torstai 28. tammikuuta 2010

Barokin klaveerimusiikki


Hampurin Pyhän Jaakobin kirkon Arp Schnitger -urut (1689–93).

TÄYS- JA MYÖHÄISBAROKIN KOSKETINSOITINMUSIIKKI

-soitinmusiikki voidaan jakaa myöhemmässä barokissa muotojen asemasta esityskoneiston perusteella kahteen ryhmään: kosketinsoittimet (urut ja muut klaveerisoittimet) ja yhtyeet (kamariyhtyeet ja orkesterit)

-Clavier tarkoitti cembaloa ja klavikordia (1700-luvun puolivälissä lisäksi fortepianoa), joskus myös urkuja, joten soittimen valitseminen sävellyksen tai sen nimen perusteella on joskus vaikeaa eikä aina tarpeenkaan, sillä soittimet olivat usein valinnaisia/vaihtoehtoisia

-kosketinsoittimien keskeisiä muotoja etenkin uruilla ovat ns. vapaat lajit (ei cantus firmusta) toccata sekä sen rinnakkaistyypit preludi ja fantasia, jotka muotonimikkeinä ja myös käytöltään olivat osin päällekkäisiä, fuuga, koraalisävellykset, passacaglia ja chaconne, cembalolla eri kansallisine versioineen suite eli (tanssi)sarja sekä sonaatti (n. 1700—>)


Urut

-uruista tuli etenkin Saksassa keskeinen soitin

-Saksassa urut säilyttivät edelleenkin renessanssisoittimen selkeyden, mikä mahdollisti polyfonian, mutta saivat samalla kertaavista mikstuurikuoroäänikerroista "sointikruunun", jolloin siitä tuli loistelias, konsertoiva soitin, "soitinten kuningatar", jossa oli parhaimmillaan neljä sormiota ja pillistöä (pää-, selkä-, rinta- ja yläpillistöt) sekä itsenäinen jalkio

-värikkyyden ja äänikertojen määrä kasvoi, niin että voitiin soittaa yhtäaikaa säestys ja soolo mitä erilaisimmilla tavoilla

-Arp Schnitgerin (1648–1719) rakentama pohjoissaksalainen urkutyyppi oli tällainen suuri ja komea huipputuote, joihin nähden eteläsaksalaiset urut olivat vaatimattomammat: rakensi n. 150 soitinta pohjois-Saksaan ja Alankomaihin, joista tärkeimmät ovat Staden St Cosmae -kirkossa (1688) sekä Hampurin Nikolain-kirkossa (1688–93)


Toccata, preludi ja fantasia

-toccata muotona syntyi stylus fantasticus -käytännöstä (= vapaa tai fantastinen tyyli), joka oli lähtöisin Italiasta (Frescobaldi ym.) leimallisina piirteinään yllättävät tempon, tekstuurin jne. vaihdokset, virtuoosisuus sekä mielikuvituksellisuus

-Froberger oli tärkeimpiä tyylin esittelijöitä Saksassa, jossa se levisi ennen muuta urkumusiikkiin

-täysbarokissa vapaaseen tyyliin yhdistettiin kuitenkin lisäksi ricercare-tyyli, mitä oli ennakoinut jo mm. Merulo: vapaat jaksot vuorottelevat ankarasti kontrapunktisten taitteiden kera

-toccatasta tuli konfliktimuoto, joka tasapainotteli impulsiivisuuden ja polyfonisen järjestämisen välimaastossa

-toccata oli melko pitkälle italialais-saksalainen ilmiö; tosin Espanjasta löytyy joitain esimerkkejä (Cabanilles ja de Seixas)

-Buxtehude on tämän tyylin pääedustaja (muita Weckmann, Reincken): fantastisuus ja liikkeen säätely tasapainossa, kliimaksin taju, urkumainen figuraatio, soittimen idiomatiikka

-toccatat sisältävät tavallisesti kaksi tai kolme paria toccata- ja fuuga-jaksoja; fuugataitteiden teemat ovat usein toistensa muunnoksia — periaate johdettu Sweelinckin ja Scheidtin fantasioista, Frescobaldin variaatiocanzonasta ja Frobergerin toccatoista

-nimitykset toccata, preludi ja fantasia olivat pitkälle toistensa synonyymejä ja tarkoittivat miltei aina monijaksoisia kokonaisuuksia

-fantasia: oli varhaisbarokissa laaja imitaatiosävellys, mutta 1700 paikkeilla alkoi tarkoittaa vapaata sävellyslajia, jota käytettiin sarjan tai sonaatin osana, itsenäisenä teoksena tai joskus johdantona jatkolle

-Frobergerin jälkeen mm. Krieger ja Pachelbel sävelsivät urkufantasioita

-preludi: oli tavallisimmin avaus- tai lämmittelymusiikkia, myös sarjan ensimmäinen osa; itsenäisenä urkuteoksena olennaista oli vaativa pedaaliosuus; harmoninen tonaalisuus ja sointujen kuviointi

-Weckmann, Buxtehude, Böhm, Bruhns ja Lübeck olivat tärkeimmät preludisäveltäjät ennen Bachia

-se, että myöhemmin on ruvettu käyttämään parittaisia lajinimiä toccata ja fuuga tai preludi ja fuuga tai fantasia ja fuuga, on lähinnä editoinnin tulosta ja julkaisijoiden aikaansaannosta sekä Bachin heijastusvaikutusta taaksepäin, sillä vasta aivan myöhäisbarokissa, ja ennen muuta Bachilla, tavataan tarkasti ottaen parillisia muotokokonaisuuksia


Fuuga

-oli ricercaren seuraaja, ja fuugia kirjoitettiin myös itsenäisinä sävellyksinä

-fuugateemalla on (yleensä) eriytyneempi melodinen luonne ja karakteristisempi rytminen ulkoasu kuin ricercare-teemalla

-ricercare on modaalinen muoto, fuuga tonaalinen

-on yleensä enemmän sävellyksenä tekstuurillinen ajattelutapa kuin jokin tietty muoto: yleensä perustuu teeman läpivienteihin kaikissa tai useimmissa äänissä useissa eri teemataitteissa, joita yhdistävät erilaiset teemavapaat tai teeman aineksista muotoillut taitteet

-dux (= johtaja eli ensimmäinen teemaesiintymä) ja comes (= seuralainen eli toinen teemaesiintymä), joka on suhteessa edelliseen yleensä yläkvinttisuhteessa; lisäksi voi olla yksi tai useampia kiinteitä vasta-aiheita, kontrasubjekteja, jotka ovat aina tai lähes aina liittyneenä teemaan

-fuuga voi olla myös tyyppiä fuga à 2 (3, 4) soggetti eli voi olla kaksois-, kolmoisfuuga eli fuuga, jossa on 2 tai 3 teemaa, tai joskus aniharvoin fuuga neljästä teemasta

-fuga contraria (vastafuuga): alusta pitäen teema esiintyy myös käännettynä (inversiona eli peiliversiona); voi olla myös koko fuuga itsensä peilikuvana horisontaaliakselin suuntaan

-fuga cancricans (rapufuuga): teema esiintyy heti myös takaperoisessa muodossaan (sävelet lopusta alkuun); voi olla myös koko fuuga itsensä rapumuotona vertikaaliakselin suuntaan (harvinaista)

-fuga canonica (kaanonfuuga): äänet etenevät tiukassa kaanonissa

-erillisiä fuugia sävelsivät mm. Scheidt, Kerll, Muffat, Pachelbel (yli 120 kpl) sekä J. Krieger

-J. C. F. Fischer: kokoelmassa Ariadne musica (1702) on 20 preludia ja fuugaa, siis miltei joka sävellajissa (puuttuvat sävellajit ovat Des, Ges, es, gis, b); on siinä J. S. Bachin tärkeimpiä Das Wohltemperierte Clavierin edeltäjiä

-myöhäisbarokissa lähestytään tasavireisyyttä, mutta vielä Bachillakin on kyse hyvästä temperoinnista


Koraalisävellykset

-Saksassa urkumusiikin keskiössä oli luonnollisesti koraali eri alalajeineen ja käsittelytapoineen

-on löydettävissä kolme koraalin käsittelytapaa ja lajityyppiä:

1) koraalipreludi, koraalimelodia esiintyy kerran ja voi olla koristelun tai kontrapunktisen ympäröinnin kohteena

2) koraalipartita, koraaliin tehty muunnelmasarja

3) koraalifantasia, koraalimelodia fantasian, vaihtelevan käsittelyn lähtökohtana, aineksena, jossa eri säkeitä käsitellään eri tavoin

-koraalipreludissa erotetaan seuraavia koraalin erilaisia käsittelytapoja:

1) koraali harmonisoidaan yksinkertaisesti; voi olla myös motiivinen

2) jokainen koraalin melodiasäe muodostaa pienen fughetan

3) koraalimelodia on harvennettu ja koristeltu (koloroitu); koraalisäkeitä edeltää usein esi-imitaatio, joista ensimmäinen voi olla hyvinkin laaja

Böhm: Oi taivaallinen isämme

4) koraali on jossain äänessä (cantus firmus in soprano, altus, tenore, bassus) ja se ympäröidään kontrapunktisilla vastaäänillä

Pachelbel: Enkeli taivaan

-koraalipreludeita eli -alkusoittoja soittivat ja kirjoittivat kaikki urkurit; on lyhyehkö kappale, jossa koraalimelodia esiintyy kokonaisuudessaan jossain äänessä

-oli aluksi johdatus seurakunnan lauluun, mutta myöhemmin niitä alettiin kirjoittaa itsenäisinä sävellyksinä, jolloin ne saattoivat olla varsin laajoja

-koraalin mestareita olivat Böhm, ennen kaikkea Buxtehude, kunnes myöhemmin Bach kruunasi lajin

-koraalipartitoita kirjoittivat mm. Sweelinck, Scheidt, Buxtehude, Böhm ja Walther — niitä sävellettiin myös puhtaina sormiokappaleina ilman pedaalia

-koraalifantasioita sävelsivät mm. Reincken, Bruhns ja Buxtehude — ovat mielikuvituksekkaita ja laajamuotoisia teoksia


Passacaglia ja chaconne

-yhteistä lajeille on useimmiten 4- tai 8-tahtisen bassoaiheen (passacaglia) ja/tai harmoniajakson (chaconne) käyttö


Pachelbel: Ciacona d

-chaconne: lajista tuli 1600-luvun alussa 4-tahtinen, sointusarjalle perustuva ostinatomalli ja variaatioteoksen lähtökohta

-oli monille ranskalaissäveltäjille (Chambonnières, L. ja F. Couperin, d'Anglebert, Marchand jne.) tärkeä tanssi ja variaatiotyyppi, lisäksi oopperoiden suosittu päätösnumero (Rameau jne.)

-Saksassa niitä sävelsivät mm. Schmelzer, Biber, Buxtehude, Kuhnau, Fischer, Krieger, Böhm, Fux, Muffat, Kerll, Pachelbel

-passacaglia: oli alun perin 1600-luvun Espanjasta juontuva muoto (= vaeltaa kadulla), joka toimi ensin kitaralauluna, sitten ritornellofunktiossa sointukaavalla I–IV–V–I ja vähitellen myös variaatiomuodon lähtökohtana

-nimikkeet menivät säveltäjillä vähitellen täydellisesti sekaisin, ja sekä L. että F. Couperinillä otsakkeena saattaa olla Chaconne ou passacaille (chaconne eli passacaglia)

-englantilaisilla ground (Purcell ym.) oli tärkeä laji 1600-luvun loppuun saakka


Suite

-oli varsinaisesti ranskalaisten suosima laji, mutta Saksaan sen toi klaveerimusiikin lajina Johann Jakob Froberger (1616–1667),


minkä jälkeen niitä sävelsivät käytännöllisesti ottaen lähes kaikki klaveristit, mm. Weckmann, Reincken, Kerll, Buxtehude, Pachelbel, Krieger, Fischer, Kuhnau, Böhm, Graupner, J. S. Bach, Gottlieb Muffat

-myös luutistit omaksuivat suiten: Weiss, Baron

Saksalaisia urku/klaveerisäveltäjiä

Heinrich Scheidemann (1596–1663)

-Sweelinckin oppilas, Hampurin Katariinankirkon urkuri

-hänellä oli tärkeä osuus sekä koraalisävellysten (koraalipreludi, -fantasia ja -partita), jotka muodostavat suurimman urkusävellysten ryhmän Scheidemannilla, että itsenäisen urkupreludin ja -toccatan kehityksessä

-koraalipartitoita, kuten In dich hab ich gehoffet (Sinuun olen turvannut), Erbarm dich mein, O Herre Gott (Armahda minua, oi Herra Jumala) jaVater unser im Himmelreich (Oi taivaallinen Isämme), jossa on 3 koraalin läpivientiä

-3 urkufantasiaa, kuten Jesus Christus unser Heiland (Jeesus Kristus Vapahtajamme)

-8 Magnificatia kaikissa moodeissa

-cantus firmus -vapaissa teoksissa preludi (preambulum) oli tärkein laji, jossa usein sointujohdantoa seuraa yksiteemainen fuuga

-osa vapaista sävellyksistä (toccata, fantasia, preludi) on mahdollisesti cembalolle


Franz Tunder (1614–1667)

-Lyypekin Mariankirkon urkuri; aloitti 1646 "Iltamusiikit"

-urkurin piti soittaa lyhyitä preludeja ja toccatoja jumalanpalveluksen alussa ja lopussa, koraalisovituksia seurakunnan laulun lomaan vuorottelukäytännön (altrenatim) mukaisesti, moniosaisia latinalaisten kirkkolaulujen sovituksia (Kyrie, Magnificat, hymnit), fuugia ja variaatioita maallisista lauluista messun ulkopuolella esim. markkinapäivinä

-praeludium-laji oli tärkeä; ovat muodoltaan 3-osaisia: vapaa johdanto—jäljittelevä jakso—vapaa loppusoitto

-koraalifantasioita: koraalin eri säkeet käsitellään mm. c.f.-tekniikalla, koloroituna (koristeltuna), imitaatioin, kaikuefektien kera — syntyy laaja muoto; mm. In dich hab ich gehoffet sekä Komm, heiliger Geist, Herre Gott (Tule Pyhä Henki, Herra Jumala)


Matthias Weckmann (n. 1616–74)

-Hampurin Jaakobinkirkon urkuri 1655–, Scheidemannin ja Schützin oppilas, Frobergeriäkin taitavampi klaveristi

-sävelsi cembalolle toccatoja ja 4–5-osaisia tanssisarjoja/partitoja (Preludi–A–C–S–G ja myös A–G–C–S) Frobergerin tyyliin

-uruille sävelsi 9 koraalisarjaa 5 canzonea, useita toccatoita (preambulumeja, fantasioita jne.), variaatioteoksia

-tyypillistä musiikille on yhtäältä syvyys ja kompleksisuus, toisaalta kekseliäisyys, odottamattomuus ja dramaattisuus

-preambulumissa laaja imitoiva keskitaite jakaantuu kahtia siten, että jälkimmäinen perustuu edellisen teeman 3-jakoiseen muunnokseen

-erityisen rikkaita ovat koraalisyklit, joissa käyttää cantus firmus -tekniikkojen lisäksi koraalifantasiaa, motettityyliä, variaatiotekniikkaa ja kaanonia

-koraalisykleissä on yleensä 3–4 säkeistöä, mutta Es ist das Heyl uns kommen her (Meille on koittanut pelastus) sisältää 7 säkeistöä ja on laaja, n. puolituntinen kokonaisuus, jonka 6. säkeistö on ajan pisimpiä koraalifantasioita, ja samoin O lux beata trinitas (Oi siunatun kolminaisuuden valo) sisältää 6 säkeistöä


Jan Adam Reincken (1623–1722)

-Hampurin Katariinankirkon urkuri, jota Bach kuunteli mielellään ja jolta hän sai vaikutteita

-toccatassa muoto laajenee 5-osaiseksi niin, että keskimmäisten fuuga-taitteiden väliin tulee vapaata kudosta: syntyy ns. pohjoissaksalainen urkutoccata T–F–T–F'–T, jonka alkuperä on Venetsiassa — iso osa näitä teoksia kulkee nimellä preludi

-koraalipohjaiset sävellykset ovat pitkiä koraalifantasioita, joissa on mm. kaksoisjalkioita, virtuoosijuoksutuksia

-sävelsi myös sarjoja A–C–S–G, jotka ovat edukseen klavikordilla soitettuna


Johann Kaspar Kerll (1627–93)

-Wienin hoviurkuri ja Carissimin oppilas

-tullut tunnetuksi sävellyksestä Capriccio "Cucu", joka on imitoiva sävellys käenkukunnasta

-sävelsi lisäksi 6 canzonaa, 8 toccataa, ricercatan ja battaglian italialaiseen tyyliin, 4 sarjaa, ciacconan ja erään barokin klaveerikirjallisuuden upeimpiin kuuluvan passacaglian (teemana bassoaihe d–c–b–a, joka toistuu 40 kertaa)

-Modulatio Organica super Magnificat octo ecclesiaticis tonis respondens (1686): eri moodeissa kussakin 7 eli yhteensä 56 lyhyttä Magnificat-versettiä tai -johdantoa; vain muutamassa pedaali


Dietrich Buxtehude (1637–1707)

-toimi Lyypekin Mariankirkon urkurina Tunderin jälkeen

-oli kuuluisa urkuri, jota kuuntelemassa kävivät mm. Bach ja Händel

-häntä pidetään Saksan etevimpänä urkusäveltäjänä ennen Bachia

-on toccatatyylin ehkä suurin mestari

-sen aineksia ovat: tonaalisen harmonian kuviointi, virtuoosiset jalkiosoolot, yksinkertaiset rytmikuviot ja toistomotiivit, lyhyet jäljittelevät taitteet jotka ovat variaatiosuhteessa, jalkion ja sormioiden välinen dialogi, kaksoisjalkiot, kaikuefektit, asteikkokuviot ja arpeggiot, dramaattiset tauot, rohkeat sointujaksot ja tarkoitukselliset dissonanssit, ostinatot


Vapaat urkusävellykset

-sävelsi 26 preludia/toccataa, jotka ovat fantasioita fuugan hengessä: otsakkeina joko toccata tai preambulum — ei yhdessäkään "preludi ja fuuga" (!); muodostavat urkutuotannon ytimen

-kaavoja TFTFT:n lisäksi TF, TFT, TFFT, TFFTF, TFTFTFT

-preludi e (BuxWV 142) sisältää 3 fuugaa, samoin BuxWV 136, 141 ja 150; teemat ovat variaatiosuhteessa canzonan tapaan

-preludi D (BuxWV 139) sisältää vain yhden fuugan, mutta sitäkin enemmän iloittelua

-preludi d (BuxWV 140) ja toccata F (BuxWV 157): täydellinen tasapaino vallitsee vapaan ja fuuga-aineksen välillä

-preludi C (BuxWV 137), ns. "preludi, fuuga ja ciacona": rohkea virtuoositeos, jossa päätösjaksona ciacona 3-tahtisesta teemasta eli on säännönmukainen 2. fuuga, joka on 1. fuugan variantti

-preludissa g (BuxWV 148) on myös päätösjaksona ciacona

-preludissa g (BuxWV 149) on ciacona jo avausjaksona

-preludi a (BuxWV 153) on muotoa TF(T)FT, jossa on keskellä lähes 2 fuugaa peräkkäin lyhyen ylimenon silloittamana; teeman sukulaissuhteessa

Buxtehude: preludi a; 1. toccata 1; 2. fuuga 1; 3. lyhyt pysähdys & fuuga 2; 4. toccata 2.


-12 canzonaa, "iloista fuugaa": opetustarkoituksiin, ei pedaalia

-3 ostinatoteosta: passacaglia d (BuxWV 161), ciaccona c ja ciaccona e (BuxWV 159–60): kaikki ovat 3/4-tahtilajissa, mollissa ja perustuvat 4;n tahdin basso-ostinatolle; upeita teoksia


Koraalisidonnaiset urkuteokset

-yhteensä 47 koraalisävellystä uruille

-6 koraalipartitaa eli muunnelmasarjaa, joista paras on Auf meinen lieben Gott (Rakkaaseen Jumalaani; BuxWV 179) ja sävelletty tanssisarjan tapaan

-2 laajaa gregoriaaniseen sävelmään perustuvaa sovitusta Te Deum ja Magnificat primi toni, 2 lyhyttä Magnificat-sovitusta; Te Deum on pisin klaveeriteos

-32 koraalialkusoittoa ovat Buxtehuden tärkeimpiä koraalisävellyksiä, joissa on enimmäkseen koloroitu melodia ylä-äänessä, mm. Nun bitten wir den Heiligen Geist (Nyt pyydämme Pyhää Henkeä; BuxWV 208–9), joista jälkimmäinen on italialaisittain rikkaasti ornamentoitu; kromaattinen Durch Adams fall ist ganz verderbt (Aatamin lankeemuksen kautta kaikki on turmeltunut; BuxWV 183); diatonisen riemukas Ein feste Burg ist unser Gott (Jumala ompi linnamme; BuxWV 184)

-9 koraalifantasiaa, joista laajin Nun freut euch, lieben Christen gmein (Nyt iloitse rakas kristikunta; BuxWV 210), sisältää 9 jaksoa

-kaikki nämä on sävelletty todennäköisesti uruille ja useimmissa on pedaali mukana


Cembaloteoksia

-cembalolle kirjoitti 19 sarjaa (BuxWV 226–244), jotka ovat helpompia soittaa kuin muut klaveeriteokset; sarja e-molli (BuxWV 236) on suosituin, osat A–C–S–G

-lisäksi 6 muunnelmateosta (BuxWV 245–250) maallisiin sävelmiin: mm. "More Palatino" (BuxWV 247), joka on opiskelijoiden juomalaulu; "La Capricciosa" (BuxWV 250) perustuu bergamasca-melodiaan; "Rofilis" (BuxWV 248) on Lullyn baletista


Johann Krieger (1651–1735)

-s. Nürnbergissä, toimi hoviurkurina Bayreuthissa ja musiikinjohtajana Zittaussa

-julkaisi 2 monipuolista kokoelmaa klaveerimusiikkia

-Sechs Musicalische Partien, bestehende in Allemanden, Couranten, Sarabanden, Doublen und Giguen, nebst eingemischten Bouréen, Minuetten und Gavotten, allen Liebhabern des Claviers auf einem Spinet oder Clavichordio zu spielen nach einer arieusen Manier aufgesetzt (Nürnberg, 1697) eli 6 partitaa/tanssisarjaa cembalolle; tanssit eivät ole kovin laajoja

-Anmuthige Clavier-Ubung bestehend in unterschiedlichen Ricercarien, Praeludien, Fugen, einer Ciacona und einer auf das Pedal gerichteten Toccata; Allen Liebhabern deß Claviers wolmeinend mitgetheilet (Miellyttävä klaveeriharjoitus... 1699), jossa on 9 preludia, 5 ricercarea, 7 fuugaa, 1 fantasia, 2 toccataa ja 1 chaconne cembalolle tai uruille; preludit ovat lyhyitä, ricercaret laajahkoja ja muistuttavat joitain Bachin stile antico -fuugia, fuugat puolestaan Bachin "Spiel"-fuugia

-chaconne g: bassoteema G:ltä heksakordi ylös es:lle ja pentakordi alas G.lle, jonka jälkeen IV–V–I

-toccata C: pitkässä alkuvaiheessa on jopa näyttävä jalkio-osuus, minkä jälkeen toinen puolisko on fuuga — eli parillinen rakenne (Bachia ennakoiden)

-käsikirjoituskopioina on lisäksi säilynyt iso joukko koraalialkusoittoja (yli 30), preludeja, toccatoja, fantasioita ja fuugia

Georg Muffat (1653–1704)

-syntyi Ranskassa (Savoijissa) skotlantilaisista vanhemmista

-opiskeli Pariisissa Lullyn ja Roomassa Pasquinin johdolla

-oli töissä Wienissä, Prahassa ja Salzburgissa urkurina, Passaussa (1690–) hovikapellimestarina

-Apparatus musico-organisticus (1690): kokoelmassa on 12 toccataa, sekä postuumissa 2. painoksessa (1721) lisättyinä ciacona G, passacaglia g ja Nova Cyclopeias Harmonia, joka on aaria 8 variaation kera

-toccatat ovat pitkiä ja monivaiheisia teoksia, joissa italialainen traditio ja sen saksalainen edelleenkehittely kohtaavat

-ciacona G: mallina lähinnä 4-tahtinen harmoninen malli, josta on erilaisia bassototeutuksia; on italialaisen tyylin mukainen

-passacaglia g: 8-tahtiselle bassoteemalle, joka nousee kahdesti G:ltä dominantille (ja bVI:lle), perustuva laaja, 24 variaatiota käsittävä teos; noudattaa ranskalaista "passacaille en rondeau" -esikuvaa, sillä avausteema toistuu ja esiintyy siten 5 kertaa

Johann Pachelbel (1653–1706)

-s. ja k. Nürnbergissä, vaikkakin toimi urkurina Wienissä sekä keski-Saksan kaupungeissa, mm. Eisenachissa, Erfurtissa ja Stuttgartissa

-oli Kerllin oppilas, minkä ansiosta pääsi 1673 Wienin Pyhän Tapanin kirkon kakkosurkuriksi

-työskenteli 1677–89 Eisenachissa, jolloin opetti Johann Christoph Bachia, joka puolestaan opetti pikkuveljeään Johann Sebastiania

-1695 palasi takaisin Nürnbergiin

-on etelä- ja keski-Saksan urkumusiikin johtava edustaja ennen Bachia

-valtava urkutuotanto: lähes 80 koraalisävellystä; lukuisia preludeita, yli 100 fuugatekniikkaan perustuvaa sävellystä (pieniä versettejä tai itsenäisiä fuuga-sävellyksiä, joita on 26), 6 fantasiaa, 16 toccataa, 3 ricercarea, 6 ciaconaa

-on fuugissa Bachin edeltäjä: teematyyppejä ricercar-teema, kromaattinen teema, canzona-teema, gigue-teema, repetitio-teema, sekvenssiteema, kuvioteema

-preludit ovat enempi lyhyitä, paitsi d-molli-preludi, johon on liitetty joissain julkaisuissa d-molli-fuuga ja -ciaccona — siitä manipuloitu teos "Preludi, fuuga ja ciaccona d-molli"

-ciaconeissa on lyhyet pedaaliteemat: d-molli-ciaconassa nouseva pentakordi, f-molli-ciaconassa laskeva tetrakordi

-toccatoissa on jalkiourkupisteitä ja niiden päällä asteikko- ja murtosointukuvioitusta

-koraalialkusoitot ovat usein c.f. -tyyppiä ja esi-imitaatioilla varustettuja, tavallisesti 2–3-äänisiä

-21 sarjaa käsikirjoituksena (1683), jotka käyttävät 17 sävellajia (vrt. Fischer ja Bach); normaalin A–C–S–G -sarjan lisäksi ensimmäisenä saksalaisena lisäsi gavotin, ballettin ja doublen (vrt. taas Bach); musiikissa ranskalaisia piirteitä

-Hexachordum Apollonis (1699): sisältää 6 aariaa muunnelmineen (d, e, F, G, a, ja f), joista viimeinen on "Aria Sebaldina" (Nürnbergin Pyhän Sebaldin kirkon mukaan)


Vincent Lübeck (1654–1740)

-Staden St. Cosman ja Hampurin Nikolain-kirkon urkuri

-6 preludia sävelletty Buxtehuden vapaiden teosten tyyliin: näyttäviä jalkiosuuksia, tehokkaita kuviotoistoja; ovat monitaitteisia laajoja teoksia, joissa fuugilla on pääpaino; joissain on myös pyrkimys 2-osaiseen rakenteeseen (preludi ja fuuga)

-koraalifantasia Ich ruf zu dir Herr Jesu Christ (Sinua huudan Herra Jeesus Kristus): runsaasti imitaatioita ja sormioiden vaihtoja, ylipäätään vaihtelua

-koraalipartita Nun laßt uns Gott dem Herren (Nyt antakaamme Herra Jumalalle): keskeneräinen, 6:n variaation teos


Johann Caspar Ferdinand Fischer (1656–1746)

-s. saksankielisessä Böömissä, Schönfeldissä (nykyään Horní Slavkov Karlsbadin eteläpuolella), opiskeli Dresdenissä Schützin oppilaan Christoph Bernhardin (1682–92) johdolla; töissä Badenin rajakreivi Ludvig Vilhelmin hovissa, joka oli 1690– Schlackenwerthissä ja 1715– Rastattissa hovikapellimestarina

-oli 1700-luvun alussa Pariisista Prahaan ja Leipzigista Wieniin tunnettu ja arvostettu säveltäjä: Handel, Telemann ja Bach jäljittelivät häntä ja Bach piti suorastaan esikuvana

-hämmästyttävää on musiikkiteosten suuri painettu määrä

-oli olennaisesti ranskalaisen tyylin edustaja, tanssin kultivoija

-Les Pièces de Clavessin op. 2 eli Musikalisches Blumen-Büschlein (Musiikillinen kukkapuskanen; Schlackenwerth, 1696): 8 klaveerisarjaa, joissa voi olla tansseja, kuten partitassa VI, jonka osat ovat P–A–C–S–G–B–M, mutta myös muuta, kuten partitassa V, jonka rakenne on preludi–aria–variazioni 1–8, sekä VIII, jossa on preludi–chaconne

-Ariadne musica op. IV 1702): 20 preludia ja fuugaa 20:ssa sävellajissa oli Bachin esikuva, sillä Bach suorastaan jäljitteli Fischerin joitakin teemoja ja sai tältä preludin ja fuugan 2-osaisen muodon idean

-Blumen Strauss (Kukkavihko, n. 1736): uruille kaikissa 8:ssa moodissa preludi, jota seuraa aina kuusi pientä versettifuugaa ja finaali

-Musikalisches Parnassus (n. n. 1736): 9 klaveeripartitaa/tanssisarjaa, jotka on nimetty yhdeksän muusan mukaan: Clio, Calliope, Melpomene, Thalia, Erato, Euterpe, Terpsichore, Polymnia, Uranie; avausosina toimivat praeludium, ouverture, toccatina, tastada, harpeggio, päätösosina käytössä passacaglia, chaconne, gigue ja menuetti; välissä on vaihteleva määrä erilaisia tansseja, mm. anglois, ilman säännönmukaisuutta sekä myös karakterikappaleita — ranskalainen ja italialainen tyyli yhdistyy näissä saksalaiseksi tyyliksi


Johann Kuhnau (1660–1722)

-toimi Leipzigin Tuomas-kanttorina ennen Bachia

-cembalosäveltäjä, joka julkaisi 4 kokoelmaa

-Neue Clavier-Übung, osa I (Leipzig, 1689): sisältää 7 sarjaa/partitaa duurisävellajeissa C, D, E, F, G, A, B; osina P–A–C–S–G; menuetti, sonatina ja aria esiintyvät kerran

-Neue Clavier-Übung, osa II (Leipzig, 1700): 7 sarjaa mollisävellajeissa c, d, e, f, g, a, h; osat ovat samat kuin edellä, mukana muutama lisätanssi

-partitat eivät kovin laajoja ja ovat epätasaisia anniltaan


Georg Böhm (1661–1733)

-Lüneburgin Johanneskirkon urkuri samaan aikaan kun nuori J. S. Bach lauloi Mikaelinkirkon kuorossa

-sävelsi uruille 18 koraalialkusoittoa ja 6 vapaata kappaletta

-cembalolle kirjoitti 11 sarjaa, 5 koraalipartitaa ja vapaita kappaleita

-on koraalipartitan isä: koraalimelodia on melkein aina sopraanossa ja muuntamattomassa muodossa ja sen alla on erilaisia kuviointeja; mm. Ach wie nictig, ach wie flüchtig (Oi miten mitätön, oi miten katoava), Wer nur den lieben Gott lässt walten (Ken hallita suo rakkaan Jumalan)

-kirjoitti myös perinteisiä koraalimuunnelmia, joissa kontrapunktinen käsittely on etualalla: mm. Auf meinen lieben Gott (Rakkaaseen Jumalaani)

-urkukoraaleissa on italialaisia (säestävä kudos kenraalibassosatsia) ja ranskalaisia (runsaasti ornamentteja) piirteitä: mm. Vater unser im Himmelreich (Oi taivaallinen isämme)

-vapaissa sävellyksissä hallitsee jo parillinen muoto: 3 preludia ja fuugaa, mm. C-duuri-preludi ja -fuuga, joka alkaa Bachin mieleentuovalla jalkiosoololla

-yksi 5-osainen toccata (= "preludi ja fuuga d")

-preludi, fuuga ja postludi g-molli uruille

-capriccio D uruille on italialaisittain imitoiva ja useaosainen

-sarjoissa yksinkertainen tyyppi A–C–S–G hallitsee, lisäksi mukana on joitain ranskalaistyyppisiä osia; sarja nro 2, D, sisältää osat ouverture–air–rigaudon,rondeau–menuet–chaconne


Friedrich Wilhelm Zachau (1663–1712)

-Hallen Mariankirkon urkuri, Händelin opettaja

-sävelsi koraalialkusoittoja, fuugia, preludeita


Nicolaus Bruhns (1665–97)

-opiskeli Buxtehuden johdolla ja toimi urkurina Kööpenhaminassa sekä Husumissa

-säilynyt tuotanto on piskuinen mutta sitäkin laadukkaampi

-4 preludia/toccataa, joissa on Buxtehuden täysvaltainen perillinen

-e-molli-preludi on ihmeellinen idearikkaudessaan: muoto T–F–T–F–T

-Nun komm der heiden Heiland: on laaja koraalifantasia, joka jakaantuu koraalimelodian mukaisesti neljään pitkään taitteeseen ja kunkin niistä päätöksessä on toccata


Georg Friedrich Kauffmann (1679–1735)

-Merseburgin hoviurkuri

-Harmonischer Seelenlust. Präludien über die bekanntesten Chorallieder für Orgel (Sopusointuinen sielunilo. Urkualkusoittoja tunnetuimmista koraalilauluista; Merseburg, 1733): lyhyehköjä 2–4-äänisiä koraalialkusoittoja


Johann Christoph Graupner (1683–1760)

-Kuhnaun oppilas; Darmstadtin hovikapellimestari

-sävelsi vähintäänkin 43 sarjaa, joista osa julkaistiin (1718, 1722, 1733): on mielikuvituksekasta musiikkia


Johann Gottfried Walther (1684–1748)

-oli J. S. Bachin serkku äidin puolelta ja Weimarin kaupunginurkuri 1707–45; kun J. S. Bach oli Weimarissa (1708–17), he olivat paljon tekemisissä toistensa kanssa

-sävelsi runsaasti yli 100 kappaletta uruille: 86 koraalisovitusta, joiden joukossa on koraalipartitoita kuten Jesu meine Freude (Jeesus iloni), jossa on koraali ja 8 muunnelmaa

-22 vapaata sävellystä, joista 15 konserttosovitusta (Bachin tapaan) sekä 5 preludia ja fuugaa/toccataa ja fuugaa, 1 fuuga ja 1 konsertto


Gottlieb Muffat (1690–1770)

-opiskeli aluksi isänsä, Georgin johdolla, sitten Fuxin opastuksella Wienissä ja toimi keisari Kaarle VI:n hoviurkurina

-Componimenti musicali per il cembalo (n. 1735–39): 7 cembalosarjaa, joissa on Händelin ja F. Couperinin vaikutusta, sekä ciaccona

-sarjat alkavat uvertyyrillä, preludilla tai fantasialla ja sisältävät 8–10 osaa, joissa kaikissa mukana A–C–S–G sekä muita tanssi- tai karakateriosia

-Ciaccona con 37 Variazioni on mahtavasti kasvava, klaveristisesti monipuolinen teos


Muita säveltäjiä

-Melchior Schildt (n. 1592–1667): Sweelinckin oppilas, urkurina Wolfenbüttelissä, Kööpenhaminassa ja Hannoverissa; koraalipohjaisia urkuteoksia (alkusoittoja, muunnelmia)

-Delphin Strungk (n. 1601–94): Braunschweigin Martininkirkon urkuri; koraalisävellyksiä

-Johann Erasmus Kindermann (1616–55): nürnbergiläinen urkuri, jolla on kokoelma pieniä yksiteemaisia fuugia

-Johann Christoph Bach (1642–1703) ja Johann Michael Bach (1648–94), J. S. Bachin varhaiset sukulaiset viljelivät ns. koraalifuugaa, jossa koraalin ensimmäisestä säkeestä tehdään vain fuugaekspositio; edellisellä 44 Choräle zum Präambulieren

-Johann Nicolaus Hanff (1630–1706): Schleswigin tuomiokirkon urkuri; taitavia ja ekspressiivisiä koraalisävellyksiä

-Sebastian Anton Scherer (1631–1712): Ulmin tuomiourkuri, joka sävelsi toccatoja Frescobaldin mallin mukaan

-Christian Ritter (n. 1645–1725): kapellimestarina Dresdenissä ja Tukholmassa, myöhemmin Hampurissa; fis-molli-sarja, jossa on ilmaisurikasta ranskalaistyyppistä musiikkia

-Ferdinand Tobias Richter (1649–1711): Wienin hoviurkuri 1683–; ranskalaistyyppisiä sarjoja, joissa kuitenkin myös italialaisuus tuntuvilla (mm. toccatina ja capriccio lajeina mukana), mikä on Pogliettin vaikutusta

-Andreas Kneller (1649–1724): Tunderin oppilas, Hampurin Pietarinkirkon urkuri; 3 koraalialkusoittoa, 8-osainen koraalimuunnelma Nun komm der Heiden Heiland

-Georg Dietrich Leyding (1664–1710): lyypekkiläinen urkuri, Reinckenin, Buxtehuden ja Theilen oppilas; 3 preludia ja 2 koraalisävellystä on säilynyt; 6-osainen koraalipartitaVon Gott will ich nict lassen; musiikki Buxtehude-vaikutteista

-Johannes Speth (1664–n. 1720): Musikalische Blumen-Felder (Musiikin kukkaketoja; 1693), jossa on 10 toccataa Frobergerin ja M. Rossin tyyliin, lisäksi 8 magnificatia

-Johann Heinrich Buttstedt (1666–1727): Erfurtin Saarnaajankirkon urkuri; koraalisävellyksiä; Pachelbelin oppilas, joka käytti ensimmäisenä Saksassa klaveerimusiikin yhteydessä sanaa 'suite' kokoelmassa Musicalische Clavier-Kunst und Vorrathskammer (Musiikillinen klaveerintaito ja varastohuone; 1713)

-Johann Mattheson (1681–1764): musiikinteoreetikko ja Hampurin tuomiokirkon kanttori; Die wohlklingende Fingersprache (Hyvältä kuulostava sormikieli; 1735): 12 tehokasta fuugaa à 2–3, jotka on omistettu Handelille

-Johann Ernst Eberlin (1702–62): Salzburgin hovi- ja tuomiourkuri; IX toccate e fughe (Augsburg; 1747); ylimeno varhaisklassismiin havaittavissa

-Johann Peter Kellner (1705–72): kanttoriurkuri Thüringenin Gräfenrodassa; koraalisävellyksiä, joissa yhdistettyä barokki- ja galanttityyliä; mm. hieno Herzlich tut mich verlangen (Sydämestäni kaipaan)

-Georg Simon Löhlein (1725–81): musiikki on tyyliltään jo varhaisklassista, mutta käyttää yhä partita-muotoa kokoelmissa op. 1 ja 3 (Leipzig, 1766–70), joissa on 12 sarjaa; italialaistyyppisten sonaattiosien ohella esiintyy tansseja (menuetti, gavotti, alla polacca, rigaudon, allemande, angloise) sekä karakterinumeroita (pastoraali, lamento, scherzo)


Urkumusiikki katolisissa maissa


RANSKA

-ranskalaiset barokkiurut olivat saksalaisia yksinkertaisempia: 2 suurta sormiopillistöä, pääpillistö (Grand Orgue) ja selkäpillistö (Positif); lisäksi 1–2 vain diskantin käsittävää soolopillistöä (Récit, Echo); jalkio oli heikko eikä sisältänyt pitkään aikaan bassoäänikertoja; suosittuja olivat terssiäänikerrat sekä tietyt soolorekisteröinnit (kornetit)

-ranskalainen urkumusiikki on historiallisesti aukollista: Jehan Titelouzen (1563–1633) jälkeen seuraa tauko, joka loppuu vasta 1665

-varhaisbarokin urkumusiikin uudistusvirtaukset (toccata-tyyli, koraalin eri käsittelyt, imitaatiomuodot) eivät jättäneet juuri jälkiä Ranskaan

-François Roberday (1624–80): on poikkeus säännöstä, sillä kokoelmassa Fugues et caprices (1660) hän seuraa Frescobaldin ja Frobergerin malleja

-Henri du Mont'n (1610–84) tanssit uruille ja Louis Couperinin (1626–61) Froberger-vaikutteiset preludit ja muutamat urkusävellykset ovat uuden ajan airueita


Lajit ja rekisteröinti

-Ranskassa syntyy vähitellen oma merkittävä urkukoulu, jolle on ominaista tietynlainen rekisteröinti ja niistä syntyvät lajinimet, joita löytää jo L. Couperiniltä: mm. basse de trompette, jossa basso soittaa trumpettiäänikerralla hyppelehtivää kulkua sekä duo, jossa kaksi ääntä ovat vuoroin imitaatiossa, vuoroin vapaassa suhteessa

-keskeisiä lajeja ovat sarjat (suite), noëls (joululauluvariaatiot), urkumessu sekä teosten julkaiseminen urkukirjoina (Livre d'orgue)

-urkusarjat: sisältävät tavallisesti 6–8 osaa, mm. preludeja, fuugia; monilla osilla on rekisteröintinimi, kuten Tierce en taille (terssirekisteröinti tenorissa), Dessus de cromhorne (krummhorn-rekisteröinti bassossa), Flûtes (huilut); kappaleen otsakkeena voi olla kokoonpano (Duo, Trio, Quatuor) tai urkujen käytön laajuus, kuten Plein jeu (perusrekisteröinti, yksi sormio, principaleja ja mikstuuri) tai Grand jeu (suuri rekisteröinti, 2 sormiota yhdessä ja kieliäänikertoja)

-noëls: ovat suosituista joululauluista tehtyjä urkuvariaatioita, joita julkaistiin myös noëls-kirjoina ja joissa tarkoituksena oli tavoittaa taidokkaan sormiosoiton kautta pastoraalinen ja rustiikkinen, maalaismainen ilme; niitä sävelsi ensimmäisenä Gigault (1683), sitten Lebègue (1685), Raison (1714), Dandrieu (1720), Daquin (n. 1740), M. Corrette (1753) ja viimeisenä Balbastre (1783)

-urkumessu: messuissa käytettiin urkuja siten, että se vuorotteli yksiäänisen laulun kanssa; urut soittivat parittomat säkeet ja parilliset laulettiin; soitettuja osia on julkaistu erillisinä urkumessuina; musiikia oli messun osiin Kyrie, Gloria, Offertorium, Sanctus, Benedictus, Agnus Dei

-livre d'orgue: säveltäjät julkaisivat teoksiaan erilaisina kokoelmina, jotka voivat esitellä keskitetysti jotain tai muutamaa lajia tai olla vain sekalaisten kappaleiden yhteenkoonti


RANSKALAISIA URKUSÄVELTÄJIÄ

-ranskalaisen urkumusiikin kulta-aika oli n. 1660–1730/40, vaikka vallankumoukseen saakka oli merkittäviä urkureita (mm. Balbastre)

-erityisen värityksen ja omien lajien lisäksi tärkeää oli runsas ornamentointi sekä musiikin tietynlainen rytminen toteutus, inegalisaatio (eli sävelten erimittainen esityskesto, yleensä niin että sävelpareissa ensimmäinen sävel pidempi kuin toinen, suhteessa 2:1 yms.) ja pisterytmien kontekstisidonnainen, ei-notaation mukainen, vaan konventioille perustuva toteutus (pisteellisen nuotin venytys) — kaikki tämä "hyvällä maulla" toteutettuna (à bon goût)


Guillaume-Gabriel Nivers (1632–1714)

-on ensimmäinen uuden ranskalaisen barokkiurkumusiikin merkittävä säveltäjä

-toimi Pariisin Saint-Sulpice -kirkon urkurina 1654–

-keskeiset lajit, rekisteröinnit ja affektikieli kodifioituivat hänen 3:ssa urkukirjassaan: prélude, fugue, récit, joka on soolo, esim. récit de cromorne

-Livre d'Orgue [I] Contenant Cent Pièces de tous les Tons de l'Eglise (Urkukirja joka sisältää sata kappaletta kaikissa kirkkosävellajeissa; Pariisi, 1665); kussakin moodissa on 8–10 kappaleen sarjoja

-II kirja (1667), jossa on 22:n hymnin sovitukset sekä ensi kertaa urkumessu Cunctipotens genitor Deus (Kaikkivoipa luoja Jumala)

-III kirja (1675): sisältää 13 sävellystä kussakin moodissa


Nicolas Gigault (n. 1627–1705)

-virkoja useissa Pariisin kirkoissa

-2 kirjaa (1683, 1685), joissa on ensi kertaa 5-äänisiä sävellyksiä ja tenorissa oleva c. f. soitetaan jalkiolla

-I kirja sisältää ensimmäiset noëls-sävelitykset, yhteensä 14 kappaletta

-II kirjassa on 180 teosta, mm. 3 messua, Te Deum ja hymnisovituksia


Nicolas Lebègue (n. 1631–1702)

-oli Pariisin Saint-Merry'n kirkon (1664–) sekä kuninkaallisen kapellin urkuri (1678–)

-3 urkukirjaa (1676, 1678, 1685), joilla on aikansa tuotteliaimpia urkureita

-III kirjassa on 15 noëlia, lisäksi ehtoollismusiikkina offertorioita ja elevaatioita


André Raison (n. 1645–1719)

-pariisilaisurkuri; oppilaita mm. Clèrambault

-II kirjaa (1688, 1714)

-I kirja sisältää 5 messua, jotka on sävelletty ilman cantus firmusta, niin että niitä voidaan käyttää myös magnificateissa; lopuksi Offerte, joka on suurenmoinen sävellys

-II kirja alkaa rauhanhymnillä La Paix tant desirée (Kovasti kaivattu rauha), johon liittyy sarja; lopuksi on kokoelma noëleita

-musiikki on eloisaa ja kekseliästä


Jean-Nicolas Geoffroy (k. 1694)
-cembalisti, joka oli Pariisissa urkurina 1690 asti

-urkukirja (n. 1690) on pantu hänen nimiinsä, mutta se on erittäin epävarmaa

-sisältää noëleita, liturgisia teoksia ja Lullyn orkesteriteosten sovituksia


Jacques Boyvin (n. 1649/53–1706)

-Rouenin katedraaliurkuri 1674–

-2 kirjaa urkuille (1689/90, 1700): I:ssä tärkeä esipuhe rekisteröinneistä ja ornamenteista; II:ssa esitysohjeita ja kenraalibasso-opas

-kummassakin kirjassa on 6–10-osainen sarja kussakin 8:sta moodista

-jalkionkäyttö on poikkeuksellisen runsasta ranskalaisessa urkukirjallisuudessa


Gilles Jullien (n. 1650/55–1703)

-Chartresin katedraaliurkuri 1667/8–

-urkukirja (1690), jossa on 80 sävellystä ryhmitettyinä 8 moodin mukaan

-musiikki viehättävää, omien sanojensa mukaan "erittäin helppoa, luonnollista, miellyttävää ja kyllin vaihtelevaa"


François Couperin (1668–1733)

-Pariisin Saint-Gervais -kirkon urkuri 1685–; hoviurkuri 1693–

-2 merkittävää urkumessua: Pièces d'orgue consistantes en deux Messes l'Une à l'usage ordinaire des Paroisses. Pour les Festes solemnelles (Messu seurakuntien käyttöön juhlapyhinä), L'Autre propre pour les Convents de Religieux,et Religieuses (Messu munkki- ja nunnaluostareiden käyttöön)(Pariisi, 1690)

-1. messu perustuu Cunctipotens genitor Deus -melodiaan; siinä on 21 numeroa; joukossa on kauneimpiin kuuluva Tierce en Taille (Terssi tenorissa) Glorian sisällä, lisäksi suuri Offertoire sur les Grands jeux, joka on kolmiosainen (ranskalainen uvertyyri, ricercare, gigue-tyyppinen päätös)


F. Couperin. Messu seurakuntien käyttöön: Terssi tenorissa.

-2. messu on vailla cantus firmusta ja sisältää myös 21 numeroa


Nicolas de Grigny (n. 1672–1703)

-Reimsin katedraalin, Ranskan tärkeimmän kirkon, urkuri 1697–

-Premier Livre d'Orgue contenant une Messe et les Hymnes des principalles festes de l'année (Pariisi, 1699): urkumessu ja hymnejä kirkkovuoden pääjuhliin

-messussa on 24 numeroa; on 5-äänisyyden ja runsaan pedaalin käytön ansiosta hämmästyttävän rikasta musiikkia

-Bach kopioi urkukirjan ja otti siitä malleja urkusävellyksiinsä: esim. Gloria-osan 5-ääninen fuuga toimi lähtökohtana Bachin c-molli-fantasialle BWV 562


Louis Marchand (1669–1732)

-pariisilainen urkuri eri kirkoissa, 1708– Kuninkaallisessa kapellissa

-loistava improvisoija, esiintyi Saksassa mainetta saavuttaen

-oli niin musiikissaan kuin henkilönäkin dramaattinen

-kuuluisin oppilas oli Daquin

-yksi kirja urkusävellyksiä (1696), joka on kuitenkin hävinnyt, joten musiikin tuntemus perustuu käsikirjoituksiin; alkaa 6-äänisellä, kahden pedaalin Plein jeu -rekisteröinnillä; sisältää myös 15-osaisen Te Deumin sekä irrallisia kappaleita

-kuoleman jälkeen julkaistiin lisäksi toinen kokoelma (1740)

-perimätietona kulkee Bachin kanssa aiottu kilpasoitto Dresdenissä 1717 — mikä on huonontanut Marchandin mainetta


Gaspard Corrette (n. 1761–ennen 1733)

-urkurina Rouenissa 1703–, 1720 Pariisiin

-Messe du 8e ton pour l'orgue (Pariisi, 1703): 24-osainen urkumessu, joka on viimeinen tunnettu lajin edustaja

-poika Michel Corrette (1709–95) sovitti isänsä teoksia, julkaisi urkukonserttoja, noëleita sekä minimessuja (1759)


Jean-Adam Guilain (n. 1670/80–1739)

-julkaisi Pariisissa kokoelman kappaleita (1706), jotka muodostavat 4 Magnificat-sarjaa; omisti julkaisun Marchandille


Pierre du Mage (n. 1674–1751)

-Marchandin oppilas Pariisissa ja Saint-Quentin -kirkon urkuri 1704–10, jonka jälkeen Laonin katedraalin urkuri 1710–19

-2 urkukirjaa, joista jälkimmäinen hävinnyt

-I urkukirja (1708), jossa on 8-osainen sarja I:ssä moodissa; päätöksen Grand-jeu on upeaa musiikkia

-oli epävakainen luonne, mikä näkyy musiikin rohkeudessa ja julkaisujen vähyydessä

-ylipäätään ranskalaisurkurit julkaisivat vähän, sillä joutuivat improvisoimaan eikä ollut sitten enää aikaa (haluja?) säveltää


Louis-Nicolas Clérambault (1676–1749)

-pariisilainen klaveristi, tärkeän muusikkosuvun jäsen, Raisonin oppilas

-1714 Saint- Sulpice -kirkon urkuriksi Niversin jälkeen

-Premier livre d'orgue contenant deux suites du Ier et du IIer ton (Pariisi 1710/14): 2 sarjaa ainoa urkutuotanto, ovat 7-osaisia

-musiikki yhdistelmä italialaista (päätös-Caprice) ja ranskalaista: kekseliästä, omaleimaista ja tarttuvaa


Jean-François Dandrieu (n. 1682–1738)

-kuuluisan pariisilaisen muusikkosuvun ihmelapsiklaveristi

-Saint-Merryn urkuri 1705–, Chapelle Royalen urkuri 1721–

-I urkukirja (Pariisi, 1739): sisältää 63 sävellystä, jotka on järjestetty 6:n sävellajin (d, D, a, A, g, G) mukaan 6:een osastoon, joista jokaisessa on useita offertorioita, fuugia, trioja, 6-osainen Magnificat ym.

-kokoelma noëleita (n. 1721–33) ovat viehättäviä ja maalaismaisen yksinkertaisia, sisältävät runsaasti säkkipilliurkupisteitä


Louis Daquin (1694–1772)

-oli ihmelapsi, joka avusti jo 1706 Sainte-Chapellessa; 1727 voitti Rameaun kilpailussa St. Paulin urkurin paikasta; oli Marchandin mukaan aikansa paras urkuri; valittiin Pariisin Notre-Damen urkuriksi 1755

-ainoa urkukirja on 12 noëlin kokoelma (n. 1740)

-musiikki on muodon ja kontrapunktin keskeisyyden sijaan välittömän kuvallista ja virtuoosista

-noëleissa on usein variaatiotekniikkaa, jossa diminuointi kasvaa; lisäksi kaikutehoja, sormioiden tiheitä vaihteluita, myös pedaaleja useissa noëleissa


Claude-Béninge Balbastre (1727–99)

-on tyylillisesti toki jo galantti säveltäjä, joka improvisoi suosikkimelodioista Pariisin Notre-Damen kirkossa; kansa tykkäsi, mutta järjestyksenpito oli vaikeaa yleisön tungeksimisen vuoksi

-oli samalla myös viimeinen vanhan järjestyksen ja tradition urkuri, sillä julkaisi 2 sarjaa noëleita 1783


KESKI- JA MYÖHÄISBAROKIN KLAVEERIMUSIIKKI ITALIASSA

-katoliset säveltäjät etelä-Saksassa, Itävallassa ja Italiassa suosivat vanhoja muotoja (canzona, ricercare, toccata jne.)

-Italiassa ei syntynyt 1600-luvun alun jälkeen kovin mittavaa kosketinsoitintraditiota (vasta sonaatti 1700-luvun alussa muodosti ison kulttuurin), ja etenkin urkumusiikissa Saksa ja Ranska menivät edelle 1600-luvun jälkipuoliskolla

-italialaiset urut olivat pieniä: yksi sormio, n. 10 äänikertaa (jalkiossa yksi); äänikerrat prinsipaaleja, huiluja sekä huojuva Voce umana

-Tarquinio Merula (n. 1590–1655): Cremonasta, työskenteli myös Puolan hovissa; jatkaa toccatoissaan venetsialaista traditiota; sävelsi lisäksi capriccioja, mm. Capriccio cromatica, 5 canzonea

-Michelangelo Rossi (n. 1600–56): Genovasta, työskenteli pääosin Roomassa; toccatat ovat harmonisesti hurjia


Michelangelo Rossi: Toccata VII (loppu)

-Giovanni Salvatore (n. 1610–75?): jatkaa napolilaista klaveerikoulua; toccatoissa on rohkeaa harmoniaa; sävelsi lisäksi canzoneja ja correnteja

-Gregorio Strozzi (n. 1615–87 jälk.): napolilaissäveltäjä; kokoelmassa Capricci da sonare cembali et organi (1687) on 29 sävvellystä: capriccioja, toccatoja, ricercatoja, sonaatteja, tansseja (gagliarda, corrente); edustaa 1600-luvun varhaista tyyliä, polyfoniaa ja kromatiikkaa, musiikkikielen ankaruutta; lisäksi on 3 polyfonista sonaattia, jotka ovat 3-taitteisia ja ehkä lähempänä canzonaa


Alessandro Poglietti (k. 1683)

-kotoisin ehkä Toscanasta, opiskeli Roomassa, mahdollisesti Frescobaldilla; Wienin hoviurkuriksi 1661; kuoli Wienin piirityksessä

-oli myös taitava kontrapunktikko, mutta enemmän kiinnostunut luonnon jäljittelystä: useita Rossignolo-sävellyksiä (satakieli), Capriccietto sopra il cu cu sekä Capriccio über das Hennengeschrey (Kukonkiekumiskapriisi)

-lisäksi muita runsaasti kuvailevia sävellyksiä

-Toccatina sopra la Ribellione di Ungheria (T. Unkarin kapinasta; 1671): osat Galop-Fuga, Allemande La Prisonnie, Courente Le proces, Sarabande La Sentence, Gigue La Lige, La Decapitation, Passacaglia, Les Kloches (Requiem) — eli kuvaa unkarilaisten hyökkäyksen, vangiksi joutumisen, oikeudenkäynnin, tuomion, teloituksen ja kuolinkellot

-Toccata fatta sopra Cassedio di Filipsburgo (T. Phillipsburgin piirityksestä; 1676)

-Il Rossignolo (1677): on jättimäinen lähes tunnin mittainen kokonaisuus, jossa italialaista toccataa ja canzonaa seuraa tanssisarja sekä Aria Allemagna (Saksalainen laulu) 20:n muunnelman kera, jotka ovat kuvaavia (ja liittynevät wieniläiseen karnevaaliperinteeseen), sekä 5-osainen finaali satakieli-motiivista — on verrattu Bachin Goldberg-variaatioihin

-Pogliettin musiikki yhdistää ranskalaista ja italialaista


Bernardo Pasquini (1637–1710)

-1600-luvun jälkipuoliskon suuri klaveerisäveltäjä Italiassa; työskenteli ja opetti Roomassa

-1697–1708 syntyi neljä volyymiä sävellyksiä

-osin harrastaa vanhanaikaista post-Frescobaldi -tyyliä (canzonat, ricercaret, toccatat osin), mutta folia- ja bergamasca-variaatiot sekä useat passacagliat ovat jo uudempaa tyyliä

-tärkeitä ovat kuluisat sarjat ja variaatioteokset, joiden osat noudattavat yksinkertaista kaksiosasta rakennetta ja harmonista modulaatiomallia I—>V

-sarjoissa vaihteleva määrä osia: aluksi 2–3 (A–C–G, minkä lisäksi Aria ja Bizzarria ovat tyypillisiä osia)

-aaria esiintyy myös itsenäisenä, 2-osaisena muotona

-variaatiosarjoissa osoittaa suurta keksintää ja jopa karakterivariaation ideaa: Variatione Capricciose, Variationo a Inventione, Variationi Fioritas, Partite Diversi Sopra Alemanda

-Introduzione e Pastorale: on tyylillisesti uutta ja kevyempää musiikkia: avaus on siciliano-rytmissä, pastoraali on urkupisteen päällä ison osan aikaa


Alessandro Scarlatti (1660–1725)

-oli myös taitava cembalisti, jonka klaveerimusiikki on innovatiivista

-yhdisti roomalaisen ja napolilaisen klaveerikoulun, lisäsi siihen laulu- ja viulumusiikista virtuositeetin ja loi musiikkia, jota jäljittelivät Handel ja Bach

-useita toccatoja, joiden jälkiosassa fuga; toccatat voivat olla myös laajoja 3–5-osaisia kokonaisuuksia ja lähestyä sonaattia (esim. Moderato–Fuga-Presto)

-Toccata per cembalo d'ottava stesa (T. oikean oktaavin [ei lyhennetyn] sisältävälle cembalolle; Napoli, 1723): 5-osainen, päätöksessä Follia

-toccatasta kehittyykin 1700-luvun vaihteessa kaksi tyyppiä: 1) lähestyy sonaattia sen jaksojen itsenäistyessä; 2) liittyneenä fuugaan tai sarjaan saa itsenäisen, preludimaisen luonteen ja tehtävän


Domenico Zipoli (1688–1726)

-s. Pratossa, Toscanassa; opiskeli Firenzessä ja Napolissa A. Scarlattin johdolla; tuli sitten Roomaan n. 1710, jossa oli ehkä Pasquinin opissa: 1715 urkuriksi Chiesa del Gesù -kirkkoon; 1716 matkusti Paraguay'hin lähetyssaarnaajaksi, joten musiikki jäi vaikuttamaan enemmän latinalaiseen Amerikkaan kuin Italiaan

-Sonate d'Intavolatura per organo e cimbalo (Rooma, 1716): sisältää kaiken klaveerimusiikin — ovat sonaatteja vain soitetussa mielessä ja pikemminkin sarjoja

-kokonaisuus muodostuu 1) toccatasta, joka on 5-osainen; 2) 5:stä canzonasta, joista kuhunkin liittyy 4 versettiä, liturgista kommenttia (All'Elevazione I-II, All'Offertorio, All'Post-Communio), sekä 3) Pastoralesta — yhteensä 31 kappaletta

-canzoneissa sekä suosituissa Offertorio-, ja Elevazione-sävellyksissä ja Pastoralessa tyyli on kevyttä ja ennakoi galanttia musiikkia

-Nicola Porpora (1686–1768): kirjoitti (capriccio)fuugia, jotka ovat polyfonisesti ottaen jo vähemmän antoisia, mutta melodisen läpivientinsä ansiosta kiitollisia; aitous tosin on epävarma


BÖÖMILAISIÄ JA SLOVAKIALAISIA URKUSÄVELTÄJIÄ

-1700-luvun alkupuolella syntyi saksalais-italialaisista vaikutteista ja oman maan erityispiirteistä oma böömiläinen urkukoulunsa, joka on osin vanhanaikainen, osin uudenaikainen kansanmusiikin melodiikan käytössään

-Bohuslav Chernohorsky (1684–1742); Italiassa opiskellut koulun luoja, joka sävelsi lähinnä preludeita ja fuugia

-Jan Zach (1699–1773); Chernohorskyn oppilas, Mainzin arkkipiispan kapellimestari

-Josef Seger (1716–82): preludit ja fuugat ovat myöhäisbarokkisen patetian ja varhaisklassisen kansanomaisuuden välimaastossa

-Slovakiassa oli jo 1300-luvulla urkuja, jotka olivat eteläsaksalaisittain pienehköjä 1–2-sormioisia (C–c3 ja bassossa lyhyt oktaavi) ja pedaalilla (C–a) varustettuja

-Samuel Marckfelner (1621–74): tabulatuurikirjassa, jossa muiden säveltäjien teoksia, myös 9 omaa sävellystä, preambuleja ja koraaleita

-Ján Francisci (1691–1758): Bratislavan evankelisen kirkon urkuri; preludit ja fuugat osoittavat, että on laadukas säveltäjä, jonka biografia löytyy Matthesonilta (1740)

-Ján Adam Shantroch (1710–80): Bratislavan Martinkirkon urkuri, jonka kokoomakäsikirjoituksessa on preludien ja intonaatioiden lisäksi kotikäyttöön galanteriaa: menutteja, solvakialaisia tansseja, murkyjä jne.


ESPANJALAINEN URKUMUSIIKKI

-Espanjassa oli oma värikäs urkutyyppinsä, jossa osa kieliäänikerroista, soinniltaan voimakas "espanjalainen trumpetti", on sijoitettu vaakasuorasti julkisivuun

-sormioita voi olla useita, mutta jalkiona toimii tappikoskettimisto

-käytettiin paljon ns. jaettuja äänikertoja, jolloin ne jakaantuvat diskantti- ja bassopuoliskoihin: 2 +2 ääntä tai 3 + 1 (jolloin on bassosoolo) tai 1+3 (jolloin on sopraanosoolo)

-tiento (= ricercare) jatkaa lajina olemistaan läpi 1600-luvun: uusina alalajeina määritellään tiento de falsas, jossa on rohkeita dissonansseja, sekä tiento de medio registro, jossa käytetään hyväksi jaettuja äänikertoja

-ns. lyhyt oktaavi on myös tyypillinen ilmiö: säveliä on jätetty pois alimmasta oktaavista eli vain yleisimmin tarvittavat sävelet ovat mukana

-vajo: sellainen tientotyyppi, jossa käytetään jaettuja äänikertoja ja soolo on bassossa

-battalia: toinen tärkeä laji; ovat taistelukertomuksia, jotka alkavat tienton tapaisella johdannolla, siirtyvät sitten taistelun kuvaukseen, päättyäkseen voiton tanssiin tai hymniin

-Joseph Jimenez (k. 1678): Saragossan urkuri 1654–; liturgisten sävelmien urkusovituksia, mm. 8 Pange lingua -versiota, ja ensimmäiset tunnetut battaliat (2 teosta); Folias con 20 diferencias eli muunnelmat La Folia -ostinatoteemasta

-Pablo Bruna (1611–79): aragonialaisen koulun edustaja, "Darocan sokea mies", jolta on säilynyt 32 teosta; Tiento sobre la letanía de la Virgen (Tiento Marian-litaniasta) on merkittävä teos temaattisen muuntelun kannalta

-Pedro de Araujo/Arauxo (k. 1684): portugalilainen mestarisäveltäjä, jolla on battalioita sekä kirkkosävelmien sovituksia

Juan Cabanilles (1644–1712)

-tärkein espanjalainen myöhemmän barokin säveltäjä

-Valencian katedraalin urkuri 1665–

-oli virtuoosisoittaja, joka myös matkusti laajasti konsertoimassa

-espanjalaisaikalainen sanoi: "maailma tuhoutuu ennen kuin ilmaantuu toinen Cabanilles"

-tuotanto sisältää 70 tientoa ja 26 muuta sävellystä sekä epälukuisen määrän liturgisia pikkukappaleita (versettejä ym.)

-eräissä tientoissa vanha, ankaran polyfoninen kirjoitustapa vallitsee

-suurin osa tientoista on kuitenkin mielikuvituksellista ja muodollisesti vapaita post-Frescobaldi ja -Froberger -musiikkia

-tiento tarkoitti ricercare- ja fantasia-lajien lisäksi myös canzonaa, capricciota ja toccataa ja oli moniosainen, vaihtelevilla tekniikoilla sävelletty teos

-osa tientoista on c. f. -sävellyksiä (Ave maris stella, Pange lingua jne.)

-tiento lleno (= täysiääninen tiento) on jakamattomilla äänikerroilla soitettu tiento, jossa on muhkea sointi

-tiento de contras: jalkiotoccatoja

-tiento de batalla: taistelutientoja

-pasacalles: I–IV–V -sointujaksoon tehtyjä muunnelmasarjoja (5 sarjaa)

-paseo: lyhyempi, lyyrisempi tai tanssillisempi muunnelmatyyppi

-xácara: nopeutuvia divisioita toistuvan sointujakson päällä

-Tiento lleno de quinto tono por Bequadrado on arvaamattoman rohkea kappale, jota voi verrata stylus phantasticus -säveltäjien parhaisiin tuotteisiin

-laajoja liturgisia kokonaisuuksia: Versos de todos los tonos para Magnificat (Versettejä kaikissa sävellajeissa Magnificatista); 13-osainen Versos de Pangelingua de todos géneros

-iso osa Cabanillesin musiikin viehätystä liittyy yksinkertaisesti espanjalaisiin urkuihin kuninkaallisena instrumenttina: kieliäänikertoja (trumpetteja) on paljon, lisäksi mm. 32-jalkaiset kielet pääsormiolla ja pedaalissa sekä isot mikstuurikuorot


Toledon katedraalin urut (1798)

-Antonio Martín y Coll (k. 1734 jälk.): kokosi 5-osaisen kokoelman Flores de musica (Musiikkikukkia; 1706–09), jossa on enimmäkseen anonyymeiksi jäävien Cabanillesin aikalaisten ja seuraajien teoksia

-José Antonio Carlos de Seixas (1704–42): portugalilainen klaveerisäveltäjä, jonka toccatat ovat kuin pieniä sonaatteja, 2-osaisia D. Scarlattin tapaan

ENGLANTILAINEN BAROKIN KLAVEERIMUSIIKKI

-englantilaisissa uruissa oli jo 1700-luvulla paisutuspillistö 2–3:n sormion joukossa (Great, Choir, Swell), muttei jalkiota

-1600-luvun jälkipuoliskolla virginaali-musiikin määrä väheni ratkaisevasti, viimeinen virginalisti oli Worcesterin katedraalin urkuri Thomas Tomkins (1572–1656); isompi ja värikkäämpi cembalo valtasi alaa (n. 1650–1750)

Henry Purcell (1659–95)

-Purcellin klaveerimusiikissa ranskalainen koristeellisuus ja italialainen melodinen voima yhdistyvät

-sävelsi 8 sarjaa, joiden osina ovat yleensä preludi–almand–corant, mahdollisesti lisäksi tai korvaamassa 3:tta osaa minuet, saraband tai hornpipe

-lessons (esitys- tai sävellysharjoitus): termi, joka tarkoitti klaveeri- tai yhtyekappaletta, joskus kappaleiden muodostamaa sarjaa

-Purcellin kokoelmassa A Coice Collection of Lessons for Harpsichord or Spinnet (1696 postuumisti) on sarjoja ja irtokappaleita sekä Suits of Lessons (n. 1715, 1717)

-voluntary: tarkoitti lähinnä preludia/toccataa/fancya/fuugaa tms. pienimuotoista sävellystä, myöhemmin jopa sonaatti/konserttotyyppistä moniosaista kokonaisuutta; Purcellilla on molempia tyyppejä

-ground: muutamia melko erityyppisiä ja -ja pituisia bassoteemoja ja niihin muunnelmasarjoja


-Trumpet Tune: eräs suosikkilaji Englannissa ja Purcellillakin muutama, joskin se suosituin on todennäköisesti J. Clarken käsialaa

-John Blow (1649–1708): Westminster Abbeyn urkuri, joka kirjoitti mm. voluntareja ja sarjoja (A–C–S), joissa on myös toisinaan ground; sarjojen kokoelma A Choice Collection ... Containing four Sett's (n. 1698/1704)

-John Eccles (1668–1735): oli teatterisäveltäjä, jolta julkaistiin kokoelma A Collection of Lessons and Aires for the Harpsichord or Spinnett Composed by Mr J. Eccles, Mr. D. Purcell and Others (1702)

-Jeremiah Clarke (n. 1673–1707); oli suosittu säveltäjä aikanaan, jo postuumista kokoelmastan (1711) päätellen: Choice Lessons for the Harpsichord or Spinett Being the Works of the Late Famous Mr. Jeremiah Clarke; eri toten Trumpet Tune on suosittu

-William Croft (1678–1727): 19 sarjaa ja n. 20 erillistä kappaletta; sarjat ovat 2–4-osaisia ja vaihtelevia sisällöltään, ranskalaisia tyyliltään; osia A–C–S, myös menuetti, jigg, ground, air jne.; voluntareissa on enemmän italialasityylinen säveltäjä

-Jean-Baptiste Loeillet (1680–1730); s. Ghentissä, Belgiassa; oltuaan Ranskassa asettui Englantiin n. 1705, jossa soitti poikkihuilua, oboeta ja cembaloa; Lessons for the Harpsichord or Spinet (1710–15): kappaleet on järjestetty löyhästi; Six Suits of Lessons for the Harpsichord or Spinnet (n. 1723): jokaisessa sarjassa on 6 osaa Allemanda–Corente–Sarabanda–Aria–Minuet–Giga; musiikki on sujuvaa ja ilmeikästä, miellyttävää ja selkeää, yhdistelmä ranskalaista täsmällisyyttä, italialaista juoksevuutta ja englantilaista musikanttisuutta

-Thomas Roseingrave (1688–1766): oli Scarlattin ystävä tavattuaan tämän Italiassa (1709–13); Voluntaries and fugues made on purpose for the organ or harpsichord (1728), joissa Scarlattin vaikutusta; sai todennäköisesti aikaan 30 sonaattia käsittävän ensimmäisen Scarlatti-julkaisun Essercizi per Gravicembalo (Lontoo, 1738); Six Double Fugues (1750) — parhaimmillaan ekspressiivinen ja luonteikas säveltäjä

-Charles Dieupart (n. 1670–1740): ranskalainen säveltäjä, joka työskenteli Lontoossa 40 viimeistä vuottaan; Six Suites de Clavessin, Divisées en Ouvertures, Allemandes, Courantes, Sarabandes, Gavottes, Menuets, Rondeaux, et Gigues (Amsterdam, 1701), jossa näkyy Couperinin tyyli yksinkertaistettuna; ovat johdonmukaisesti 7-osaisia sarjoja; Bach kopioi sarjat I ja VI n. 1713, ja häntä ihastutti ehkä Dieupartin huolellinen äänenkuljetus; niinpä joitain yhtäläisyyksiä löytyykin Dieupartin ja Bachin musiikin välillä

-Thomas Chilcot (n. 1700–66); Somersetin Bathin apottiluostarin urkuri 1728–; Six Suites of Lessons for the Harpsichord or Spinet (Lontoo, 1734), jossa on vahva Handelin vaikutus; nouseva sävellajijärjestys (g, A, B, c, d, e); 5:ssä sarjassa osat A–C–S–Jigg–M; aaria korvaa tosin kahdesti sarabanden; 1. sarja alkaa overturella ja sisältää myös sicilianon

-Richard Jones (k. 1744): walesilainen viulisti, jolta on olemassa yksi cembalokokoelma Suites or Setts of Lessons for the Harpsichord or Spinnet Consisting of a reat variety of Movements as Preludes Aires Toccats All'mands JIggs Corrents Borr's Sarabands Gavots Minuets Ec Ec. (1732), jonka sarjoissa on 6–12 osaa ja ovat mitä vaihtelevampia kappaleyhdistelmiltään; sarjoissa yhdistyy ranskalaisen tanssisarjan ja italialaisen sonaatin osia

-William Boyce (1711–79): teki vokaalimusiikin lisäksi merkittävää soitinmusiikkia, mm. 10 voluntaries uruille/cembalolle (1779)

-John Stanley (1712–86): 3 kokoelmaa voluntareja (1748, 1752, 1754), joissa on italialaisen sonaatti/konserttotyylin merkittävä hyödyntäjä

-John Christopher Smith (1712–95): saksalaissyntyinen Handelin oppilas, jonka 2 kokoelmaa sarjoja, Suites de Pieces Pour le Clavecin (Lontoo, n. 1732–37), ovat laadukkaita; 12 sarjaa, joissa osia on 4–9; sarjat ovat yhdistelmä tansseja (lähinnä A–C–G) ja italialaistyyppisiä sonaattiosia

Ranskalainen luuttu- ja klavesiinimusiikki

-Ludvig XIV:n hovi loi perustan ranskalaiselle kulttuurille

-kun 1600-luvun jälkipuoli oli kiinteytyvän kuningasvallan, absolutismin aikaa, sen seurannaisena tai paralleelina voi nähdä musiikillisten muotojen vakiintumisen 1600-luvun alun kokeilevasta ja villistä monimuotoisuudesta

LUUTTU JA SEN MUSIIKKILAJIT

-luuttu oli suosituin soitin hovissa, koska sitä oli helppo kanniskella ja soittaa suoraan tabulatuurista; varjopuolena oli se, että siinä oli kuusi kaksoiskieltä sekä viisi vapaasti viritettävää bassokieltä, joten virittämiseen meni muusikon elämästä iso osa

-luutulla oli erityisasema; matemaatikkofilofi ja musiikinteoreetikko Marin Mersenne (1588–1648) kirjoittaa (Harmonie universelle, 1636):

"Luuttua pidetään Ranskassa jaloimpana soittimena sen soinnillisen sulouden, kielten määrän ja sopusointuisuuden, sen ulottuvuuden ja virityksen ansiosta; lisäksi tulee vaikeus sen soittamisessa yhtä täydellisesti kuin l'Enclos, Gautier, Blanc-rocher, Merville, le Vignon ja muutamat muut, jotka ovat yhä elossa. ... Luuttu on saanut sellaisen johtoaseman suhteessa muihin kielisoittimiin, että muita soittimia tuskin huomataankaan."

-moralistit ilmaisivat jopa huolensa luutun johdosta, sillä sitä pidettiin lähes ranskalaisuuden symbolina hovibaletissa, teatterissa ja kirkossa, aateliston salongeissa ja porvariston ajanviettopaikoissa

-hyvä luutisti pystyi jopa nousemaan sosiaalisesti ja saattoi päästä hoviin luutunopettajaksi, mikä merkitsi varmaa tietä menestykseen; kun Anna Itävaltalainen otti luutunopettajakseen E. Gaultierin, kaikki hovissa halusivat häneltä tunteja, jopa vanha Richelieu, mitä pidettiin naurettavana

-Ludvig XIII:n (1610–43) aika oli luutun korkeasuhdannetta

-oli erilaisia virityksiä: 1500-luvun luuttu oli 11-kielinen soitin, jossa oli 5 kaksoiskuoroa ja yksi melodiakieli, ja vanha viritys oli G-c–f–a–d'–g'; n. 1635 yleistyi d-molli-malli: A–d–f–a–d'–f', mutta jopa 9-kuoroisia soittimia oli olemassa ja lisäksi bassokieliä lisättiin erilliseen kaulaan enintään 6 (G–F–E–D jne.)

-sarja eli suite oli keskeinen muoto, jossa tosin ei ollut mitään järjestelmää; luutisti saattoi valita mitkä tahansa kappaleet peräkkäin soitettaviksi

-prélude: ilman täsmällisiä aika-arvoja improvisoitu laji, joka edusti varsinaista luuttutyyliä

-style luthé tai style brisé, luutun murrettu soittotyyli, jossa arpeggioitiin sointuja, jolloin polyfonia ja äänenkuljetus katkeilee tuon tuosta ja äänten lukumäärä vaihtelee vapaasti

-tombeau: eräs luutulle ominainen laji, valitus jonkun kuoleman (kuninkaallisen, hyvän kollegan jne.) johdosta

-karakterikappaleita sävellettiin myös, usein niin, että tanssille annettiin jokin kuvaileva otsake tai jonkun henkilön nimi

RANSKALAISLUUTISTEJA

-Antoine Francisque (n. 1570–1605): kokoelmassa Le Trésor d'Orphée (Orfeuksen aarre, 1600) on 70 kappaletta, joista suurin osa on tansseja (gaillardeja, pavaneja, bransleja , volteja, couranteja jne.)

-Jean-Baptiste Besard (n. 1567–1625): Thesaurus harmonicus (Harmoninen varasto/aarre; Köln, 1603): on musiikillisesti tärkeä, sillä sisältää 403 kappaletta 21:ltä säveltäjältä kaikissa keskeisissä lajeissa; jo myös uusia tansseja (allemandeja, couranteja, gavotteja)

-Nicolas Vallet (n. 1583–n. 1642): 2-osainen Secret des Muses (Muusien salaisuus; 1615–19), jossa 109 teoksen joukossa myös couranteja, bourréita sekä chaconne

-Robert Ballard (n. 1575–1640 jälk.), jonka luuttukirjasta (1611) puuttuvat vanhat vokaaliteosten sovitukset ja polyfoniset fantasiat ja tilalla on moderneja tansseja (balleteja, couranteja, couranteja, volteja ja "angéliqueja" — style brisé hallitsee jo, ja kirja sisältää myös pieniä sarjoja, jotka loppuvat couranteen

Ennemond Gaultier (n. 1575–1651)

-Gaultier-dynastian perustaja, "vanha Gaultier", joka oli äärimmäisen suosittu:

"... monia musiikin valoja on noussut Ranskassa, ja niiden joukossa yksi ainoa — aurinkona tähtien keskellä — on saanut koko maailman kunnioituksen ja ylistyksen. Hän on ensimmäinen Gaultier (jota kutsutaan hänen ikänsä ja ansioidensa mukaisesti 'vanhaksi Gaultieriksi')."

-vaikka oli hoviluutisti, mitään ei julkaistu häneltä elinaikana; myöhemmin koottiin liki 100 kappaletta (serkku Denis 1672)

-musiikki on viehättävää ja taidokasta sekä sisältää tehokkaita dissonansseja ja koristeita

-yli puolet sävellyksistä on couranteja kuvaavin otsakkein: "La Belle Homicide" (Kaunis murhaajatar), "Cléopatre Amante" (Rakastunut Kleopatra), "La Petite Bergère" (Pieni paimentyttö), "L'Adieu" (Näkemiin), "La Pleureuse" (Vetistelijä), "Rossignol" (Satakieli) jne.

-teki ensimmäiset tombeau-sävellykset: Gaultierin opettajalle ja luutistikollegalle, "Tombeau de Mesangeau" (1638), joka on raskas allemande (jota "ihmiset eivät koskaan väsyneet kuuntelemaan") ja joka lainaa Dowlandin Lachrimae-sävellystä

-musiikkia on järjestetty eri käsikirjoituskopioissa "sarjoiksi"

-"d-molli-sarja": Prélude, "Tombeau de Mezangeau", "L'Adieu", "Canaries", "Les dernieres Paroles où Testament de Mezangeau", Courante, "La Poste"

Ennemond Gautier: La Poste (Gigue)

-"A-duuri-sarja": Prélude, Chaconne, "La Pleurese" & Double, "La Maribelle", Sarabande, Canaries

-luuttusävellyksistä tehtiin cembalosovituksia (1680)

-François Dufaut (k. 1670 jälk.): emme tiedä oikeastaan mitään miehestä, vaikka oli aikansa kuuluisimpia luutisteja; mahdollisesti Gaultierin oppilas, jonka varhaisinta musiikkia on 2:ssa kokoelmassa (1631, 1638); "Tombeau de Mr Blanrocher" (1652) tapaturmaisesti kuolleelle luutistikollegalle; oli 1669 Lontoossa ja saavutti suosiota myös Saksassa; kappaleet ovat järjestettävissä saman sävellajin mukaisiin sarjoihin; yhtenä ensimmäisistä sävelsi vapaita, tahtiviivattomia preludeita, preludé non mesuré

Denis Gaultier (n. 1600–72)

-kuuluisin luuttusäveltäjä, Ennemondin nuorempi serkku

-La Rhétorique des dieux (Jumalten retoriikka/puhetaito; n. 1650–55): kokoelma sisältää 56 tanssia järjestettynä 12:ksi sarjaksi (yhden jokaisessa moodissa), joissa useimmissa on allemande, courante, sarabande tai kaksi näitä tansseja sekä vapaita kappaleita

-oli siten ensimmäisiä sarjan luojia: sarjoissa on 3–8 osaa, joten ei vielä mitään tiukkaa organisaatiota

-sarja avautuu enimmäkseen préludilla, pavanella tai allemandella

-lukuisissa osissa on kuvaavia otsikoita, joita myös musiikki seuraa: mm. "La Coquette virtuose" (Taidokas koketti); monet otsakkeet on valittu antiikin mytologiasta, kuten "Phaeton Foudraye" (Salaman kuoliaaksi iskemä Faethon), "Artémise ou L'oraison funèbre" (Artemis eli Hautajaispuhe)

-oli tombeaun mestari: yksi kuolleelle vaimolle, myös Blancrocherille; lisäksi kokonainen sarja: "Tombeau de Monsieur de Lenclos" (Allemande), "La Consolation aux amis di Sr. Lenclos" (Sr. Lenclos'n ystävien lohdutus)(Volte), ja "La Resolution des amis du Sr. Lenclos sur sa mort" (Sr. Lenclos'n ystävien hajaantuminen tämän kuoleman jälkeen)


-Gallot'n luutistisukuun kuului ainakin 4 jäsentä: Antoine "vieux Gallot" (vanha Gallot, k. 1647), Jacques Gallot, "Gallot le jeune" (nuorempi) (n. 1640–1700), Henry François Gallot (k. 1684 jälk.)

-Jacques Gallot (1600 jälk.–1685) oli E. Gaultierin oppilas, jonka Pièces de luth composées sur differens modens (n. 1673–5) jakaantuu kahteen preludilla alkavaan osaan; kappaleiden otsakkeet viittaavat La Rochefoucaud'n ja La Bruyèren ilkeisiin aforismikokoelmiin; henkilömuotokuvia ("La Montespan" jne.)ja tombeau-sävellyksiä on mukana, mm. "Le bout de l'an de Mr. Gaultier" (Hr. Gaultierin poismenon yksivuotispäivä)

-Charles Mouton (1626–92 jälk.): D. Galtierin oppilas; tiivisti löyhää sarjaa; 2 luuttukirjaa säilynyt (1699) ja ne sisältävät 8 sarjaa, joista kussakin on 4–11 osaa; sarjat alkavat preludilla, jota seuraa allemande tai pavan; idealisoidut tanssiosat ovat usein miniatyyrimuotokuvia: esim. "fis-molli-sarja": "La Promenade" (Prélude), "Le Dialogue des graces sur Iris" (Sulottarien keskustelu sateenkaarella; Allemande), "La belle Iris" (Allemande), "Le Mouton" (Lammas; Canarie), "La Bizare" (Eriskummainen; Gaillarde), "La Changeante (Häilyväinen; Courante), "La Malassis" (Sarabande) — moodin lisäksi sarjoissa vallitsee tyylin yhtenäisyys

KITARA RANSKASSA

-kitaraa pidettiin 1600-luvun alkupuoliskolla "sopimattomana muusikolle", se oli yhtä arvokas "kuin espanjalainen apina", mutta Lully oli etevä kitaristi ja Ludvig XIV suosi soitinta, koska se sopi hyvin tanssimusiikkiin, joten soitin pääsi hoviin, kun vielä F. Corbetta oli innostanut kuninkaan soittimeen

-Robert de Visée (n. 1656–1732 jälk.), Corbettan oppilas, oli 1680-luvulta alkaen kuninkaan ja kruununprinssin kitaraviihdyttäjä ja opettikin kuninkaalle kitaransoittoa; oli 1719– Maître de guittare du Roy, jonka tehtävä oli mm. soittaa kitaraa n. klo 21 aikoihin, kun Ludvig oli jo sängyssä; julkaisi 2 kitarakirjaa (1682, 1686), joissa on yhteensä 12 sarjaa sekä muita kappaleita

-1600-luvun jälkipuoliskolla, kun basso continuon merkitys kasvoi Ranskassakin, vahvemmat ja bassokorosteisemmat isommat luutut, theorbit ja arkkiluutut, lopettivat luutun valta-aseman: jo 1660 ilmestyi kenraalibasso-opas theorbille

-toinen merkittävä luutun alasajava tekijä oli cembalon nousu

LUUTTU- JA KITARASÄVELTÄJIÄ ITALIASSA, ESPANJASSA JA SAKSASSA

-espanjalainen 5-kielinen kitara (A–d–g–h–e') ohitti Italiassa luutun suosion 1600-luvun alussa: sitä oli helpompi soittaa ja se oli tehokas soitin mm. commedia dell'artessa

-kitaristeilla oli kaksi pääsoittotyyliä (myös ranskalaisluutisteilla): pizzicato tai punteado (näppäily) ja battuta tai rasgueado (soinnunrämistys)

Francesco Corbetta (n. 1615–81)

-italialainen ajan johtava kitaristi ja kitarasäveltäjä, joka toi soittimen Ranskan ja Englannin hoveihin ja nosti kitaran kukoistukseen

-julkaisi peräti 6 kokoelmaa kitaramusiikkia (yksi niistä on hävinnyt), joista 3 ensimmäistä on italialaistyyppisiä ja 2 myöhempää ranskalaistyyppisiä kirjoja, jotka sisältävät lukuisia sarjoja ja muita kappaleita

-1. kirja (1639), jolla perusti Bolognan kitarakoulun

-2. kirja Varii capricci per la ghittara spagnola (Milano, 1643)

-3. kirja syntyi Espanjassa (1643 jälk.) mutta on kadonnut

-4. kirja Varii scherzi di sonate per le chitara spagnola (Brysseli, 1648), jossa passacaglioita, chaconneja, lyhyitä sarjoja, couranteja ja sarabandeja sekä folia-muunnelmia

-oli 1660-luvulla Englannin hovissa, jolloin valmistui 5. kirja La Guitarre Royalle (Pariisi, 1671), joka on hienoin kokoelma ja sisältää suiteja ja yksittäisiä tansseja

-6. kirja La guitarre royalle dedié au roy (1674)

-kävi Ranskasta vielä Lontoossa, mutta kuoli Pariisissa

-Corbettan kitaran viritys oli e1–hh–gg–Dd–aa

-chaconnet ovat poikkeuksellisen laadukkaita; kaikissa kirjoissa myös folia-numeroita

-laati sarjoja, joissa A–C–S–G-kehyksen alussa Prélude ja lopussa usein Passacaille

-Allemande sur la mort du Duc de Gloucester (1660) on täynnä paatosta

-Esais Reusner nuor. (1636–79): saksalaisluutisti, joka toi preludin ensimmäisenä Saksassa sarjan avausosaksi

-Gaspar Sanz (n. 1640–1710): espanjalaiskitaristi; Instrucción de música sobre la guitarra española (Saragossa, 1674) jossa 90 on kappaletta 5-kieliselle kitaralle, pääosin tansseja, kuten folia, canario (eloisa, jigin kaltainen tanssi 6/8- ja 3/4-tahtilajeissa), españoleta

-Francisco Guerau (1600-luvun puoliväli–1700-luvun alku): espanjalainen kitarasäveltäjä, jonka Poema harmónico (1694) sisältää 30 passacalles, kymmenisen muuta tanssia sekä variaatioita, jotka ovat musiikillisesti kiinnostavia

-David Kellner (1670–1748): Leipzigissä syntynyt, 1711– Tukholmassa toiminut urkuri, jolta on säilynyt tunnettu kenraalibasso-opas Treulicher Unterricht im General-Bass (1732) sekä kokoelma XVI. Auserlesene Lautestücke, jossa on tanssiosia ja jännittäviä, kellotehoja sisältäviä ja dramaattisia fantasioita

-Silvius Leopold Weiss (1686–1750): lähes Bachiin verrattava säveltäjä luuttusarjoissaan ja -fantasioissaan; oli Dresdenin hovin parhaiten palkittu muusikko 1744; sävelsi lähes 600 luuttukappaletta, mikä on ennätys historiassa; kappaleet on järjestetty tanssisarjoiksi (Suonata tai Partia): yleensä ketjun muodostaa Prélude non mesurée–A–C–B–S–M–G/allegro; sävelsi myös fantasioita ja passacailleja; Tombeau sur la mort de M. Comte de Logy

-Ernst Gottlieb Baron (1696–1760): saksalainen luuttusäveltäjä ja Preussin kruununprinssin (myöh, Fredrik Suuri) hovitheorbisti; Historisch-theoretische und praktische Untersuchung des Instruments der Lauten (Nürnberg, 1727); sävelsi 3 kokoelmaa sarjoja, menuetteja ja sonaatteja

KLAVESIINIMUSIIKKI

-klavesinistit (clavecin = ransk. cembalon nimitys) muodostavat yhtenäisen tradition, johon kuuluvat tietyt lajit ja erityinen soittotyyli

-ranskalainen luuttutyyli oli tärkeä klaveerimusiikin kehitykselle Ranskassa ja myös Saksassa (Froberger tunsi mm. D. Gaultierin musiikkia) ja lisäksi koko ranskalaiselle sävellystyylille 1600-luvulta 1700-luvun alkuun

-viimeistään 1630-luvulla cembalistit rupesivat jäljittelemään luutistien murrettua soittotyyliä

-ranskalainen cembalo: 1600-luvun alussa ulottuvuus kasvoi aiemmasta 4:stä oktaavista (C–c3) alaspäin G':een ja F':een käyttämällä aluksi ns. lyhyttä oktaavia (H' viritettiin G':ksi, Cis A':ksi, Dis H':ksi); 1760, osin jo 1720-luvulla, normaaliulottuvuus oli 5 oktaavia (F'–f3)

-ranskalainen iso clavecin syntyi, kun flaamilaisen Ruckers-perheen työpajan cembaloita (1500-luvun loppu–1600-luvun loppu) laajennettiin (ravalement) François-Etienne Blanchet'n (n. 1695–1761) ja hänen oppilaansa Paschal Taskin'n (1723–93) toimesta

-1600-luvulla sävelletystä yli 700 kappaleesta suurin osa on kaksiosaisia tansseja; lisäksi on muutamia preludeita, chaconneja ja passacailleja sekä Lullyn oopperoiden soitinnumeroiden ja laulujen klaveerisovituksia

-tanssisarjojen rungon muodostavat vakava ja oppinut allemande, populaari ja rytmisesti kompleksi courante, yhtenäinen sarabande sekä pisterytminen ja nopea gigue

-lisäksi otettiin luutisteilta chaconne sekä käytettiin optionaalisia tansseja: minuet, galliard, gavotte, pavane, bourrée, canarie, volta, passepied, louré jne.

CLAVECINISTEJA

Jacques Champion de Chambonnières (1601/2–72)

-siirsi luuttutyylin klavesiinille ja loi siten idiomaattisen cembalotyylin

-on klavesiinikoulun perustaja oppilaineen: L. ja F. Couperin, Cambert, D'Anglebert, Lebègue, Hardel, Nivers

-oli Ludwig XIII:n hovicembalisti, jonka kosketuksen kauneutta, käsien keveyttä ja nopeutta ihailtiin; oli 1630-luvulla kuuluisa kautta maan ja Mersennen mielestä "kautta maailman"

-joutui ihmeellisesti Ludvig XIV:n epäsuosioon (mahdollisesti Lullyn takia)

-lisäili soittoonsa monenlaisia korukuvioita: mm. port de voix (äänen kantaminen) vastaa appoggiaturaa ennen iskua ja on kotoisin hovilaulajien tyylistä; cadence (vastaa trilliä); coulè (terssin murto); harpegement (arpeggio); pincé (vastaa mordenttia); double cadence (vastaa kaksoishelettä eli doppelschlagia)

-julkaisi 1670 kaksi cembalokirjaa, joissa molemmissa on 30 teosta, minkä lisäksi on säilynyt käsikirjoituksia; yhteensä 142 teosta

-kaikki teokset ovat tansseja, jotka järjesti kirjoissa 11:ksi sarjaksi, joissa kussakin on 4–8 osaa: alkaa allemandella tai pavanella, minkä jälkeen sarja couranteja, joskus välissä gigue; couranteja on eniten tansseissa

-harvoilla teoksilla lisänimi: "Allemande dite l'Affligée" (Ahdistunut/Murheinen A.); myös "Drollerie" (Kepponen/Hullutus), "Brusque" (Kiukkuinen)

-oli erityisesti melodinen lahjakkuus

Louis Couperin (1626–61)

-oli äärimmäisen lahjakas säveltäjä, joka loi nopeasti korkeatasoisen ja laajan tuotannon, yli 130 teosta lähinnä cembalolle

-oli urkuri (Saint-Gervais) sekä hovigambisti

-tapasi Frobergerin Pariisissa 1649 ja 1652, jolloin vaikutteet menivät molempiin suuntiin: Froberger sai ranskalaisuuksia, Couperin italialaisuuksia

-eräässä käsikirjoituksessa cembalokappaleet on ryhmitetty sävellajin mukaan samannimiset kappaleet peräkkäin; toisessa ne on sarjojen muodossa (ei siis ole itse säveltäjän aikaansaannosta)

-musiikki on täynnä yllätyksiä, aillä on kokeellinen ja innovatiivinen säveltäjä: mm. sävellajeina h-molli ja fis-molli (Pavane); harmonia rikkampaa kuin opettajalla

-15 laajaa prélude non mesurés -sävellystä, joka lajina on ehkä Couperinin luoma, vaikkakin Frescobaldi-lähtökohdat olivat olemassa; joissain preludeissa on imitoiva keskijakso

-"Tombeau de Mr de Blancrocher" on liikuttavin rappuissa kaatuneelle luutistille tehdyistä muistosävellyksistä: matalalle laskeutuvat bassosävelet kuvaavat kaatumista, korkeat sävelet sielun leijailemista taivaaseen

-"sarja a": "Prélude a l'imitation de Mr. Froberger"–"Allemande l'Amiable" (Rakastettava)–"Courante La Mignonne" (Sydänkäpy)–Sarabande–"La Piémontoise" (Piémontelaisnainen/tyttö)–"Menuet de Poitou et son Double"



Élisabeth-ClaudeJacquet de la Guerre (1659–1729)

-oli ihmelapsicembalisti, jota Ludvig XIV suosi ja joka sävelsi musiikkia lähes kaikissa ajan lajeissa (oopperaa ja balettia myöten)

-Le pièces de clavessin (1687): on harvoja 1600-luvun puolella julkaistuja cembalokirjoja; 34 kappaletta on jaettu 4:n sävellajin ryhmään (d, g, a, F) ajalle hämmästyttävällä johdonmukaisuudella, sillä avausosaa (3 preludia, 1 tocade!) seuraa A–C1–C2–S–G ja lopuksi pari muuta (chaconne, cannaris, gavotte) sekä aina lopuksi menuetti

-tocade (toccata) on ainoa lajin edustaja Ranskassa

-I kirjassa, eritoten 2. sarjassa, g, luuttutyyli on tuntuvilla; mm. Gigue2 on tasajakoinen E. Gaultierin tapaan, joten 12/8 saatiin aikaan inegalisoivalla soittotyylillä

-Pièces de clavecin qui peuvant se Joüer sur le Viollon (Cembalokappaleita joita voidaan soittaa viululla; 1707): ei kerro miten viulu- ja cembalo-osuudet toteutettaisiin, mutta epäilemättä jaettuna niin, että viulistilla on ylä-ääni ja cembalisti soittaa continuota; on joka tapauksessa ensimmäisiä tapauksia "avec"-klaveerisonaatista

-1.:ssä sarjassa d on 11 kappaletta doubleineen, joka on aina edellisen kappaleen diminuoitu versio: avaus-allemande lisänimellä "La Flamande" (Flaamitar)

Jean-Henri D'Anglebert (1628–1691)

-"ranskalaisen klavesiinikoulun" eräs keskeinen edustaja

-seurasi Chambonnièreä hovicembalistina; oli Lullyn ystävä ja tämän näyttämöteosten harjoittaja cembalistina

-Pièces de Clavecin (1689): 4 sarjaa (G, g, d, D), joissa P–A–C–S–G on yhtä lukuun ottamatta kaavana; couranteja, sarabandeja ja gigueita voi olla 2–4; osia sarjoissa 7–12; 3 prélude non mesuré'tä

-kirjassa on myös 19 Lullyn ym. orkesteriteosten sovitusta, jotka oli alun perin sijoitettu "kaoottisesti" osiksi sarjoja; siinä on lisäksi 6 urkuteosta, Bachinkin käyttämä ornamenttitaulukko sekä lyhyt kenraalibasson oppikirja (Principes de l'accompagnement)

-sisältää ainoan ranskalaisen folian muunnelmineen (22) klaveerille 1600-luvulla: myöhemmin niitä on F. Couperinilla ja Dandrieu'lla

-4. sarja sisältää myös kunninanosoituksen opettajalle: "Tombeau de Mr de Chambonnières"

-musiikki on usein 5-äänistä Lullyn tyyliin ja on tiheäksi, työstetyksi kirjoitettua, samalla klassisen ylevää ilmeessään

Jean-Nicolas Geoffrey (k. 1694)

-ilmeisesti postuumisti koottu klavesiinikirja, joka on kaikkein laajimpia käsittäessään 255 sävellystä: 14 sarjaa eri sävellajeissa (C, c, D, d ... B, h)

-kaavana sarjoissa on A–C–S–G–M; päätöksenä rondeau, gigue, canarie tai chaconne

-viljelee outoja harmonioita, joista ei voi olla varma, ovatko ne "tarkoitettuja, huijausta vaiko väärin kopioituja"

Nicolas-Antoine Lebègue (1631–1702)

-on ensimmäinen systemattinen tanssisarjasäveltäjä

-2 kirjaa klavesiinikappaleita (1677, 1687)

-I kirja sisältää 5 eri sävellajissa olevaa kokonaisuutta, jotka alkavat tahtiviivattomalla preludilla

-II kirja antaa varhaisimpana nimityksen suite (suitte) 6:lle sisältämälleen sarjalle: alkavat allemandella ja järjestys on sitten melko säännönmukainen; optionaalisia tansseja ovat gavotti, menuetti, canarie, bouré, passacaille ja chaconne; ei käytä enää vanhoja tansseja (pavane, galliard, volte, branle)

Louis Marchand (1669–1732)

-julkaisi 2 kirjaa (1699, 1702), joista kummassakin on yksi sarja

-I sarjassa, d, 10 osaa: Prélude–A–C1–C2–S–Gigue–Chaconne–Gavotte–Rondeau–Menuet; prélude on kirjoitettu aika-arvoin; tanssiparien puoliskojen musiikillinen yhteys on aiempaa suurempi

-II sarjassa, g, on 9 osaa: P–A–C–S–G–Gavotte–Menuet 1–Menuet 2–Rondeau; on klaveristisesti helpohko ja vaikuttaa pedagogiselta

Louis-Nicolas Clérambault (1676–1749)

-klavesiinikirja (1702–04): 2 sarjaa, jotka alkavat tahtiviivattomalla preludilla

-I sarja: P–A–C–S1–S2–Gavotte–G–M1–Rondeau–M2

-II sarja: P–A–C–S–G

-musiikissa on runsaasti pieniä nuottiarvoja

Gaspard Le Roux (k. 1705/7)

-miehestä ei tiedetä juuri mitään, paitsi että hän oli kuuluisa opettaja ja hänet luettiin ajan parhaimpiin cembalisteihin

-Pièces de Clavessin (1705): sisältää 7 sarjaa, jotka ovat melko johdonmukaisia (P–A–C–S toteutuu lähes kaikissa, mutta sarjoissa on myös lisätansseja tai karakteriteoksia); lisäksi kirjassa on 45 sooloa ja 6 duettoa (2:lle cembalolle)

-on yhdistävä linkki D'Anglebertin F. Couperinin välillä, sillä musiikissa on edistyksellisiä tekijöitä: binaari muoto ja motiivinen yhtenäisyys; myös 3-osainen laulumuoto käytössä A:||BA:||; musiikissa on sekvenssejä ja Rameau'ta ennakoivaa dissonanttista harmoniaa

-kahden cembalon kappaleet (6 sarjaa) sekä erilliset stemmat viululle tai diskanttisoittimille (contrepartie) ovat myös nekin tulevaisuuteen viittaavia piirteitä

-karakterikappaleita on enemmän kuin aikalaisilla

-käytti sarjan perinteisiä tanssiosia persoonallisen, hellän ja melankolisen, ilmaisun välineinä

-sarabande, chaconne, passacaille ja folia yhdistyvät ajatuksellisesti, sillä saattoivat kaikki olla 3/4-tahtilajissa muunnelmateoksia, refrainin kera tai ilman

-musiikkia kopioitin ja myös piraattiedioita painettiin: levisi hyvin, ja ainakin Walter, Bach (jolta löytyy myös yhtäläisyyksiä) ja Krebs tunsivat sitä

François Couperin (1668–1733)

-täydellisti klavesiinimusiikin; on toinen suuri myöhäisbarokin klaveerimusiikin jättiläinen Bachin ohella: lisänimi "le Grand" on täysin oikeutettu

-1685– Saint-Gervaisin urkuriksi 18-v., 1694 hovin cembalo-opettaja

-D'Anglebert oli hovicembalisti, jolta oppi paljon

-Ranskassa ei koskaan syntynyt oppikirjamaista suite-kulttuuria säännöllisine rakenteineen

-ordre: Couperinin käyttämä nimi sarjoistaan, jotka ovat löyhiä kokoelmia tanssi- ja karakterikappaleita, joita ei välttämättä ole tarkoitettu kaikkia soitettaviksi peräkkäin

-harmoninen rohkeus lisääntyy; toisaalta italialaisen musiikin inspiroima 2–3–äänisyys ja keveät tekstuurit kasvavat

-teksturaalisesti löytyy 3 päätyyppiä: murrettu style luthé, tasa-arvoinen 2-äänisyys, melodia ja säestys

-ranskalaisen suloisen tyylin (douceur) ohella myös italialainen vauhdikkuus (vivacité) on tuntuvilla

-Ballardin 1707 julkaiseman antologian kappaleista yli puolet on Françoisin

-julkaisi cembaloteoksensa kypsällä iällä neljänä kirjana (1713, 1717, 1722, 1730)

Esittämisen/kuvaamisen estetiikka

-sävelsi 27 ordrea, joissa on kappaleita muutamasta 20:een, yhteensä yli 240; sisältävät hauskoja ohjelmallisia ja moniselitteisiä otsakkeita; sävellykset ovat laatukuvia tai henkilömuotokuvia (hovin inside-juttuja)

-alkupään teokset ovat enemmän sidoksissa tanssikaraktereihin, kunnes lopussa otsakkeet ovat puhtaasti kuvailevia

-Couperin sanoo I:n kirjansa (1713) esipuheessa:

"Säveltäessäni näitä kappaleita minulla on aina ollut mielessäni jokin erilaisten tilanteiden herättämä kohde; niinpä otsakkeet vastaavat niitä ajatuksia, joita minulla oli, minkä vuoksi minulle annettaneen anteeksi, jos en ole selittänyt niitä: kuitenkin, kun otsakkeiden joukosta monet untuisivat imartelevan minua [ylevien suojelijoiden nimet], täytyy huomauttaa, että näin nimetyt kappaleet ovat muotokuvia, joita on toisinaan pidetty minun soittaessani kohtuullisesti kohteidensa näköisinä, ja suurin osa näistä hyödyllisistä otsakkeista oli aiottu armollisia alkuperäiskohteita varten, joita olen yrittänyt kuvata, pikemminkin kuin laatimilleni kopioille."

-Couperinin ajattelu vastaa esteetikko Charles Batteaux'n tutkielman Les beaux-arts réduits à un même principe (Kaunotaiteet pelkistettyinä yhdeksi periaatteeksi; 1746) jakoa: taideteoksen jäljittelyn kohteita voivat olla joko

1) "les sons animés" (elävät soinnit), jotka vastaavat perheenjäsenten, ystävien, kollegoiden ja ylhäisten suojelijoiden muotokuvia, tai

2) "les sons non-passionés" (ei-intohimoiset soinnit), jotkavastaavat luonnon ilmiötä, esineitä, tapahtumia ja ideoita

-luonnonkuvia ovat mm.: "Les Abeilles" (Mehiläiset), "Les Papillons" (Perhoset), "Les Moucherons" (Kärpäset), "Le Rossignol en Amour" (Rakastunut satakieli)

-esineitä ovat: "Le Reveille-matin" (Herätyskello), "Le Bavolet flottant" (Kelluva huivi), "Les Petits Moulins à vent (Pienet tuulimyllyt)

-ihmismuotokuvien lisäksi toki on olemassa myös eri ihmisryhmien, ammatinharjoittajien kuvauksia: "Les Matelots Provençales" (Provencelaiset merimiehet), "Les Moissonneurs" (Sadonkorjaajat), "Les Bergeries" (Paimenet), "Les Tricoteuses" (Kutojattaret)

-erilaisten yleistettävien ihmistyyppien, mielentilojen tai olotilojen kuvauksia: "La Diligente" (Uuttera), "La Flateuse" (Imartelija), "La Voluptüeuse" (Hekumoitsija), "Les Langueurs-Tendres" (Hellät ikävöitsijät), "Les idées heureuses" (Onnellisia ajatuksia), "L'Audacieuse" (Rohkea), "La Convalescente" (Toipilas)

-lisäksi piisaa kaikenlaista buffoneriaa, hauskutusta ja pilailua sekä myös antiikkiaiheistoa

I cembalokirja (1713)

-oli poikkeuksellisen laaja: 5 ordrea, joissa on yhteensä 71 kappaletta; 1.:ssa ordressa on 18 kappaletta, 2.:ssa ennätykselliset 23 kappaletta, seuraavissa 13, 4 ja 14

-sisältää perinteisiä raskaita tansseja (A–C–S) keveämpiä uusia tansseja (gavotti, menuetti, canarie, passpied, rigaudon) sekä vapaita karakterikappaleita

-olennaista on vapaiden kappaleiden suuri määrä sekä kuvallis-ohjelmallisen musiikkikäsityksen vahvistuminen, kun taas puhdas tanssi väistyy

II cembalokirja (1717)

-ordret 6–12, kappaleita on 8–15 yhdessä ordressa; yhteensä 52 kappaletta

-tanssit putoavat vähiin: enää vain 8.:ssa ordressa runko A–C–S–G nähtävillä; 9.:ssä vielä allemande, minkä jälkeen ne häipyvät lähes lopullisesti

-sisältää teatterillisenä aineksena 2 kuvaavaa minisarjaa (7. ja 11. ordre)

-Les petites Ages (Lapsen ikäkaudet), jonka osat ovat "La Muse naissante" (Tuleva muusa), "L'Enfantine" (Lapsuus), "L'Adolescente" (Nuoruus), "Les Délices" (Autuudet)

-Les Fastes de la grande et ancienne Mxnxstrxndxnrs (Suuren ja vanhan[aikaisen] Ménestrandisen pöyhkeily), jossa pilailee muusikkojen ammattiliiton kustannuksella, se kun oli yrittänyt saada myös Couperinin määräysvaltaansa; osat 1. näytös: Arvohenkilöt ja valamiehet; 2. näytös: Kampiliiran soittajat ja kerjäläiset; 3. näytös: Jonglöörit, temppuilijat ja nuorallatanssijat karhuineen ja apinoineen; 4. näytös: Invalidit eli suuren M:n palveluksessa raaajarikkoutuneet henkilöt; 5. näytös: Koko joukon hämmennys ja sekasorto, jonka aiheuttavat juopot, apinat ja karhut

III cembalokirja (1722)

-ordret 13–19; enää 44 kappaletta, joten sarjassa on keskimäärin vain 6–7 kappaletta

-13. ordre sisältää 12-osaisen klaveerinäytelmän, Les Folies françoises, ou les Dominos (Ranskalaiset hulluttelut eli Naamiaiset), joka perustuu folia-bassolle ja kuvaa erilaisia mielentiloja eriväristen naamiaisasujen alla

-14. ordre: sisältää ranskalaisittain herkkiä osia mm. "Le Rossignol en Amour" ja sen doublen, joissa ylä-äänen voi soittaa huilulla; "Les Fauvétes plaintives" (Valittavat kerttuset); "Le Carillon de Cithére" (Kytheran kellot) maalaa myyttistä lemmennautintojen saarta

-18. ordre: "Le Tic-toc-choc, ou Les Maillotins" (Tik-tak-leikki eli Nuorallatanssijat?): onomatopoieettinen kappale

IV cembalokirja (1730)

-ordret 20–27, joissa on kappaleita 45, joten sarjassa on enää 5–6 osaa

-tekstuurien ilmavuus, italialaisuus, on tuntuvaa; toisaalta sisältää vanhan ja sairaalloisen Couperin melankolisia mietteitä

-23. ordre: "Les Tricoteuses" (Kutojattaret) on hasukaa vipellystä, mekaanisia kuvioita

-25. ordre: osat "La Visionnaire" (Näkijä) on ranskalainen alkusoitto; "La Mistérieuse" (Salaperäinen); "La Montflambert" (kuninkaan viininostajan ja neuvonantajan muotokuva); "La Muse Victorieuse" (Voittoisa muusa), joka tulee lähelle sonaattikulttuuria; "Les Ombres Errantes" (Häilyviä varjoja) viittaa Haadekseen ja liittynee säveltäjän kuoleman läheisyyteen


L'Art de toucher le Clavecin (Cembalon soittamisen taito; 1716/17)

-sisältää ohjeita soittotekniikoista, sormituksista, rytmin käsittelystä (inegalisointi eli notes inégales [= eripituiset nuotit]), korujen (les agrémens) toteuttamisesta, artikulaatiosta ja tyylikysymyksistä (ranskalaisen ja italialaisen tyylin vertailua), jota hän havainnollistaa tätä tarkoitusta varten säveltämällään allemandella

-sisältää myös nuotteina 8 preludia, jotka tarkoitti alkusoitoiksi cembalokirjojensa I–II sarjoille; ovat stylus fantasticus -traditiossa

-F. Couperin oli tärkeimpiä säveltäjiä, joiden ansiosta vakiintui tanssisävellysten kahdesta repriisistä koostunut (binaari) rakenne ja modulatorinen skeema (duurissa I—>V:||:V (x)—>I:||), mikä puolestaan ennakoi klassisen kauden sonaattimuotoa

-lisäksi tanssisarjan osien puoliskojen materiaalinen yhtenäisyys keskimäärin kasvoi, vaikka läpi aikakauden löytyy esimerkkejä puoliskojen hätkähdyttävästä erilaisuudesta

-rondeau: yleistyi muotona kovasti; perustuu refrainin ja coupletien vuorotteluun; Couperinin 60 cembaloteosta noudattaa tätä muotoa

-myös chaconne ja passacaille kuuluvat rondeau-muotoon

-Couperinilla oli suuri vaikutus lisäksi karakterikappaleiden suosioon, mikä johti vähitellen tanssisarjan lakastumiseen, ja italialaisen vaikutuksen kasvamisen myötä sonaatin suosion kasvuun

Marc Roger Normand Couperin (1663–1734)

-on Françoisin serkku, samalla neljäs tärkeä Couperinien musiikkidynastian jäsen

-työskenteli Savoijin hovissa Torinossa 1687– cembalistina ja urkurina; oli kuninkaan perheen cembalo-opettaja, kamarimusiikin ja balettien säestäjä, kapellin urkuri

-Livre de Tablature de Clavescin (n. 1695) säilynyt käsikirjoituksena: 57 pääosin tanssikappaletta, joista osa on Marc Rogerin käsialaa, joko alkuperäisteoksina tai sovituksina ajan baleteista, loput kollegoiden sävellyksiä

-sisältää myös poikkeuksellisen hienon ja laajan, 27-osaisen variaatiosarjan Folies d'Espagnes, jossa on yhtymäkohtia d'Anglebertin vastaavaan teokseen

Jean-Philippe Rameau (1683–1764)

-oli urkuri ja cembalisti, vaikka on tullut tunnetuksi oopperoillaan ja harmoniatutkielmastaan Traité de l'harmonie (1722), jossa esitteli sointujen käännös- ja funktio-oppinsa

-julkaisi silti myös 3 cembalokirjaa, joissa on sekä suosittuja että edistyksellisiä kappaleita

-Premier livre (1706): 8:n kappaleen sarja (P–A–G–S–"Vénitienne" [Venetsialainen]–Gavotte–M); preludin alku on viimeisiä näytteitä tahtilajittomasta kirjoitustavasta

-Pièces de Clavecin (1724, 1731): 20 kappaletta, joissa ovat keskeisessä asemassa populaaritanssit (rigaudon, musette, tambourin) sekä karakteriskappaleet, jotka viittaavat teatterimusiikin vaikutuksee; mm. "Le Rappel des Oiseaux" (Lintujen takaisinkutsu), "Les tendres Plaintes" (Hellät valitukset), "Les Niais de Sologne" (Solognen houkat), "Les Soupirs" (Huokaukset), "L'Entretien des Muses" (Muusien ylläpito) sekä erittäin suosittu "Les Tourbillons" (Tuulispäät) ja virtuoosinen "Les Cyclopes" (Kykloopit)

-sisältää myös sormitekniikkaoppaan De la Mechanique des Doigts sur le Clavessin, joka esittelee taulukkona ja menuetin muodossa sormituksia ja korukuvioita

-Nouvelles Suites de Pièces de Clavecin (Uusia cembalokappalesarjoja; n. 1728): 16 kappaletta, jotka muodostavat "sarjan" (A–C–S -avaus) jännittäviä kappaleita; "Les Trois Mains" (Kolme kättä) käyttää Scarlattin muodikasta käsien ristiinmenemistä; "La Poule" (Kana) on varmaankin kuuluisin "kot-kot"-kappale; "Les Savages" (Villit) on teatterillinen kappale, jonka sisällytti myöhemmin balettioopperaansa Les Indes galantes (Lemmekkäät intiaanit/villit); "L'Enharmonique" on harmonisesti rohkean kokeileva teos; "L'Egyptienne" päättää kokonaisuuden

-myöhemmin julkaisi vielä kamariteosten yhteydessä 4 cembaloteosta (1741) ja käsikirjoituksena on säilynyt "La Dauphine" (Kruununprinssin puoliso, 1747)

Nicolas Siret (1663–1754)

-Troyesin katedraalin urkuri

-2 cembalokirjaa (n. 1710–15, 1719)

-I kirja sisältää 2 cembalosarjaa (A, d), jotka alkavat Ouverturella; 1. sarja Overture–A–C1C2–S–G–Gavotte–Menuet; 2. sarja Overture–A–C1C2–Gavotte–Menuet–Passacaille

-II kirja sisältää myös 2 sarjaa (g, G), jotka alkavat prélude-non-mesuréllä; 1. sarja P–A–C1–C2–C3–S–G–Rigaudon 1– Rigaudon 2–M1–M2–Gavotte–"Entrée joyeuse"; 2. sarja P–A–C1–C2–S–M–G–"L'Espagnole"; lisäksi 12 muuta kappaletta a/A-moodeissa, joiden joukossa on mm. 2 chaconnea, "La Manon. Rondeau", "Gavotte Rondeau" ja "Rondeau champé(s)tre"

-pitäytyi vanhassa tanssisarjassa (Prélude/Overture–A–C–S & optionaalisia tansseja)

Jean-François Dandrieu (1682–1738)

-on Couperinin ohella tärkeimpiä cembalosäveltäjiä

-oli ihmelapsi, minkä vuoksi ei ole outoa, että kirjoitti jo n. 1704/5 kolme varhaista klavesiinikirjaa, joissa on tanssisarjoja ilman otsakkeita; tosin myöhemmin sisällytti niitä III:een kirjaansa (1734) ja otsakkeiden kera

-I, II ja III varsinainen kirja ilmestyivät vasta 1724, 1728, 1734, joten näillä halusi tehdä pesäeron nuoruuden töihin

-[I] Livre de Pièces de Clavecin Contenant plusieurs Divertissements dont les principaux sont les Caratères de la Guerre, ceux de la Chasse et la Fête de Vilage (Klavesiinikappalekirja, joka sisältää erilaisia viihdytyksiä, joiden aiheina ovat sodan sekä metsästyksen ja kyläjuhlan karakterit; 1724): 5 karakterisarjaa, joiden kaikilla osilla on kuvaileva otsake; esim. I sarjan osat ovat "La Plaintive" (Valittava), "L'Harmonieuse" (Sopuisan soinnin tuottaja), "La Languissante" (Rakastunut kaipaaja), "La Coquète" (Koketti), "La Musète" (Musette), "La Melodieuse" (Melodisesti ilmeikäs karakteri), "Les Folies Amusantes" (Rakastettavia puhuttuja hassutuksia) ja "Les Caractères de la Guerre" (Sodan karakterit) — viimeisestä osasta on olemassa orkesteriversio (Suite de Symphonies)

-musiikki on ilmeikästä, mainiosti luonnehtivaa ja tarttuvaa

-II kirja (1728): sisältää myös 2 divertissementeä: "La Pastorale" ja "L'Aubade" (Iltarusko) sekä Couperinia jäljitellen 1. sarja alkaa osalla "La Lully" ja jatkuu osalla "La Corelli"

Louis-Antoine Dornel (n. 1680/5–1756 jälk.)

-pariisilainen urkuri ja cembalisti; Saint-Genevièven kuninkaallisen luostarin urkuri 1719–, Ranskan akatemian musiikinjohtaja 1725–

-clavesiinikirja (1731): 40 kappaletta 6:na sarjana; kaikissa on jo kuvaileva otsake, vaikkakin monissa ilmoitetaan yhä myös tanssilaji; rondeau'oita paljon

-musiikki raikasta Couperin-yhteyksissäänkin

François Dagincour (1684–1758)

-Boyvinin ja Lebèguen johdolla opiskellut urkuricembalisti, joka toimi lähinnä Rouenissä ja 1714– Kuninkaallisen kapellin urkurina

-klavesiinikirja (1733): 4 sarjaa, jotka sisältävät 7–13 osaa, yhteensä 43 kappaletta

-oli ilmeisesti tekemisissä Couperinin kanssa, sillä mainitsee hänet esipuheessa ja 4. sarjan avaus-allemande on otsakoitu "La Couperin"; lisäksi käyttää hänen ornamenttitaulukkoaan

-tanssiosia, rondoja ja karakterikappaleita, joiden tekstuuri on jo ajankohdan mukaankin kevyehköä, 2–3-äänistä enimmäkseen ja 2-äänisyyttä on paljon

Louis-Claude Daquin (1694–1772)

-klavesiinikirja (1735), jossa on 4 erimittaista, lyhyehköä sarjaa (9, 6, 4 ja 2 kappaletta) myöhäisen Couperinin tapaan; kuvailevat otsikot lähes poikkeuksetta

-3. sarjan osat: "Le Coucou" (Käki)–"La Joyeuse" (Iloinen)–"L'amusante" (Hauska)–"La tendre Silvie" (Herkkä Silvie) — "Käki" on kuuluisa piano-opiskelukappale

-kirjan päättää divertissement, joka kielii oopperan vaikutuksesta: "Les plaisirs de la Chasse" (Metsästyksen ilot): osat "L'appel des chasseurs" (Metsästäjien kutsu)–"Marche"–"L'appel des chiens" (Koirien kutsu)–"La Prise du Cerf" (Hirven saalistus)–"La Curée" (saaliinjako)–"Rejouissance des chasseurs" (Metsästäjien iloitseminen)–"Menuet en Rondeau"–"Gavotte en Rondeau"

-musiikki on populaaria, miellyttävää, helppoa

Joseph-Hector Fiocco (1703–41)

-s. Brysselissä; toimi hovissa, Antwerpenissä ja Brysselissä kuoronjohtajana

-Pièces de clavecin (Brysseli, 1730): 2 sarjaa, joissa molemmissa on 12 osaa

-1. sarja: sisältää ensin 6 tyylipuhdasta ranskalaista osaa, minkä jälkeen tulee italialaisesta sukutaustasta johtuen täysin itsenäinen italialainen kokonaisuus (L'adagio–L'alegro–L'andante–La vivace), jonka voi soittaa erillisenä sonaattina (sen osia onkin sovitettu monenlaisille kokoonpanoille)

-2. sarja on täysin ranskalainen, vaikkakaan kappaleiden nimet eivät aina ole aivan sopusoinnussa musiikin luonteen kanssa

-musiikkia soitettiin ja painettiin vielä kauan kuoleman jälkeen: on laadukasta

Joseph-Nicolas-Pancrace Royer (n. 1705–55)

-s. Torinon lähellä burgundilaiseen perheeseen; muutti Pariisiin 1725, jossa vakiinnutti pian maineen taitavuudellaan urkujen- ja cembalonsoitossa

-sai virkoja roppakaupalla: Kuninkaallisen musiikkiakatemian musiikinopettaja, kuninkaan lasten musiikinopettaja, kuninkaan kamarimusiikin laulaja, kuninkaan kamarimusiikin opettaja

-pääsi 1748 Concert Spirituel -konserttisarjan johtajaksi; sai sen kukoistamaan uusilla ohjelmavalinnoillaan (Hassea, Pergolesia, Jommellia, Vivaldia jne.)

-paljon aktiviteetin vuoksi vain vähän musiikkia on säilynyt: 7 oopperaa (1730–50; niistä yksi on kadonnut), 3 vokaaliteosta ja cembalokirja

-ranskalaiseen cembalomusiikkiin oli tuonut suuren muutoksen Handelin 8:n cembalosarjan (1720) julkaiseminen sekä D. Scarlattin ensimmäinen sonaattijulkaisu (n. 1740)

-Couperinin viimeinen kirja (1730) ja Rameaun viimeiset julkaisut (1728–) summasivat ranskalaista perinnettä ja lisäsivät siihen italialaisen ulottuvuuden

-Ludvig XIV:n kuoleman (1715) jälkeinen rokokoo on enemmän velkaa Venetsian karnevaaleille ja italialaisuudelle kuin ranskalaiselle klassiselle tragedialle

-Mondonville ja Léclair toivat italialaisen tyylin täysineen Ranskaan; Royer liittyy tähän tilanteeseen

-Pièces de clavecin, Premier Livre (1746) on tarkoitettu kuninkaan lapsille: sisältää 14 kappaletta, joissa musiikki Lullystä Rameau'hon ja italialaisvaikutteet (Vivaldi) ovat kuuluvilla

-cembaloteoksista iso osa on sovitettu näyttämömusiikista, ja sitä on kehitelty eteenpäin juoksutuksilla, arpeggioilla, Alberti-bassoilla jne.

-musiikki on rohkeaa, värikästä, vaativaa, villin virtuoosista

-balettioopperasta Zaïde, reine de Granade (Granadan kuningatar Zaïde; 1739) on irroitettu 3 numeroa cembalolle: "La Zaïde", joka on ihastuttavan hellää musiikkia; "La Marche des Scythes" (Skyyttien marssi), jossa on verenhimon ja villin kansan tuntua; "La chasse de Zaïde" (Zaïden metsästys)

-balettioopperasta Le pouvoir de l'amour (Rakkauden voima; 1743) syntyi 3 cembalonumeroa: "Les Matelots" (Merimiehet), joka on julma ja marssimainen (kuvaa Pactolen asukkaita [jotka olivat ilmeisen pelottavia]); "Tambourins" sekä "Allemande" (alun pitäen "Uhrausmarssi")

-muita osia ovat "L'Incertaine" (Epävarma), jossa on mielenkiintoista kromatiikkaa ja lyhyitä synkooppeja; "L'Aimable" (Rakastettava); "La Bagatelle" (Pikku asia/joutava vähäpätöisyys), jossa on lyhyitä taukojen erottamia motiiveita; "La Remouleuse" (Hiojatar/Teroittajatar); "Les tendres Sentiments" (Hellät tunteet); "La Sensible" (Tunteellinen)

-"Le Vertigo" (Huimaus): hurja kappale, jossa Vivaldi-vaikutteet ovat tuntuvilla, mutta on silti omintakeista musiikkia, nopeita sointurepetitioita, asteikkojuoksutuksia ja bassokuviointeja


Michel Corrette (1707–95)

-s. Rouenissa ja asettui Pariisiin 1726, jossa aloitti teosten julkaisemisen 1727–

-esiintyi 1732– Saint Lauretin ja Saint Germainin markkinoilla, jotka olivat valtavan väenpaljouden kerääviä ja useita kuukausia kestäviä tapahtumia ja joissa esitettiin teatterikappaleita, musiikkia, vähitellen myös koomista oopperaa (1715–)

-M. Corrette sävelsi sinne 25 "Concertos-Comiques" (1732–60) populaarilauluihin; vakavat muusikot halveksivat häntä tämän vuoksi, lisäksi vanhojen soittimien käytön takia (musette eli säkkipilli ja vielle eli kampiliira); niissä on tuntuvia Vivaldi-vaikutteita ja -lainoja

-sävelsi myös paljon vaudeville-näytelmiä eli on koomisen oopperan edelläkävijöitä Ranskassa

-1735 sai toisen lisenssin kaikenlaisen musiikin painamiseen

-1737 sai urkurinviran ja samalla syntyi I urkukirja

-Premier Livre de Pièces de Clavecin, op. XII (1734): 4 sarjaa, 20 kappaletta

-1. sarja: "Prélude"–"Les Giboulées de Mars" (Marsin sade/raekuurot)–"Les Jumelles" (Kaksoset)–"Les Amants Enchantés" (Lumoutuneet rakastavaiset)–"Feste Sauvage" (Villi juhla)–"La Babillarde" (Lörpöttelijä)–"Le Courier" (Lähetti)

-4. sarja: "Les Fanatiques" (Kiihkoilijat)–"Sarabande"–"La Prise de Jéricho" (Jerikon valtaus)

-muita kappaleita: "Le Grondeur" (Äreä); "Les Botes de sept lieues" (Seitsemän peninkulman saappaat); "Les Etoiles" (Tähdet)

-musiikki on populaarin ranskalaisen ja italialaisen yhdistelmää

-julkaisi myös muita klaveeriopuksia noëleihin (n. 1783) saakka

-oli myöhemmällä iällä äveriäs klaveristi ja opettaja, joka selvisi vallankumouksestakin

Antoine (n. 1671–1745) ja Jean-Baptiste Forqueray (1699–1782)

-Antoine oli 1689– hovigambisti, poika Jean-Baptiste antoi gambatunteja kuninkaalliselle perheelle

-poika julkaisi 1747 postuumisti isänsä gambateoksia sovitettuna cembalolle sekä gamballe ja continuolle, joissa näkyy vahvasti pojan kädenjälki

-klavesiinikirja sisältää 5 suitea, 32 kappaletta, jotka jäivät ainoiksi teoksiksi kumpaiseltakin, vaikka Antoine puhuu n. 300:sta sävellyksestään

-on sekä virtuoosista että herkkää musiikkia: jokunen tanssi, muut ovat karakterikappaleita, kollegoiden (Couperin, Leclair), suojelijoiden (Régente) tai Pariisin seurapiirijulkkisten (Latour, Ferrand) muotokuvia

-I sarja, osat: "Allemande. La Laborde"–"La Forqueray"–"La Cottin"–"La Bellmont"–"La Portugaise" (Portugalilaisnainen)–"La Couperin"

-V sarja: "La Rameau"–"La Guignon"–"La Léon. Sarabande"–"La Boisson"–"La Montigni"–La Sylva"–"Jupiter"; näistä "La Léon" ja "La Sylva" on soitettava niin kuin nuotteihin on merkitty eli diskantti ja basso soitetaan harvoin yhtä aikaa samalla iskulla

-musiikki on värikästä, kokeilevaa ja rohkeaa sekä jo melko galanttia

Jacques Duphly (1715–89)

-Rouenista kotoisin oleva urkuri ja cembalisti, joka asettui Pariisiin 1742; ei ollut virkoja, joten eli ilmeisesti opettamalla, sillä oli Pariisin parhaita opettajia

-maine levisi 4:n klavesiinikirjan ansiosta: 1744, 1748, 1758, 1768

-Daquinin pojan mukaan "hänen kosketuksensa on erittäin kevyt ja siinä on tiettyä pehmeyttä, joka yhdessä koristelun kanssa antaa hänen kappaleilleen ihmeellisen luonteen"

-Rousseaun mukaan "ennen kaikkea hänen sormityöskentelynsä oli täydellistä"

-4:ssä kirjassa on 45 kappaletta, joilla on enimmäkseen (34:llä) nimi jonkun henkilön mukaan; vaikka ovat artikkelin mukaan feminiinimuodossa, sen ei tarvitse viitata naiseen tai merkitä voimallista kuvailevuutta: kannattaa suhtautua niihin enemmänkin kutsumanimenä tai omistuksena

-joka tapauksessa nimet kertovat Duphlyn laajasta tuttavapiiristä, joihin kuului aatelisia, muusikko- ja taiteilijakollegoita

-musiikissaan ei antaudu pökerryttävään virtuoosisuuteen ja efektien hakemiseen, vaan jatkaa hienostunutta ja sensitiivistä traditiota; käyttää paljon alempia rekistereitä; on musiikkia ennen muuta käsille

-musiikki jatkaa vielä III:ssa kirjassa vanhaa clavesiini-koulua eikä ole liian tietoinen ympäristöstään; IV kirja on jo galantti

-eloisa "La Victoire" (Voitto) aloittaa II:n kirjan

-III kirja: "La Forqueray", kuuluisan gambistin muotokuva, aloittaa kirjan, jonka toisena numerona on hieno laaja chaconne; seuraava "Médée" (Medeia), pateettinen f-molli-kappale, on harvoja selvästi kuvailevia teoksia

-kappaleet ovat enimmäkseen 2-repriisisiä ja tanssit ovat taustalla

Armand-Louis Couperin (1727–89)

-isä oli F. Couperinin serkku; Armand-Louis peri isänsä urkurin toimen Saint-Gervais'ssa 1748; oli 1755– yksi Pariisin Notre Damen neljästä urkurista (mm. Daquin, myöhemmin Balbastre olivat kollegoita); 1760– Sainte-Chapellen urkuri; 1770– Royale Chapellen urkuri; kuoli hevosen tallaamana liikenneonnettomuudessa

-cembalokirja (1751): on vielä vanhaa musiikkia, jossa näkyy mm. Rameau-vaikutus; kappaleita ovat mm. "L'affligée" (Ahdistunut/Murheellinen), joka on f-mollissa; "Les tendres sentimens" (Hellät tunteet); "Les quatre nations" (Neljä kansakuntaa), joka laaja sävellys (italialainen, englantilainen, saksalainen, ranskalainen saavat mielevät luonnehdinnat); "L'intrépide" (Peloton); "L'arlequine ou la Adam" (Harlekiini eli Aatami) on huumorikappale

Klaveerisonaatti tulee

-1760-luvulla ranskalaisten sooloklavesiinikappaleiden määrä romahti: tilalle tuli sonaatteja ja usein vapaavalintaisella viulusäestyksellä; muodin oli aloittanut Mondonville kokoelmallaan Pièces de clavecin en sonates avec accompagnement de violon (1734) ja moni muukin sävelsi niitä sittemmin, mm. M. Corrette (n. 1741) ja Louis-Gabriel Guillemain (1745)

-A.–L. Couperin liittyi joukkoon opuksillaan 2–3 (1765, 1770)

-Sonates en pièces de clavecin avec accompagnement de violon a libitum Oeuvre IIe (1765): sisältää 6 sonaattia, joissa näkyy tyylinmurros kohden italialaisuutta; on vielä yhdistelmä uutta ja vanhaa

-Sonates en trio pour le clavecin, violon et violon-celle (1770)

-oli ensimmäinen, joka julkaisi isoja teoksia kahdelle cembalolle: sinfonian ja 3 kvartettoa (n. 1772–75), joissa Couperin-perhetraditio on näkyvissä (François "le Grand" julkaisi vain yhden pienen, ordre IX:n allemanden); Gaspard Le Roux (1705) oli ihka ensimmäinen tässä suhteessa

-Aria con Variazione (1781): on ehkä jo pianomusiikkia

Christophe Moyreau

-oli erittäin hieno säveltäjä, jonka 5 cembalokirjaa (1753) havainnollistavat uuden ja vanhan tyylin rinnakkaineloa: uvertyyrien ja mitä mielikuvituksellisimpien karakterikappaleiden lisäksi niissä on myös konserttoja ja sonaatteja

-uskomattoman kuvallista musiikkia: mm. "Les cyclopes forgeants le foudre meurtrier d'Esculape" (Kykloopit takomassa E:n murhaavaa salamaa), jossa jyskytetään matalassa rekisterissä samoja säveliä; "Apollon vient les exterminer" (Apollo saapuu tuhoamaan heidät); "Concert des sicilliens delivrez du bruit des cyclopes" (Kyklooppien metelöinnistä vapautettujen sisilialaisten konsertti)

-kansallisuuksia: "L'Iroquoise" (Irokeesi), "La Japonnaise", "La Chinoisse", "La Canadienne", "L'Holandoise", "Le Prussien" (Preussilainen)

-luonteen kuvauksia: "L'espion" (Vakooja), "La dupe" (Houkkio), "Le filou" (Veijari), "La bourruë" (Yrmeä), "L'étourdi" (Vallaton), "Le croustilleux" (Rivo)

Claude Bénigne Balbastre (1727–99)

-tuli Dijonista 1750 Pariisiin ja valloitti sen soitollaan: Saint-Rochin urkuri 1756–, Notre Damen urkuri 1760–, Kuninkaallisen kapellin urkuri ym.

-1755–60 Concerts Spirituels -sarjassa sai yleisön puolelleen soittamalla cembalolla Rameaun alkusoittojen sovituksia sekä Handelin tapaan urkukonserttojaan

-Pariisin arkkipiispa kieli kahdesti tätä soittamasta noëleita, joita julkaisi 1770, keskiyön messussa, sillä ihmismassat eivät mahtuneet katedraaliin

-klavesiinikappaleita (1759): Couperin-traditio sekä Rameau-, Duphly- ja Scarlatti-vaikutteet näkyvät; ovat enimmälti perinteisiä tansseja henkilönimiotsakkeiden kera (aatelistoa, kuuluisia naisia, kollegoita, johtavia poliitikkoja, mm. valtiovarainministeri)

-suunnattoman suosittu oli ja on yhä "Marche de Merseillois et l'Air Ça-ira" (Marseljeesi ja Ça-ira -laulu), jossa käsittelee kahta vallankumouslaulua lennokkaasti

Muita klavesiinisäveltäjiä

-clavesiinikirjallisuus on tosi laaja ja vain osin elvytetty, ja säveltäjiä riittää yhä löydettäväksi

-ajalta 1701–82 tunnetaan ainakin 127:n säveltäjän cembalokokoelmia

-seuraavassa muutamia huonosti tunnettuja säveltäjiä kokoelmien julkaisuvuosineen:

-Durocher (1733)

-Pierre Février (1734): kokoelmassa esiintyvät ranskalainen barokki ja italialainen galantti rinta rinnan

-Jean-Odéo Demars (1735)

-J. Bodin de Boismortier (1736): 4:ssä sarjassa on tosi osuvia karakterisointeja ja varsin galanttia musiikkia, osina mm. "La Caverneuse" (Luolainen/Luolassa asuja), "La Valetudinaire" (Raihnainen), "La Décharnée" (Laihtunut), "La Choquante" (Loukkaava), "La Puce" (Kirppu), "La Flagorneuse" (Imartelija), "La Veloutée" (Samettimainen), "La Frenetique" (Raivostunut)

-Bernard de Bury (1737)

-Ch.–A. Jollage (1738)

-Philippe-François Veras (1740)

-C. Harst (1745)

-Pierre-Claude Foucquet (1751)

-Charles Noblet (1757)

-Parant (1762)

-Dufour (n. 1770): musiikki on jo kieleltään uutta ja yksinkertaista, mm. "Les Forgeronts" (Sepät), "Les Colombes" (Kyyhkyset), "Petitte Ariette" (Pikku laulu), joka on liikuttava Albertin bassoissaan ja söpössä melodiassaan, "Les Matelots" (Merimiehet)

-ranskalainen klavesiinikirjallisuus on huikean upea luku kosketinsoitinmusiikkia, barokissa verrattavissa vain saksalaiseen urkukirjallisuuteen

Kosketinsoitinsonaatti

-sonaatti oli pitkään lähinnä yhtyemusisoinnin muoto ja italialaiset käyttivät sitä nimikkeenä myös klaveerimusiikissa (Zipoli, Pasquini), mutta sen siirsi varsinaisesti klaveerille mielekkäässä (corellilaisessa) merkityksessä Kuhnau

-Christian Ritter (n. 1645–n. 1717): urkurina Hallessa, Tukholmassa ja Dresdenissä; käytti ensimmäisenä klaveeriteoksen yhteydessä nimeä sonatiini (d-molli; 1680-luku), joka on monitaitteinen ja jolla voisi olla otsakkeena aivan hyvin toccata

Johann Kuhnau (1660–1722)

-lajinimi sonaatti esiintyy ensi kerran 1692 kokoelmassa Neue Clavier-Übung, jossa on 7:n partitan lisäksi Sonata B: konserttomaisen aloituksen jälkeen seuraa nopa fugato, Adagio ja allegro sekä alun kertaus

Frische Clavier Früchte oder Sieben Suonaten von guter Invention und Manier auff dem Claviere zu spielen (Tuoreita klaveerihedelmiä eli seitsemän hyvällä keksinnällä ja tyylillä varustettua sonaattia soitettavaksi klaveerilla; Leipzig, 1696)

-sonaattien sisältämästä 31:stä osasta vain 11:ssä on otsake: "Adagio", "Allegro", "Molto Adagio", "Aria", "Vivace" tai "Ciaccona"

-muut "osat" ovat ilman otsaketta; esim. Suonata Prima: I.— II. Adagio–III. Allegro–IV.—

-sonaatit ovat 4–5-osaisia

-musiikissa on vaihtelevia piirteitä stylus fantasticuksen mukaisesti: motiivisia tekstuureita, inventio-tyyppisiä osia, fuugia, aarioita, resitatiiveja, tanssiosia (menuetti, gigue, sarabande), konserttomaisia osia ritornelloineen, ciaccona

-kokoelmassa on koko 1600-luvun lopun muotomaailma edustettuna

-kokoelmasta otettiin peräti 5. painos 1724, Kuhnaun jo kuoltua

-vaikutti Bachiin ja eritoten Handeliin musiikillaan, jota pyrki säveltämään saksalaiseen tyyliin

Musicalische Vorstellung einiger Biblischer Historien in 6. Sonaten (Eräiden Raamatun tarinoiden musiikillinen esitys 6:na sonaattina; 1700)

-ovat ohjelmallisia sonaatteja, samalla ensimmäisiä laatuaan; osien määrä on 3–8

-käyttää fuugia, koraaleita ("Aus tiefer Noth" [Syvyydestä huudan] sekä "Ach Herr mich armen Sünder" [Voi minua kurjaa syntistä], joka on tuttu Bachin Matteus-passiosta), tansseja, lamentoja, joissa ennakoi jopa Empfindsamkeit-tyyliä

-Suonata prima: Il Combattimento trà David e Goliath (Daavidin ja Goljatin välinen taistelu), jossa on 8 osaa:

1) "Le bravate di Goliath" (Goljatin kerskailu) on marssi

2) "Il tremore degl' Israliti alla comparsa del Gigante, e la loro preghiera fatta a Dio" (Israelilaisten vapina heidän nähdessään jättiläisen sekä heidän rukouksensa Jumalalle) on lamenton ja koraalin yhdistelmä

3) "Il coraggio di David ..." (Daavidin rohkeus ...) on tanssi

4) "Il combattere fa l'uno e l'altro a la loro contesa" (Heidän välinen kiistelynsä ja taistelu) on battalia, kunnes Goljat kaatuu

5) "La fuga de' Filistei ..." (Filistealaisten pako ...) on fuuga

6) "La gioia degl' Israeliti per la loro Vittoria" (Israelilaisten ilo voiton johdosta) on giga

7) "Il Concerto delle Donne in honor di Davide" (Naisten konsertti Daavidin kunniaksi) on battalia-tyyppinen

8) "Il Giubilo comune, ed i balli d'allegrezza del Populo" (Yleinen riemu sekä kansan ilotansseja) on nopea menuetti

-Suonata seconda. Saul malincolico e trastullato per mezzo della musica (Saulin masennus ja piristäminen musiikin avulla): käsittää 4 osaa ja avaus on musiikillisesti nerokas ennakoidessaan C. Ph. E. Bachin tyyliä

-Suonata terza. Il Maritaggio di Giaccomo (Jaakobin häät): 8 osaa

-Suonata quarta. Hiskia agonizzante e risanato (Kuolemaisillaan olevan ja uudelleen parantunut Hiskias): 3 osaa

-Suonata qvinta. Gideon Salvadore del Populo d'Israel (Gideon Israelin kansan pelastajana): 7 osaa

-Suonata sesta. La Tomba di Giacob (Jaakobin hauta): 5 osaa

-on mestarillista musiikkia sekä keksinnässään että klaveristisessa toteutuksessaan

Italialaisia ja ranskalaisia klaveerisonaattisäveltäjiä

-Bernardo Pasquini (1637–1710): teki yhtä aikaa Kuhnaun kanssa klaveeriteoksia, joita kutsui sonaateiksi, vaikkeivat ole niitä aivan samassa mielessä; 4 yksiosaista urku"sonaattia" (Rooma, n. 1697); 28 sonaattia, joista puolet yhdelle, puolet 2:lle cembalolle, mutta joista on säilynyt vain kenraalibassostemmat, noudattavat 3-osaista mallia allegro–andante–allegro (n. 1703/4)

-J. J. Fux (1660–1741): sävelsi n. 52 sonaattia yhtyeelle ja klaveerille; useimmat ovat tyyppiä nopea–hidas–nopea ja fugaalisuus on niissä tärkeällä sijalla; lisäksi on sarabande- ja ostinato-osia (passacaglia); sonaatteja ei ole voitu ajoittaa; niillä on tärkeä osuus itävaltalaisen klaveerimusiikin kehityksessä

-Azzolino Bernardino Della Ciaja (1671–1755): Sienan ja Pisan urkuri; Sonate per cembalo con alcuni Saggi, ed altri contrapunti di largo, e grave stile ecclesiastico per grandi organi opera IV (Sonaatteja cembalolle sekä joitain näytteitä ja muita kontrapunkteja leveään, ankaraan kirkkotyyliin suurille uruille; Rooma, 1727); 6 sonaattia ovat 4-osaisia kaavassa toccata–canzone–primo tempo–secondo tempo; kaikissa osissa voi olla esitysohjeita

-esim. I toccata: Largo, e sostenuto; Botta forte; Affetuoso; Lento, Appoggiato; Risoluto; II canzonen ohje on Languente

-I sonatan päätösosat ovat Allegro–Moderato, II sonatan Lento–Allegro, III sonatan Moderato–Non presto, IV sonatan Larghetto–Allegro, V sonatan Moderato–Maestoso, VI sonatan [] –Allegro; toccata-tyyli, fugeeraava tekniikka ja uusi italialainen vauhdikas konserttotyyli yhdistyvät maukkaasti; molemmissa käsissä on runsain määrin murtosointukuvioita ja läpi klaviatuurin viuhuvia juoksutuksia

-Jean Barrière (n. 1705–47): toi ensimmäisenä sekä soolosello- että klaveerisonaatin Ranskaan; Sonates et pièces pour le clavecin, Livre 6 (n. 1745): 5 ensimmäistä sonaattia on sovituksia V:n kirjan sonaateista 5-kieliselle ranskalaiselle viululle, vain idiomatiikkaa lisätty; ovat tyyppiä hidas–nopea–hidas–nopea/aaria; sonaatti nro 6:n osat ovat Andante–Largetto–Aria amoroso–Adagio; sonaatteja seuraa 6 kappaletta, jotka on nimetty muusikoiden tai tuttavien mukaan, mm. "La Boucon", josta tuli Mondonvillen vaimo; musiikki on äärimmäisen rönsyilevää ja virtuoosista, paljon vaikeampaa kuin italialainen saman ajan sonaattikirjallisuus keskimäärin

-Abbé Gravier, urkuri Bordeaux'ssa: Six sonates pour le clavecin (Pariisi, 1759): sonaatit ovat 2–3-osaisia: Sonata I: Adagio cantabile–Andantino–Tambourin 1–2; Sonata II: Spiritoso–Plainte (Grave, Amoroso); Sonata III: Allegro ma poco–Minuetto 1–2 (Andante); Sonata IV: Allegro–Air 1–2 (Affetuoso); Sonata V: Moderato–Chasse (Allegro assai); Sonat VI: Capriccio (Allegro)–Aria (Andante gratioso)–Giga (Presto) — eli ranskalaisia osia on vielä mukana italialaisessa sonaatissa