel Egyptissä, Simson, Judas Makkabealainen ja Joosua sopivat erinomaisesti aihevalinnoiksi, sillä englantilaiset samaistuivat Israelin kansaan ja sen sankareihin — olihan protestanttinen Englanti 1700-luvulla laajeneva imperialistinen suurvalta
-Judas Makkabealaisen Handel sävelsi Chamberlainin herttuan saaman voiton kunniksi 1747, kun tämä oli kukistanut Skotlannissa lopullisesti kapinoivat Stuartit
-oratoriot ovat pikemminkin teatteri- kuin kirkkokappaleita toisin kuin esim. Bachin passiot, eivätkä kaikki aiheet ole edes kirkollisia: Semele (1744) ja Hercules (1745) ovat mytologisia, The Triumph of Time and Truth (1757) on allegorinen
-oratorioilla oli vahvasti yhteisöllinen rooli jo kuoron käytön vuoksi: kuorolla on sekä kuvaileva että osallistuva rooli (eritoten oratorioissa Israel Egyptissä, Solomon)
Muuta musiikkia
-sävelsi lisäksi urkukonserttoja ym. konserttoja, cembalosarjoja, soolo- ja triosonaatteja
-6 concerto grossoa op. 3 (julkaistu 1734, sävelletty 1715–23), 12 concerto grossoa op. 6 (1739)
-tunnetuimmat orkesterisävellykset ovat ulkoilmakäyttöön tarkoitetut Water Music (Vesimusiikki, 1717) sekä Music for the Royal Fireworks (Ilotulitusmusiikki, 1749), joka oli alun perin isolle puhallinorkesterille
Handel säveltäjänä
-Handel on säveltäjänä ennen kaikkea dramaatikko — jota Beethoven ihaili! ja jota Mozart sovitti (viimeisten sinfonioiden suuret fanfaarieleet!) — ja piktorialisti (= kuvaaja)
-tyyli on yksinkertaisempaa ja homofonisempaa kuin Bachilla, mikä ei tarkoita sitä, etteikö Handel olisi hallinnut kontrapunktin
-lainasi ja varasti itseltään ja muilta säveltäjiltä jatkuvasti (kuten Bachkin!): useita pasticcio-oopperoita, missä ei sinänsä mitään pahaa, sillä tuotantokyvyn vaatimukset olivat tuolloin melkoiset; lopputuloshan aina ratkaisee
Handel: Il trionfo del tempo e del disinganno (Ajan ja pettymyksen riemuvoitto; 1707, Rooma); aaria "Lascia la spina, cogli la rosa" (Jätä orapiikki, kerää ruusu)
Handel: Rinaldo (1711, Lontoo); aaria "Lascia ch'io spinge mia cruda sorte" (Anna minun itkeä julmaa kohtaloani).
-Handel oli kuoron mestari, painotti melodiaa ja harmoniaa kontrapunktin sijaan; musiikin kuvallisuus ennakoi paikoin jopa romantiikkaa
-keskiluokkaan turvaaminen oli merkittävää musiikkisosiologisesti
Jean-Philippe Rameau (1683–1764)
-oli liki tuntematon 40-vuotiaaksi, kunnes julkaisi tutkielman Traité de l'harmonie (1722) ja tuli seuravana vuonna Pariisiin; teoreetikon maine, tuntemattomuus säveltäjänä ja varattomuus estivät läpilyönnin, joka tuolloin piti tehdä nimenomaan oopperan alueella
-teoreettisessa kirjoittelussaan Rameu yritti johtaa harmonian lait akustiikasta, duurisoinnun yläsävelsarjasta (mollisointu ongelmallinen); piti ensi kertaa sointua musiikin tärkeimpänä elementtinä; ajatus tersseille rakentuvista soinnuista, sointukäännöksistä ja basse fondamentale -idea (sävellyksen palautumisesta sointujen perussävelille perustuvasta sointuprogressiosta); käsitteet toonika, dominantti, subdominantti, modulaatio; teoria melodian syntymisestä harmoniasta
-julkaisi klavesiiniopukset jo 1706, 1724 ja n. 1728; näistä viimeisin Nouvelles suites de pièces de clavecin on merkittävä Scarlatti-tyyppisen virtuoosisuutensa ja harmonisen kokeilevuutensa ansiosta
-maine opettajana ja urkurina kiiri: pääsi 1731 suosioon, ja toimi 1731–53 Alexandre-Jean-Joseph Le Riche de la Pouplinière'n hoviurkurina, -säveltäjänä ja -kapellimestarina (tämä varakas herra omisti linnoja Pariisin ympäristössä ja piti aikansa loistavimpia salonkeja, joihin ottivat osaa mm. Voltaire, Rousseau, Casanova jne.)
Oopperasäveltäjäksi 50-vuotiaana
-aloitti oopperasäveltäjän uran kypsällä iällä ja jatkoi ranskalaista perinnettä; tunnusti itse: "Olen istunut teatterissa 12-vuotiaasta lähtien, mutta oopperassa vasta 50-vuotiaana enkä vielä silloinkaan tuntenut itseäni siihen kykeneväksi."
-Hippolyte et Aricie (1733) oli ensimmäinen ooppera, Lully-tyyppinen lyyrinen tragedia, jonka dramaattinen voima yllätti pariisilaiset; sitä pidettiin liian kompleksina, epäluonnollisena ja -muodostuneena, "barokkisena" — oli ensi kertaa historiassa, kun tätä termiä käytettiin musiikkiteoksen yhteydessä
-muodostui lullistien ja ramistien keskenään taistelevat koulukunnat: eli perinteisen ohjelmiston ja uutuuksien kannattajat
-Les Indes galantes ("Lemmekkäät villit", 1735) on kaukaisiin eksoottisiin paikkoihin (Turkki, Peru, Persia, pohjois-Amerikka) sijoittuva ballet heroique, sankaribaletti, vaikka se nykyään luetaan myös lajin opéra-ballet, balettiooppera, alle
Cembalokappale Les Sauvages (Villit, 1728) muodosti erään lähtökohdan oopperan Les Indes galantes viimeiselle entréelle.
-Castor et Pollux (1737): veljesrakkaudesta kertovaa antiikkiaiheista lyyristä tragediaa pidettiin Rameaun mestarillisimpana saavutuksena
-Dardanus (1739) on musiikkina hienoimpia aikaansaannoksia, on lyyrinen tragedia
-La Princesse de Navarre (Navarran prinsessa, 1745), comédie-ballet, balettikomedia, toi hovisäveltäjän arvon Ludvig XIV:ltä; jokaisessa kolmessa näytöksessä on laaja divertissement
-Platée (1745) on comédie lyrique, kruununprinssin häihin, satiirinen kertomus Jupiterin ja ruman nymfin häistä
PIGMALION
-Pigmalion (1748), acte de ballet, lyhyt "tanssinäytös" kuvanveistäjästä, joka rakastuu veistokseensa, on Rameaun musiikillisesti hullaannuttavimpia aikaansaannoksia; tanssilla on keskeinen osuus, mutta myös oikeita italialaisia da capo -aarioita on mukana, lajinimellä ariette
-ooppera perustuu Ovidiuksen Metamorfoosien (Muodonmuutoksien) X kirjan säkeille 243–297
Louis Jean Francois Lagreneé (1781): Pygmalion hyväilee [Galateaa] ja antaa tälle lahjoja (säkeet 256–258: "antaa kaulaillen pusut, saa muka itse ja haastaa,/sormien uppoavan ihon pintaan tuntien pelkää/mustelmiin hipiän hipelöitynä saattavan tulla." (suom. Alpo Rönty)
SCÈNE 2
Pygmalion, Céphise
CÉPHISE
Pygmalion, est-il possible
Que tu sois insensible
Aux feux dont je brûle pour toi?
Cet objet t'occupe sans cesse,
Peut-il m'enlever ta tendresse,
Et te faire oublier?
Pygmalion, onko mahdollista,
että olet tunteeton
tulelle, joka minussa palaa sinua kohtaan?
Tuo esine pitää sinua vallassaan lakkaamatta,
voiko se riistää minulta hellyytesi
ja saada sinut unohtamaan [minut]?
PYGMALION
Céphise, plaignez-moi,
N'accusez que les Dieux,
J'éprouve leur vengeance,
J'avais bravé l'Amour,
Il cause mon tourment.
Céphise, säälikää minua,
syyttäkää vain jumalia,
koen heidän kostonsa,
uhmasin Rakkautta,
joka aiheuttaa tuskani.
SCÉNE 5
PYGMALION
Règne, Amour, fais briller tes flammes,
Lance tes traits dans nos âmes.
Sur des coeurs soumis à tes lois
Épuise ton carquois.
Tu nous fais, dieu charmant, le plus heureux destin.
Je tiens de toi l'objet dont mon âme est ravie,
Et cet objet si cher respire, tient la vie
Des feux de ton flambeau divin.
Vallitse, Rakkaus, säteilköön liekkisi,
sinkoa vasamasi sieluihimme.
Sydämiin alistuneina laeillesi
tyhjennä viinesi/nuolikotelosi.
Sinä tuot meille, hurmaava jumala, mitä onnellisimman kohtalon.
Minulla on ansiostasi olento, joka lumoaa sieluni,
ja tämä niin rakas olento hengittää, elää
tulesta soihtusi taivaallisen.
-Zoroaster (Zarathustra, 1749) on suurimpia vakavia oopperoita; luopuu siinä prologista ja nivoo alkusoiton draaman jo ennen Gluckia
-Anacréon (1757), acte de ballet, on hurmaava ja rehevä viinin ja rakkauden ylistys
-Les Boréades (Boreaksen pojat/asukit, Pohjatuulet, 1762), esittämättä jäänyt ooppera, jossa on lähes impressionistista sointimaalailua — Rameau kehittyi läpi uransa loppuun saakka ja omaksui italialaisia ja saksalaisia vaikutteita
-1752–54 käytiin ns. buffonisti-sota (querelle des bouffoons), jossa Rameua'ta pidettiin liian tiukkana ranskalaisuuden vaalijana ja italialaisten vaikutteiden vastustajana
Oopperalajeja
1) tragédie en musique, jossa Rameau jatkaa Lullyn perinnettä yhdistellen ooperaa, balettia ja divertimentoja: Hippolyte et Aricie, Samson, Castor et Pollux, Dardanus, Zoroastre, Linus, Abaris ou Les Boréades
2) opéra-ballet: baletin ja viihdytyksen leima on lajissa tuntuvampi sekä näytösten löyhä yhteenkuuluvuus: Les fêtes d’Hébé, Le temple de la Gloire
3) ballet: Les surprises de l’Amour
4) ballet allégorique: La Naissance d'Osiris
5) ballet heroïque: Les Indes galantes, Les fêtes de Polymnie, Les fêtes de l’Hymen et de l’Amour
6) comédie-ballet: La Princesse de Navarre, Les Paladins
7) ballet bouffon: Platée ou Junon jalouse
8) comédie lyrique: Les Paladins
9) pastorale héroïque: Zaïs, Naïs, Acante et Céphise, Daphnis et Eglé
10) pastorale: Nélée et Myrthis, Zéphire, Lysis et Délie
11) acte de ballet: Les fêtes de Ramire, Pygmalion, La guirlande, Sibaris, Anacréon, Nélée et Myrthis, Zéphyre, Io
12) opéra comique: L'Endriague, Les Jardins de l'Hymen ou la Rose, L'Enrôlement d'Arlequin, La Robe de dissention ou le Faux Prodigue
-lajeista tärkeimmät ovat balettikohtaus (8) ja traaginen ooppera eli musiikkitragedia (7)
Oopperoiden piirteitä
-Lullyn jälkeen kehitys kulki kohti suurempaa dekoratiivisuutta, näyttämöllistä komeutta ja viihdyttävyyttä; orkesterille on tansseja ja kuvailevaa ohjelmamusiikkia kosolti; draama menetti merkitystään ja kiinteyttään jopa lyyrisessä tragediassa; balettioopperassa Les Indes galantes jokainen neljästä näytöksestä on itsenäinen ja tapahtuu eri puolella maailmaa
-Rameau säilytti Lullyn alkusoiton — käytti tosin myöhemmin myös italialaista oopperasinfoniaa — resitatiivin ja divertissementin; lisäsi tähän italialaisen aariatyylin (muodot AB ja ABA); harmonian osuus kasvoi (kromaattinen ja enharmoninen modulaatio)
-oli orkesterin käyttäjänä nerokas, ehkä peräti musiikinhistorian ensimmäinen orkesteroija; itsenäisti puhallinsoittimet (huilut, fagotit, käyrätorvet); kirjoitti värikkäitä ukonilma-, myrsky- ja maanjäristyskohtauksia — toisaalta herkkiä pastoraalitunnelmia ja intiimiä rakkauslyriikkaa
-oli 1700-luvun merkittävimpiä muusikkopersoonallisuuksia: musiikissa, jonka arvo on ymmärretty vasta vähitellen, on sekä myöhäisbarokin loistoa että galanttia viehkeyttä
Johann Sebastian Bach (1685–1750)
Bach Weimarin aikana
ELÄMÄNKAARI
-Eisenach syntymäpaikka
-Ohrdrufissa (1695–1700), jossa kävi luostarikoulua, oli veljen kasvatettavana
-Lüneburgin luostarikoulussa (1700–02), jossa tutustui Böhmin musiikkiin ja josta käsin kävi Hampurissa kuulemassa Reinckenia
-Weimarissa lyhyen aikaa viulistina (1703)
-Arnstadtissa urkurina (1703–07), jona aikana patikoi Lyypekkiin Buxtehuden kuunteluoppilaaksi
-Mühlhausenissa urkurina (1707–08), jolloin meni naimisiin pikkuserkkunsa Maria Barbara Bachin (1684–1720) kanssa — vuosia 1703–08 pidetään Bachin "vaellus- ja oppivuosina"
-Weimarissa hoviurkurina ja -kapellimestarina (1708–17)
-Köthenissä hovikapellimestarina (1717–23)
-Leipzigin Tuomas-koulun kanttorina ja musiikinjohtajana kuolemaansa asti (1723–50), jona aikana solmi toisen avioliiton Anna Magdalena Wülckenin (1701–60) kanssa
-suvussa oli muusikoita vuodesta 1580 (Bach oli Saksassa muusikon synonyymi)
-sai opin isältään, veljeltään Johann Christophilta, lukuisilta patikkamatkoiltaan (mm. Hampuri, Lyypekki), kopioimalla ahkerasti nuotteja; sävellystaidon hankki "suurimmaksi osaksi vain tutkimalla kuulujen ja pystyvien säveltäjien teoksia sekä miettimällä asioita itse"
-Bachia pidettiin elinaikanaan taitavana urkurina ja urkuasiantuntijana sekä kontrapunktikkona, mutta häntä ei juuri tunnettu Saksan ulkopuolella — oli provinssimuusikko eläessään, vaikka erinäiset muut suurmiehet tajusivatkin Bachin arvon (Telemann, Handel)
Bachin asuinpaikat
MUSIIKIN KESKEINEN PIIRTEISTÖ
-Bach hallitsi kaikki aikansa lajit; oopperoita tosin kirjoitti vain yksinäytöksisinä
-musiikki kasvaa neljästä lähteestä:
1) tanssikarakterit
Bach: sellosarja C
Bach: Jouluoratorion kantaatti 3, passepied-karakteri (menuetin nopeampi versio)
2) polyfoninen rakentelu
Bach: Musikalisches Opfer (Musiikillinen uhrilahja), näytteitä kaanontekniikoista
Bach: Die Kunst der Fuge (Fuugan taito): Contrapunctus VI, fuuga-teeman erilaisia yhtäaikaisia versioita
3) ekspressiivinen, jopa "romanttisia" piirteitä sisältävä harmonia
Bach: fantasia ja fuuga g; fantasian loppu
4) retoriikka, sävelsymbolit, teksti-ilmaisu
Orgelbüchlein-koraali Durch Adams Fall (BWV 637)
Durch Adams Fall ist ganz verderbt
Menschlich Natur und Wesen,
Dasselb Gift ist auf uns geerbt,
Daß wir nicht mocht'n genesen
Ohn' Gottes Trost, der uns erlöst
Hat von dem großen Schaden,
Darein die Schlang Eva bezwang,
Gotts Zorn auf sich zu laden.
Aatamin lankeemuksen tähden kaikki on turmeltunutta
ihmisluonnossa ja -olemuksessa,
Sama myrkky on meille periytynyt,
niin ettemme voi parantua
ilman lohtua Jumalan, joka meidät vapahtanut
on suuresta vahingosta,
johon käärme Eevan pakotti,
Jumalan vihan ottamaan päälleensä.
Koraalialkusoiton perusilme, affekti, on kiukkuinen ja ärtyisä, mikä liittyy "Jumalan vihaan/kiukkuun" (Gottes Zorn). "Lankeemus" (Fall) kuuluu basson alaspäisinä septimihyppyinä. "Turmeltunut" (verderbt) liittyy suurterssin mollittumiseen heti alussa ja toisella puoliskolla, josta seuraa "vapahdus" (erlöst) vasta päätöksen picardilaisessa terssissä. "Myrkky" (Gift) ilmenee dissonasseina. "Käärmeen" (die Schlang[e]) luikertelu on havainnollista vasemman käden runsaissa ja kromaattisissa 1/16-kuluissa.
URKUMUSIIKKI
-oli viulisti ja urkuri
-varhaiset urkusävellykset ovat koraaleja, partitoja, toccatoja, fantasioita
-tunsi Frescobaldin musiikkia (Fiori musicali), perehtyi jo Lüneburgissa ranskalaiseen tyyliin (mm. de Grigny), Weimarissa kiinnostui italialaiseen musiikkiin ja teki fuugia Albinonin, Corellin ja Legrenzin teemoista, sovituksia Vivaldin konsertoista — musiikki on saksalainen synteesi tästä kaikesta
-Weimarissa syntyivät isoimmat urkusävellykset: preludit ja fuugat, toccata d, passacaglia c, fantasia ja fuuga g, Orgelbüchlein
-kuusi triosonaattia uruille Wilhelm Friedemannille italialaiseen tyyliin (n. 1727)
Urkukoraalit
-kirjoitti n. 170 urkukoraalipreludia, jotka edustavat kaikkia tyyppejä
-koraalisävellyksistä tunnetuimpia on kokoelma Orgelbüchlein ("Urkukirjanen"; n. 1713–16): aikoi säveltää 164 pientä alkusoittoa koko kirkkovuoden tarpeisiin, mutta sai valmiiksi 46 — tässä näkyy taipumus ensyklopedistisiin kokonaisuuksiin sekä pedagogisuuteen
-neljä muuta merkittävää koraalikokoelmaa:
6 Schübler-koraalia (julk. n. 1748–49)
18 "Leipzigin koraalia" (1708–17, uusi versio 1744–47?)
Clavierübung III (julk. 1739), joka sisältää kehyksenään mahtavan Es-duuri-preludin ja -fuugan, ytimenään ns. "Urkumessun", jossa on 21 katekismus-koraalia sekä 4 duettoa
Vom Himmel hoch -kaanonmuunnelmat joululaulusta "Enkeli taivaan" (julk. 1748)
-6 koraalipartitaa (muunnelmia) (n. 1700?)
-1984 löytyi vielä uusi 33:n koraalin kokoelma Yalen yliopiston musiikkikirjastosta, ns. "Yale-koraalit"
MUU KLAVEERIMUSIIKKI
-käsittää kaikki barokin muodot: preludeja, fantasioita, toccatoja, capriccioita, sarjoja, variaatioita, preludeja + fuugia, sonaatteja, konserttoja
-Das Wohltemperirte Clavier I ("Hyvin viritetty/temperoitu klaveeri"; 1722) ja II kokoelma (1738–42) ovat klaveristien Vanha Testamentti, 48 preludia ja fuugaa kaikissa sävellajeissa; sävellykset syntyneet pitkän ajan kuluessa
-Kromaattinen fantasia ja fuuga d (n. 1720)
-6 englantilaista sarjaa (n. 1715?) ja 6 ranskalaista sarjaa (n. 1722) Köthenin ajoilta: englantilaisten sarjojen avauspreludit laajoja konserttomuotoisia osia, ranskalaisten sarjojen tanssit pienimuotoisempia ja intiimimpejä
-Clavier-Übung I (julk. 1726–31) sisältää 6 partitaa, jotka ylittävät tanssien raamit
-Clavier-Übung II (julk. 1735) sisältää Italialaisen konserton F sekä Ranskalaisen alkusoiton h (tanssisarjan, joka alkaa Lully-alkusoitolla)
-Clavier-Übung IV (julk. 1741–42): aaria ja 30 muunnelmaa, ns. Goldberg-variaatiot
-Die Kunst der Fuge ("Fuugan taide/taito"; n. 1745–50, julk. 1751): on nuottikuvaltaan kiistattomasti klaveeripartituuri; sisältää 15 fuugaa ja 4 kaanonia; tarkoituksena oli sisältää "kaikki kontrapunktien (= fuugien) ja kaanoneiden lajit yhdestä ja samasta aiheesta" (= sen eri muodoista ja vasta-aiheista)
-lisäksi nuottikokoelmia, jotka sisältävät pieniä pedagogisia Bachin ja muiden sävellyksiä, myös myöhempien kappaleiden varhaisversioita: Clavierbüchlein für W. F. Bach ja Clavierbüchlein für Anna Magdalena Bach
-sävellys- ja klaveeripedagogisiin tarkoituksiin syntyivät myös 15 kaksiäänistä inventiota ja 15 kolmiäänistä inventiota (1723)
SOOLOSOITIN- JA YHTYE/ORKESTERIMUSIIKKI
-3 sonaattia ja 3 partitaa sooloviululle (1720), 6 sarjaa soolosellolle (n. 1720), partita soolohuilulle (1718), 6 sonaattia viululle ja cembalolle (1717–23),
3 sonaattia bassogamballe ja cembalolle (n. 1720), 4 sonaattia huilulle ja cembalolle tai continuolle (1717–41), sarjoja luutulle
-Musikalisches Opfer ("Musiikillinen uhrilahja", julk. 1747) on oikeastaan klaveeri- ja yhtyemusiikin yhdistelmä Fredrik Suuren teemasta; sisältää 2 ricercarea, sarjan kaanoneita sekä neliosaisen triosonaatin klaveerille, viululle ja huilulle c
-orkesterimusiikista tunnetuimpia ovat 6 Brandenburgilaista konserttoa (1713–21?), jotka ovat monimuotoisine ja yksilöllisine concertino-ryhmineen italialaisen konserton ja concerto grosson yhdistelmiä
Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 6; näyte italialaisen musiikin (Vivaldi) tuomasta sointuja levittävästä homofonisesta tekstuurista
-4 orkesterisarjaa ovat ranskalaisia uvertyyrejä (1717–40)
-2 viulukonserttoa a ja E, konsertto 2 viululle d (kaikki 1717–23)
-cembalokonserttoja yhdelle cembalolle 7, kahdelle 3, kolmelle 2 ja neljälle yksi (1735–42)
VOKAALIMUSIIKKI
Kirkkokantaatit
Bach Leipzigin aikana
-uuden luterilaisen kirkkokantaatin kehitys alkaa Erdmann Neumeisterin kantaattilibretoista, joissa Raamatun tekstikatkelmat yhdistyvät vapaaseen uskonnolliseen runouteen
-kantaateissa Bachin sävellystekninen mestaruus ja monipuolisuus yhtyneenä syvälliseen tekstisisältöjä välittävään musiikilliseen retoriikkaan tulevat ehkä kaikkein parhaiten esiin
-italialainen tyyli resitatiiveineen ja aarioineen tulee kantaattiin mukaan Weimarissa, jolloin syntyvät ensimmäiset kypsät kantaatit
-kantaatteja syntyi 1707–14 muutamia; 1714–17 kantaatti kuussa; 1723–27 pääosa kantaattituotannosta; 1728 enää vähän, ja ajalta 1735–50 ei ole säilynyt kuin 3?
-Bachin tuli opettaa Leipzigissa latinaa, katkismusta, musiikkia sekä huolehtia neljän kirkon musiikista; viikonvaihteessa oli neljä jumalanpalvelusta, joista yksi oli iso ja siellä esitettiin kantaatti (vuorosunnuntaisin Tuomas- ja Nikolain kirkossa); Bach itse hoiti kantaattikirkon, lähin kuoronjohtajasijainen toisen ison kirkon, loput pojista saivat huolehtia parhaansa mukaan toisista kirkoista
-Bachilla oli käytössään 8 soittajaa (halusi 20) sekä 17 laulajaa, sillä koulun 55 oppilaasta vain 17 oli käyttökelpoista, 20 ei vielä kyennyt figuraalimusiikkiin ja 17 oli täysin käyttökelvotonta — Bach halusi raportissaan 1730 kuhunkin neljään kirkkoon vähimmäismiehityksen 3+3+3+3, mieluiten 4 laulajaa per stemma = 16 laulajaa; Bach lainasi soittajia kaupunginsoittajista, yliopistosta, Collegium musicumista — ei saanut ilmeisesti koskaan haluamiansa esittäjävoimia
-kirkoissa tarvittiin joka vuosi 58 kantaattia sekä pienempiä teoksia; Bachin säveltämästä n. 300 kantaatista (5 vuosikertaa) on säilynyt kirkkokantaatteja n. 200; osa on tosin vanhojen teosten (mm. maallisten kantaattien) uudelleenmuokkauksia, parodioita
-kantaatit koostuvat tavallisimmin aloitussinfoniasta, kuoro-osuuksista alussa (fuugatyylinen) ja lopussa (koraali); välissä on aarioita ja duettoja, jotka yhdistyvät resitatiiveilla ja ariosoilla — tuloksena on usein symmetrinen rakenne
-myös soolokantaatteja on olemassa: bassolle mm. Ich habe genug (nro 82; 1727) ja Kreutzstab-kantaatti (nro 56; 1726); sopraanolle mm. Jauchzet Gott in allen Landen (nro 51; 1730?)
-tunnetuimpia kuorokantaatteja (solistiosuuksia myös mukana)
Christ lag in Todesbanden (nro 4; 1707–08?)
Actus tragicus (nro 106; n. 1708)
Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen (nro 12; 1714)
Jesu, der du meine Seele (nro 78; 1724)
Ein feste Burg ist unser Gott (nro 80; 1724)
Bach: Ein' feste Burg -kantaatti, nrot 2–3.
Maalliset kantaatit/oopperat
-sävelsi lisäksi maallisia kantaatteja erilaisiin juhlatilanteisiin, syntymä- ja nimipäiville jne. säilynyt yli 30
-tunnetuimpia ovat Metsästys- (nro 208; 1713), Kahvi- (nro 211; n. 1734–35) ja Talonpoikaiskantaatit (nro 212; 1742)
-maallisista kantaateista noin puolet on nimikkeellä dramma per musica, joka tarkoitti oopperaa, mutta ovat Bachilla yksinäytöksisiä; käytössä myös nimike serenata
-tärkeimpiä näistä ovat Der Streit zwischen Phoebus und Pan (Foiboksen ja Panin välinen taistelu; nro 210; 1729?) sekä Der zufriedengestellte Äolus (Tyydytetyksi saatettu Aiolus; nro 205; 1725)
Motetit, passiot, oratoriot, messut
-6 motettia (1726–37) ovat tuolloin jo vanhanaikaiseksi koetun lajin mukaisia taiturillisia, polyfonisesti kompleksisia, usein kahdelle kuorolle kirjoitettuja sävellyksiä, jotka voidaan esittää joko a cappella (pelkkä kuoro) tai colla parte (soitinkaksinnuksin); Jesu meine Freude on laaja koraalimotetti
-Johannes-passio (1724) käyttää evankeliumitekstin lisäksi koraaleita (14 kpl) ja aarioita (8 kpl) Brockesin tekstiin, joka on pietististä tunnustuksellista hartausrunoutta; kuoro dominoi passiota
Matteus-passio (1727 tai 1729)
-on valtava teos kaksoiskuorolle ja -orkesterille sekä solisteille Picanderin tekstiin;
-on italialaistyyppinen oratoriopassio
-kuorot osallistuvat toimintaan antiikin tragedioiden tapaan: alku- ja päätöskuorot ova laajoja koraalifantasioita
-aariat ovat italialaisittain vaativia ja ilmaisultaan riipaisevia
-sävellys on barokin retorisuuden huippu
Matteus-passion käsikirjoituksen avaussivu.
-Markus-passio on rekonstruoitu käyttäen Bachin musiikin lisäksi Keiserin samannimistä passiota
-muita laajempia kirkkoteoksia: Jouluoratorio on kuuden kantaatin sarja (1734–35); Magnificat D (n. 1728–31); lisäksi Pääsisäisoratorio (1725)
-"luterilaisia", Kyrie- ja Gloria-osat käsittäviä messuja syntyi 4 (1735–40?)
h-molli-messu (1724/34/49)
-syntyi alun perin lyhyenä messuna, johon Bach yhdisti loput osat myöhemmin kantaattien uudelleen sovituksina, parodia-käytännön mukaisesti
-on spekulatiivinen suurteos, jota Bach ei itse kuullut
-Bach on barokin kruunu ja synteesi, mutta enemmänkin — ajaton mestari
Georg Philipp Telemann (1681–1767)
-toimi Leipzigissa, Eisenachissa, Frankfurtissa ja Hampurissa; sai aina hyviä virkoja, oli kaikkien arvostama, huomattavan tuottelias ja hyvin ansaitseva säveltäjä (n. 3000 teosta)
-Telemannia ei ole myöhemmin aikojen saatossa arvostettu riittävästi (mm. liiallisena pidetyn tuotteliaisuuden vuoksi), sillä häntä on verrattu epäoikeutetusti Bachiin ja Handeliin (ikäänkuin tarvittaisiin toinen Bach tai Handel!), mutta arvostus on jälleen onneksi kasvussa
-Hampurin musiikinjohtaja v:sta 1721 kuolemaansa saakka
-sävelsi kaupungilleen mm. orkesterisarjan Hamburger Ebb' und Fluth (Hampurin vuoksi ja luode) eli Vesimusiikki (1723) amiraliteetin 100-vuotisjuhliin: osat ovat
1. Ouverture
2. Sarabande: Die schlafende Thetis (Nukkuva Thetis [merenneito])
3. Bourrée: Die erwachende Thetis (Heräävä Thetis)
4. Loure: Der verliebte Neptunus (Rakastunut Neptunus [meren jumala])
5. Gavotte: Spielende Najaden (Leikkiviä najadeja [jokineitoja])
6. Harlequinade: Der scherzende Tritonus (Pilaileva Tritonus [meren jumalan poika])
7: Der stürmende Aeolus (Myrskyävä Aiolos [tuulten jumala])
8. Menuet: Der angenehme Zephir (Miellyttävä länsituuli)
9: Gigue: Ebb' und Fluth (Vuoksi ja luode)
10: Canarie: Die lustigen Bots Leute (Hilpeä veneväki)
Vokaalimusiikkia
-tuotanto käsittää n. 1500 kirkkokantaattia, maallisia kantaatteja: joukossa mm. Kanarialintukantaatti ja Koulumestarikantaatti (molemmat 1737)
-Harmonischer Gottes-Dienst ("Sopusointuinen jumalanpalvelus"; 1725–26/1731–32); osasi rahastaa musiikillaan: oli tarkoitettu ennakolta tilattavaksi sävellystaidottomien kanttoreiden käyttöön koko kirkkovuodeksi; Quantz piti näitä soolokantaatteja hyvän kirkkomusiikin esikuvina
-oopperoita on n. 40, joista ensimmäiset 20 on sävelletty Leipzigiin (1701–) ja loput Hampurin-aikana (1721–38); vain muutama niistä on säilynyt
-Der geduldige Socrates (Kärsivällinen Sokrates; 1721, Hampuri), koominen ooppera; oli suuri menestys vakavan ja koomisen yhdistelmässään; sooloaarioiden, duettojen ja ensemblien lisäksi saksalaisia lauluja
-Pimpinone (1725, Hampuri) on oikeastaan ensimmäinen merkittävä intermezzo, jossa on sekaisin saksan- ja italiankieltä, vaikka kunnia onkin yleensä annettu Pergolesille
-passioita on 46, ja ne ovat hengellistä konserttimusiikkia
-oratorioita Die Auferstehung und Himmelfahrt Jesu (Jeesuksen ylösnousemus ja taivaaseen astuminen; 1760), Der Tag des Gerichts (Viimeinen tuomio; 1762)
Soitinmusiikkia
-sävelsi kamarimusiikkia, orkesterisarjoja ja konserttoja runsain määrin
-tyylille on ominaista vaihtelevuus, kaikkien suuntauksien ja kansallisten vaikutteiden omaksuminen; oli aina ajan tasalla, avoin uusille suuntauksille, kirjoitti mille tahansa kokoonpanolle, oli täydellinen "all round" -muusikko
-merkittävä rooli kotimusisoinnin edistäjänä, porvariston musiikinharrastuksen lisääjänä
-on pidetty ensimmäisenä "saksalaisena säveltäjänä": yhdistämällä eri tyylit loi perustan saksalaiselle tyylille: mm. klaveerifantasiat (1733) ovat galantin tyylin lävistämiä
-loi klaveeriteoksissaan sekä kansanomaisen melodiikan sävyttämissä oopperoissaan lähtökohdan jopa Mozartille (joka soitti poikasena Telemannin fantasioita)
Tafelmusik
-Telemannin arvostus oli poikkeuksellisen laajaa: Musique de Table -kokoelman (Tafelmusik I–III, Pöytämusiikki; 1733) ennakkotilauslistassa, jossa on 206 nimeä, olivat aikansa huomattavimmat ruhtinaat aina Norjaa ja Espanjaa myöten, myös monet muusikot, mm. "Mr. Hendel, Docteur en Musique, Londres"
Telemann: Tafelmusik Teil I (Pöytämusiikki, osa 2).
-on myöhäisen barokin merkittävimpiä teoksia, joka käsittää ensyklopedistisesti barokin kaikki soitinmusiikin muodot ja tyylit
-sisältää alkusoittoja, konserttoja, kvartetteja, trioja, sooloja
-kukin kolmesta kokonaisuudesta järjestetty symmetrisesti
